Kuura, huurre ja ketku

Eilisen usva oli tänään tarttunut puiden oksiin huurteeksi. Taas oli maailma niin kaunis, mutta ihan eri tavalla kuin eilen. Aurinko koitti nousta puiden latvojen yli ja onnistui hetken paistamaan.

Pienen hetken auringon nousussa valo oli taas kultaa.

Aamun lenkkipolku kulkee tietä pitkin metsän siimekseen halki peltojen. Sinne on tallaantunut pieni polku. Metsässä on muitakin kulkijoita, joten siellä pääsee kulkemaan helpommin lumessa kahlaamatta. Parjattuja moottorikelkkailijoita minä puolestani kiitän. Heidän jälkiään pitkin pääsee muutkin kulkemaan kevein askelin.

Kotitietä kylille päin.

Pakkasta oli kuutisen astetta, joten lumi koitti narista kotoisasti töppösen alla. Narina oli vielä pehmeää, eikä kuten kovalla pakkasella terävää.

Tuuletonta, kaunista ja kylmää.

Aamulenkit metsässä on aina elämys. Minulle ja koiralle. Kissat koittavat pysyä visusti sisällä käyden vain pakollisen pissareissun ulkona. Uunin kylki on suosittu torkkupaikka. Ja kissa pystyy nukkumaan ihan ihmeelliset määrät vuorokautta.

Talviurheilu? Not!

Miten metsä voikin olla niin elämyksellinen? Taas ihailin naavapartoja, joiden määrä sen kuin lisääntyy. Pian jokainen metsä on satumetsä, kun siellä roikkuu suloisia naava- ja luppokasvustoja.

Naavakuuraa vai olisko tämä kuuranaavaa?

Huurre ja kuura eivät ole synonyymejä, sillä niiden syntytapa on eri. Mutta yhtä kaikki - kaunista on katsoa pieniä jääkiteitä puiden oksiin tarttuneena. Huurre on suurten tykkylumienkin syntymän takana. Ja siitähän on nyt Kainuussa ja Lapissa nautittu ongelmiin asti.

Huurretta pajussa.

Taas nautin hiljaisesta ja kauniista luonnosta. Se olisi ihan Zen, jos hihassa ei roikkuisi yksi intoa täynnä oleva aussi. Sen suurta hupia on juosta lujaa takaa ja kohdalla hypätä jättiloikka ylös kita auki. Yleensä se kolhaisee hampailla hihaani. En pidä siitä, mutta koirasta se on ehkä juuri siksi niin hauskaa. Haastaa leikkiin, mutta saa peräänsä vain ärräpäitä. Kai se on niistä onnellinen. Sillä on vähän kiero huumorintaju, mikä on yksi älykkyyden merkki.

Ketku

Toinenkin kestoärhennys meillä on, eli remmissä roikkuminen. Kun Riekon mielestä remmi rajoittaa liikaa häntä, niin se nappaa taluttimen äristen hampaisiinsa. Minä kiellän ja hetken aikaa nujakoidaan remmin hallinnasta. Hihitellen tänään lisäsin pätkän kettinkiä flexiin. Pure pirulainen sitä! Voittopiste  minulle. Loppui remmissä roikkuminen! Koiran ilme oli vähän hapan muuten niin ihanan potkurilenkin jälkeen. Minua hymyilytti :)

Hyviä potkuja sinulle kohti viikonloppua!