sunnuntai 20. lokakuuta 2019

Luonto hiljenee

Lokakuu harppoo kohti loppupuoltaan vähenevän valon ja kylmenevien kelien keralla.  Loistava ruska vaihtuu hiljaiseen harmauteen. Kesän vauhdikkuuden jälkeen tulee selvästi hiljaisempi energia elämään. Se hiipuu ja pysähtelee.

Ruskan kontrasteja menneiltä viikoilta. Takana metsävaahtera ja edessä
purppuraheisiangervo 'Coppertina' (alias 'Mindia')

Töissä olen ällistyttänyt itsenikin siitä, kuinka paljon kasvukautena on saatu aikaan tosi pienellä porukalla! Käsillä on viimeinen puistosaneeraus ja uudistus - tehtynä on kolme kokonaan uutta puistoa ja yksi täysremontti hyvin historialliseen puistoon. Onneksi pinta-alat ovat olleet aika pieniä per puisto. Kesällä kun tuntui, ettei millään pääse suunniteltuihin kohteisiin käsiksi, kun kaikki aika menee kasteluun ja ylläpitoon. Syksyllä ollaan sitten repäisty ihan kunnolla vauhtia.

Huntukorpipaatsamaa (Rhamnus frangula) 'Fine Line' pääsi
julkisiin istutuksiin myös. Tämä on tosi mielenkiintoinen pensas!

Omassa puutarhassakin on ehtinyt nyt viikonloppuna vähän siivoilla. Maestro on ajellut keräävällä leikkurilla valtavat määrät lehtiä, jotka on kerätty katteeksi hyötymaalle, ja osa on kerätty ruusujen tyvimultauksen katteeksi. Minä en haravoi oikeastaan juuri yhtään, kun keräävä leikkuri hoitaa homman kätevästi.

Rieko on viettänyt maalaiselämää vapaana juosten ja merituulia haistellen.

Perennamaita en siivoa oikeastaan ollenkaan syksyllä. Ei ne varret kauniita ole, mutta eiköhän lumi pian peitä maisemaa. Perennan lehdet ja varret suojaavat penkkiä, ja keväällä ne lähtevät tosi helposti haravalla tai taittelemalla käsin. Nyt siivotessa jotuuu leikkaamaan ihan oikeasti saksilla tai raivaussahalla/pensasleikkurilla. Tunnustan olevani laiska tässä kohdin.

Eilistä harmautta ja tihkusadetta.

Syksyt on minulle lepäämisen aikaa. En mielestäni kärsi kaamosmasennuksesta, vaan syksy on toipumis- ja palautumisaikaa hektisestä kesästä. Silloin on lupa kääntyä sisäänpäin, nukkua ja huilata. Minua ei yhtään häiritse se, että näin on. Mielestäni se on ihan luonnollinen osa vuoden kiertoa, ja marraskuu menee huilatessa. Luonto laskeutuu talvilepoon - niin minäkin. Kuka sitä viitsii pimeässä ja kylmässä kummoisestikaan hihhuloida? Nautitaan vaan riittävästä hiilihydraattien määrästä, jotta rasvakerros kestää talven pakkaset...

Kuuraa tältä aamulta 'Playful Rokoko'n terälehdillä

Iloa ja valoa alkavaan viikkoosi! Kärsitkö kaamosmasennuksesta, vaiko vain talviunen tulosta?

lauantai 12. lokakuuta 2019

Syystöitä

Syksy etenee kalenterin mukaan kohti talvea. Tänä aamuna oli ihan hentoinen räntäkuorrutus aamuisessa maisemassa. Ei kuitenkaan täyttänyt ensilumen mittaa, mutta ennakkovaroitus tulevastahan se oli.

Maa-artisokka koittaa vielä kukkia.

Olen saanut kaikki 900 valkosipulin kynttä maahan. Läppään itselleni yläfemman. Well done! Penkit on katettu odottamaan talvea ja tulevaa kasvukautta. Viime viikolla vierailu Särkän perennataimistolla poiki yllättäviä istutettavia. Mukaan tuli hopeapoppeli, nukkakirsikka ja jokin orapihlajan lajike. Nyt ne on suurimmaksi osaksi istutettu kera muidekin jo keväällä hankittujen taimien kanssa.

Polttopuut on elinehto maaseudulla puulämmitteisessä talossa.
Seuraava urakka olikin polttopuun teko. Ensi talven puut on kuivina katon alla, mutta seuraavan talven puut pilkkoontuvat nyt liiteriin. Tämäkin homma olisi pitänyt tehdä jo keväällä, mutta niin vain rankakasa on saanut odottaa pressun alla hetkeään. Onneksi rangat olivat ylivuotisia, joten olivat valmiiksi aika kuivia.

Työjuhta ja sen korjaaja. Vehkeet levis kesken töiden, mutta korjaus oli nopea.

Kyllä on helppoa hommaa puun teko näillä nykyisillä klapikoneilla! Toisesta päästä syötetään rankaa koneeseen, joka katkoo, pilkkoo ja kuljettaa hihnalla suoraa liiteriin! Silti kaksi päivää ei ihan vielä riittänyt rankakuorman sijoittamiseen liiteriin. Ja olo on ihan hakattu kaikesta huolimatta.

Syyskatkerot (Gentiana sino-ornata) on viimeisiä kukkijoita. Ihanat pyjamaraidat!

Onneksi pääsee maanantaina töihin lepäämään, sillä nämä aktiivilomat käyvät voimille. Töissä on sentään kahden tunnin välein tauot, mutta kotona ensimmäinen paussi tulee vasta kolmen aikaan kahvien juomisella, ja syödään vasta illalla kuuden jälkeen.  Kun on jo pimeää.

Kotona jälleen!

Sain koirankin lainaksi kotiin, kun kuopukselle iski mahoton lentsu. Kuumekin oli jo 39 pahimmillaan, jolloin neito itsekin totesi viisaimmaksi antaa koiruus vähäksi aikaa kotiin hoidettavaksi.

Miten niin happamia?

Koira on oppinut uusia tapoja. Meillä koira ei nouse sänkyyn tai sohvalle, mutta niin vain illalla nukkumaan mennessäni sänkyyn pujahti kokonainen koira myös. Lähti se siitä! Toisenkin kerran se yritti vielä, mutta ymmärsi poistua kuultuuan litanian ärräpäitä. Minulla on tarpeeksi tukalaa jakaa parisänky Maestron ja  yleensä vähintään kahden kissan kanssa. Sinne ei tosiaankaan sovi enää 22 kiloinen aussi.

Ei sänkyyn eikä sohvalle - minnuu sorretaan!

Sohvalle tuo rontti pujahtaa näköjään kun ei ole vahtivaa silmää. Puita tehdessä koira pidettiin sisällä, kuten yleensäkin erilaisia koneita käyttäessä. Sisälle tullessani koira suurin piirtein mateli vastaan jostain olohuoneen suunnalta. Jokainen koiranomistaja tietää sen ilme- ja elerepertuaarin, jossa koira kertoo tehneensä jotain ihan väärin. Ja katuu nyt sitten ihan hirveesti. Selvisi, että koira on vetänyt lokoisia unosia sohvalla sen aikaa, kun me Maestron kanssa oltiin puusavotassa. Kysyn vain, että KUKA tuon on opettanut sohvalle ja sänkyyn?!?

Berberis amurense


Huomenna on sanotaankos vaikka lepopäivä. Ehkä tunniksi on ensin puusavottaa, sitten pitää käydä tekemässä yksi avustustehtävä ja päivän kruunaa kaverin 60-vee kahvit. Ja normaalit rutiinit siihen päälle.

Iloa ja valoa, vaikka vähenevääkin!

sunnuntai 6. lokakuuta 2019

Syyspuuhia lomatunnelmissa

Kyllä on siunattu asia tämmöinen hienous kun vuosiloma! Erityisesti rakastan aamuja, jolloin voi venyä sängyssä just niin pitkään kuin tuntuu hyvälle. Aamukahvin voi juoda ihan rauhassa kelloon katsomatta, samalla läppäriltä uutisia selaten. Ja hiljalleen käynnistää moottori päivän puuhiin.

Vaahteroiden ruska on valtavan värikästä!


Erinomaisen  tähdellisiä toimia onkin varattu loman ajalle. Aktiiviloma pitää vireessä. Tärkeintä on valkosipulinkynsien istutus. Monasti sitä olen tehnyt sormet kohmeessa, pimenevissä illoissa ja vesi- tai räntäsateessa. Nyt on ihan luksusta, kun tosi mukavissa keleissä auringon paistaessa ja lintujen laulauessa (korpit, närhet ja joutsenet... laulavat äänellään jokainen) voi rauhassa askaroida tulevaisuuden toivoja maahan.

Kynnet rivissä kompostimullan päällä.

Nyt on reilut 500 kynttä maassa, mutta jonossa on vielä melkein samanmoinen määrä. Jos kelit pysyvät hyvinä, niin pari päivää saattaa riittääkin. Sitten on työlistalla vaatimattoman tulppumäärän kuoppaaminen.  Jos vielä löytyy vapaita paikkoja, niin kaupoissa näyttäisi olevan edelleen valikoimaa jäljellä. Kevätsipuleita on kyllä ihan armoton määrä entuudestaankin.

Niin pienellä vaivalla syksyllä saa seuraavaan kevääseen väriloistoa!

Ikkunatkin pitäisi pestä, mikä onkin melko urakka näiden vanhanaikaisten, saranoimattomien kuusiruutuisten ikkunoiden kanssa. Vaan kerran vuodessa ne pitäisi läpi käydä. Syyskunnostusta ja siivoamista piisaa puutarhassakin, joten kelien salliessa pysyn enempi pihatöissä.

Riekolla on nyt isommat tiet tassujen alla.


Kuopus ei halua luovuttaa koiraa takaisin, joten pitäköön nyt ilonaan aktiivista aussia. Täällä kotona on oudon hiljaista ja rauhallista. Kai tähän pitää tottua. Voi olla, ettei tuota koiraa saa enää takaisin kuin lainaksi vain. Koira on kyllä tosi ihana ystävä, turva ja personal trainer. Nuoren neidon elämäntilanne tällä hetkellä suosii koiraystävän emännyyttä, mutta minne tulevat kuviot vievätkään aikanaan? Asioita voi pohtia aina kulloistenkin olosuhteiden myötä. Onhan sitä paljon lapsiakin, jotka elävät kahta kotia. Mä olen nyt se etä-äiti näköjään.

Voi näitä sävyjä!
Mulla on koko ihana viikko edessä lomaa! Joudun sompailemaan äitini hoidon myötä yllättäviä käänteitä, mutta tällä hetkellä äiti on jälleen sairaalassa. Siis turvassa - minun näkövinkkelistä. Oli vähän rivakampi aamuherääminen ja samantien pikainen lähtö äidin luo. Ja sieltä sairaalan osastolle. Lopulta sain aamukahvitkin. Tilanne on taas tällä hetkellä vakaa, mutta mikä tahansa päivä voi tuoda huonoja tai vielä huonompia uutisia. Ehkä juuri siksi uuden elämän kätkeminen mullan huomaan tuntuu niin terapeuttiselle.

Elämä kantaa.

Iloa ja valoa viikkoosi. Ruskan loistoa ja kuulaita syyskelejä!

torstai 3. lokakuuta 2019

First Killing Frost

Se kuuluisa FKF eli First Killing Frost kävi viime yönä näyttäytymässä. Aamu valkeni kovin kuulaana ja kuuraisena. Lämpömittarin mukaan seinän suojaisessa vierustassa oli käynyt -0,2 asteessa, mutta avoimemmilla paikoilla pakkasta on taatusti ollut muutaman astetta enempi.

'Henry Kelsey' joutuu kumartamaan kuuralle.
Kaikki kuvat ovat tältä aamulta.

Eilen illalla siirrettiin koko kotkolauma talvikanalan suojiin. Olen huolella sitä kuurannut ja puunannut, sekä uudet pehkut asentanut. Kesä- ja talvikanalan erillisyys on toisaalta hyvä, kun tulee aina vaihdon aikana tehtyä kunnollinen ja perusteellinen siivous. Toisaalta se on huono, koska kelien mahdollisesti lämmetessä kanoja ei vain viitsi kiikuttaa kantamalla edestakaisin. Eli kanoilla alkoi pysyvä talviaika.

Kuuran kirjoma 'Piano' ruusu. Ruusut eivät kylmää säikähdä, vaan kestävät
oikeastaan sangen hyvin ensimmäisiä pakkasia.

Aamulenkillä Riekon kanssa jäinen ruoho rapisi jalan alla, ja metsässä tippui keltaisia koivunlehtiä kuin pieniä tähtiä taivaalta. Joutsenten haikea lähtöhuuto Isolahdella kruunasi syksyiset fiilikset. On aika taas heittää kasvukaudelle hyvästit muutamaksi kuukaudeksi.

Ryhmäruusu 'Lemon Rokoko'

Meillä syksy aina armahtaa lämmöllä ja pituudellaan. Meri huokuu lämmintä vielä pitkään, joten talven tuloon on vielä aikaa. Monasti olen viimeisiä istutuksia laittanut maahan joulukuussakin. Nyt saadaan nauttia ruskasta, mikä onkin taas tosi hieno. Eilinen myrskytuuli tosin riepotti alas jo ison määrän lehtiä.

Väreissä piisaa! Saarnivaahterat on tosin jo melkein lehdettömiä.

Leimut ja ukonhatut kukkivat edelleen.

Ruttojuuret luovuttivat pakkasen kourissa.

Ruskapuut ovat tosi hienoja syksyn väriläiskiä. Kotipihlajat ovat pettäneet menemällä lähinnä ruskeiksi, mutta onneksi vaahterat ja muutkin tuovat väriä elämään.

Rusokirsikka (Prunus sargentii) on tosi upea pikkupuu.
Keväällä runsas vaaleanpunainen kukinta ja syksyllä punainen ruska!

Samaan prunus-sukuun kuuluva pilvikirsikka ruskaantuu
hienosti likuväreillä vihreästä punaiseen.
Keltamarjainen pihlaja ei kelpaa linnuille.
Oksat notkuvat marjojen painosta. Taustalla vaahtera.


Joki on pudonneiden lehtien täplittämä.

Minulla alkoi eilen loma! Kesälomaa tässä viettelen vieläpä koko ensi viikonkin. Sitten tulee jo hätä työmaalle, kun niitä tulppaanin, narsissin ja posliinihyasintin sipuleita on reippaasti vielä istuttamatta. Ja monta syystyötä tekemättä. Tässä loman aikana ehdin hoitaa vähän syystöitä omassa puutarhassa, joista valkosipulien istutus ei ole vähäisimpiä puuhia.


En muuten haravoi :D

On tosi mukavaa nauttia letkeän leppoisista aamuista, jolloin voi nukkua pitkään  ja hörppiä aamukahviaan kelloon vilkuilematta. Arkiaamut on minuuttiaikataulutettuja, joten loma on tosiaan leppoisaa elpymistä. Mihinkään en voi lähteä "lomailemaan", mutta kovasti on tarpeen syystoimien teko omassa pihassa. Senkin voi tehdä leppoisaan tahtiin, vaikka nopeasti vähenevä valo kyllä harmittaa.


Kivipuutarhan syksyä.

Koira lähti taas citykoiraksi kuopuksen seuraneidiksi. Vähän hassu olo, kun aina mukana kulkeva varjo puuttuu :D Pienet pätkät cityelämää on koirallekin virikkeellistä vaihtelua. Täällä kun ei näe edes ihmisiä. Ihan joutuu koira vain oravien, jänisten ja kauriiden jälkiä haistelemaan.

Telkesivät minut sisälle....

Iloa ja valoa viikkoosi!

Balkaninhevoskastanja kurainen lehti nurmikolla.

lauantai 28. syyskuuta 2019

Otsikoissa

Ei sitä saa töitä tehdä salassa sitten millään. Ei tarvitse kuin kaivurin kanssa vähän kuokkia kaupungin puistossa, niin johan paikallislehti pinkaisee paikalle. Tässä lehtijuttu siitä, kuinka kotikaupunkiani hiljaa ja vaivihkaa muutetaan ruusuiseksi Raaheksi * Klik *

'Ritausma' on tosi hyvä julkisissakin istutuksissa. Kukinta-aika on pitkä ja runsas,
ja hoidon tarve vähäinen. Kerran viikossa putsaan kukkineet terälehdet pois. Ei muuta.

Kolme vuotta olen askaroinut päivätöinäni Merenrantakaupungin istutuksia. Vielä on monta ruusulajia istuttamatta, mutta 15 lajiketta ja 150 kappaletta on tuupattu nyt noin alkuunsa istutuksiin. Kanadanruusuista laitoin 'Henry Kelsey'tä kymmenen yksilön osion isoon ruusuaidanteeseen, jossa kukkii 'Iitin Tiltu' ranskanruusu sekä 'Sointu' puistoruusu.

'Henry Kelsey' on runsaskukkainen ja tosi pitkään kukkiva. Toivottavasti pärjäävät!
Jossain vaiheessa toivon voivani pitää vuosilomia edes vähemmäksi. Lomia on pitämättä vielä edelliseltäkin vuodelta, ja tänä vuonna olen pitänyt vasta neljä lomapäivää. Minulla ei ole tuuraajaa, joten pitää rakentaa asioita siten, että voisin pitää lomaa itsekin sulan maan aikana joskus tulevaisuudessa.

'Sointu' kukkii pienin, mutta runsaslukuisin kukin pitkään.
Nyt juostaan kilpaa talven kanssa. Kesä kuluu kesäkukkien ja ylläpidon kanssa, ja syksyt käytetään uusien asioiden rakenteluun. Vielä on rutkasti istuttamattomia puita, mutta ajattelin ehtiä ja keretä. Meri pitää olosuhteet lämpiminä, ja hyvässä lykyssä ei ole kiirekään. Talvi tulee joskus joulun tietämillä.

Suviruusu Poppius on vanha perinneruusu.

Toisaalta työ on nyt merkinnyt jotain muuta ajattelemista. Kuoleman äärellä kulkiessa uuden elämän istutus on oikeastaan sangen terapeuttista. Kaadanhan minä lahoja puitakin, kun ne ovat aikansa kasvaneet ja kukoistaneet. Ja samalla istutan uusia taimia varttumaan elonkaartaan. Sellaista on elämän kierto puutarhurinkin näkövinkkelistä.

Antoisaa viikonloppua kaikille kulkijoille!

PeeÄääs: ilman Facebook-tunnuksia luettavissa oleva juttu Merenrantakaupungin FB-sivuilta * klik *

lauantai 21. syyskuuta 2019

Hetki hiljaisuutta

Blogi pääsi kuolemaan käsiin, kun arjen haasteet ottivat kuristusotetta. Äitini vakava sairaus on vaiheessa, jossa mennään lujaa alamäkeä. Eikä toivoa ole muusta kuin siitä, ettei pitkään tarvitsisi kipuja kärsiä. Sellaista elämä on - mikä syntyy, se kuoleekin. Tässä kuitenkin syy siihen, etten ole jaksanut blogia päivittää. Olen halunnut viettää äitini rinnalla aikaa vaiheessa, jossa tiimalasin hiekka valuu vääjäämättä kohti loppuaan.

'Piano' ruusu ilahduttaa. Kaksi kolmesta on selvinnyt kaksi talvea.

Palataan kuitenkin ajassa taaksepäin niihin syksyn kukkijoihin. En ole jaksanut ja ehtinyt hoitaa puutarhaani, mutta silti se on kukkinut runsaana. Leimut ovat loistaneet ihan hurjasti, samoin ruusut. Kärhötkin ovat jaksaneet vesisateista huolimatta.

'Purple Rain' maanpeiteruusu on selvinnyt erinomaisesti talvetkin.
'Sweet Haze' kukkii hurjan runsaana ja kiitollisena.
Ryhmäruusuissa tuli paljon katoa viime talvena, joten jäljelle jääneet ilahduttavat sitäkin enemmän. Kanadanruusut ovat vahvasti kukassa, ja niitä pidänkin sangen kestävinä. Uskalsin istuttaa ensimmäiset 'Henry Kelseyt' myös kaupunkikuvaa koristamaan.

'Hansaland' ruusu on suuren mielenkiintoni kohteena nimenomaan julkisiin isttuksiin.
Tämä testikappale pärjää tosi kivasti 'Ilo' ruusun sitä vähän puristaessa sivustasta pihallani.
Syysleimut ovat todella loistaneet pihallani. Niitä on kolme pitkää penkkiä useita lajikkeita ja jokaista viisi kappaletta. Eli on oikea massaistutus. Leimut ovat niitä ihan must- kasveja syyspuutarhaan. Härmäkään ei ole lehtiä vaivannut, vaan kukinta on ollut erittäin onnistunutta. Leimut ovat myös kestäviä leikkokukkia, joista olen tehnyt useampia kimppuja viemisiksi. Tuoksukin niissä on viehättävän hempeä.

Leimuja - etualalla 'Peacoc Cherry Red' ja takana 'Wilhelm Kesselring'

Muita syyskukkia tulee nyt tyylillä "kuva kertoo enempi kuin tuhat sanaa".


Vaatimaton röyhytatar viihtyy vaikka pensaiden juurella. 


Punahatut on hakittu tänne yrteiksi, mutta kyllä niillä on kaunis kukinta!

Syyskimikki. Kaunis ja haisee pahalle.

Kärhötkin ovat nuoresta iästään ja kylmästä kesästä huolimatta päässeet kukkaan. Ruusut ja kärhöt ovat kummatkin lämpimän kesän ja auringon ystäviä. Nyt ei ollut oikein kumpaakaan, joten iloitsen kaikista kukista suuresti - ne on puserrettu vastoinkäymisten keskellä.

Lempikärhöni on tavallinen 'Hagley Hybrid'. Tämän kaverina on 'Niobe',
mutta se on jo lopettanut kukintansa. 


'Köningskind'

'Purpur Königskind'
Muista kärhöistä minulla ei olekaan kuvia. Nämäkin kuvat on otettu 25.8. En ole ulkoiluttanut kameraakaan sen koommin. Satoa olen sen sijaan korjannut. Valkosipuleista tuli kunnon sato. Niiden nosto, putsaus ja kuivaus on käynyt työstä. Nytkin nosto jäi vähän turhan myöhään.

Valkosipulit onnistuvat aina!
Perunatkin olen saanut nostettua, ja maassa on enää porkkanat ja persiljaa. Viiniköynnös kasvihuoneessa antoi todella runsaan ja maukkaan sadon. Omenoita on ihan pirhanan paljon, ja monelta osin kylmä kesä on kuitenkin tuottanut onnistumisia.

Camelot-köynnösruusu kukoistaa ihanasti!


Jonkinlainen maineteko on kirjoittaa Facebookiin ilman, että on sitä ikänään käyttänyt tai omaa edes käyttäjätunnuksia. Näin vain pääsi käymään, kun käsky kävi kirjoittaa otsikolla Puutarhurin kesä 2019. Ja minähän näpyttelin nopean tekstin kuvineen. Käy kattomassa täältä. Lukemiseen ei tarvita FB tunnuksia, ja siihen esille lävähtävään ponnahdusikkunaan voi vastata "Ei nyt", ja saa jatkaa lukemista. Ihmettelen tekstin saamia peukutuksia, sillä teksti ei ole parasta kirjallista tuotantoani :D Kiva kuitenkin näin, ja iloa tuli paljon kommenteista!

Kirjoittelen taas jossain vaiheessa jotain. Nyt menen ihan päivä ja hetki kerrallaan.