Yhtä pykälää lähempänä

Viimeistä päivää tammikuusta eletään. Ollaan siis aina vain lähempänä kevättä. Helmikuu tahtoo mennä ihan heittämällä, kun siitä niin mukavasti päiviä puuttuu. Sitten ollaankin maaliskuussa - silloin yleensä ainakin vainuaa kevättä, tai ainakin päivä on rutkasti paljon pitempi.

Tammikuu jätti hyvästit upean auringonpaisteen keralla pikkuisessa, tyynessä pakkasessa

Hento lumisade tarttui rantapuiden oksille ja aurinko paistoi.

Aamulenkille piti ottaa kamera mukaan. Sydän lauloi auringonsäteiden tanssiessa hangella. Miten tarkasti vainu ottaakaan sen pienen ripauksen kevättä, mitä kohmeisessa maisemassa on tarjolla. Se on vienona liverryksenä ilmassa, kun tintit tapailevat keväisiä säveliä kuin itsekseen hyräillen.

Joen vesi ei jäädy, vaan virtaa hiljaa kohmeessa.

Kevään tuntua oli auringon lämmittäessä mustiin verhottua ahteria. Kyllä - sen säteiden voima elpyy pienin askelin. Mutta se tuntuu jo!

Valossa on nyt ripaus kirkasta hopeaa.

Kevään merkit ovat ilmassa, mutta itse taidan olla vielä aavistuksen kohmeessa. Sentään vilkaisin talven jälkeen surkeita sisäkukkia tuumaillen mullanvaihdon ajankohtaisuutta. Vielä en ole kuitenkaan mitään kevään suunnitelmia tehnyt.

Kevään aurinko herättää talviunesta.

Olen helmikuun lopussa syntynyt, ja aina syntymäpäivän tietämillä se alkaa - kevään innostus. Energiaa olisi vaikka mihin, mutta vielä ei pääse pihalle puuhaamaan pitkään aikaan. Siitä se kausi kuitenkin alkaa yleensä tomaatin taimista, taimiluetteloista ja hyvistä suunnitelmista, jotka voivat kyllä jäädä puolitiehen lopulta.

Sitten tämä eläinkarvaosasto haluaa aina mukaan postauksiin. Henkilökohtainen varjoni Rieko pikku hiljaa ja hetkittäin muistuttaa jo oikeaa koiraa. Ainakin melkein.

Haiseeko myyrä? Lumen alle kaivautuminen on ilmeisen hauskaa.

Loppumattoman energinen lenkki- ja puuhailukaveri. Osaa totella pitkän repertuaarin käskyjä, mutta vain silloin, kun sen mielestä sopii. Aina ei sovi, jos on muuta mielenkiintoista.

Minä itte. Nyt sopii tulla, kun emäntä kutsuu. Tällä kertaa.

Rieko täytti juuri yhdeksän kuukautta. Enempää tuo ei taida kasvaa, eikä olisi väliksikään. Reilut 20 kiloa aussienergiaa sylissä tuntuu piisaavalta.

Poseeraus tammikuun auringossa. Ihan se koiralta näyttää.

Toivotan ilolla helmikuun tervetulleeksi. Toivon sen tuovan aurinkoisia päiviä, sillä valo on ollut pitkään pilvien takana. Lumimäärä riittäisi, mutta arvatenkin sitä lappaa toisen samanmoisen lisää. Talven selkä on kuitenkin katkennut, ja pian kevätaurinko tarjoaa näytille huushollin jokaisen pölyhitusen :)

Tammikuun viimeinen lahja oli upea täysikuu.

Iloa helmikuusta, valoa sieluusi ja keveitä askelia poluillesi!

Minun kaupunkini - osa 1, joka on haaste sinullekin

Minun kaupunkini on Raahe - perämeren rannikon idyllinen helmi. Pieni on kaunista ja historia havisee sympaattisella tavalla. Aikakaudet jättävät kukin jälkensä, mutta vanha historia elää nykyisyyden rinnalla tarinoita tarjoten.

Raahen rantapuisto mereltä päin katsottuna. Upea punagraniittinen kivikirkko nousee
maisemasta. Se on valmistunut 1912, ja on ollut maamerkki ja majakka historiansa aikana.

Raahen perusti kreivi Pehr Brahe vuonna 1649. Lyhyt ja ytimekäs  kaupungin historiikki löytyy uteliaimmille täältä. Lyhyesti voidaan todeta, että Brahe muuttui suomalaisittain Raaheksi ja Pehr muotoon Pekka. Wikipedia tarjoaa oleelliset täsmätiedot Raahesta. Kuntaliitosten jälkeen alueen asukasluku on vaatimaton 35 000 henkeä. Siis pohjalainen pikkukaupunki, jonka ympärillä on paljon eloisia kyläalueita ja maaseutua.

Entisöity Pekkatori on kaupungin ydin ja monen kesäisen tapahtuman keskus.
Keskellä liikenneympyrää ja istutuksia on Pehr Brahen näköispatsas.
Ympärillä on viehättävä ja lähes alkuperäinen vanha puuraahe.

Raahe on meren rannalla, ja se painaa leimansa kaikkeen elämään. Merituulet puhaltavat tuttuun tapaan aina ja ikuisesti. Se on Raahen ominaisuus. Aina pusketaan joko myötä- tai vastatuuleen. Sivutuuli otetaan myös huomioon, mutta siinä on yleensä helppoa luovia eteenpäin.

Merellisyyttä kaikin tavoin - jopa liikenneympyröissä

 Raahen merellisyys näkyy joka suunnassa muuallakin, kuin välittömässä rannassa. Sisääntuloväylän liikenneympyrässäkin nojottaa ikivanha ankkuri alueen luodoille tyypillisen kasvuston kera. Rantakukkaa ja tyrnipensaita hiekassa. Harmittavasti hieno luotoinsallaatio on liikenneympyrä, jonka ohi ajetaan tähyillen muuta liikennettä, koska istutusten moniulotteisuus antaisi eväitä tarkempaankin tarkasteluun. Se jää nyt vain ohikulkumatkalle vilkauksena.

Myrsky ja meri. Energinen kohtaamispaikka.

Raahen sijainti meren rannassa tuo ihan omintaikeisen havainnointipaikan elämään. Rakastan merta, mutta mieluiten ihan rannalla seisten. Myrskyt ja tyrskyt on tehty kokeneempien ihmisten osaamiselle. Rakastan kulkemista meren rannoilla auringon laskuissa ja myrskyjen myräköissä.

Kotikaupunkiani rakastan rajoitta. Täällä on paljon hienoa ja vanhaa perinnettä. Se näkyy katukuvassakin. Mukana on myös uutta ja tuoretta hengen tuotosta.

Suomi täytti 100 vuotta. Raahessa on Itsenäisyyden puisto, jossa keskellä
seisoo Kekkosen näköispatsas. Ainoa maailmasssa. Kuva keväältä 2017.
Aikoinaan tuossa oli muotopuutarha, mutta se oli kuollut pois. Rakensin
sen uusiksi viime kesänä, ja olin ylpeä aikaansaannoksistani!

Viime kevään pestissä minulle annettiin pieni budjetti ja pyyntö hoitaa Raahen kaupungin viherasiat keskustan osalta kuntoon. Asetin fokuksen Itsenäisyyden puistoon Suomi 100 teeman mukaisesti. Suomen ja käsittääkseni maailman ainoa Kekkosen näköispatsas on Raahessa. Sen ympärillä on ollut muotopuutarha, mutta kaikki istutukset on jätetty puolikuolleelle nurmikolle. Ylläoleva kuva on kesäkuulta 2017 - näyttää ankealle. Suunnittelin ja toteutin siihen uudet kuviot.

Varhainen alku. Etualalla kesäkkukkia, sivuilla ruusuja ja perennoja, takana
havuja ja heiniä talvivihreyttä antamassa. Etualan kesäkukilla voidaan muuttaa
puiston ilmettä vuosittain halutulla tavalla. Olin tyytyväinen aikaansaannoksiin,
vaikka raha ei riittänytkään kiveysten tekemiseen kasvualustan kehyksiksi.

Pienellä panostuksella tuo puisto saatiin kasvamaan monivuotista elämää. Syksyllä istutin tuhatmäärin kevätsipuleita tuomaan kevääseen väriä sinivalkoisella teemalla. Se kun kuuluu puiston henkeen. Haluan saada tuon puiston kukkimaan keväästä syksyyn asti sinivalkoisin kukin.

Havuista ja heinistä asetelmat. Katjainen kansa oli Kekkosen takana, joten
pilarikataja 'Norrbacka'a  taustalle kera pesäkuusten ja tuivioiden. Seassa
rantavehnää raahelaiseen teemaan sopien. Väleihin laitoin helmihyasintteja.
Muutaman vuoden jälkeen tuo näyttää jo paljon tuuheammalle.

Olin todella iloinen päästessäni keväällä toteuttamaan kotikaupunkini kasvojen kohotusta. Vuosien hoitamattomuus oli ollut piikkinä lihassa ihan puutarhaharrastajan näkövinkkelistä asioita seuranneena. Raahen runsaat katupuut ovat olleet hoitamatta ja paljon muutakin on ollut oman onnensa nojassa. Viime kesänä koitin hoitaa keskustaa kuntoon ja suunnitella tulevia kiireellisiä toimenpiteitä. Paljon on tehtävää, mutta ideoita riittää! Saan jatkaa kotikaupunkini kunnostusta ensi huhtikuusta lähtien.

Kulmittain Itsenäisyyden puistoon on Kari Juva veistospuisto. Ensi kesän projekti.

 Rannassa on myös Kari Juvan veistospuisto. Se rakennettiin 2008, ja suunnitelmissa oli perennoin kehystää patsaat ja kulkuväylät. Ensi kesänä sinne vihdoin saadaan nuo mittavat ja runsaat perennaistutukset. Alastoman näköinen puisto saa vihdoinkin sisustusta kasveilla.

Kari Juva näyttää pitäneen hevosista ja naisista :) Tämä patsas on nimeltään
Tulenkantajat. Taustalla näkyy valmiiksi tehtyjä istutusalueita perennoille.

Tein kasvisuunnitelman valiten kestäviä, alansa peittäviä ja vähällä  hoidolla menestyviä perennoja massiivisina istutuksina. Ehdin ennen pakkasia istuttaa tuhansittain kevätkukkivia sipuleitakin. Ilolla odotan tämän projektin loppuun viemistä.

Keskustan Härkätorin istutusalueita. Puisto on ympäröity suurin sembramännyin.

Se haaste on seuraava:
Kerro sanoin ja kuvin omasta kotikaupungistasi tarjoten meille lukijoille turistimatka talvipäivien ratoksi. Kerro mistä sait haasteen, ja kuka laittoi haasteen kiertämään linkkaamalla http://kanadanruusut.blogspot.fi  Otsikoi postauksesi "Minun kaupunkini", että sen löytää blogien virrasta. Ota tästä haaste mukaasi vapaasti, jos haluat.

Iloa ja valoa tammikuun taittuessa helmikuuksi. Tässä pian mennään puolijuoksua kevättä kohti!

Alastonta kauneutta

Kuljen paljon ulkona lenkillä Riekon kanssa. Olen aina nauttinut luonnosta ja erityisesti metsissä kulkemista. Silmä tavoittaa kaikkea kaunista, josta sydän riemuitsee.

Puiden alaston kauneus kuuran koristamana.

Lehtipuiden veistoksellisuus paljastuu lehdettömänä aikana. Jokaisella puulla on lajilleen tyypillinen tapa kasvaa. Olosuhteet muokkaavat myös niiden habitusta, sillä jokainen haluaa kurottaa valoon. Meillä myös rannikon tuulet muokkaavat puita nojailemaan vallitsevaa tuulta myötäillen.

Kartiotammi, eli Quercus robur 'Fastigiata' talviasussa. Nuoren yksilön
silmujen asettuminen latvaryppäisiin kertoo tammien suvusta.

Huvikseni tutkin ja tunnistan lehdettömiä puita lajitunnistuksen nimissä. Minusta on hyödyllistä tunnistaa kunkin puulajin ominaispiirteet kaikkina vuodenaikoina. Lehtipuilla ja pensailla tunnistaminen on erityisen paljon helpompaa lehtivänä aikana, mutta kasvutapa, kaarna, silmut ja niiden asettuminen antavat hyvää vinkkiä.

Balkaninhevoskastanja, eli Aesculus hippocastanum.
Silmuistaan tämän ainakin tunnistaa! Nuori yksilö tämäkin.

Talvitunnistus on oma kiehtova lajinsa. Siinä pitää porautua kuoren, kasvutavan, versojen värin ja silmujen sijoittumisen ja muotojen maailmaan. Omat puutarhan kasvit tunnistan, mutta kertaaminen on opintojen äiti tässäkin. Nokialla käydessäni tuijotin pienessä metsikössä ah niin tutun näköistä pensaan versostoa tajuamatta lajiketta. Kasvoi vain ihan just kuin heidet tapaa. No koiranheisi se olikin. Siellä niitä kasvaa villinä metsissä, täällä tosi harvinaisina muutoin kuin istutettuina. Minullakin on istutettu versio puutarhani Viburnum-osastolla muiden lajitovereidensa kanssa.

Talviset lehtipuut paljastavat kauniin sisimpänsä. Oikealla vanha, leveä tuomi.

Rakastan puita ja pensaita. Ne jatkavat aina edellisen kesän saavutuksista hiljalleen suurempiin mittoihin kasvaen. Ja lehtipuiden sekä pensaiden kevät on ihan hurjaa aikaa! Silloin kaunis alastomuus puetaan hentoon vihreään ja hempeisiin kukkiin.

Vain magnoliassa on tällaiset silmut. Tämä on M. kobus.

Kevään yksi ihan hersyvimmistä asioista on päivittäin kiertää tarkkaillen puutarhan puuvartisten silmujen turpoaminen, kasvu ja puhkeaminen hentoon hiirenkorvaan. Jokainen tekee sen omalla tavallaan.

Vuorijalava eli Ulmus glabra kukkii ennen lehtien puhkeamista.

Lehti- ja kukkasilmut eroavat toisistaan selvästi. Kukkasilmut ovat paksuja pullukoita yleensä versojen kärjissä. Niistä kehkeytyy tulevaisuuden toivo lisääntymisestä. Niihin on panostettu.

Myös metsävaahtera (Acer platanoides) panostaa varhaiseen kevätkukintaan.

Keväällä on ihan pakko omenapuista silmäillä pyöreäpäisiä, pullukoita silmuja. Niistä tulee kukkia. Monasti kukkassilmun näkee vasta pullistuneista silmuista. Mutta omenankukat on kyllä aivan ihania!

Neuvoksenomenapuu eli Malus 'Echtermayer' pursuaa punaisia kukkia kesäkuussa.

Näin päästiin talvisen kuuraisesta kylmyydestä kevään kukkiviin puihin :) Ajatus lentää näköjään vinhaa vauhtia kohti kevättä. Viimeisenä mielestäni kaikkein ihanin silmu. Se on Tuurenpihlaja, eli Sorbus commixta 'Dodong'. Aikainen ja hurjan suuri.

Ehkä se upein silmu kaikista puistani. Tuurenpihlaja.

Mukavaa ja rentouttavaa viikonloppua!

Kotona paras!

Tulipa istuttua junassa ja ajeltua taksilla. Tuli käveltyä pitkiä matkoja oudossa kaupungissa. Osasin lopulta perille yöpymäpaikkaankin. Mukavaa oli tulla kotiin, vaikka VR koki eilen jälleen yllätyksen lumisateista. Ehdin kuitenkin juuri jatkoyhteysjunaan. Lopulta olin vain 20 minuttia myöhässä aikatauluista.

Tällaisista maisemista lähdin. Tallin nurkka pilkistää huurteisten puiden keskeltä.

Lähtiessä oli niin kaunis kuura puissa ja pakkasta kiristyvästi. Talven pakkasennätys meni poissaollessani rikki ollen -22,3. Viime talven ennätys oli vaivaiset -22,5 astetta. Siis ei paljon mitään.

Kuurainen kataja ja hiljainen riihi lumen keskellä.

Takaisin tullessa tuuli, pyrytti ja lopulta lämpötila kiipesi plussan puolelle. Maisema muutui, mutta hangessa on paksuutta kestää suojasäitäkin.

Paljon parjattuun talvikunnossapitoon esitän osanottoni Tamperelaisille. Siellä jos mahdollista, on vieläkin kurjempaa aurausta. Paikallinen taksimies kertoikin, että siellä kilpailutetaan urakoitsijat. Se joka halvimmalla jättää aurauksen tekemättä, saa talven urakat. Juuri siltä se näyttikin. Ja Tampereen liikennemäärät ovat Raaheen verrattuna monikymmenkertaiset. Osansa liikenteen kaaoksesta tuo rakenteilla oleva ratikkarataverkosto.

Paistumassa olevaa kissaa. Kylkensä Puffle kääntää ihan itse parhaan
kypsennysasteen saavuttamiseksi. 

Reissu oli antoisa, mutta kotiin on aina ihana palata. Koiranpirulainen perseili Maestron hoidossa kaikki mahdolliset huonot kujeensa onnistuen jopa syömään yhden keltasirkun! No kissa sen oli ensin napannut, mutta jouduttuaan luvattomasta saalistuksesta kasvatustoimien kohteeksi, avautui koiralle mahdollisuus päästä osille saaliista. Sinne meni höyhenineen päivineen. Maestron hermoja on kuitenkin koeteltu runsain mitoin,  joten paluu arkiseen rutiiniin on tervetullutta.

Kasvinsuojeluaineiden käyttö on nyt tentitty onnistuneesti ja kuulemma täysin pistein. Nyt enää sommitellaan näyttöjen päivä, ja tämä urakka alkaa olla onnistuneesti finaalissa. Pääsen tavoitteeseeni palata töihin puistopuutarhurina. Asiaa pitää juhlistaa jotenkin.

Iloa ja valoa tiellesi - nyt pitää taas varoa liukastumisia!

Hetki hiljaisuutta

Blogi vaikenee hetkeksi, kun lähden Nokialle viettämään pari päivää koulun penkillä. Kasvinsuojelututkinto kuuluu pakollisena viheralan ammattitutkintoon, joten se pitää hoitaa käsistä pois. Hupaisaa sinänsä, että tämmöinen viherluomupiiperö saa ottaa niskalenkin myrkkyosaamisesta.

Aamulenkki kulkee osin Isolahden jäitä pitkin.
Takana olevan saaren nimi on Pölhö :)

Tänään hyppään junaan ja palaan keskiviikkona myöhään. On minulla läppäri mukana, mutta ei mokkulaa. Ehkä jonkin julkisen verkon kautta pääsen kurkkimaan blogien käänteitä.

Kappas - keppi!

Taakse pitää jättää Maestro, kuopus, lauma kissoja, rasavilli koira ja parvi kanoja. Enemmän olen varustautunut kotiin jäävien, kuin oman reissun osalta :)

Tämän hulivilin ilmeitä on hauskaa kuvata!

Näihin tunnelmiin ja kuviin. Pohjanmaa kuittaa -15 asteen tyynen pakkasen. Aurinkokin kurkisteli pienen pilviverhon takaa. Maailma on kuurainen ja kaunis!

Koiratanssia?

Uutisissa tänään sää

Viime yönä meni rikki talven pakkasennätys. Edellinen oli -13,7 ja se muokkaantui lukemiin -15,8. Uutisotsikoissa suurennellaan kertoen kovien pakkasten valtaavan Suomen. Häh?

Aavistuksen hyytynyt joki, mutta valoa horisontista puiden oksiin.

Onko toimittajakunnan muisti niin tuore, että ei edes tiedetä aikakautta, jona pitkät kalsarit olivat välttämättömät talviaikaan? On mennyt useampi vuosi, että talven mitta (-30 astetta) ei ole mennyt rikki. Viime talvena juuri ja juuri alitettiin -20 astetta. Sanoisin lämpimäksi talveksi. No siitä ei kesä juuri kummennut, mutta oli kyllä selvästi vähemmän lunta kesä-lokakuun välillä.

Pieni sula aukko joessa takaa saukoille uimaan pääsyn.

Suomalaiset puhuvat kuulemma hurjan paljon säästä, sanovat muualta tänne tulleet. Ehkä syynä on se, että säätilamme vaihtelevat hurjasti jo neljän vuodenajankin vuoksi. Se on rikkaus, että aina on jotain uutta odotettavaa ja kohdattavaa - uusi vuodenaika ja sen myötä taas uudenlaiset kujeet.

Kuuran ja jään kauneutta.

Olen viettänyt osan lapsuuttani Kyproksella, jossa vuodenaikojen vaihtelu rajoittui kuivaan ja sadekauteen. Se tuntui vajaalle, ja talven kaipuu oli yllättävän kova. Hassu juttu, mutta oliskohan meidän geeneihin koodattu neljä vuodenaikaa tehdasasetuksena? Toisaalta tiedän monia, jotka viettävät eteläisessä lämmössä talviajan, koska talvi on kylmä ja pimeä. Kieltämättä marraskuu on minullekin yleensä raskas taivallus, mutta talven voi viettää epäsosiaalisesti kotona talvihorteessa. Helmikuussa yleensä herään kevääseen, ja sitten se onkin yhtä juoksua marraskuulle asti.

Sieltä se aurinko pilkistää.

Tammikuun pakkaset vanhan perimätiedon mukaan ennustavat heinäkuun helteitä. Helmikuussa pakkaset lupaavat hellepäiviä puolestaan elokuulle. Kyllä minulle passaa pakkaset oikein hyvin, kunhan jokin kohtuus olisi niiden määrässä ja kestossa. Jos pitkään elohopea jähmettyy -30 asteen tietämille, niin siinä tilanteessa ei lämmitä ajatus kesän helteistäkään.

Veden metamorfoosi on upeaa. Virtauksen väreet ovat jäätyneet.

Näissä kepeissä pakkaslukemissa on ilo kantaa liiteristä puita sisälle, ja virittää valkeat takkaan ja puuhellaan. Leivinuuni lämpesi eilen, joten mukavaa lämpöä riittää suloisesti. Ulkoiluun riittää edelleen melko keveä varustus, sillä liikunta lämmittää. Koirallakaan ei ole mitään hätää, sillä paksu turkki lämmittää.

Kuuran muodot kiehtovat. Kuva on menneiltä vuosilta.

Illan aikana hiutaili kevyttä pakkaslunta, ja kuuraa tiivistyi puihin. Huomenna voi olla todella kauniit näkymät! Saattaa olla ihan välttämätöntä ottaa kamera lenkille mukaan. Nämä kuvat tuli kuvattua ihan pihapiiristä.

Villasukat ja kalsarit kunniaan, kun pakkasta alkaa olla kylmän verran. Taidan kaivaa ihanat pitkävartiset villasukat, jotka Kokkolan ystäväni on minulle useamman parin verran askaroinut. Ne on ihan parhaita!

Leppeää viikonloppua, pysy lämpimänä ja nauti pakkasista! Taitaa se aurinkokin näyttäytyä hymyilemässä. Mantelilaakson Susannalle tervetuloa lukijaksi! Mahtaako nämä kuvat herättää kaipausta tai kammotusta?

Talvikissat

Talvikuukausina kissat viettävät talviunta. Ihailen niiden syvästi rentoa olemusta, jossa hartaan siestan keskeyttää ruokatauot ja pikainen tarpeiden teko. Sitten siesta jatkuu. Tyylinäytteitä talon vanhimmasta nuorimpaan kissaan:

Talon vanhin kissa Welho rentoilee. Se vietti kuusi kuukautta ulkona, kun ei
halunnut sopeutua koiranpennun kanssa eloon. Pakkaset saivat mielen muuttumaan.

Jokainen pehmeä/muuten mukava/lämmin pinta on jonkin katin valtaama. Siinä on hyvä loikoa kissanpäiviä ja varmaankin viettää rikasta sisäistä elämää unimaailmassa.

Welhon tyttärellä Vegaralla on sikeät unenlahjat. Aito downsiftaaja!

 Sitten meillä on nuorempaa vuosikertaa White Trash -porukka, eli Hattara tekaisi yhden pentueellisen, joista kaksi jäi kotiin. Yhden piti vain jäädä, mutta... (monta huteran kuuloista selitystä tähän)

Hattara-emo kelpuuttaa myös pyykkikorin lepopaikaksi.

Olen monasti miettinyt, että eikö talvikuukaudet ole tylsiä kissoillekin? Eivät ne moiti yhtään, uneksivat vain. Varmaankin kesästä ja myyrien jahtaamisesta. Nauttivat lämmöstä ja luovasta laiskuudesta.

Hattara pesee joka päivä poikansa Pufflen naaman.  Semmoinen
peräkammaripoikahan tuo iso kolli kieltämättä onkin.

Voisi tässä olla jotain opittavaakin. Aina ei tarvitse hätistä täysillä, vaan loma-aikoina voi ottaa rennostikin. Talvi on kissojen vuosiloma, joka kestää marraskuusta maaliskuun alkuun. Aktiivikautena ne ovat sitkeän ahkeria. Mutta elävät ihan omaa elämäänsä silloin.

Hattaran tytär ja siis Pufflen sisko on ainoa lyhytkarvainen kissa taloudessa.
Tyylinäyte häneltäkin. Tuo nojatuoli on takan vieressä...

Tunnistuksen helpottamiseksi laitetaan naamakuvakin. Tämä kissa on siisti, kun sillä ei ole pitkää villaa. Erityisesti pyykkikoneen rumpu on oivallinen huilipaikka.

Kirjopesuohjelma, oletan?

Pahnan pohjimmaisena on Rauski Riiviö, joka on poikkeus säännöstä. Sillä on myös talvella ADHD. Se ei tajua tolkutonta uneksimista, vaan pitää vauhdista, metelistä ja kaiken mahdollisen järjestyksen rikkomisesta.

Kaksi riiviötä. Eli leikkiseuraa niin että matot on rytyssä.
Ehkä naulaan ne lattiaan kiinni... siis matot :)

Koko kissaklaani on vaikeaa pyydystää samaan kuvaan, mutta purkkiruuan tarjoilusta kukaan ei jää pois. Sitä kun ei tarjoilla alvariinsa, vaan herkkuna silloin tällöin. Talvella katit tahtovat lihoa, joten pidetään herkuimmat eväät säännösteltyinä. Kissan jos minkä saa opetettua nirsoksi hyvin helposti.

Black Matters ja White Trash joukkueet murkinalla.

Näillä kissamaisilla kuvilla toivotan leppoisaa loppuviikkoa. Otahan rennosti! Ja taas täällä  on uusi lukija - tervetuloa Таша mukaan!

Minun vihreä kuplani

Paljon puhutaan nykyään kuplassa elämisestä. Siinä kaiketi tarkoitetaan oman todellisuuden elämistä ja kokemista huolimatta vallitsevasta todellisuudesta. Kupla sulkee sisäänsä ihan oman ekosysteemin, jossa yhteydenpito sujuu vain samanhenkisten kanssa.

Pisarat kuvatkoon nyt kuplia.

Kuplassaan jokaisella on kivaa ja turvallista. Joskus kupla puhkeaa, ja se on paha kriisin paikka. Todellisuus vyöryy silloin särkyneen kuplan sisään.

Paljon samanhenkisiä kuplia!

Olen makeasti nauranut tälle kuplassa elämiselle, kun tajusin oman kuplani. Siinä minä elän vehmaan puutarhan keskellä, jossa kasvavat mitä eksoottisimmat kasvit. Kasvit viihtyvät ja kukoistavat, eikä paratiissa ole kirvaakaan. Ruusut kukkivat järkyttävän runsaina, samoin kuin muutkin väärän vyöhykkeen kasvit. Aurinko paistaa koko kesän, paitsi öisin sataa lannoitevettä juuri sopivasti.

Suloinen 'Zaide' ja paljon avautumattomia nuppuja.

Kuplaani tulee ajoittain pieniä lommoja, mutta pahasti se kyllä särkyi 2015/2016 tappotalven jälkeisenä keväänä. Niin paljon kuoli, että kuplani puhkesi. Totuus iski kasvoja vasten. Totesin yrittäväni kasvattaa ihan väärän vyöhykkeen kasveja, jolloin totuus rutisti ihanan kuplani rikki.

Paraatipenkki kukoistaa jälleen.

Koska ihminen ei tahdo oppia, niin olen todella tarmokkaasti rakentanut itselleni takaisin sitä suloista kuplaa, jossa aurinko paistaa ja puutarha kukoistaa. Ruuusuja on nyt moninkertainen määrä, samoin loistokärhöt on uudelleen istutettu. Jokainen aukko perennamaissa on saanut uutta täytettä, ja uusiakin penkkejä on tehty. Vihreä kuplani on kunnostettu - vieläpä entistäkin runsaammaksi!

Kupla on vähän jäässä, mutta sulaminen on jo alkanut ainakin mielikuvissani.

Hymyillen jatkan kunnostetussa kuplassani eloa, ja odottelen kevättä. Se tulee tarjoamaan taas loistavan kukinnan varhaisesta keväästä myöhäiseen syksyyn asti. Kyllä kuplassa on kivaa! Luulen, että kuplassa elävät ihmiset ovat onnellisempia kuin todellisuuden tiedostavat.

Pinkkiä sen olla pitää. Rhdodendron 'Kristian's Pink'

Onko sinulla omaa vihreää kuplaa?