Vanha jää taa ja uusi on edessä!

Kiitoksia vuoden kulusta tämän blogin lukijoille. Olen ollut iloinen kaikista kommenteistanne! Kiitos myös hiljaisille kulkijoille. Kaksi uutta lukijaa on taas liittynyt, tervetuloa mukaan!

Tänä iltana,

uuden vuoden kynnyksellä,

kuiskasin pienen toiveen:

Anna ystävälleni kaikkea hyvää tulevaan vuoteen!

Anna tähti oppaaksi eteenpäin johdattamaan.

Anna iloa päiviin, anna uskoa ihmeisiin, anna enkeleitä rinnalle kulkemaan.

Hyvää Uutta Vuotta!

Unelmia ja toiveita vuodelle 2018

Uskallan katsoa vuotta 2018 rohkeasti ja pohtia mitä tuleva vuosi voisi tuoda tullessaan. Uskallan jo toivoakin, jotain jopa omalle osallenikin.

Kevät ja kylmänkukat <3

Kevättä minä toivon. Se lankeaa onneksi ihan kaikkien osaksi ajallaan. Talvi näyttäisi sujuvan lempeissä merkeissä, eikä haittaa kiljuvat pakkasetkaan jos on lunta. Mutta jos pitkästä aikaa tulisi lämmin kevät! Viime vuosina on kärvistelty loskaista huhtikuuta ja kylmää toukokuuta. Ihan timanttia olisi maaliskuussa pälvipaikkoja, huhtikuussa iloista kulotusta ja toukokuussa vihertyvää maailmaa sekä sitä aurinkoa. Oi se olisi upeaa!

Jouluruusut jos taas alkaisivat viihtymään - niitä niin rakastan!
Isot vanhat puskat kuolivat tappotalveen 2016, mutta nyt on uudet istutettuna.

Toukokuu tuo aina Hirnakan pohjoisen turneelle. Voi sitä yhdenkään illan iloa, kun ystävän kanssa maailmaa parannetaan viinipullon äärellä vaihtaen huolella kuulumisia. Samalla käppäillään puutarhaa läpi, katsastetaan kanat ja muut elikot. Jos kohtalo suo, niin Hirnakalla on vähän täydennystä Kukkenheimin ikääntyvän kanakaartin nuorennukseksi mukanaan. On se sellainen kanatrokari :)

Tilaa on kanasille. Vanha kaarti saa eläköityä rauhassa.

Huhtikuussa edessä on töiden alkaminen taas Raahen kaupungin puutarhuroinneissa. Odotan sitä kovin, ja tavoitteena on opintojen päätös ennen sitä. Minulla on paljon unelmia ja visioita valmiina, mitä kaudella 2018 olisi kiva saada tehtyä kotikaupunkini julkisissa istutuksissa.

Raahe on vehmas merikaupunki. Tuonkin rantapuiston haluaisin fiksata kuntoon.

Työ antaa taas toimeentuloa ja tarjoaa siten vähän mahdollisuuksia. Ja pääseepähän tästä työttömän nöyryyttävästä kyykytyksestä erilleen ainakin joksikin aikaa. Ehkä jossain tulevaisuudessa häämöttäisi kokovuotisen työn mahdollisuuskin. Siitäkin unelmoin.

Jälleennäkemisen toivossa elän. Köynnösruusu 'Camelot' on
kaadettu maahan ja mullalla peitetty talveksi. Toivottavasti talvehtii!

Ruusumaan suhteen pohdin unelmien ja järjen välistä tasapainoa. Olisiko viisasta odottaa tuloksia siitä, kuinka ryhmäruusut talvehtivatkaan täällä? Vai tilaisiko ihan vähäsen lisää? Tuosta ryhmäruusujen maasta on kolmannes käyttämättä, eli yhdeksän neliötä neitseellistä maata. Pitää vielä kypsytellä uskallusta unelmoida vähän lisää. En tiedä onko se erityisen järkevää :D

' The Lark Ascending' Ruusukkummin pihalta kuvattuna. Hengästyttävän upea!

Tantau lähetti ison värikuvaston houkuttimeksi. Ihan vain toisella silmällä vilkaisin varovasti. Hartaampaan tutkailuun ei vielä riittänyt uskallus. Mutta tuollaiset lohenpunaiset ja kellertävän oranssit puuttuvat valikoimista. Ihan keltaisille en ole lämmennyt. Muuta uutta en puutarhaani haaveilekaan. Haaste on pitää entiset istutukset ojennuksessa. Ja menneiden kauhutalvien paikkaukset on tehty. Niiden kasvua ja tuuhistumista odottelen ilolla.

Mitähän tästä isona tuleekaan?

Riekon suhteen haaveina on käydä muutamat lähiseudun koiranäyttelyt. Agilityn alkeisiin lähdemme kun ulkokausi alkaa. Täälläpäin ei ole talviharrastusmahdollisuuksia. Sekin pitää sovittaa töiden kanssa yhteen, eli pitää jaksaa työpäivän jälkeen lähteä harjoituksiin joskuskaan. Saapa nähdä  miten se onnistuu. Taitaa olla viisainta asettaa tavoite vain iloiseen harrastamiseen.

Tästä ei lopu virta millään ilveellä.

Tuleva kasvukausi asettaa fyysiset vaatimuksensa, joten onneksi minulla on tuo personal trainer. Melkoisesta rapakunnosta lähdin keväällä rankkoihin töihin ja olin puolikuollut työpäivän jälkeen. Syskyä kohti kunto nousi, paino laski ja jaksaminen parani. Nykyään jopa juoksen koiran kanssa lenkillä, eikä tee yhtään tiukkaa.  Päivittäin tulee 5-7 kilometriä reipastahtista lenkkeilyä kunnon ylläpitämiseksi.  Se tekee hyvää niin keholle kuin mielellekin, sillä rakastan metsissä samoamista.

Ruusuja raikkailleni. Tämä on 'Playful Rokoko', josta pidin kovin.

Sitten se tärkein toive - toivon lähesilleni terveyttä ja elon päiviä. Pieniä ripauksia elämäniloakin sekä toivoa. Ne tekevät elämästä elämisen arvoisen. Toivon jokaiselle blogissani kulkijalle hyviä ja lempeitä asioita elämään myös vuonna 2018. Toivon unelmien toteutumista - pienienkin. Rohkeimmat haaveilevat isommistakin. Toivon vastoinkäymisten kohdalla jaksamista ja voimia ylittää vaikeat ajat. Näe sarastus vaikka pimeässä kulkiessasi. Jos elämäsi tuntuu tasaisen harmaalle, niin mielestäni se on ihan parasta mahdollista elämää!

Toivon hyvää kasvukautta ja elämisen arvoista elämää kaikille vuodelle 2018!

Tilinpäätös 2017

Vuosi 2017 viettää viimeisiä päiviään. Silloin on aina tarve käydä läpi entistä vuotta, ja samalla kuutioida seuraavaakin. Vuodenvaihde on aina tilinpäätöksen aikaa.

Iloa ja valoa osalleni - ja ruusu kuluneelle vuodelle.

Minulla on takana monta raskasta vuotta, joten tämmöinen myötäkäymisten vuosi kirkastaa entisestääkin kulunutta vuotta. Vuosi 2017 katkaisi vuosia kestäneen pitkän ja synkeän ajanjakson. Pitkästä aikaa elämäni räsymattoon tuli kirkkaampi raita.

Ensimmäinen yllätys oli päästä mukaan perustulon kokeiluun. Samalla Maestro pääsi työkyvyttömyyseläkkeelle ihan ensimmmäisellä hakemisella. Pidin sitäkin ihmeenä, sillä tunnen pahuksen monta täysin työkyvytöntä ihmistä, jotka roikkuvat työkyvyttömän työttömän työnhankijan statuksella kortistossa kyykytettävänä, koska vakuutusyhtiön lääkärit ovat vain niin paljon viisaampia kuin muut.

Kunnostettu Ouluntien liikenneympyrä, jonka istutukset ovat kuin meren saaresta.

Sitten hain ja pääsin Raahen kaupungille puistoja puutarhuroimaan. Voi mahoton, kun oli innostava ja kiva pesti asiassa, joka on vuosia vaivannut esteettistä silmää. Pitkään laiminlyötyjen julkisten viheralueiden kunnossapidossa oli kosolti tekemätöntä työtä. Ja käden jälki näkyi! Oli tosi mukava kesä, vaikka oma puutarha siinä samalla jäikin vähän hungingolle.

Kun elämä on edessä.

Vähän seesteisempi aika lastenkin kanssa oli kuin taivaan lahja. Iloitsin suuresti Esikoisen ylioppilaaksi pääsystä ja jatko-opiskelupaikan saamisesta Oulun Yliopistolta. Juuri sieltä, mihin hän niin toivoikin. Eka lähti siis pesästä.

Lisää vauhtia elämään. Todella :)

Perhekin lisääntyi juhannusviikonloppuna, kun Rieko the Riesa tuli kotiimme. Aivan liian monta koiratonta vuotta olimmekin viettäneet. Pentu täytti kaikki odotukset. Rotuhan minulle oli uusi, mutta toiveena oli jotain-vähän-vähemmän-kuin-bordercollie. Silti käyttökoira.

Tantaun hyvin pakatut ja hyvälaatuiset ruusun taimet tulivat toukokuussa.

Kesän puutarhuroinneissa oli paljon iloa, siis sen mitä ehti ja jaksoi tehdä. Tantaun ja Kordesin taimista sommittelin Ruusukummin avustuksella uusia unelmia ruusuista. Samoin sain kärhöseinän uusittua. Jokunen kärhö sujahti ruusumaahankin. Ne sopivat sinne oivallisesti. Muuta järisyttävää en sitten tehnytkään, mutta näissä olosuhteissa tuo olikin jo sangen paljon. Siis seinällinen kärhöjä ja 18 neliötä ruusuja.

Westphalin kärhötoimitus - hyvin kesti pitkän matkan!

Loppuvuosikin meni ilman suuria vastoinkäymisiä. Aloitin opiskelun eli viheralan ammatitutkinnon saanen suoritettua tässä lähikuukausina. Tavoite on olla puistopuutarhuri ennen töiden alkua 16.4.2018. Eli saan vielä yhden uuden ammattipätevyyden. Monasti olenkin vaihtanut ammattia, ehkä tämä saa jäädä viimeiseksi. Never say never... Muiden pätevyyksien lisäksi minulla on ennestään jo kolme suoritettua ammattitutkintoa. Ei ne suotta puhu elinikäisestä opiskelusta :)

Muuta hyvää on tietenkin oma ja läheisten terveys. Siinä mitassa, mikä on mahdollista. Menneiden vuosien vaikeuksien keskellä rinnalla kulki ihania Arjen Enkeleitä, jotka ehkä tietämättäänkin auttoivat karikkojen kohdalla. Tai muuten vain toivat jonkin toivonkipinän elämään. Tämä vuosi palautti kyvyn nähdä taas eteensä, tehdä suunnitelmia ja uskoa tulevaisuuteen. Tämän vuoden paras lahja oli saada tulevaisuus takaisin.

Kirjoitapa sinäkin, mitä vuosi 2017 on tuonut elämääsi. Lukisin mielelläni muidenkin tilinpäätöksiä! Vuosi 2017 on numerologisesti Uusi Alku. Minulle se oli konkreettisesti sitä!

Niin lyhyt on koiran lapsuus

Tämä vuosi on tuonut mukanaan paljon hyviä asioita. Yksi niistä on Rieko the Riesa. Ällistyttävää on pennun nopea kehitys pentupallerosta luupäiseksi teinikoiraksi. Mutta otetaanpa kuvat, kun ne kertoo sen tuhat sanaa kukin.

Pikkuemännän sylissä kotikennelissään. Edessä pennulla oli matka tuntemattomaan. Itkuitta meni matka ja sopeutuminen.

Koitin löytää sivukuvia, mikä kertoisi muutoksen nopeuden. Kuvien kirjo on vaihtelevaa, kun niitä varsinaisia poseerauskuvia en ottanut yhtään. Ikää kaksi kuukautta ja korkeutta alimpaan keittiölaatikkoon asti.

Useammassakin nupissa on hampaan jäljet. Ne saa maalata uusiksi.

Sitten opittiin vesipedoksi, joka oli aivan kyltymätöntä hauskuutta pennulle. Joten kaikissa seuraavissa kuvissa suloinen pörröisyys on litkamärkää turkkia vain.

Ikää kolme kuukautta ja takakorkeutta jonkin verran.
Etu- ja takapää eivät kasva samaa tahtia.

Sama ympäristö ja olosuhteeet kuukautta myöhemmin

Neljä kuukautta ja ihan kakara vielä. Pituutta ja korkeutta on kasvettu.

Tässä välissä oli merkittävämpi kasvupyräys, jolloin koira alkoi vähitellen muistuttaa nuorta aussia karvapalleron sijasta.

Ikää viisi kuukautta ja turkki alkaa kasvaa. Vaikka tietenkin kuvassa on märkä.

Syksy eteni ja koira kasvoi. Turkki piteni ja vauhti lisääntyi entisestään.

Kerrankin turkki kuivana. Ikää puoli vuotta.

Seitsemän kuukautta. Turkki alkaa olla jo muhkea.

Viimeisenä tämän hetken tilanne ja ikää paria päivää vaille kahdeksan kuukautta:

Tähän otukseen on kadonnut ihan käsittämätön määrä ydinluita!
On se mukava kaveri!

Rieko on yksi monista ihanista asioista, mitä tämä vuosi on tuonut tullessaan. Piti vain itsellekin koostaa kuvilla, miten äkkiä koiran lapsuus on eletty. Siihen tarvitaan vain muutamia kuukausia. Nyt mennään murrosikäisen jullikan kanssa, jonka kuulo ja ymmärrys on sukeltanut taas jonnekin syvänteisiin. Vastaavasti se osaa yllättää joskus positiivisestikin, kuten teinit tapaavat. Puolen vuoden päästä meillä on jo järkevöitynyt ja ehkä aikuistunutkin koira.

Tiesin heti pennun nähdessäni, että tässä on meille just passeli koira. Ei mikään helppo tapaus. Näkee silmistä.

Kirjoitan toiseen postaukseen, mitä muuta hyvää onnea tämä vuosi 2017 on tuonut tullessaan. Ensin aina pitää hyvästellä vanha vuosi, että voi uuden ottaa vastaan :)

No niin - se on ohi.

Joulu on nyt ohitse osaltani. Voin ihan sovulla tunnustaa, etten ole mikään jouluihminen. Lasten ollessa pieniä oli joululla jotain merkitystä. Nyt kun kakarat on isoja, niin nautinto on toki huikean suuri viihtyä klaanin kanssa yhteisen pöydän äärellä. Mutta joulu ei tunnu minun sielussani yhtään miltään. Aivan yhtä nautittavaa on kokoontua saman pöydän äärelle milloin tahansa muulloinkin.

Perinteiset jouluruuat on kiva tehdä - ne ovat hyviä! Aina rustataan jotain uuttakin,
varsinkin vegaanitytär tuo uusia makuja ja elämyksiä tarjolle. Tänä vuonna paras
vegaanimaku oli porkkala eli porkkanalohi. Resepti tässä.

Jouluihmisistä tuo voi kuulostaa suorastaan vammalle, mutta en kyllä itse kärsi siitä yhtään. Lääkitystä ei siis tarvita, eikä tästä ole sen kummempaa vaaraa ympäristöllekään. Joulu tulee -> ihan kiva. Ja joulu menee -> vielä kivempaa.

Kivointa on, kun on paljon lautasia kattauksessa!
Yhdessä hyvän ruoan syöminen on nautinto.

Näiden pyhien parhaat hetket olivat aaton aatossa, jolloin kolmen sukupolven voimin vietimme yhteistä juhlaa saman pöydän ympärillä. Kattaus oli kymmenelle, ja ruokatarjoilut olivat hyvät. Erityisesti ihastuin luomukinkkuun, joka oli täydellisen maukas ja murea hauduttuaan kypsäksi leivinuunin lempeässä huomassa. Makuaistin äänestämänä liputan luomukinkun puolesta. Ero oli selvä, vaikka olinkin skeptinen normin ja luomun välisen eron tavoittamisesta kulinaarisesti. Hintaero kun oli melkoinen.

Vanhojen merkkien mukaan kesän pitäisi olla suotuisa. Pesäpäivinä aurinko paistoi.
Aaton aattona tuli reilut 10 senttiä uutta luntakin. Pakkaset on parin asteen verran.

Joulu siis alkoi ja loppui aaton aattoon. Ihan riittävää minusta. Toki koreografiaan kuului perinteisten jouluherkkujen lisäksi hautausmaalla käynti, mutta ei sitten yhden yhtään joululaulua. Paketteja oli hyvin pienesti, kuten vähäisillä varoilla varustetuilla tapaa olla. Ajatus on tärkein.

Lenkkikaveri, jonka kanssa etsitään ilveksen jälkiä. Paha on tehnyt paluun.

Eli joulu on nyt suoritettu ja ohi. Kiitollisena siitä suuntaan kohti kevättä. Jotenkin nämä loppuvuoden päivät on jonkinlaista tyhjäkäyntiä, mutta luultavasti energiatasot nousevat hiljalleen sitä mukaa, kun aurinko jaksaa kiivetä korkeutta päivän aikana.

Tämän energiatasot eivät laske missään olosuhteissa.

Leppoisaa loppuvuotta! Toivottavasti Joulusi oli mukava. Minä suuntaan katseeni ensin opintoihin, sillä haluan valmistua lähikuukausien aikana. Työt alkavat 3,5 kuukauden päästä, joten tämä aika pitää käyttää viisaasti.

Iloa ja valoa poluillesi!

Talvipäivän seisaus on lähtölaukaus kevääseen

Tänään on minun talveni merkittävin päivä. Se tulee joka vuosi, mutta se merkitsee minulle aina lähtölaukausta kevääseen. Pyyhin mielestäni suvereenisti sen, että myös sydäntalvi on edessä - katson vain vähän kauemmas tulevaisuuteen :) Minulla on ruusunpunaiset lasit silmilläni, kuten helposti voi päätellä.

Kaamoksen lyhyt päivä sai väriä taivaalle

Tästä vuoden pimeimmästä päivästä katsottiin alkavaksi myös pesäpäivät, jotka kestävät kolme päivää päättyivät jouluna auringon syntyessä uudelleen. Tuolloin auringon ajateltiin ”ikäänkuin lepäävän vuoren onkalossa” ennen kuin se lähtee uudelle kierrokselleen. On sanottu, että vähäinenkin auringonpaiste pesäpäivinä tietää hyvää kesää. Näin ollen toivotaan hyvää kesää, sillä aurinko näyttäytyi ihan iloisesti - pitkästä aikaa.

Matalalta puiden yli kurkistava aurinko sai saaren hetkeksi hehkumaan.

Hyvää Yulea! Nyt pitäisi kaikki työt olla tehtynä, ja joulurauhan alkaa. Mulla on kyllä siivous vähän vaiheessa, ja laatikoita ajattelin paistaa iltasella. Kinkku on saanut hiljaa sulaa jääkaapissa, sen paistan huomenna.

Keleistä sen verran vielä, että eilinen suojasää ja vesisade eivät saaneet lannistettua hankea, eli meillä on hyvästi valkoinen Joulu. Paljon lumi tietenkin tiivistyi, mutta on sitä 15 sentin verran jäljellä. Lauantaille on luvassa seuraava pyry.

Iloa ja sitä valoa poluillesi!

Ruusujen kevätsuojauksesta ja loppukevennys: "Kun vauhti on tärkeintä"

Leppeä sunnuntai sujui hennossa lumisateessa. Mittasin ruusumaiden päältä lumen syvyyden päätyen keskiarvoon 28 senttiä hyvin suojaavaa ja ilmavaa lunta. Se on oivallinen talvipesä ruusuille. Maakaan ei ole lumen alla pintaa lukuunottamatta jäässä. Näyttää siis tältä osin hyvältä. Tilanne voi muuttua moneen kertaan, mutta ruusut ovat jo painuneet syvään talvilepoon. Silloin ne kestävät pakkasta hyvinkin.

Joulunpunaista: 'Adelaide Hoodless'

Ruusujen osaltakin ajatus siirtyy kevääseen. Täällä Raahen rannikolla kevättä pidän tappavampana kuin talvea. Auringonpaiste ja pikkupakkasen tuulet on sellainen pakastekuivaava yhdistelmä, josta kärsii monet kasvit - ei pelkästään havut. Hanki hupenee haihtumalla ilmaan ja maakin voi olla sulaa, mutta siitä huolimatta versot kuivuvat. Tämän suojaamiseen kaipaan ideoita.

Ruusujen osalta aion pitää sinnikkäästi talvisuojaukset paikallaan, sillä viime keväänä olin liian utelias ja lopputuloksena lähes kaikista kanadan- ja ryhmäruusujen versoista tuli entisiä. Myös ranskanruusut kärsivät selvästi. Onneksi lähes kaikki lähtivät sitten tyveltään rivakkaan kasvuun. Opin kuitenkin jotain.

Myös kanadanruusu 'Nicolas' on melkoisen joulunpunainen.

Puutarhuri itse on monasti se pahin tuholainen, ainakin tällä tontilla. Monelle muullekin saattaa olla tuttua, että uteliaat sormet tonkivat pintamultaa etsien tuttuja versoja - ja kas kun vahingossa saakin sen verson katkaistua... argh! Keväällä pitäisi malttaa monta asiaa - juuri kun sielussa palaisi hurja into pihapuuhiin. Näillä kokemusvuosilla pitäisi jo muistaa kaikki tekemänsä erehdykset. Mutta aina on tilaa uusille erheille, eikös?

Hyvin tumma punainen on 'Cuthbert Grant'issa. Blogista huomaa varmaan
etten ole erityisen jouluihminen. Punaiset ruusut saa nyt olla jouluaiheita :)

Ensi kevään varalle pitää varjostusmateriaalia olla valmiina. Kevätkastelua pitää harkita tilannekohtaisesti. Monasti täällä on kevätkosteuden haihduttua melkoisen kuivaakin. Tai oli siis pari vuotta sitten. Silloin toukokuussa ei yleensä satanut. Mutta jotain pätevää pitää keksiä kevään varalle ruusujen suojaksi. Onko sulla mitään kikkakolmosta?

Loppukevennyksenä päivän Rieko - älyvapaa vauhtimimmi, jossa vauhti on tärkeintä eikä suinkaan matka, suunta tai määränpää. Sellaisia aussit ovat.

Ilmekin jo kertoo kaiken oleellisen.

Kävimme meren rannassa lenkillä löytäen yhdet ilveksen jäljet. Ne olivat jo pari päivää vanhat. Matkan varrelta löytyi keppikin, josta piisasi riemua hyvän aikaa.

Flying aussie.

Jossain määrin on havaittavissa pientä rauhoittumistakin. Näistä kuvista sitä ominaisuutta ei kyllä löydy, mutta noin normisti Rieko osaa hetkittäin ottaa ihan rennostikin. Ja toisinaan ihan järkevästikin.

Mulla menee lujaa!

Kuuliaisuus ja kaikenlainen tottelevaisuus orastaa jo hyvällä idulla, mutta tietenkin rajoja aina koetellaan. Sitten niihin törmätään, palataan kurssissa takaisinpäin ja sama toistuu taas jonkin ajan päästä.

Lapsi ja lumileikit - aina niin hauskaa.

Kissojen paimentaminen on saatu sisällä rauhoittumaan, mutta voi armotonta pihalla... Sisällä katit hallitsevat luvuin 6-1, jonka Riekokin on oppinut nenänpää kipeänä. Pihalla asetelma on toisin päin.

On tämä hönö! Virtaa riittää kuitenkin hurjasti.

Jouluviikko on edessä, enkä edelleenkään aio ressata mitään. Eilen siivosin tavallisen viikkosiivouksen, enkä ala mihinkään hurjuuteen sillä saralla ensinkään. Nyt seuraavaksi ajattelin siivota jääkaapin, jotta jokainen kuutiosentti siellä olisi käytettävissä pyhien aikana. Joululahjat on suurin piirtein hankittuna, mutta kukka-asetemia koreihin ajattelin rakennella. Niissä säästää pitkän pennin itse tehtyinä. Joulumme on perinteisen vaatimaton.

Vauhtia sinunkin viikkoosi! Tästä blogista ei isommin tarjoilla joulujuttuja, mutta toivottavasti vähän iloa ja valoa kaamoksen kaatoon. Enää neljä päivää talvipäivän seisaukseen!

Veriset uhkaukset kotkoille eli ymmärtääkö kana puhetta?!?

Kukkenheimin rauhassa on ilmennyt ongelma. Joku särkee/syö munat. Ainahan vahingossa saattaa pesään muna särkyä, kun kotkot liikkuvat pesään tai sieltä pois. Kanat alkavat olla osin vanhojakin, eikä aina munan kuori ole yhtä vahva. Särkynyt muna usein syödään pois, onhan siinä rutkasti proteiineja, vitamiineja ja kuoressa kalkkia.

Ammattimunaaja Tipi the Bird

Ruokaa ja kalkkia on monipuolisesti tarjolla. Virikkeitäkin on runsaasti ja päivittäin keksitään jotain uutta. Kanojen antaumuksellisin virike liittyy aina ruokaan. Kaalinpäästä riittää pitkäksi aikaa  nokittavaa, ja vanhentuneet omenat sun muut saa aina yhtä innokkaan pulinan kanaparvessa. Rasiallinen porkkanaraastetta nostattaa tunnelman suorastaan kattoon. Itse asiassa nuo kotkot on ihan pilalle passattuja kermapyrstöjä.

Pulinaa ja protestia - kanalan rauha rikkoontuu aina kun sitä menee siivoamaan.

Parina päivänä munia on ollut pesissä tasan nolla. Sen sijaan on ollut munasta liiskaisen märät pehmusteheinät. Eli olen pessyt ja kuurannut pesät vaihtaen aina uudet heinät. Alkoi tuntua ihan turhalta tarhata kanoja makoisien munien toivossa ja laadin suunnitelman.

Hy Line tehomunaajarotu munii kerran päivässä.

Ajattelin jakaa porukan kahtia. Suuntasin epäilyni ruskeisiin Hy Line rouwiin. Maatiaiset kun munivat yleensä yläpesiin, jotka olivat saaneet olla rauhassa. Paksut rouwat käyttävät matalammalla olevia pesiä, ja siellä sitä tuhoa on tehty. Kanalassa on erillinen eteinen, jota on käytetty tarvittaessa eristämään kanaa/kanoja toisistaan. Siinä on orsia lukuun ottamatta kaikki mukavuudet. Alapesäänkin pääsee tuota kautta, kun jättää luukun auki ja sulkee kanalan puoleisen kulkuaukon.

Kanalan eteinen, jossa kanat ovat siivojan tieltä ns. maanpaossa.

Ajattelin nakata ruskeat rouvat tuohon eteiseen vähäksi aikaa, ja yksi kerrallaan palauttaa ne sitten laumaan takaisin nähdäkseni kenen/keiden päät pitää laittaa pölkylle. Jos kana oppii särkemään munansa ja syömään sen, niin se on turha kana. Opettaa vielä toisillekin saman tavan!

Siivosin kuitenkin tuttuun tapaa kanalan lannat pois pajattaen kanoille viimeisiä voiteluita. Lupasin pyhästi omin käsin teloittaa munan särkijät. Että hyvää Joulua vaan kanaset - pölkky ja pyöveli on valmiina!

Skottilaiset lihapullat on hyviä! Resepti tässä

Kanahan on tunnetusti vähän tyhmä eläin. Tai on siinä kieltämättä sellaista piilo-oveluutta, kun motivaattorina on ruoka. Mutta noin pääsääntöisesti kana ei ole mitenkään julmetun välkky otus. Tästä huolimatta rippisaarnani päiden putoamisesta tuotti kuivat pesät ja normaalin kuusi ehjää munaa. Kävinpä kuitenkin paljon normaalia tiheämpään tarkistamassa kanalan ja pesien tilanteen, joten saattoi sekin vaikuttaa.

Toivottavasti munarauha palaa kanalaan, eikä tarvitse kirveeseen tarttua. Mukavaa viikonlopun jatkoa ja Ässälle tervetuloa lukijaksi!

Läheltä piti

Aamun postinhakureissulla paljastui Hiljaisen Kuoleman uhri. Naapurin kissa näytti kävelleen rauhassa tietä pitkin meille päin, kun metsästä oli jättiloikalla hypännyt ilves. Siihen päättyi kissan maallinen elämä. Ilves jätti saaliinsa parin kymmenen metrin päähän pellon viereen poistuen itse paikalta. Lumisade ei ollut ehtinyt peittää jälkiä.

Iso Kissa. Kuva lainattu peda.net sivustolta.

Tuli sitten vähän ristiriitaiset tunteet. Ilves on upea eläin - jättiläismäinen kissa, joka koittaa selvitä Suomen ankarissa oloissa. Niiden määrä on lisääntynyt kyllä hurjasti viime vuosina. On niistä hyötynsäkin, sillä jäniksiä ei juurikaan enää ole. Tularemia vei ison määrän ja ilvekset teloittivat loput. Ilvekset saalistavat myös kauriita, minkä suhteen olen tyytyväinen.

Mutta ja mutta... kun nuo isot kissat tulevat pihapiireihin, niin pienten lasten vanhemmat alkavat olla syystä huolissaan. En ole koskaan lukenut uutisia, että ilves olisi ihmisiä hätyyttänyt - mutta tosiasiassa ilvesten kannan tiheys ja luontaisen ruuan vähyys voi tuottaa odottamattomia tuloksia.

Kuva suurpedot.fi sivustolta.

Tämän tie varressa asuu melkein 30 eri ikäistä lasta. Nuorimmat nukkuvat päiväuniaan vaunuissa, ja loputkin leikkivät lumileikkejään pihoissaan monasti ihan keskenään. Lauantaina - sanoivat - alkaa jahti. Kahdelle on kaatolupa, ja aikovat kaataa nämä pihailvekset. Niitä on enemmän, jotka kiertävät pihoissa. Useita kissoja ovat ilvekset teloittaneet, mutta kuuluvat tekevän sitä samaa myös ketuille. Tappavat, vaan eivät syö. Jättävät jälkeensä varoituksena olla tulematta samoille saalisapajille.

Tuokiokuva aamulenkiltä. Unohtunut pursi.

Tein iltalenkin Riekon kanssa taluttimeen kytkettynä. Heti omalla sillalla oli vastassa tuoreet ilveksen jäljet. Ja satoi lunta. Pidin tavoistani poiketen taskulampussa valot, mutta en nähnyt pimeästä hohtavaa silmäparia  - onneksi.

Lunta on taas tullut lisää, mutta plussakelit painaa entisiä nietoksia. Koiralta pikku hiljaa loppuu maavara:

Miten tässä kyykkää pissille?!?

Näihin kuviin ja tunnelmiin - antoisaa viikonlopun aloitusta! Me matkaamme huomenna Oulun ostoshel...paratiiseihin.