Miten ruokitaan Elävä Maa?

Taas joutoaikaa pohtia kasvullisia juttuja. Siivosin huushollia eilen, ja tänään vaihtelin verhoja ja mattoja. Valitsin keväisen vihreitä sävyjä ja sekös piristi mieltä! Mutta maan sisäisiin asioihin, elikkäs siis sisäpolitiikkaan seuraava loikka.

'Morden Centennial' ja muut ruusut tarvitsevat hyvät eväät.

Sitä pohditaan ja selvitellään aina kasvilajien kasvupaikkavaatimuksia, mutta mielestäni aivan yhtä tärkeää on Elävä Maa. Vuosien kokemuksella pidän sitä hurjan tärkeänä ja vaalittavana asiana. Asian merkitys kirkastui kateviljelyä harrastaessani. Alunpitäen ajattelin katteita estämään rikkaruohojen rehotusta ja veden haihtumista. Kattamisesta tuli ajan saatossa pintakompostointia ja maasta tuli mahdottoman muhevaa. Lierojen ja kastematojen määrä on suuri. Paljain silmin ei näe maan mikrobiologista aktiivisuutta, mutta viisaammat sanovat sen nousevan merkittävästi kun eloperäistä ainesta hajoaa ja maatuu. Tämän uskoo ihan helposti.

Heinällä ja nurmisilpulla katettu hyötymaa -
kasvuvoimaa riittää valkosipuleidenkin tarpeisiin.

Elävää maata pitää jatkuvasti ruokkia. Jos vilkaisee naapurin tehoviljellyn pellon maaperän rakennetta ja vertaa omaan hyötymaahan, niin eron huomaa asiaan vihkiytymättömämpikin. Peltomaa tiivistyy ja sen kivennennäismaapitoisuus on suurempi. Minun kateviljelyllä ruokittu maani on humuspitoisempaa, kuohkeaa ja siinä on hurjasti elämää. Se myös pystyy varastoimaan vettä ja kasvattaa muhkeita satoja.

Viime vuonna katteena oli ruohonleikkuusilppua. Ei järin esteettinen valinta,
mutta käytännöllinen nitistämään monivuotisten juuririkkojen intoa.

Ryhmä- ja kanadanruusut vaativat maaperältä runsaasti ravinteita ja tasaisesti kosteutta. Muidenkin kokemusten mukaan ne arvostavat eloperäisiä lannoitteita. Heti kevään koittaessa kiskon katteet pois penkkien päältä, että maa pääsee paremmin lämpiämään. Levittelen tyvimultaukset leveämmälle penkkiin, leikon versot ja odottelen kasvua. Sen alettua levittelen hyvän kerroksen palanutta hevospaskakompostia ja tuhkaa. Se on eka lannoitus, jonka voimin päästään vähintään juhannukseen asti.

Suloinen 'Bonica'. Tulis jo kevät - mulla on ikävä ruusuja!

Silloin kun vielä meillä oli hevosia, niin keväinen lantakompostin levittäminen oli ilman muuta osa kevätpuuhia. Nykyään sen kompostin saa hakea naapurikylän lantalasta peräkärryllä ihan kiitoskaupalla. Tuhkaa tulee omista tulipesistä. Onhan meillä kananlantakompostia, mutta se on todella typpipitoista. Tasapainoisempaa tavaraa on hevonhyvä kasveille. Sitä ei tarvitse säästellä, vaan voi levittää reippaalla kädellä.

Runsaskukkainen 'Rody'

Elävä maa tuottaa hyvän kasvun ja kukinnan - kun kaikki osatekijät ovat kohdillaan. Siksi kasvualustaan panostaminen ei mene ikinä hukkaan, vaan se palkitsee. Ruusut ja kärhöt tarvitsevat syvän (noin 0,6 m) ja ravinteikkaan kasvualustan - kun se on kunnossa niin tarvitaan vain aurinkoa ja vettä.

Lisääntyvä valo ja leppeät kelit saavat ajatuksen kiiruhtumaan kevääseen ihan pikavauhtia. Juuri vaihtui kuukausi helmikuulle. Se on lyhyt... joten kiitorata kevääseen alkaa. Tiedostan kyllä tuskallisesti, että maaliskuussa voi tulla metrin verran lunta, eikä huhtikuussakaan välttämättä pääse pihapuuhiin. Vuodenajat ovat jotenkin nytkähtäneet kalenterissa pari kuukautta eteenpäin. Mutta hyvää kannattaa odottaa, eli kyllä se kevät sieltä tulee!

Iloa, valoa etc.

Paskaista onnea!

Kyllähän semmoinen lievä kylähullun maine jo mukana kulkee, mutta onnen - tai suorastaan riemun aihe on monta peräkärryllistä oikeaa hevosen turvepaskaa omalla tontilla! Maestro suostui kaveriksi, naapuri lainasi koukullisen autonsa ja kärry olikin omasta takaa. Meillä on siis auto ja kärry, mutta ei vetokoukkua. Pitää korjata tilanne. Ennen oli kaksi autoa, joista toisessa oli koukku. Mutta järjestellen mennään siiheksi, että koukku löytyy taas talon käyttöautosta.

Kolme keikkaa naapurikuntaan ja neljä kuutiota aitoa, tuvekuivikkeista ja palanutta lantakompostia - voiko suurempaa onnea ollakaan? Vieläpä ihan kiitoskaupalla ja kahvitkin tarjoten. Lähempääkin olisi löytynyt hevosenlantaa, mutta kun kelpuutan vain turvekuivikkeisen - ranttu nainen.

Ruusumaa ja taustalla vähän tuoteasettelua. Volvonraato, jonka
poistaminen tontilta on ollut yllättävän monivuotinen urakka.
Yhtä sitkas kuin juolavehnä ja rönsyleinikki.

Ruusumaa sai heti kaksi kuormaa, jotka pitää tuhkan kanssa jyrsiä maan sekaan. Ylijäämällä katan perennapenkkejä

Kukkapenkin kattamista palaneella lannalla.

Kuution verran jäi jemmaan perennamaiden ja syksyn valkosipulikasvatusten tarpeisiin.

Nyt on mukavaa olla, taas yksi askel lähempänä maalia! Enää tuhkaa ja jyrsimen jyristelyä - kasvualusta alkaa muokkaantua. Tarvittaessa ajan tuvetta lisäksi, mutta kasvualustan muokkaaminen on kuin ruoan maustamista - lisätään vähän sitä ja tätä arvioiden lopputulosta. Tarkoituksena on kasvuvoimainen, sopivasti vettä pidättävä mutta läpäisevä lopputulos. Niin ja riittävän syvä. 50 sentin kasvualusta on jo tekemisen takana. Yhtä syvään olen perustanut vain kärhöpenkkejä.

Iloa ja aherrusta viikonloppuusi!