Syystöitä

Syksy etenee kalenterin mukaan kohti talvea. Tänä aamuna oli ihan hentoinen räntäkuorrutus aamuisessa maisemassa. Ei kuitenkaan täyttänyt ensilumen mittaa, mutta ennakkovaroitus tulevastahan se oli.

Maa-artisokka koittaa vielä kukkia.

Olen saanut kaikki 900 valkosipulin kynttä maahan. Läppään itselleni yläfemman. Well done! Penkit on katettu odottamaan talvea ja tulevaa kasvukautta. Viime viikolla vierailu Särkän perennataimistolla poiki yllättäviä istutettavia. Mukaan tuli hopeapoppeli, nukkakirsikka ja jokin orapihlajan lajike. Nyt ne on suurimmaksi osaksi istutettu kera muidekin jo keväällä hankittujen taimien kanssa.

Polttopuut on elinehto maaseudulla puulämmitteisessä talossa.

Seuraava urakka olikin polttopuun teko. Ensi talven puut on kuivina katon alla, mutta seuraavan talven puut pilkkoontuvat nyt liiteriin. Tämäkin homma olisi pitänyt tehdä jo keväällä, mutta niin vain rankakasa on saanut odottaa pressun alla hetkeään. Onneksi rangat olivat ylivuotisia, joten olivat valmiiksi aika kuivia.

Työjuhta ja sen korjaaja. Vehkeet levis kesken töiden, mutta korjaus oli nopea.

Kyllä on helppoa hommaa puun teko näillä nykyisillä klapikoneilla! Toisesta päästä syötetään rankaa koneeseen, joka katkoo, pilkkoo ja kuljettaa hihnalla suoraa liiteriin! Silti kaksi päivää ei ihan vielä riittänyt rankakuorman sijoittamiseen liiteriin. Ja olo on ihan hakattu kaikesta huolimatta.

Syyskatkerot (Gentiana sino-ornata) on viimeisiä kukkijoita. Ihanat pyjamaraidat!

Onneksi pääsee maanantaina töihin lepäämään, sillä nämä aktiivilomat käyvät voimille. Töissä on sentään kahden tunnin välein tauot, mutta kotona ensimmäinen paussi tulee vasta kolmen aikaan kahvien juomisella, ja syödään vasta illalla kuuden jälkeen.  Kun on jo pimeää.

Kotona jälleen!

Sain koirankin lainaksi kotiin, kun kuopukselle iski mahoton lentsu. Kuumekin oli jo 39 pahimmillaan, jolloin neito itsekin totesi viisaimmaksi antaa koiruus vähäksi aikaa kotiin hoidettavaksi.

Miten niin happamia?

Koira on oppinut uusia tapoja. Meillä koira ei nouse sänkyyn tai sohvalle, mutta niin vain illalla nukkumaan mennessäni sänkyyn pujahti kokonainen koira myös. Lähti se siitä! Toisenkin kerran se yritti vielä, mutta ymmärsi poistua kuultuuan litanian ärräpäitä. Minulla on tarpeeksi tukalaa jakaa parisänky Maestron ja  yleensä vähintään kahden kissan kanssa. Sinne ei tosiaankaan sovi enää 22 kiloinen aussi.

Ei sänkyyn eikä sohvalle - minnuu sorretaan!

Sohvalle tuo rontti pujahtaa näköjään kun ei ole vahtivaa silmää. Puita tehdessä koira pidettiin sisällä, kuten yleensäkin erilaisia koneita käyttäessä. Sisälle tullessani koira suurin piirtein mateli vastaan jostain olohuoneen suunnalta. Jokainen koiranomistaja tietää sen ilme- ja elerepertuaarin, jossa koira kertoo tehneensä jotain ihan väärin. Ja katuu nyt sitten ihan hirveesti. Selvisi, että koira on vetänyt lokoisia unosia sohvalla sen aikaa, kun me Maestron kanssa oltiin puusavotassa. Kysyn vain, että KUKA tuon on opettanut sohvalle ja sänkyyn?!?

Berberis amurense

Huomenna on sanotaankos vaikka lepopäivä. Ehkä tunniksi on ensin puusavottaa, sitten pitää käydä tekemässä yksi avustustehtävä ja päivän kruunaa kaverin 60-vee kahvit. Ja normaalit rutiinit siihen päälle.

Iloa ja valoa, vaikka vähenevääkin!

Syyspuuhia lomatunnelmissa

Kyllä on siunattu asia tämmöinen hienous kun vuosiloma! Erityisesti rakastan aamuja, jolloin voi venyä sängyssä just niin pitkään kuin tuntuu hyvälle. Aamukahvin voi juoda ihan rauhassa kelloon katsomatta, samalla läppäriltä uutisia selaten. Ja hiljalleen käynnistää moottori päivän puuhiin.

Vaahteroiden ruska on valtavan värikästä!

Erinomaisen  tähdellisiä toimia onkin varattu loman ajalle. Aktiiviloma pitää vireessä. Tärkeintä on valkosipulinkynsien istutus. Monasti sitä olen tehnyt sormet kohmeessa, pimenevissä illoissa ja vesi- tai räntäsateessa. Nyt on ihan luksusta, kun tosi mukavissa keleissä auringon paistaessa ja lintujen laulauessa (korpit, närhet ja joutsenet... laulavat äänellään jokainen) voi rauhassa askaroida tulevaisuuden toivoja maahan.

Kynnet rivissä kompostimullan päällä.

Nyt on reilut 500 kynttä maassa, mutta jonossa on vielä melkein samanmoinen määrä. Jos kelit pysyvät hyvinä, niin pari päivää saattaa riittääkin. Sitten on työlistalla vaatimattoman tulppumäärän kuoppaaminen.  Jos vielä löytyy vapaita paikkoja, niin kaupoissa näyttäisi olevan edelleen valikoimaa jäljellä. Kevätsipuleita on kyllä ihan armoton määrä entuudestaankin.

Niin pienellä vaivalla syksyllä saa seuraavaan kevääseen väriloistoa!

Ikkunatkin pitäisi pestä, mikä onkin melko urakka näiden vanhanaikaisten, saranoimattomien kuusiruutuisten ikkunoiden kanssa. Vaan kerran vuodessa ne pitäisi läpi käydä. Syyskunnostusta ja siivoamista piisaa puutarhassakin, joten kelien salliessa pysyn enempi pihatöissä.

Riekolla on nyt isommat tiet tassujen alla.

Kuopus ei halua luovuttaa koiraa takaisin, joten pitäköön nyt ilonaan aktiivista aussia. Täällä kotona on oudon hiljaista ja rauhallista. Kai tähän pitää tottua. Voi olla, ettei tuota koiraa saa enää takaisin kuin lainaksi vain. Koira on kyllä tosi ihana ystävä, turva ja personal trainer. Nuoren neidon elämäntilanne tällä hetkellä suosii koiraystävän emännyyttä, mutta minne tulevat kuviot vievätkään aikanaan? Asioita voi pohtia aina kulloistenkin olosuhteiden myötä. Onhan sitä paljon lapsiakin, jotka elävät kahta kotia. Mä olen nyt se etä-äiti näköjään.

Voi näitä sävyjä!

Mulla on koko ihana viikko edessä lomaa! Joudun sompailemaan äitini hoidon myötä yllättäviä käänteitä, mutta tällä hetkellä äiti on jälleen sairaalassa. Siis turvassa - minun näkövinkkelistä. Oli vähän rivakampi aamuherääminen ja samantien pikainen lähtö äidin luo. Ja sieltä sairaalan osastolle. Lopulta sain aamukahvitkin. Tilanne on taas tällä hetkellä vakaa, mutta mikä tahansa päivä voi tuoda huonoja tai vielä huonompia uutisia. Ehkä juuri siksi uuden elämän kätkeminen mullan huomaan tuntuu niin terapeuttiselle.

Elämä kantaa.

Iloa ja valoa viikkoosi. Ruskan loistoa ja kuulaita syyskelejä!

Syyskukkijoiden runsautta osa 1, perennat

Kesä ei ole vielä kokonaan ohi, sillä puutarhassa on syyskukkijoiden vuoro. Ja voi veljet ja siskot - niitähän riitää! Minusta tuntuu, että puutarhani on komeimmillaan juuri elo-syyskuussa!

Sateen pieksemät isot perennat kaatuilevat. Nauhusten hienot soihdut valaisevat
pimeneviä iltoja, ukonhatut kaatuilevat polulle, ja vastaan kurottaa punalatvat.

Jättikarhunputki (Angelica gigas) pilkottaa edellisen kuvankin taustalta.
Syyskukkijat innostavat pörriäiset vielä ankaraan meden keruuseen.

Pitkä kuivuus katkesi melko runsaisiin sateisiin. Nyt tuntuu, että joka päivä vain sataa :D Korkeat perennat lamoavat sateen piiskatessa, mutta pitää muistaa ensi kesänä rakennella huomaamattomia tukia isoimpien ympärille. Jostain syystä lupaan itselleni joka vuosi tuon saman homman, mutta aina se on jäänyt tekemättä.

Ukonhatut (Aconitum) ovat luottokukkijoita. Niitäkin on hurjan montaa lajiketta.
Etualalla Komealuppio (Sanguisorba hakusanensis)

Jaloangervot (Astibe) on laajan väriskaalan syyskukkija. Kuvassa lajike
'Amethyst' ja kuunliljan kukkia. Takana pensaskärhön ohi mennyttä kukintaa.

Jostain syystä hyljeksin pitikään jaloangervoja puutarhassani, mutta olen tullut tosiin aatoksiin. Kyllä jalisten tosi monilla värisävyillä on vain paikkansa syksyisen puutarhan ilona. Jalikset on hyvin kestäviä, eikä niihin ole tullut tauteja tai tuholaisia. Kukinta on varma, eikä se suutu sateista.

Jaloangervo 'Brautschleier'  ja takana aukeaa leimujen kukkia.

Edellinen kuva on aasinsilta, josta päästään kätevästi syysleimujen tarjoamaan runsaaseen antiin. Syysleimut ovat "perussettiä" syksyisissä puutarhoissa.

Syysleimu 'Peacoc Cherry Red' ja takana 'Wilhelm Kesselring'.

Leimut kukkivat luotettavasti, pitkään ja tanakasti tukematta. Joskus niiden lehdille tulee härmää, mutta meillä se ei ole ollut kiusana. Härmä on erityisesti kuivien kesien riesa.

Takana kiiltoleimu 'Mäntsälä' ja edessä 'Jules Sandeau'.

Korkeat leimut ovat parhaimmillaan isohkoina ryhminä. Niiden sävyjä voi hienosti rimmailla sointumaan keskenään, ja valita vähän eri aikaan kukkivia lajikkeita jatkamaan runsasta kukintaa. Syysleimuja ei vain voi ohittaa mitenkään istutettaessa syyskesän kukkijoita!

Syysleimu 'Bright Eyes' on suosikkini. Se vasa aloittelee, ja nuppujen määrä on huikea.
Takana lopettelee kiiltoleimu 'Alpha'.

Alppipiikkiputket (Ernyngium alpinum) ja Harmaamalvikki (Lavatera thurinciaga)
sointuvat kivasti yhteen. Tosin malvikin pitää painaa päänsä piikkiputkien syliin.

Monet syyskukkijat ovat todellisia perhos- ja öittiäismagneetteja. Alkukesän surina ei ole tauonnut puutarhassani, sillä mehiläiset, kimalaiset ja ampiaiset ovat ahkerina edelleen keräämässä mettä.

Sinipallo-ohdakkeessa (Echinops bannaticus) on ruuhkaa!

Kukinnot heiluvat melkein kahdessa metrissä.

Surkukseni perhosia on tänä vuonna sangen vähän. Kesäkuussa jätin yhden nokkoskasvuston niittämättä, kun siinä oli nokkosperhosen toukkia. Silti perhosia on tosi vähän liikkeellä. Toisaalta on ollut sateista, eikä perhokset halua kauniiden siipien kärsivän sateessa. Ehkä ne tulevat, kun alkaa taas aurinko paistaa! Pöytä on joka tapauksessa katettuna!

Punahatut on perhosten lempparikukkia.

Puulilja 'Purple Prince' viihtyy ryhmäruusujen maassa. On ne suuria!

Mielestäni vauhti vain kiihtyy ja kukinnat loistavat tosi pitkään näin alkusyksystä. Kaikkea kivaa on vielä aukeamassa, eikä hallatkaan hätyyttele. Nyt meri antaa kaiken parhaansa lämmittämällä tätä rannikkoseutua, jolloin syyskukkijat pääsevät oikeuksiinsa. Samalla aremmat puuvartiset kiittävät, kun voivat tuleentua rauhassa talvenkestäviksi.

Väriminttuja (Monarda) ei voida ohittaa syksyn komeimpia perennoja esitellessä.
Kanadanruusujen maassa kasvaessaan se tosin on turhankin hyvin viihtyvä.

Näissäkin on useita lajikkeita valita asti. Kokonsa ja väriensä puolesta nämä
näkyvät vähintäänkin naapuriin asti.

Lopuksi vielä muutama kuva kukkapareista, jotka kukoistavat vierekkäin syyspäivien iloisina kumppaneina:

Takana Tarhapiisku (Solidago canadensis) ja edessä Virginiantädykkö (Veronicastrum virginicum'Album')
Molemmat ovat varmoja, vaatimattomia ja terveitä luottokukkijoita.

Virginiantädykkö (Vernicastrum virginicum 'Fascination') ja kuunliljojen kukkia.
Seassa pilkistää Jaloangervo 'Amethyst'. Lilaa, pinkkiä ja vaaleaa sinistä.

Vanha kunnon saippuakukka (Saponaria officinalis) ja sininen täydykkö.

Ei tässä oikeasti ollut kuin osa kukkivia perennoja, mutta postauksen pituus alkaa lähestyä kriittistä rajaa. Olipa aikaa, kun tässä tihkusateisessa sunnuntaissa pientä flunssanpoikasta tappaessa ei viitsi alkaa mihinkään mittavaan ponnistukseen. Tai noh - kokeilin nostaa vähän talvivalkosipulia, mutta niiden peseminen siivoon kuntoon ei ollut fiksu valinta.

Viime vuonna oli isompia sipuleita, mutta kyllä nämäkin kelpaavat...

Seuraavassa postauksessa toivottavasti syyskukkijat jatkuvat osalla kaksi - ruusut, kärhöt ja hortensiat. Minä alan taikomaan valkosipulilla ja chilillä höystettyä keittoa, jotta sielukin lämpiää. Eiköhän se flunssakin lähde!

Iloa ja valoa viikkoosi! Ei kesä vielä ole kokoon taputeltu :D

Ihmeellinen päivä!

Tänään piti tarkistaa sekä kalenterista päivämäärä, että lämpömittarista lukemat. Lokakuun puolenvälin paikkeilla kun lämpöä oli +23. Tuuli oli lämmintä ja rivakkaa, joten ilmassa lenteli muuttolintujen kanssa ruskaisia puiden lehtiä. Oli kaunista ja niin lämmintä!

Vasemmalta oikealle ruskan loistoa tarjoavat kirjometsävaahtera 'Drummondii',
tavallinen pihlaja ja tavallinen metsävaahtera. Että voi olla kaunis syksy!

Oli niin sielua myöten kaunista katsella tuulessa lentäviä lehtiä! Vuoroin tuuli lennätti metsävaahteran lehtiä - kuin pieniä, poukkoilevia aurinkoja! Välillä koivujen lehdet leijuivat kuin höyhenet... Koitin ikuistaa ikuisen muistijäljen tämän päivän poikkeukselliseta kauneudesta sieluuni.

Syksy pukee lehtipuut koreimpiinsa, ennen vaipumista martaan kynsiin.

Aamulenkki koiran kanssa vei syksyiseen metsään. Pikkutiet ja polut olivat päällystetty kultaisilla lehdillä, ja lintujen sirkutus täytti ilman. Metsässä on aina niin ihanaa hengittää jättikuusten kanssa samaan tahtiin, ja tuntea pehmeä kuntta sekä sammal jalan alla. Jokainen aisti nauttii - metsän huminaa, kostean maan  tuoksua ja syvä rauha ympärillä.

Mä aina vien emännän lenkille. Halusi se tai ei, mutta aina mennään!

Touhusin kaupunkireissun nopeasti alta pois. Äiteetä käytin kaupoilla, ja ostimme hänelle uudet, peittävämmät verhot talveksi olohuoneeseen. Silitin ja ripustin uudet ostokset heti käyttöön. Muorin ja kissan ruokavarat on nyt täydennetty, ja muutkin asiat huollettu. Kiiruhdin leppoisan kahvihetken jälkeen kotiin istuttamaan valkosipulin kynsiä.

Isoimmat kynnet valikoin istukkaiksi. Hirveen kokoinen kynsi tuokin,
mun käsi on ihan normaalikokoinen naisen käsi.

Valkosipulin istutuksesta en viihti kirjoittaa enää, eli jos kasvatusvinkit kiinnostavat, niin klikkaa oikean laidan alaosasta tunnisteista valkosipuli- linkkiä. Siellä on kaikki jo selostettu. Olen saanut nyt 360 kynttä istutettua, ja reilusti samanmoinen satsi odottaa maahanpanijaisia. Hitaanlaista hommaa, kun pitää talikoida maasta jälleen ahkeran juolan juuret pois. On siellä vähän muutakin rikkaa, joten nopeasti ei vain saa valmista.

Iltalenkki koiran kanssa veikin meren rantaan. Tuuli oli vinhaa, joten lippalakki piti kääntää nassikoiden tavoin lippa
niskaan. Aurinko laski kultaisena vaahtopäiden taakse. Maisema oli suorastaan maaginen.

Auringonlasku on kiihtyvää tahtia aikaistuva - pimeän aika on likellä. Tunnen ihoni alla lähestyvän marraskuun - kuoleman kuukauden. Siksi tämä päivä ja nämä tunnelmat on pakko ikuistaa sydämeen. Tällaisten päivien voima kantaa läpi pimeän marraskuun.

Näitä maisemia sanoisin elämän suuriksi nautinnoiksi!

Tuo kultainen valo, tuulen valtava voima rannassa, meren tuoksu, aaltojen pärskeet ja hämmentävä lämpö - kaikki on silkkaa energiaa! Kuvan oton aikaan lämmintä oli vieläkin 19,5 astetta. En ole tähän aikaan vuodesta kokenut moista eläissäni!

Meri on vain jotain tosi suurta, ja myrskyssä sen energiamäärästä saa
katsoja osansa ihan kotipakettiin pakattunakin.

Kyllä oli taas niin elämyksellistä nauttia käsittämättömän hienosta sunnuntaista luonnon ilmiöiden äärellä. Merenrantakaupungin ehdottomia iloja on luonnon ja ehdottomasti meren läheisyys. Täällä on puhdasta ilmaa, tilaa ihmisille, luonto lähellä ja elämyksiä tarjolla luontoihmisille.

Kivi ja tyrskivä vesi. Niin paljon on tuokin kivi kestänyt murtumatta. Mutta ei kulumatta. Sitähän se elämä on.

Taas tunnen itseni niin etuoikeutetuksi. En ole rikas rahallisesti, mutta minulla on rikas elämä. Se on juuri sellainen, josta nautin sydämen sopukoita myöten. Minusta on paljon kiintoisampaa laskea, mitä kaikke minulla ON, kuin mitä minulta puuttuu.

Varjoni. Juuttaan juntti koira, jonka äly, ymmärrys ja kuulo on taas jossain toisessa
universumissa. Juoksuaika alkaa ihan justpian, joten tuon toverin korvien välissä
suuri tuuli puhaltaa visertäen ihan omia juttujaan.  Silti ystävä elämysten äärellä.

Tämmöiset päivät lataavat akkuja kestää kaikkia elämän eteen tuomia hankaluuksia. Niitäkin piisaa ihan riittävästi. Enkä edes odota niiden vähenevän, mutta kiitollinen olen siitä, että enempää ei kuormaan lastata, kuin mitä jaksaa kantaa. Tuokio meren rannan myrskyissä ja tyrskyissä auringonlaskun aikaan lataa vahvasti energiaa. Taas saa latoa kiviä reppuun - minä kannan kyllä.

Vahvaa ja kaunista - voimallisen energistä!

Minulla on ihana viikonloppu takana - ja kaksi lomapäivää edessä! Tärkeitä ja rakkaita ihmisiä olen saanut nähdä ja viihtyä yhdessä. Puutarhassa olen saanut puuhata - ja nauttia hämmentävän lämpimästä lokakuisesta aurinkopäivästä kesän lämpötiloissa. Aivan huikeaa!

Ole hyvä - ota tästä auringon, meren ja tuulen energiaa voimaksesi!

Valoa, iloa ja lämpöä viikkosi!

Valakolöökin nostoa

Perjantaina alkoi viiden päivän pieni lomanpoikanen. Viikonlopun ohjelmassa oli valkosipulisadon nostamista. Se on elokuun perinnepuuhia.

Valkosipulissa on todella ytyä. Viljelen talvivalkosipulista lajikkeita 'Russian Giant' (kuvassa) ja 'Alexandra'

Mielestäni ei ole itseviljellyn talvivalkosipulin voittanutta. Ei kelpaa kaupasta saatavat kiinan ja espanjan viljelykset. Siperialaista sen on oltava! Näiden eteen tehdään töitä ja nähdään vaivaa, jotta olisi ruokaan aromia sekä terveydelle tukea. Valkosipuli on lääke, ruoka ja mauste.

Nostohetken määrittäminen tapahtuu versoa tarkkailemalla.

Alliumin suvun tyypillinen piirre on lehtien kuivettuminen jo kasvukauden aikana. Nostohetkeä määritän koenostoin ja versoja katsomalla. Kuvassa äärimmäisenä oikealla nosto on jo myöhässä. Kaikki lehdet ovat jo ruskeat, ja sipulin kynnet ovat auenneet. Keskimmäisen nostoajankohta on juuri oikea. Kolmisen lehteä alhaalta käsin on ruskeita, mutta sipuli maan alla on ehjä. Vasemmanpuoleisella olisi vielä vähän pelivaraa kasvattaa sipulin kokoa, mutta on nostettavissa kyllä. Käytännössä kuvan sipulit on samasta penkistä samaan aikaan nostettuja. Tuo kuivettunein on laitapaikalta, ja kärsi kuivuudesta tuleentuen pikemmin kuin muut.

Kottikärryllinen nostettuja. Satoisuus kärsi helteistä.

Tämä hellekesä hellii tiettyjä kasveja, mutta siperialainen valkosipuli ei kuulu niihin. Sipulit kasvoivat hurjaa vauhtia toko- kesäkuussa, mutta kun helteet alkoivat, niin sipulien kasvu pysähtyi. Samanhan tekee perunatkin. Helle ei sovi näille, vaikka kuinka kastelisi. Näin ollen sato jäi pienemmäksi paljonkin, verrattuna viime kurjaan ja kylmään kesään! Silloin saikin ainoastaan perunoita ja valkosipulia.

Viikonloppuni valtaistuin. Tuolissa istuessa vasemmalla kädellä on maasta nostetut
valkkarit, oikealla puolen roippeita varten toiset kottarit, edessä vesiämpäri ja
puhtaat valkkarit päätyvät vanhalle hetekalle kuivamaan auringossa.

Putsaan valkosipulit huljuttamalla ämpärissä murat, leikkaan varren noin 40cm:n mittaan poistaen juuret, ja poistan sipulin päältä kuorikerrokset niin että jäljelle jää valkoinen ja puhdas sipuli.

Vedessä hujuuttaen murat lähtevät, ja voi muuten siistiä sipulin kuivamaan.

Vanhasta hetekasta on moneksi, mutta se on hyvä myös putsattujen valkosipuleiden ensi kuivatuksessakin. Hetekalta napsin isoimmat ja komeimmat kynnet jatkamaan sukuaan maahan. Pienet menevät suoraa syöntiin.

Hetekka on käyttöesine moneen puuhaan!

Alkukuivatuksen jälkeen talvisäilytykseen menevät sipulit siirtyvät isoon infrapunakuivuriin muutamiksi vuorokausiksi. Suojaavien kuorien pitää kuivaa, että sipuli säilyy seuraavaan kesään asti syömäkunnossa. Mutta juuri nyt ne on herkullisesti mehevimmillään!

Oikeanpuoleiset 'Russian Giant'it on viikon tai pari aikaisempia, kuin vasemmat
'Alexandra't. Aromi ja mehevyys on yhtä hyvät, ja kummillakin on suuret kynnet.

Iso osa sadosta menee takaisin maahan istukkaina, mutta meillä on kyllä yltäkyllin valkosipuleita omaan ja läheisten käyttöön. Näitä ei vain saa kaupasta! Flunssa-aikana valkosipuli on lääkkeenä, mutta pitkässä juoksussa sen terveysvaikutukset on kyllä merkittäviä muutenkin ihan tutkitusti. Siis syö valkosipulia!

Kasvimaan parasta antia!

Pidin maanantaista keskiviikkoon lomaa, jolloin ajoimme äitini ja Esikoisen kanssa Etelä-Pohjanmaalle. Siitä juttua myöhemmin, kun suinkin kerkeen. Ilman taimihankintoja ei Blomqvistin taimiston ohi ajettu. Ruusujuttua ja muuta tiedossa, kun vähänkään aikaa herkiää.

Puna- ja keltasipulitkin nostin seinälle kuivamaan.

Nämäkin jäi ennätysmäisen pieniksi helteen ja kuivuden takia.
Riittävät kyllä kahden hengen taloudessa.

Iloa, valoa etc.