maanantai 19. helmikuuta 2018

Ihan parhaita kevättalven kelejä!

Voi kuinka aurinko onkaan herätellyt talvihorteesta! Päivät pitenevät ihan selvästi jo suorastaan harppauksin! Tarkastin, että meidän korkeuksilla päivä venyy vain seitsemän minuuttia vuorokaudessa. Viikossa se tekee noin 50 minuuttia!

Kuuraa ja aurinkoa - niin kaunista! Pakkasetkin on kohtuulliset -15 tietämillä.
Päivän jatkumisen huomaa ihan päivittäisessä elämässä. Iltalenkilläkään ei tarvitse enää taskulampun valoa, kun ajoissa lähtee. Aamulenkillä on ihan huikeat maisemat kuuraisten puiden keralla. Auringon paiste loistaa suoraa sieluun asti. Aurinko myös lämmittää, koska sen voima sulattaa kuurankin. Tämä homma haisee keväälle sen ihan aavistuksen verran...

Joki jäätyi taas karvan verran. En uskalla kokeilla sen pitävyyttä askelen painolla.
Parasta kevättalvessa on valon määrän lisääntyminen. Ja totta soikoon selkä aurinkoa päin edetessä tunsin lämmittävän säteen tumman takin verhoaman ahterin kohdalla. Hiipivä taistelu talven ja kevään välillä on aloitettu auringon toimesta. Sen mahti kasvaa hiljaa päivä kerrallaan.

Aurinko hohtaa helmikuussa hopeista valoa. Sitä kirkasta ja voimallista.
Kevääseen kuuluu huikea taistelu talven ja kevään välillä. Päivisin auringon mahti tuo kevättä lähemmäs, mutta talvi kiristää otteensa öisin. Tätä taistelua riittää pitkälle kevääseen. Ennustettu polaaripyörre tarjoaa talvelle lisää työkaluja, mutta lopulta kaikki sulaa jossain aikamäärässä auringon mahtiin. Sitähän me kaikki puutarhahullut odotamme!

Tuuliviirikin meni kohmeeseen.

Voimia arkiviikkoosi! Kevät on matkalla tänne hitain askelin. Mutta hyvää aina kannattaa odottaa!

14 kommenttia:

  1. Huiman kylmiä ovat tosiaan yöt. Hyrrr! Mutta kevättä kohti ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on mielestäni parasta talvessa! Lunta ja pakkasta pitää olla, että on kontrastia kevään lämpöön.

      Poista
  2. Pitäisi osata nauttia näistä talvipäivistä, kuurasta, auringonpaisteesta ja hyvistä lenkki-ilmoista, mutta kun ei meinaa malttaa odottaa sitä kevättä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevään odotus on kärsivällisyyslaji, jossa en minäkään tahdo menestyä. Kevät kun tulee niin kirotun myöhään!

      Poista
  3. Tuli pakkaasennätys rapiat -23. Hrrr!!!
    Täytyy ny uskua, että nämä pakkaaset kääntyy kesän lämmöksi.
    Jollakihan sitä pitää ittiänsä yrittää huijata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensi elokuussa on niitä "seksihelteitä". Pakkaset sen kun tiukentaa otettaan, notta ei paljon pirtistä vapaaehtoisesti ulos lähde. Paitsi sen 2-3 kertaa päivässä hyvästi topattuna, ja lyhyempiä tuokioita ihan vain kärvistellen.

      Poista
  4. Nyt on luonnossa niin kaunista, ettei siitä voi olla nauttimatta. Kummasti aurinko jo päivällä lämmittää. Talon aurinkoisella puolella mittari näytti päivällä 1.4 plussaa ja varjon puolella 10 miinusta. Nyt ollaan -11 asteessa koko tontilla ja selvästi kylmenee. Saatan sitä jutun juurta näiden asteiden vahtimisestakin kevättä odotellessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yöt pakkaavat olemaan kylmiä, mikä on kevään merkki sekin valon lisäksi. Yhdenlaista hupia on seurata lämpötiloja. Meillä vahditaan kolmesta mittarista, ettei tarvi yhtä vain tuijotella. Ja joka mittarissa on eri lukemat, eli paljon saman talon ympärilläkin vaihtelee pakkaslukemat.

      Poista
  5. Meitä nyt tosiaan hemmotellaan kauniilla talvipäivillä, sinäkin olet saanut upeita kuvia, todella! Kylmäähän tuo on, mutta tänään oli päivällä mies käynyt kasvarissa ja siellä oli jo nollassa!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä nautin talvipäivistä ja ennen kaikkea lisääntyvästä valosta. Pitäisi muistaa aurinkovoidetta ostaa, kun jäillä liikkuen uv-säteilyn määrä kertaantuu hangesta.

      Kasvari on sellainen etuotto kevääseen. Sen peseminen on iloa kevätauringossa. Ulkona voi olla pakkasta, vaan sisällä tarkeneekin t-paidassa!

      Poista
  6. Kauniita kuurakuvia sinulla! Meilläkin on pidellyt pakkasviikkoa ja kevään lämmöstä vielä haaveillaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä luonto on nyt talvisella tavalla tosi ihana, mutta eihän tämä vedä vertoja keväälle mitenkään. Se kun on sitä ihmisen parasta aikaa.

      Poista