tiistai 19. helmikuuta 2019

Kevättalven parhaat eli rusinat pullasta

Pakko psyykata itseään, jotta jaksaa tämän pitkän ja kivisen taipaleen lumen sulamiseen asti. Eli poimitaan kevättalvesta ns. rusinat pullasta. Mikä on parasta kevättalvessa?

Jäisen meren taakse laskee voimanlähde aurinko. Kaunista! Rannalle
nostettu laituri odotaa kevättä sekin.

Kun on koko talviajan suurinpiirtein pölyttynyt sisällä, niin kevättalven hangille on todella ihanaa lähteä tuulettamaan päätä ja kroppaa. VALO on taas läsnä elämässä, eli suorastaan näkee eteensä. Jopa aamulla ja illallakin. Pimeän talven jälkeen se tuntuu tooosi hienolle. Taskulampun saakin jättää pois matkasta.

Lumi, jää ja aurinko. Visuaalisia elämyksiä, joista nauttii! Viimeinkin värejä!


Värien palaaminen ensin taivaalle on nautinto visualistille. Sitä auringonlaskun aikaan suuntaa helposti meren rantaan meren yli lännelle auringonlaskuun tähyten. Vuodenkierrossa auringonlaskuissa on huikeita vaihteluita. Kevättalvella nautitaan usein tosi oransseja värejä, jolle sinertävät hanget tuovat vinhaa kontrastia. Rannan puut tarjoavat oman veistoksellisen panoksensa näkymiin.

Kovia kestäneet puut ovat meren rannan tuulissa muotoutuneet.

Valon määrän lisääntyminen ajaa liikkeelle ulos. Päivisin lämpötilat nousevat, sillä aurinko lämmittää aina himpun verran enemmän. Öisin voi olla kylmääkin. Ulkona liikkuessa tarkkailee hanakasti edes orastavia kevään merkkejä. Hankien kasaan painuminen saa hymyn huulille (kunnes tulee seuraava pyry...)

Rieko nauttii hetkestä ja lumesta. Tältä oppii sitä hetkessä elämistä.

Hankea on paksusti, mutta aina kaikki on sulaneet Juhannukseen mennessä. Kevätaurinko muistutti havujen suojaamisesta. Sunnuntain aurinkopäivä sai liikettä niveliin, ja laitoin varjostuksen aurinkoisimpien paikkojen katajille sekä kartiovalkokuusille. Nämä kuvat ovat viime sunnuntailta, jolloin oli ihana aurinkopäivä.

'Norrbacka' katajat saivat suojaa paahteelta. Ja yksi kiintiöaussi kaivelee hankea.

Erityisesti mieltä ilahduttaa pihan tietämillä urheasti talvehtineiden tirppojen sävellykset ja sanoitukset. Ne ovat alkaneet vislailla keväisiä soundeja muistinsa kätköistä. Aluksi varovasti ja tapaillen tuttua säveltään, mutta jo hetken päästä ne ottavat tukevan haara-asennon oksalla kajauttaen sydämensä kyllyydestä mahtilaulujaan keväälle ja rakkaudelle.

Hömpät on käsikesyjä - tykkäävät siis paljon pähkinöistä.

Kotoisista kissoista ja koirastakin näkee kevään energioiden nousun. Kaikki kissamme ovat leikattuja, mutta johan niidenkin talvipulleaan olemukseen tulee levottomuutta ja pyrkyä ulos. Meillä kissat saavat vapaasti kulkea myös ulos, joten talven makaaminen ja syöminen kaivannee vähän aktiviteetin lisäämistä. Kieltämättä ne ovat lähes kaikki melkoisen läskejä, joten tervemenoa heillekin vähän tuulettamaan turkkeja talven pölyistä.

Rieko ei ehdi pölyttymään, vaan vauhtia piisaa edelleenkin.

Rieko on ihana personal trainer, joka vie säässä kuin säässä lenkille ulos. Sen elämänilo on mukaansa tempaavaa. Huhtikuun lopussa täyttyy kaksi vuotta, joten eiköhän se pikku hiljaa ala rauhoittumaan. Aussi on tuhannen energinen tättähäärä ihan rotuominaisuuksiltaankin, mutta yleensä ne tasoittuvat vähän ikää myöten. Paino sanalla vähän.

Mä olen ihan rauhallissti tässä kameran sulkimen räpsäyksen ajan...

Vieläkään keväiset unelmat tai suunnitelmat eivät ole päässeet yllättämään minua. Eipä ole kiirekään, sillä mennään nyt vasta varhaisissa kevättalven hetkissä. Vanhastaan tiedän, että kevätinspiraation hyökyaalto on pidättelemätön luonnonvoima, jota ei voi sitten estää kun sen aika on. Minä herään kevääseen sitten suoraa pälvipaikkojen myötä.

Eräänlainen vesikoira. Vesi kelpaa muodossa missä tahansa.

Maailman surkeimpana siemenkasvattajana en edes yritä kylvää yhtään mitään. Äidilleni vien muutaman tomaatin siemenen, sillä muori osaa nämä jutut. Ja kasvihuoneeseeni mahtuu taimia. Tulee se kevät näinkin!

Mikä on sinun kevättalvessa ne parhaat jutut?

Iloa, valoa etc!

lauantai 16. helmikuuta 2019

Kevättä ilmassa, hitto vieköön!

Helmikuun puoliväli on ohitettu, ja tunnistan elämän merkkejä talviunisessa itsessäni. Olisko  Föhn-tuulen tuomat lämmöt ja energiat herättelemässä kevääseen?

Joki suli. Suloinen veden lirinä piristää pihan äänimaailmaa.

Lumet rysähtelivät peltikatolta, joki päästi ohuen jääkantensa alavirtaan, ja pikkutirpat harjoittelivat varovasti keväisiä laulujaan. Ilmassa oli aavistus meren tuoksua. Lienee tuulen mukanaan tuomaa. Ulkona aisti muutoksen. Pysähtynyt talvi alkoi muuntua virtaavaksi kevääksi. Ihan vain aavistus, mutta tarpeeksi selvä ero.

Joka päivä rahtusen enemmän valoa.

Päivä pitenee kiihtyvää tahtia, vaikka hiljalleen vaatimattomat seitsemän minuuttia päivässä. Mutta viikossa se onkin jo tunnin verran lisää valoisaa aikaa. Vauhti kiihtyy koko ajan, joten reilun kuukauden päästä ollaan jo tasoissa yön ja päivän välillä.

Lumikellot on kevään ihmeitä, joita odotan kovasti.
Nyt alkaa aika, jossa saa pidellä kiinni hatustaan vauhdin lisääntyessä. Sen tuntee omassa energiamäärässään, joka nousee valon määrän myötä. Ei tämä vanha kone kiihdy nollasta sataan kovinkaan nopeaa, mutta alkaa vähitellen päästä vauhtiin - ainakin ajatuksissa.

Minusta on aina yhtä merkillistä, kuinka paljon vuodenajat vaikuttavatkaan elämään. Oma vuoteni menee suurin piirtein siten, että marraskuusta helmikuun loppuun vietän talviunta. Mikään ei oikein kiinnosta ja unta tarvitsee paljon. Ideat on vähissä ja elämää raahustetaan päivästä toiseen ilman suuria odotuksia. Syön mielellään ja paljon, joten lihon päätyen vihaamaan vatsaläskejäni. Silti en viitsi tehdä asialle mitään.


Kaikki pysähtyy ja jäätyy.

Helmikuusta eteenpäin elämä virtaa jälleen talvikohmeuden jälkeen. Hiljalleen ja kiihtyvää vauhtia ideat alkavat pulppuilla ja suorastaan patoutua kevätvirran lailla. Unta tarvitsee vähemmän ja aktiivisuustaso nousee - paino puolestaan laskee suurin piirtein tekemättä mitään. Kärsimättömyys lisääntyy, koska pihalle ei pääse tekemään lumen vuoksi paljon mitään. Sijaistoimintoina rakentelen, remontoin ja ideoin.

Ryhmäruusujen maakin syntyi talvisen unelmaideoinnin jälkeen. Yhden talven
yli selvisi monta ryhmistä, kuten kuvan 'Dolomiti'. Jatkoa odotan jännässä!


Kausi repeä heti kun hanget sulavat. Kulotan, haravoin ja aloitan kevään projekteja. Virtaa on kuin pienessä pitäjässä, sillä tehtävääkin on tosi paljon. Elämä siirtyy ulos puuhaamaan. Ruokaakin laittelen mieluiten pihagrillissä, koska samalla voi vaikka kitkeä lähiympäristöä. Puutarhassani on vallalla hetken illuusio siitä, että tänä vuonna kaikki pysyy ojennuksessa ja hallinnasssa. Aktiivikautena paino laskee koko ajan. Kesä- ja talvikauden painoero on noin kahdeksan kiloa.

Kuka syömään ehtii, kun on niin paljon ihailtavaa puutarhassa?!
Kuvassa punainen sinivuokko.

Kesän kuluessa kukat kukkivat ja kukoistavat, kitken ja kastelen, sekä korjaan lopulta satoa. Vähitellen alkaa taas homma karkaamaan lapasesta - yhden nurkan kitkettyä toiset ehtivät jälleen rehottaa. Aika ei riitäkään kaiken työstämiseen. Joidenkin kohteiden osalta luovutan, koska ei vain kerkeä - luonto ehtii voimallisesti edelleni. Itselleni tärkeät kohteet pysyvät kuitenkin kuosissa, mutta reuna-alueiden suhteen on pakko luovuttaa jälleen kerran. "Ensi vuonna uudella tarmolla" päätän joka vuosi.

Loppukesän runsaus pursuaa kukkien lisäksi myös rikoissa ikävä kyllä.

Syyskesästä aika kuluu sadonkorjuuseen, mutta silloin myös saan usein jotain pieniä unelmaprojekteja tehtyä loppuun. Viime kesänä se oli pensasruusujen istutuksia, enkä tulevalle kaudelle ole vielä rakentanut suunnitelmia. Paljon on täysin loppuun vietyjä projekteja tekemättä, joten niistä nyt ensin voisi valita toteutettavat.

Viimeinkin viime kesänä istutin puutarhaani 'Ritausma' ruusun!

Syys-lokakuun aikan tulee viimeinen tehopiikki, jossa puristetaan loput projetit kasaan - koska talvi painaa päälle. Kausi paketoidaan lokakuussa valkosipulien ja kevätkukkijoiden istutuksella. Sitten iskee talvikooma, jota kestää helmikuun loppuun. Sitten aloitetaan vuodenkierto jälleen uudestaan.

Sato varastoidaan maakellariin pitkän talven iloksi ja hyöydyksi.


Siinähän se taas heilahti yksi vuosi elämästä :) Sujuuko sinunkin vuotesi yhtä ennakoitavasti samaa latua?

lauantai 9. helmikuuta 2019

Kevään kaipuu!

Sain ihanan haasteen kahdestakin suunnasta - Anneli A Pihakuiskaajan matkassa ja Minna Hiidenkiven puutarhasta heittivät tämmöisen ihanan unelmahaasteen. Tähän tartun mieluusti näin lauantai-illan ilona! Haasteen on keksinyt ja tuupannut liikkeelle Tiiu Puutarhahetki-blogista.

Töissä perjantaina plarasin kevätsipulien tukkukuvastoa, sillä keväinen kukkaloisto kaupungissa on helpoiten ja edullisimmin hoidettu syksyllä istutettavin kukkasipulein. Ihan itsekseni hekottelin, kuinka hassua on se, että tämmöisestä vielä maksetaan palkaakin! Olen kymmenet vuodet tehnyt tuota oman plantaasin mittakaavassa ihan ilmaiseksi ja iloiten sittenkin.

Merenrantakaupunkin kevättä tahdittaa omalla hyisellä tavallaan jäinen meri. Keväät eivät tule äkkiä eikä lämpiminä. Meillä keväät on kituliaita, pitkiä ja kylmiä. Kylmyys hönkii pitkälle kesäkuuhun asti. Oikeasti kesä alkaa täällä vasta juhannuksen tietämillä.

Maaliskuinen iltarusko meren hyisellä rannalla.

 Mutta kevään suuret ja ihanat kohokohdat minulle ovat kuvin ja sanoin tässä:


1. Kulotus

Kulotus on ihan parasta varhaisessa keväässä!

Minun kevääni alkaa sytkärin keralla. Lumen alta paljastuvat kuloheinikot saavat kipinää ohi kulkiessa. Kulotuksesta on monta hyötyä, sillä myyrien kätköpaikat paljastuvat kissoille. Yksi tärkeä pointti on punkkien kuolema. Kulottaminen selvästi vähentää pirullisten punkkien esiintymistä omalla tontilla.

Ei palanut riihi tuollakaan kulotuskerralla.

Kulotus vaatii osaamista, taitoa ja lopulta tuuriakin. Sitä ei voi ikinä tehdä liian suurella varovaisuudella, sillä tuli on loistava renki mutta kehno isäntä. Kulotus lienee myös katoavaa kansanperinnettä, mutta täällä vielä osataan.

2. Piipat

Siis oikeasti - mikä onkaan suloisempaa kuin pienet penkkipunnertajat keväisessä puutarhassa?

Punakolmilehden pirteät piipat nousevat jo jäiden ja lumen keskeltä.
Jokainen pieni ja sinnikäs verso tuottaa ihan järjettömästi iloa. Keväällä kun kasvukausi hiljalleen alkaa, niin on ihan pakko kiertää monta kertaa päivässä pihalla tarkkaillen uusia nousijoita. Jokaista tervehdin riemulla!

Pionin piippa uhmaa kylmää. Eräänlainen elämäntahdon symboli.


3. Silmut ja hiirenkorvat

Tuurenpihlaja 'Dodong' on niitä ensimmäisiä!

Koska olen vakavasti puihin päin kallellaan, niin turpoavat silmut ovat kuin lahja, joka avataan hiljalleen. Ehkä sykädyttävin silmupullistelija on Tuurenpihlaja, joka aloittaa perin varhain - yöpakkastenkin aikaan jo. On sillä melkoiset pakkasnesteet ja kevään tahto! Kärkisilmut paljastavat vähän kerrassaan sisällä olevan kukkanupunkin.

Siellä se on - mahtikukka nupussaan!
Puiden silmuja ja hiirenkorvia on meillä ihan tolkuttoman runsas väri- ja mallivalikoima. Lumodun niistä ihan joka vuosi kerta toisensa jälkeen. Kevään ihmeitä!


Kirjometsävaahtera 'Drummondii' ja punapähkinä 'Fuscorubra'

3. Kevään ekat kukkijat

Huhtikuu on ihan ihmeellinen kuukausi. Monasti sen alkupuoli on hankien potkimista, mutta loppukuusta onkin jo ihan kevättä parhaimmillaan.

Punakolmilehden upeat kukat ovat todella mykistävän hienoja!


Töissä piti tehdä lomasuunnitelmia. Mulla on pitkästä aikaa kesällä oikeasti lomaa! Työn luonteen vuoksi en pysty pitämään lomaani kuin viikon pätkissä, mutta huhtikuulle varasin peräti kahdeksan lomapäivää. Lisänä on viikonloput ja pääsiäisvapaat. Toivon saavani laittaa omaakin puutarhaa.

Suloiset narsissit muiden sipulikukkien ohella piristävät kevään!
Tuttujen ja vakiintuneiden penkkipunnertajien lisäksi yllätän itseni vuosittain sipulikukilla. Joka syksy niitä kuoppaan enemmän tai vähemmän, mutta aina talven aikana unohdan syksyllä kohmeisin sormin pimenevissä illoissa askaroimani istutukset. Siispä keväällä on vastassa iloisia yllätyksiä!

<3 kaksin!


4. Grillauskausi

Vappuna on aina tavoitetilana aloitaa grillauskausi. Se on todella yhtä juhlaa, johon yleensä kokoonnutaan isommallakin porukalla. Joskus on kyllä grillattu hirveässä räntäsateessa, mutta suomalaisella sisulla ja toppahaalareissa kyllä onnistuu!

Grillin antimet maistuvat ihan kaikille!
Tämmöiselle äiti-ihmiselle elämänmittainen keittiössä seisominen ruoanlaiton merkeissä ei ole mitään juhlaa, vaan ihan perusarkea. Ruoanlaitosta tulee tosi mukavaa, kun sen voi askaroida ulkosalla nopeasti grillissä. Samalla voi siemailla vaikka valkoviinilaisillisen ja kuunnella lintujen laulua. Ja ruoka on aina herkullista ja maistuvaa joka makuun. Kuvan valikoimassa oli tarjolla vegaaanille ja lihansyöjillle jokaiselle maistuvaa ruokaa (juu makkarat on ns. valemakkaroita ilman lihaa). Lisukkeita ei ole kuvattu, mutta varmasti kaikille tuli vatsa enempi kuin täyteen.

Näitä vihreäksi räjähtäviä maisemia me kaikki kaipaamme jo!

Tämmöisistä kuvista ja teksteistä on minun kevään rakkaat palikat tehty. Olen vielä ihan talvikohmeessa, joten yhtään suunnitelmaa tai unelmaa en ole vielä saanut oman puutarhan eteen tehtyä. Ehkä unelmageneraattori käy työaikana niin kierroksilla, ettei siitä jää kotioloihin mitään jämiä. No perinteisesti herään talvihorroksesta helmikuun lopun tietämillä.

Saniaisilla on hyvin tyylikkäitä tapoja nousta maasta. Tämä on Onoclea sensibilis
eli helmisaniaisen verso ylönsnousemuksen  äärellä.



Lopuksi haasteen säännöt:


-kerro postauksessasi haasteen aloittaja (Tiiu Puutarhahetki -blogista)
-tee postaus sinulle rakkaimpien keväisten kuvien kera
-haasta kolme tai useampi blogiystäväsi mukaan
-käy kirjoittamassa postauksesi www-osoite Puutarhahetki - Suurien unelmien puutarha -blogin Kevään kaipuu -postauksen kommenttikenttään
-voit osallistua haasteeseen myös Instagramissa. Merkitse kuvasi silloin #keväänkaipuuhaaste ja @puutarhahetki

Esikot on kevään kukkia.


Heitän haasteen seuraaville ihananille blogeille: Hirnakalle Hirnakan Torppaan ja Metsätontun ruusutarhaan Ruusumuorille sekä SariW:n Sarinpuutarha-blogeihin.

Iloa ja valoa viikonloppuusi. Hiljalleen kaiken lumisateen keskellä siirrymme hivuttamalla kohti kevättä. Toivottavasti kuvista oli pieni pilkahdus kevättä sinunkin sieluusi!

lauantai 2. helmikuuta 2019

Kevättalven parhaat

Se on täällä. Kevättalven aurinkoiset postikorttimaisemat meinaan. Tämä puoli talvesta onkin se nautinnollisin tämmöisen paljon ulkona kulkevan näkövinkkelistä. Pakkasta on mukavat -15 astetta, eikä tuuli ollut puistanut puiden lumikuormaa. On meinaa kauniit maisemat!

Lunta, pakkasta ja aurinkoa. Vanhanaikainen talvi.

Olen hekotellut lehtien varoituksia välttää kulkemista metäsässä ja hautuumailla tykkylumien aiheuttaman vaaran vuoksi. Ensinäkin tykkyä kertyy keskimäärin vasta Lapin korkeuksilla. Se voi painaa parikin tuhatta kiloa/puu, mutta tykky onkin lunta paljon tiiviimpää tavaraa. Täällä etelämpänä lumi kyllä kertyy puiden oksille, mutta on hötyisempää. Tuuli ravistaa puita tehokkaasti lumesta puhtaaksi, ja suojakelit tiputtaisivat myös - jos niitä olisi.

Merenrannan avaruutta. Koira leikki strutsia kätkien päänsä hankeen.

Reittivalinta lenkkipoluksi kuljetti meren autiuden äärelle, koska sieltä näkee auringon laskun parhaalla mahdollisella tavalla. Pakkasessa hyytyvällä kännykällä otin kuvia, eli kehnojahan ne ovat. Mutta mennään niillä.

Rantavitikosta kuvattua. Maisema oli pastellin sävyjä, aurinko kultaa.
Melko tasainen pakkasjakso alkoi tammikuun alkupuolelta, eli kuukauden verran on ihan talvelta tuntunut. Välillä on tupsauttanut lunta - meillä vähemmän kuin etelässä kuuluu olevan. Pääkaupunkiseutua tuntuu talvi aina yllättävän ainakin uutisotsikoita lukien.

Lisää kuvateksti

Liukkaus yllättää autoilijat ja lumi liikennelaitokset sekä kunnossapidon. Tämmöisiä yllätyksiä ei tule täällä pohjoisempana, kun joka vuosi tulee tarvis talvirenkaille ja lumikolille. Talvi on ihan vakiokamaa pohjoisessa. Onneksi. Tietyllä tapaa pidän talvesta, vaikka ehdottomasti olenkin kevätihminen. Talvi saa olla kylmä ja luminen - mutta aina se kuitenkin on ihan liian pitkä.

Vapaus!
Olen kovasti kiitollinen moottorikelkkailijoille, joiden ajojälkiä on jalkamiehen helppoa kulkea. Kevättalvessa ihan parasta on vaeltaa meren jäillä koiran kanssa. Suksista olen vieraantunut kokonaan jo aikaa sitten.  Jossain vaiheessa lumikenkäilin, mutta nyt on taas edetty ihan kävellen. Edes potkukelkkaa en ole vielä käynnistänyt tänä talvena.

Luminen aavikko. Nuo kohoumat ovat kiviä.
Iloa ja valoa talvisiin päiviin! Näitä on tarjolla jatkossakin vielä joksikin aikaa. Kevät on kuitenkin voimistuva haave. Ajatus alkaa kääntyä vihreisiin asioihin.

keskiviikko 30. tammikuuta 2019

R.I.P Vekara


Tänään oli hyvästien päivä. Tuo kuva on otettu 19.1.2019, jolloin Vekara piteli pakkasia takan lämmöissä tyytyväisenä. Onhan seniorilla ikää 13-vuotta, mutta silti yllätyksenä tuli nopea voinnin huononeminen.  Tänään sanoimme hyvästit. Vekara metsästää nyt autuaammilla myyrästysmailla.

Tuo katti syntyi minun kätilöimänä Vappuna vajaa 13 vuotta sitten. Emänsä Welho hyvin pienikoikoisena koitti ponnistaa maailmaan kokoonsa nähden isoja pentuja. Neljästä syntyneestä vain Vekara jäi eloon. Kaksi syntyi kuolleina, yksi eli seuraavaan päivään ja Vekara selvisi. Eihän sitä ainoaa pentua voinut mihinkään maailmalle antaa, joten Vekara jäi meidän iloksemme tietenkin.

Puuhellan lämmin kansi oli Vekaran suosikkipaikka. Kuva maaliskuulta 2017

Monia ihania muistoja yhteisistä metsäretkistä ja yhteiselosta niin sopuisan ja fiksun kissan kanssa on pitkältä ajalta. Haikeaa todeta, että nyt ihan kaikki on vain muistoissa. Emänsä Welho elää edelleen, mutta samat vanhuuden merkit ovat hänelläkin. Elämä sujuu sängyssä nukuskellessa, mutta niin useimmilla muillakin pakkaskaudella. Nuoremmatkin kissat (Rauski pois lukien) vietävät letkeää talvihorrosta lämpimissä ja pehmeissä pakoissa makoillen tyytyväisinä ja kevään aktiviteetteja kärsivällisesti odottaen.

Vekara metsäretkellä voimiensa päivissä.

Olo on surullinen ja haikea. Meille niin rakkaiden lemmikkien elo on omaamme merkittävästi lyhyempi, joten niiden ottamisen hetkellä on tietoisuus myös eron hetkestä. Se tulee vääjäämättä. Mutta siinä välissä pitääkin viettää täyttä elämää!

Käsiini synnyit ja niistä myös lähdit. Valoa  ja muistoja matkaasi tuonpuoleiseen!

Monta karvaystävää on tontille jo haudattu. Edesmenneitä koiria kaksi, kissoja neljä, hevosiakin kolme. Kanojakin on useampia haudattuna, mutta niiden elinkaari on sangen lyhyt. Nyt on tosi haikeat fiilikset. Surutyö se on lemminkinkin menettäneellä, vaikka tuota onkin vaikea selittää sellaiselle, jolla ei koskaan ole ollut sidettä lemmikkiin. Vastaavasti jokainen asian kokenut eläinihminen tietää tasan tarkkaan, että suru on suuri.


sunnuntai 27. tammikuuta 2019

Paljon kivaa pakkasesta

Kun pakkaset kerran jatkuvat, niin lopetan nillittämisen ja nautin pakkasesta. Talven pakkasminimi jäi lyömättä toistaiseksi, joten aamulenkki koiran kanssa sujui vain -23 asteen tyynessä pakkasessa. Tuuli on pakkasasteita merkittävämpi tekijä, koska se puhaltaessaan hyytää kaiken elollisen. Nyt oli hyvät ulkoilukelit.

Nouseva aurinko ja maisema. Ah...

Valon määrän lisääntyminen on ihan parasta kevättalvessa. Kaamoksen pimeys on jotain sellaista, joka lyödään suomalaisella sitkeydellä. Tietoisuus ja havainnot pitenevästä valosta tuo toivoa ja lisää jaksamista. Oikeasti suomalaiset talvet on kestävyyslaji, jossa toivo on parasta lääkettä.

Metsä on minun kirkkoni. Ja kanttori onkin asemissa... emäntänsä näköjään hidas,
kun pitää tulla kurkkimaan reittiä takaisinpäin, että missä se muori laahustaa :)
Päätin nauttia täysillä siedettävästä pakkaskelistä. Tarjolla ei onneksi ole ollut kolmosella alkavia pakkaslukemia. Myös rhodojen nuput tulevat kiittämään, jos pakkasminimi jää tuohon -26,7 lukemaan. Ruusumaasta en uskalla sanoa mitään, kun en ole lumen syvyyttä saanut mitattua. Silmämääräinen veikkaus on vaatimattomasti 25-35 sentin lumikerroksessa, eli eipä paljoakaan. Tuttuun tapaan lumisateet alkavat maaliskuulla. Se on niin epistä, että pahimpien pakkasten aikaan lunta on vain jonkin verran. Sitten kun lumisuojaa ei enää tarvita, niin taivas työntää ankarasti lisää lunta.

Koiran lumileikkejä

Rieko nauttii lumesta. Koiralogisia kaivauksia tehdään matkan varrella runsaasti. Kylmimpinä päivinä alkumatkasta tassujaan palelee, mutta liike tuo helpotuksen vaivaan. Koiratossujen hankintaa mietin, mutta tuskin mikään tossumalli pysyy tuossa vauhdissa ja hangessa loikkimisessa mukana. Hyvin on pärjätty tähän asti sen kummemmin nilkuttamatta tai tassuja nostellen. Ensimmäiset 200 metriä pakksessa näyttäisi olevan pahimmat. Sitten verenkierto lämmittää. Näihän se on itselläkin.

Burgha pohjoismaista mallia.
Kerrospukeutuminen rulettaa pakkasissa! En hitossa ota ikinä selfieitä, mutta tänään tein poikkeuksen. Hyvin pärjää, kun on monta kerrosta vaatteita, pipo silmillä ja kaulahuivi naaman eteen kierrettynä. Huppu on ihan välttämättömyys pidättämään kehon lämmön yläkautta haihtumisen. Lämpimät toppakintaat ja kunnon jalkineet kera toppavaatteiden normifarkkujen ja villapaitojen päällä takaavat miellyttävän ulkoiluhetken pakkasissakin. Ihan olen mielestäni Miss Winter Finland ainesta seniorisarjassa :D

Tämä juoksee pakkasessa luomuna ilman puettuja vällyjä
Riekolle en ole hankkinut toppavaatteita, kun se näyttäisi pärjäävän omilla villoillaan. Toki pahimmilla pakkasilla otetaan lenkit ns. vähän lyhyemmän kaavan kautta, mutta koiruus ei ole moittinut kelejä. Vapaana juosten se näyttäisi ottavan lämmöt sisäisesti. Vanhan koiran kanssa tilanne olisi varmasti toisenlainen. Karvojensa olen antanut kasvaa, enkä pakkaskautena ajatellut leikkoa suojavilloja lyhemmäksi ensinkään.

Kylmää ja kaunista. Taivas on maisema.

Letkeän laiska viikonloppu on takana. Hyödynsin pakkasen raijaamalla pirtin pystypakastimen sisällön ulos pakkaseen ja sulatin koko höskän. Tein löytöjä pakastimen sisuksista, joista osa päätyy kanalan iloiksi hiljalleen sulatellen. Yksi mehumaijallinen mehustuu edelleen hellalla. Ensimmäisten maistiaisten perusteella karviais-mustaherukka-vadelma -mehu on tosi huikeasti kesän makuista! Kanat tulevat hurraamaan vanhoista pakasteherneistä ja vuoden 2015 porkkanalaatikosta. Miten tuokin oli voinut jäädä silmän varjoon pakastetta viime vuonna sulattaessa?

Nää on nyt unelmissa! 'Dutchesse de Montebello'
Tässä on taas nukuttu univelat pois ja olen valmiina alkavan työviikon haasteisiin. Vielä ei kevään fiilikset ole päässeet yllättämään, joten ryhmäruusujen osalta en ole valmistautunut tulevaan kauteen. Siemeniähän en hanki enkä kasvata, koska sen suhteen en vain onnistu mitenkään. Noloa tunnustaa, mutta monasti olen yrittänyt. Tänä vuonna tunnustan tappioni ja jätän asian osaavammille.  Tuhaa ei kannata yrittää.

Iloa ja lisääntyvää valoa arkiviikkoosi! Pakkasista huolimatta aurinko lupaa valon voittavan -  jaksamista siihen asti!

PeeÄäs: Pakastinta sulattaessa pihabongasin vasemmalla silmällä lintulaudan vierailijoita. Seuraava lista syntyi, eikä varmaan ole ihan kattava:
Peltosirkkuja noin 30 kpl
Sinitiaisia 12
Talitiaisia 13
Hömötiaisia 2
Kuusitainen 1
Pikkuvapusia 15
Käpytikka 2
Harakka 1
Närhi 1

Ikävää ettei punatulkut käyneet just silloin evästämässä.