Lööppien kertomaa

Iltapulujen uutisointi on lööppien kerjäämiä klikkauksia. Sää on mitä todennäköisin klikkiviehe, kuten Iltalehti tänään todistaa. Sen mukaan on talvisodan väärtit pakkaset. Ai jaa.

Aurinkoa ja -14 tyyntä pakkasta.

Viime yönä meni pakkasennätys uusiksi. Lukema on nyt -24,3. Toinen mittari kauempana pellon puolella rekisteröi -28,1. Tuo eka mittari on ollut vuosia se "virallinen", mutta suojaisen sijainnin vuoksi siinä on kauniimmat lukemat. Vuosien seuranta perustuu kuitenkin tuohon ekaan mittariin.

Kuutamohorensialla (Hydrangea praeox) kukinta kestää tosi pitkään :)

Minun henkilökohtainen kokemukseni on noin 50 vuotta, ja siihen totisesti mahtuu monenlaisia kelejä joka vuodenaikaan. Muistan oikein hyvin 80-luvun tiukat, viikkoja kestäneet pakkaset. Silloin puettiin kouluun menessä suurin piirtein koko vaatekaappi päälle. Tarjettiin sitttenkin, kun koitettiin olla oikein keskellä vaatteita.

Huurteisen kylmää, mutta ihanaa.

Onko toimittajakunta vieraantunut pitkistä kalsareista ja toppavaatteista? Tuntevatko he vanhat kunnon villasukat? Pakkasen lisääntyessä vaatekerrosten määrää ekstrataan. Näissä pakkaslukemissa kerroksia on minulla kolme, ja olo on oikein lämmin ja mukava ulkoillessa noin tunnin lenkkejä koiran kanssa. Asun viimeistelee kaulahuivi, joka suojaa leuan kärjen ja niskan.

Liikkuminen luonnon kauneudessa on ravintoa sielullekin.

Viimeiset viitisen vuotta on ollut mielestäni "epätalvia", jolloin pakkasjaksot (yleensä helmikuussa) ovat lyhyitä ja loivia. Tästä on seurannut mm. erilaisten kasvituholaisten ja muiden ötöjen leviäminen tänne pohjoiseenkin. Vielä 10 vuotta sitten ei ollut havaintoja lehtokotilosta tai punkeista. Nyt ne ovat täällä harmina.

Piikkiaralia eli Aralia elata odottaa kevättä. Odotan sen vimeinkin kukkivan!

"Epätalvet" ovat tarjonneet myös mahdollisuuksia venyttää vyöhykkeitä. Silti Ranskan Rivierallakin tulee aika ajoin tappopakkasia, jotka teloittavat alueen palmuja. Niin täälläkin tulee takapakkeja, jolloin menetetään hartaasti kasvatettuja lajeja. Eikä tarvi hakea sen kauempaa, kun talvi 2015/2016. Silloin tuli pakkaset väärään aikaan lumettomaan ja märkään maahan. Kärsijöinä oli enimmäkseen ohutjuuriset perennat sekä ikivihreät kasvit. Puut ja pensaat kestivät yllättävän hyvin.

Auringon laskiessa suuntaankin nyt lenkille Riekon kanssa. Kerroksia on vaatteissa, jotka ovat väljiä. Pakkasta on -13 asteen tuntumassa, eli kivat ulkoilut tiedossa.

-15 tietämillä välillä nostellaa tassuja, mutta muuten tarjetaan hyvin.

Pysy lämpimänä, nauti talvesta ja ulkoilusta! Leppoisaa viikonlopun jatkoa :) Aurinko kuitenkin lämmittää päiviämme mukavasti!

Elokuussa on seksihelteet

Vanhan kansan ennusteiden mukaan helmikuun pakkaset on hellekelejä elokuussa. Kivasti napsahtelee pakkanen nyt nurkissa, joten voidaan ainakin elätellä kuvitelmaa elokuun helteistä. Toivottavasti ennen sitä ei ole ihan susikurjaa kevättä ja alkukesää! Ruusut kiittäisivät kukintarauhasta auringon paisteessa.

Meri. Ihana meri jään alla odottamassa vapautumistaan.

Toppavaatteet on tosi hieno keksintö, kun pakkanen rapistelee -15 asteen tietämillä. Helppo ja lämmin oli latoa pikku huikonen meren rantaan katsomaan jäitä ja utuisten pilvien läpi paistavaa aurinkoa.

Lenkkikaverillani on omat villahousut

Öisin talvi kouristaa kohmeiset otteensa tiukempaan. Ensi yönä varmaan pakkasennätykset (-23,3) menee uusiksi. Vastaiskuna on pirtissämme lämmitetty leivinuuni, takka ja puuhellassa räiskyy vielä tulet. Tarkenee!

Tasaista jäätä - not! Meri oli ennen jäätymistään levoton nostellen jäitä päällekkäin.

Meri on nyt jäätynyt aina Vaasan eteläpuolelle asti. Jää on kuitenkin ohutta, sillä lumen paksuus eristää meren lämmön sisäänsä. Näillä pakkasilla jääsenttejä syntyy siitä huolimatta hyvää vauhtia.

Uskollinen valopää - tuhansien ideoiden generaattori. Kaikki ideat ei aina ihan loistavia.

Meri vaikuttaa suuresti meidän ilmastoomme. Monta talvea on mennyt tosi heikoilla jäillä tai peräti avovedellä. Silti ei ole tullut lämmintä kevättä vuosikausiin! Pohdinkin nyt, että kun on paksu lumi ja jonkinkaanlainen jää, niin meren lämpö jää talteen meriveteen. Että olisiko kevään tulon kannalta parempi sittenkin näin päin? Olisin tavattoman mielissäni lämpimästä keväästä. Se on ollut harvinaista herkkua joskus liian kauan sitten.

Kivet ei ole piilossa jäänkään alla.

Mukavaa oli taas käydä merta tervehtimässä. Tyydyin menemään melko läheltä rantaviivaa, kun lumen alle ei näe railoja tai muita monttuja matkan varrella. Hankalan näköisiin paikkoihin lähetin koiran edeltä juoksemaan.

Ja tämähän juoksee vaikka heikoille jäille!

Jäässä voi olla kerroksia, joiden läpi saapas solahtaa epämukavasti. Rannat täällä on todella matalia, niin että mitään vaaraa ei ole kulkea jäillä rannan lähellä. Kun pakkaset hellittää, niin lähden potkurilla kiitämään jäitä pitkin ulommas rannasta moottorikelkkojen jälkiä pitkin.

Jäälohkareen auringon puolelta kuvattuna - kevään voima vaikuttaa jo!
Pian maailma on jääpuikkojen valtakuntaa, jossa päivällä lämpiää ja sulaa.

Helmipöllöt puputtavat jo kiivaasti. Pari viikkoa sitten kuulin ensimmäisen, mutta nyt niitä on ainakin kaksi. Jäljistä päätellellen myyrät kipittävät hangen päällä  öisin, joten toivottavasti pöllöt saavat saalista hengen pitimiksi. Muutenkin kaikki luonnon elämä on vilkastunut jäljistä päätellen. Jäniksetkin ovat jostain löytäneet taas tontille. En olisi niitä isommin kaivannut, mutta eihän ne kysele lupia.

Flying aussie.

Lentävää loppuviikkoa sinullekin! Villasukat ja toppavaatteet pitävät lämpiminä. Iloitse pakkasista, jos ne tosiaankin tarkoittaisivat loppukesän auringon paistetta ja lämpöä. Vanhanaikaisen talven jälkeen voisi tulla taas vanhanaikainen kesäkin.

Ihan parhaita kevättalven kelejä!

Voi kuinka aurinko onkaan herätellyt talvihorteesta! Päivät pitenevät ihan selvästi jo suorastaan harppauksin! Tarkastin, että meidän korkeuksilla päivä venyy vain seitsemän minuuttia vuorokaudessa. Viikossa se tekee noin 50 minuuttia!

Kuuraa ja aurinkoa - niin kaunista! Pakkasetkin on kohtuulliset -15 tietämillä.

Päivän jatkumisen huomaa ihan päivittäisessä elämässä. Iltalenkilläkään ei tarvitse enää taskulampun valoa, kun ajoissa lähtee. Aamulenkillä on ihan huikeat maisemat kuuraisten puiden keralla. Auringon paiste loistaa suoraa sieluun asti. Aurinko myös lämmittää, koska sen voima sulattaa kuurankin. Tämä homma haisee keväälle sen ihan aavistuksen verran...

Joki jäätyi taas karvan verran. En uskalla kokeilla sen pitävyyttä askelen painolla.

Parasta kevättalvessa on valon määrän lisääntyminen. Ja totta soikoon selkä aurinkoa päin edetessä tunsin lämmittävän säteen tumman takin verhoaman ahterin kohdalla. Hiipivä taistelu talven ja kevään välillä on aloitettu auringon toimesta. Sen mahti kasvaa hiljaa päivä kerrallaan.

Aurinko hohtaa helmikuussa hopeista valoa. Sitä kirkasta ja voimallista.

Kevääseen kuuluu huikea taistelu talven ja kevään välillä. Päivisin auringon mahti tuo kevättä lähemmäs, mutta talvi kiristää otteensa öisin. Tätä taistelua riittää pitkälle kevääseen. Ennustettu polaaripyörre tarjoaa talvelle lisää työkaluja, mutta lopulta kaikki sulaa jossain aikamäärässä auringon mahtiin. Sitähän me kaikki puutarhahullut odotamme!

Tuuliviirikin meni kohmeeseen.

Voimia arkiviikkoosi! Kevät on matkalla tänne hitain askelin. Mutta hyvää aina kannattaa odottaa!

Kesän sadepäivänä tätä haikeudella muistan ☺

Aamu valkeni ihanan puuterilumen verhoillessa maisemaa, ja pakkanen oli hellittänyt puolella. Pakkohan se oli aamukahvin jälkeen lähteä Riesan kanssa kiertämään lenkkiä peltojen poikki metsään, sieltä Isolahden jäille, ja metsiä pitkin takaisin.

Primus motor. Joka päivä ulkoillaan pari tuntia.

Kameran otin mukaan, sillä ensi kesän kylminä vesisadepäivinä voi lämmöllä muistaa upeita kevättalven aurinkokelejä. Ilma oli tosi lempeä - vain kuutisen astetta tyyntä pakkasta ja auringon paistetta.

Isolahden jäällä on nuorison auraama ajoharjoittelurata, vieressä menee
kyläläisten talkoilema latu, ja kävelijätkin mahtuvat hyvin kulkemaan.

Täällä  maalla on monipuolista mahdollisuutta harrastaa, ja yhteisvoimin askaroidaan sovinnollisesti erilaisia harrastemahdollisuuksia. Nuoriso saa vapaasti harjoitella ajotaitojaan jääradalla - sieltä voi uusia Räikkösiä ja Grönhomeja kasvaa. Tai ovat ainakin pois pahanteosta senkin aikaa. Moottorikelkoilla ja mönkijöillä saa ajella, vaikkei virallisia reittejä olekaan. Maanomistajien luvalla pääsee ajelemaan. Koska kaikki tuntevat kaikki, niin luvan saaminen on helppoa. Jokainen tuntee myös vastuunsa.

Postikorttimaisemat ja siunattu rauha.

Päiväni oli täysin aikataluton, joten askaroin pari isoa vuokaa kaalilaatikkoa leivinuunin lämpimään hautumaan. Siitä saattaa viedä laatikkoa muillekin asiasta tykkääville. Harva yksinäinen ihminen viitsii alkaa kaalilaatikkoa itseä varten tekemään. Töiseväähän on paistaa ensin kaikki voissa, ja sitten kermassa tunteja hauduttaa. Pakko sitä on vain silloin tällöin tehdä!

Mukavaa loppuviikkoa - toivottavasti ulkoilukelit hellivät sinuakin!

Kuura, huurre ja ketku

Eilisen usva oli tänään tarttunut puiden oksiin huurteeksi. Taas oli maailma niin kaunis, mutta ihan eri tavalla kuin eilen. Aurinko koitti nousta puiden latvojen yli ja onnistui hetken paistamaan.

Pienen hetken auringon nousussa valo oli taas kultaa.

Aamun lenkkipolku kulkee tietä pitkin metsän siimekseen halki peltojen. Sinne on tallaantunut pieni polku. Metsässä on muitakin kulkijoita, joten siellä pääsee kulkemaan helpommin lumessa kahlaamatta. Parjattuja moottorikelkkailijoita minä puolestani kiitän. Heidän jälkiään pitkin pääsee muutkin kulkemaan kevein askelin.

Kotitietä kylille päin.

Pakkasta oli kuutisen astetta, joten lumi koitti narista kotoisasti töppösen alla. Narina oli vielä pehmeää, eikä kuten kovalla pakkasella terävää.

Tuuletonta, kaunista ja kylmää.

Aamulenkit metsässä on aina elämys. Minulle ja koiralle. Kissat koittavat pysyä visusti sisällä käyden vain pakollisen pissareissun ulkona. Uunin kylki on suosittu torkkupaikka. Ja kissa pystyy nukkumaan ihan ihmeelliset määrät vuorokautta.

Talviurheilu? Not!

Miten metsä voikin olla niin elämyksellinen? Taas ihailin naavapartoja, joiden määrä sen kuin lisääntyy. Pian jokainen metsä on satumetsä, kun siellä roikkuu suloisia naava- ja luppokasvustoja.

Naavakuuraa vai olisko tämä kuuranaavaa?

Huurre ja kuura eivät ole synonyymejä, sillä niiden syntytapa on eri. Mutta yhtä kaikki - kaunista on katsoa pieniä jääkiteitä puiden oksiin tarttuneena. Huurre on suurten tykkylumienkin syntymän takana. Ja siitähän on nyt Kainuussa ja Lapissa nautittu ongelmiin asti.

Huurretta pajussa.

Taas nautin hiljaisesta ja kauniista luonnosta. Se olisi ihan Zen, jos hihassa ei roikkuisi yksi intoa täynnä oleva aussi. Sen suurta hupia on juosta lujaa takaa ja kohdalla hypätä jättiloikka ylös kita auki. Yleensä se kolhaisee hampailla hihaani. En pidä siitä, mutta koirasta se on ehkä juuri siksi niin hauskaa. Haastaa leikkiin, mutta saa peräänsä vain ärräpäitä. Kai se on niistä onnellinen. Sillä on vähän kiero huumorintaju, mikä on yksi älykkyyden merkki.

Ketku

Toinenkin kestoärhennys meillä on, eli remmissä roikkuminen. Kun Riekon mielestä remmi rajoittaa liikaa häntä, niin se nappaa taluttimen äristen hampaisiinsa. Minä kiellän ja hetken aikaa nujakoidaan remmin hallinnasta. Hihitellen tänään lisäsin pätkän kettinkiä flexiin. Pure pirulainen sitä! Voittopiste  minulle. Loppui remmissä roikkuminen! Koiran ilme oli vähän hapan muuten niin ihanan potkurilenkin jälkeen. Minua hymyilytti :)

Hyviä potkuja sinulle kohti viikonloppua!

Läheltä piti

Aamun postinhakureissulla paljastui Hiljaisen Kuoleman uhri. Naapurin kissa näytti kävelleen rauhassa tietä pitkin meille päin, kun metsästä oli jättiloikalla hypännyt ilves. Siihen päättyi kissan maallinen elämä. Ilves jätti saaliinsa parin kymmenen metrin päähän pellon viereen poistuen itse paikalta. Lumisade ei ollut ehtinyt peittää jälkiä.

Iso Kissa. Kuva lainattu peda.net sivustolta.

Tuli sitten vähän ristiriitaiset tunteet. Ilves on upea eläin - jättiläismäinen kissa, joka koittaa selvitä Suomen ankarissa oloissa. Niiden määrä on lisääntynyt kyllä hurjasti viime vuosina. On niistä hyötynsäkin, sillä jäniksiä ei juurikaan enää ole. Tularemia vei ison määrän ja ilvekset teloittivat loput. Ilvekset saalistavat myös kauriita, minkä suhteen olen tyytyväinen.

Mutta ja mutta... kun nuo isot kissat tulevat pihapiireihin, niin pienten lasten vanhemmat alkavat olla syystä huolissaan. En ole koskaan lukenut uutisia, että ilves olisi ihmisiä hätyyttänyt - mutta tosiasiassa ilvesten kannan tiheys ja luontaisen ruuan vähyys voi tuottaa odottamattomia tuloksia.

Kuva suurpedot.fi sivustolta.

Tämän tie varressa asuu melkein 30 eri ikäistä lasta. Nuorimmat nukkuvat päiväuniaan vaunuissa, ja loputkin leikkivät lumileikkejään pihoissaan monasti ihan keskenään. Lauantaina - sanoivat - alkaa jahti. Kahdelle on kaatolupa, ja aikovat kaataa nämä pihailvekset. Niitä on enemmän, jotka kiertävät pihoissa. Useita kissoja ovat ilvekset teloittaneet, mutta kuuluvat tekevän sitä samaa myös ketuille. Tappavat, vaan eivät syö. Jättävät jälkeensä varoituksena olla tulematta samoille saalisapajille.

Tuokiokuva aamulenkiltä. Unohtunut pursi.

Tein iltalenkin Riekon kanssa taluttimeen kytkettynä. Heti omalla sillalla oli vastassa tuoreet ilveksen jäljet. Ja satoi lunta. Pidin tavoistani poiketen taskulampussa valot, mutta en nähnyt pimeästä hohtavaa silmäparia  - onneksi.

Lunta on taas tullut lisää, mutta plussakelit painaa entisiä nietoksia. Koiralta pikku hiljaa loppuu maavara:

Miten tässä kyykkää pissille?!?

Näihin kuviin ja tunnelmiin - antoisaa viikonlopun aloitusta! Me matkaamme huomenna Oulun ostoshel...paratiiseihin.

Askelia polun varrelta

Elämäntapa on muuttunut entisestä vieläkin runsaampaan touhuamiseen ulkona. Ei vähiten työn vuoksi, joka nostaa minut sängystä klo 5:45, pitää ulkona fyysisissä töissä klo 16 asti tarjoten toki pienet kaffipaussit ja ruokatunnin. Myös Rieko vetää lenkkeilemään töiden jälkeen. Kuopuksen kanssa tehdään vuoron päältä pitemmät lenkit, mutta laskuissa selviää että minä vastaan kuitenkin suuremmasta osasta lenkkeilyä. Toisaalta pidän siitä kovin, sillä syksyinen metsä tarjoaa elämyksiä.

Syksy on sienten aikaa. Tämä kasvaa koivun kannossa.

Sisarukset jonossa. Taitavat olla mesisieniä.

Luonto alkaa heti ovesta ulos astuessa. Se on ihan vieressämme ja ympärillä. Tuo kanto tönöttää suoraa ulko-oven edessä.

On siinä sieniä! Kaikki eivät mahtuneet edes kuvaan.
Lahoava koivun kanto tarjoaa herkullisen kasvualustan.

Ulko-ovelta kohdanneesta luontoelämyksestä toivuttuamme jatkamme koiruuden kanssa matkaamme halki avarien peltojen. Siellä on hyvä juosta pahimpia höyryjä ulos.

Villissä vapaana.

Peltojen jälkeen sukellamme kuusimetsään. Kappaleen matkaa kuljettuamme maisema on tällainen:

Isolahti ruskapuiden reunustamana. Kappale sielunrauhaa.

Yleensä seuralaiseni juoksee edeltä rantaan ja kuuluu vain loiskahdus. Sitten ähellystä, puuskutusta ja pärskeitä. Vesipeto se on, ja nauttii kuin tenavat uimisesta.

Turkin ravistelu kuivaksi tapahtuu muuten ihan aina juuri ihmisen jalkojen vieressä. Näin saa osansa virkistävästä kylvystä tahtomattaankin.

Turkki märkänä on kuitenkin mukavaa loikkia mätttäikössä.
Sielläkin hulluilla on halvat huvit ja huvinsa kullakin.

Lahkeet märkinäkin minä nautin metsän tuoksuista, sävyistä ja vaikkapa naavaisista puista:

Naavaa ja luppoa pitkinä partoina puiden oksilla.

Pieni pätkä mökkitietä mahtuu matkan varrelle myös.

Yleensä ikinä emme näe ketään ihmistä matkan varrella. Hirviä näkee todennäköisemmin, kuin ihmisiä. Pikkulinnut ovat ainoita seuralaisia - nekin piiskuttavat syksyisin äänenpainoin.

Kotipihan hömpät hakevat pähkinöitä kädestä.

Näin kului päivästä kolme varttia tai tunti, riippuen siitä miten onnistuu houkuttelemaan seuralaisen rannalle vedestä. Kotipihalla pitää ottaa vielä viimeiset hepulit ja juosta tyhjä taimipurkki suussa rinkiä vauhdilla. Semmoinen se on. Vähän hassu.

Eksotiikkaa

Eksotiikkaa. Näin väitin teinille, kun tassuttelimme lenkille meren rantaan. Niin mitäkö? No kuljimme pelto- ja metsäteitä lyhyen huikosen meren rantaan, emmekä nähneet yhtään ketään ihmistä. Vain kauniit pelto- ja metsämaisemat meitä vuoroin ympäröivät maisemien vaihtuessa hiljalleen käppäillessä. On tilaa ajatuksille ja rikkumaton luonnonrauha ympärillä.

Myrskyn viskomia oksia kanavan jäällä

Kun elää jonkin asian sisällä, tulee sokeaksi. Pitää käydä kauempana ja kokea perin toisenlaisia asioita - sitten oppii arvostamaan niitä asioita, jotka eivät olekaan itsestään selviä, tavallisia ja tylsiä.

Omiin kuvioihin sokeutuu, mutta joku toinen ihminen voi tuoda uuden näkökulman tuttuun asiaan. Suurkaupunkien asukit voivat jopa pelätä maaseudun autiutta ja hiljaisuutta. Meillä kerran vietti viikkoa yksi hollantilainen tyttö, joka aidosti oudoksui sitä ettei ihmisiä ole tiiviisti yhdessä. Meille ei näy edes naapurit, vaan maisemassa on metsät, pellot ja joki. Hän koki sen suorastaan pelottavana.

Merenrannan taidetta

Itselleni tämä maisema on tärkeä ja rakas. Autius ja rauha. Pieni metsätiekin oli vasta lanattu lumesta. Meilläpäin on sellaista erakkomaista yhteisöllisyyttä. Kuka minkäkinlaisella traktorilla kelkkoo kulkuväyliä kaikkien vapaasti tallusteltaviksi pyytämättä ja kiitosta odottamatta. Koska se on tapana - yhdessä hoitaa ympäristöä. Ei olis mikään pakko, eikä siihen mikään velvoita. Silti pyryjen jälkeen traktorit pärähtävät käyntiin, ja isännät suuntaavat lumitöihin. Meillä sunnuntaikävelijöillä on helppoa tassutella. Kyllä isännät sen tietävät, myhäilevät vähän - ja tuntevat nahkansa alla kiitollisuuden kosketuksen. Sitä harvoin sanotaan ääneen, pohjanmaalla introverttisyys on geeneissä.

Vanha merikotka kaukana jäällä. Ei ollut teleputki mukana.

Jäällä näimme ekat elonmerkit, kun merikotkapariskunta lepuutti siipiään. Toinen oli vanha valkopyrstöinen, toinen nuorempi täysin ruskea. Huikea on niiden siipien kärkiväli. Siitä muistuikin mieleeni, että kuukauden päästä ilmatila alkaa olla sakeanaan muuttolintuja. Ruuhkaa lentokorkeuksilla ja mahdoton mekastus. Sitä on kivaa odotttaa!

Leppoisaa viikon alkua! Minä saan yhden 10-vuotisen unelman täyttymään ensi viikolla. Siitä myöhemmin lisää.

Keveitä askelia etc.

Kuusi kuvaa kesästä Majakarilla

Mukava haaste tämäkin Kuusi Kuvaa Kesästä. Kivipellon Saila minulle tämmöisen mukavan rastin välitti, kiitokset siitä! Kuvien kanssa piti tehdä tiukkaa valintaa, ja jaoin vastaukseni jokaiselle kesäiselle kuukaudelle. Valitsemani kuvat lopulta yllättivät minutkin 😎

Toukokuu

Silmujen aika on ihan parasta. Sorbus 'Dodong'

Kasvukausi käynnistyy oikeasti vasta toukokuussa täällä kylmällä meren rannalla V-vyöhykkeellä. Maasta toki punnertaa varhaisia kukkijoita jo huhtikuussa, mutta puiden puhkeavat silmut tulevat toukokuussa. Niitä rakastan. Puhkeava silmu on yhdenlainen ihme - siihen on talvea vasten pakattu kaikki tarvittava. Lämpö ja keväinen vesisade saa silmut turpoamaan ja lopulta puhkeamaan. Hiirenkorvien vihreä on raikkaan lime. Jos pitäisi sanoa mikä on kevään paras hetki, niin miettimättä kertoisin sen olevan juuri se kiitävä hetki kun koivuun tulee orastavat hiirenkorvat.

Kesäkuu

Alppiruusut 'Haaga' ja 'StMichel' - nämä ekat rhdoni ovat jo isoja.

Kesäkuu on kiivasta kasvun aikaa. Kaikki kasvaa ja kukintaa pukkaa joka suunnasta.  Hyötymaalla häärääminen alkaa olla valmista, kylvöt on tehty ja kasvari istutettu. Rhodot kukkivat mikäli kukkanuput onnistuivat talvehtimaan paleltumatta. Juhannus ja kesäpäivänseisaus ovat kuukauden merkkietappeja. Kesä on silloin syvimmillään, vaikka tuntuu että vastahan tässä vauhtiin päästiin.

Heinäkuu

Pioni Sarah Bernhartd on kestosuosikkini.

Heinäkuu jatkaa kiivaana kukintana ja uusia primadonnia astuu kehiin keväisempien jo lopettaessa. Pensasruusut, lukemattomat perennat ja pensaat kukkivat. Runsaus on yhtä kuin heinäkuu. Puutarhurin elämä on kastelua, kitkemistä ja kukkineiden leikkomista. Puutarhakierrokset joka aamu ovat löytöretkeilyä. Tänä vuonna tein ison pionialueen ja jännään tulevaa heinäkuuta!

Elokuu

Ahkeran työn saalista - omavaraisuus upeista talvivalkosipuleista!

Elokuusta lähtien on ruusujen ja kärhöjen aikaa, mutta valitsin kuvaksi kuitenkin rakkaat valkosipulit. Olette ruusun kuvia nähneet tässä blogissa runsaasti jo aiemmin, ja tiedätte kuinka lähellä ne ovat sydäntäni ilman kuvaakin. Elokuu aloittaa sadonkorjuuta alkaen sipuleista ja valkosipuleista. Oman ruoan kasvattaminen on minulle hyvin tärkeä asia. Puhdasta ruokaa läheltä ja rakkaudella kasvatettuna. Onneksi on oma maakellarikin - siellä säilyy huikea määrä monenlaista satoa eri tavoin säilöttynä.

Syyskuu

Syyskatkero 'Dake's Strain Alba'

Syyskuussa pysähtyy äkkiä ja pohtii mihin se kesä taas katosi???!? Mutta syksyt on pitkiä ja lempeitä täällä. Yleensä syksystä meillä aletaan rakentelemaan kaikkea kasvualueiden laajennoksia. Kesä on siihen liian hektinen. Syyskukkijoita tervehtii riemulla - minun puutarhassa niitä on paljon. Ehkä pihani onkin parhaimmillaan juuri syksyllä. Syksy on kilpajuoksua talven tulon kanssa, mutta lopulta kuitenkin saan tehtyä suunnitelmani loppuun. Talvi tulee hiljaa ja viivytellen. Se voi käydä ja esittäytyä, mutta lämmin meri pitää sen loitolla monasti lähelle joulua (tai sen ylikin)

Lopuksi kuudes ihan vain kesän fiiliksille - tätä oli vaikea etsiä, mutta tiesin heti kohdalle osuessa että tämä on juuri se oikea lopettamaan kuvakertomuksen Majakarin kesästä:

Kaatosateen jälkeen usvaa joen päällä auringon paistaessa

Luonto ja sen hienot ilmiöt ovat aina niin lähellä sydäntä. Tuossa kuvassa oli ensin kaatosade, joka haihtui äkkiä auringonpaisteeseen. Lämpö höyrysti kosteuden voimakkaasti joen päälle ja toi hetkeksi todella uskomattoman valoilmiön. Luulen, että siellä oli keijukaisia.

Antoisaa viikon alkua ja keveitä askelia poluillesi!

Siirrän haasteen eteenpäin
Hirnakalle Hirnakan torppaaan
Anneli A:lle Pihakuiskaajan puutarhaan 
Sirpalle Tylsän Mörököllin blogiin