R.I.P Vekara

Tänään oli hyvästien päivä. Tuo kuva on otettu 19.1.2019, jolloin Vekara piteli pakkasia takan lämmöissä tyytyväisenä. Onhan seniorilla ikää 13-vuotta, mutta silti yllätyksenä tuli nopea voinnin huononeminen.  Tänään sanoimme hyvästit. Vekara metsästää nyt autuaammilla myyrästysmailla.

Tuo katti syntyi minun kätilöimänä Vappuna vajaa 13 vuotta sitten. Emänsä Welho hyvin pienikoikoisena koitti ponnistaa maailmaan kokoonsa nähden isoja pentuja. Neljästä syntyneestä vain Vekara jäi eloon. Kaksi syntyi kuolleina, yksi eli seuraavaan päivään ja Vekara selvisi. Eihän sitä ainoaa pentua voinut mihinkään maailmalle antaa, joten Vekara jäi meidän iloksemme tietenkin.

Puuhellan lämmin kansi oli Vekaran suosikkipaikka. Kuva maaliskuulta 2017

Monia ihania muistoja yhteisistä metsäretkistä ja yhteiselosta niin sopuisan ja fiksun kissan kanssa on pitkältä ajalta. Haikeaa todeta, että nyt ihan kaikki on vain muistoissa. Emänsä Welho elää edelleen, mutta samat vanhuuden merkit ovat hänelläkin. Elämä sujuu sängyssä nukuskellessa, mutta niin useimmilla muillakin pakkaskaudella. Nuoremmatkin kissat (Rauski pois lukien) vietävät letkeää talvihorrosta lämpimissä ja pehmeissä pakoissa makoillen tyytyväisinä ja kevään aktiviteetteja kärsivällisesti odottaen.

Vekara metsäretkellä voimiensa päivissä.

Olo on surullinen ja haikea. Meille niin rakkaiden lemmikkien elo on omaamme merkittävästi lyhyempi, joten niiden ottamisen hetkellä on tietoisuus myös eron hetkestä. Se tulee vääjäämättä. Mutta siinä välissä pitääkin viettää täyttä elämää!

Käsiini synnyit ja niistä myös lähdit. Valoa  ja muistoja matkaasi tuonpuoleiseen!

Monta karvaystävää on tontille jo haudattu. Edesmenneitä koiria kaksi, kissoja neljä, hevosiakin kolme. Kanojakin on useampia haudattuna, mutta niiden elinkaari on sangen lyhyt. Nyt on tosi haikeat fiilikset. Surutyö se on lemminkinkin menettäneellä, vaikka tuota onkin vaikea selittää sellaiselle, jolla ei koskaan ole ollut sidettä lemmikkiin. Vastaavasti jokainen asian kokenut eläinihminen tietää tasan tarkkaan, että suru on suuri.

Paljon kivaa pakkasesta

Kun pakkaset kerran jatkuvat, niin lopetan nillittämisen ja nautin pakkasesta. Talven pakkasminimi jäi lyömättä toistaiseksi, joten aamulenkki koiran kanssa sujui vain -23 asteen tyynessä pakkasessa. Tuuli on pakkasasteita merkittävämpi tekijä, koska se puhaltaessaan hyytää kaiken elollisen. Nyt oli hyvät ulkoilukelit.

Nouseva aurinko ja maisema. Ah...

Valon määrän lisääntyminen on ihan parasta kevättalvessa. Kaamoksen pimeys on jotain sellaista, joka lyödään suomalaisella sitkeydellä. Tietoisuus ja havainnot pitenevästä valosta tuo toivoa ja lisää jaksamista. Oikeasti suomalaiset talvet on kestävyyslaji, jossa toivo on parasta lääkettä.

Metsä on minun kirkkoni. Ja kanttori onkin asemissa... emäntänsä näköjään hidas,
kun pitää tulla kurkkimaan reittiä takaisinpäin, että missä se muori laahustaa :)

Päätin nauttia täysillä siedettävästä pakkaskelistä. Tarjolla ei onneksi ole ollut kolmosella alkavia pakkaslukemia. Myös rhodojen nuput tulevat kiittämään, jos pakkasminimi jää tuohon -26,7 lukemaan. Ruusumaasta en uskalla sanoa mitään, kun en ole lumen syvyyttä saanut mitattua. Silmämääräinen veikkaus on vaatimattomasti 25-35 sentin lumikerroksessa, eli eipä paljoakaan. Tuttuun tapaan lumisateet alkavat maaliskuulla. Se on niin epistä, että pahimpien pakkasten aikaan lunta on vain jonkin verran. Sitten kun lumisuojaa ei enää tarvita, niin taivas työntää ankarasti lisää lunta.

Koiran lumileikkejä

Rieko nauttii lumesta. Koiralogisia kaivauksia tehdään matkan varrella runsaasti. Kylmimpinä päivinä alkumatkasta tassujaan palelee, mutta liike tuo helpotuksen vaivaan. Koiratossujen hankintaa mietin, mutta tuskin mikään tossumalli pysyy tuossa vauhdissa ja hangessa loikkimisessa mukana. Hyvin on pärjätty tähän asti sen kummemmin nilkuttamatta tai tassuja nostellen. Ensimmäiset 200 metriä pakksessa näyttäisi olevan pahimmat. Sitten verenkierto lämmittää. Näihän se on itselläkin.

Burgha pohjoismaista mallia.

Kerrospukeutuminen rulettaa pakkasissa! En hitossa ota ikinä selfieitä, mutta tänään tein poikkeuksen. Hyvin pärjää, kun on monta kerrosta vaatteita, pipo silmillä ja kaulahuivi naaman eteen kierrettynä. Huppu on ihan välttämättömyys pidättämään kehon lämmön yläkautta haihtumisen. Lämpimät toppakintaat ja kunnon jalkineet kera toppavaatteiden normifarkkujen ja villapaitojen päällä takaavat miellyttävän ulkoiluhetken pakkasissakin. Ihan olen mielestäni Miss Winter Finland ainesta seniorisarjassa :D

Tämä juoksee pakkasessa luomuna ilman puettuja vällyjä

Riekolle en ole hankkinut toppavaatteita, kun se näyttäisi pärjäävän omilla villoillaan. Toki pahimmilla pakkasilla otetaan lenkit ns. vähän lyhyemmän kaavan kautta, mutta koiruus ei ole moittinut kelejä. Vapaana juosten se näyttäisi ottavan lämmöt sisäisesti. Vanhan koiran kanssa tilanne olisi varmasti toisenlainen. Karvojensa olen antanut kasvaa, enkä pakkaskautena ajatellut leikkoa suojavilloja lyhemmäksi ensinkään.

Kylmää ja kaunista. Taivas on maisema.

Letkeän laiska viikonloppu on takana. Hyödynsin pakkasen raijaamalla pirtin pystypakastimen sisällön ulos pakkaseen ja sulatin koko höskän. Tein löytöjä pakastimen sisuksista, joista osa päätyy kanalan iloiksi hiljalleen sulatellen. Yksi mehumaijallinen mehustuu edelleen hellalla. Ensimmäisten maistiaisten perusteella karviais-mustaherukka-vadelma -mehu on tosi huikeasti kesän makuista! Kanat tulevat hurraamaan vanhoista pakasteherneistä ja vuoden 2015 porkkanalaatikosta. Miten tuokin oli voinut jäädä silmän varjoon pakastetta viime vuonna sulattaessa?

Nää on nyt unelmissa! 'Dutchesse de Montebello'

Tässä on taas nukuttu univelat pois ja olen valmiina alkavan työviikon haasteisiin. Vielä ei kevään fiilikset ole päässeet yllättämään, joten ryhmäruusujen osalta en ole valmistautunut tulevaan kauteen. Siemeniähän en hanki enkä kasvata, koska sen suhteen en vain onnistu mitenkään. Noloa tunnustaa, mutta monasti olen yrittänyt. Tänä vuonna tunnustan tappioni ja jätän asian osaavammille.  Tuhaa ei kannata yrittää.

Iloa ja lisääntyvää valoa arkiviikkoosi! Pakkasista huolimatta aurinko lupaa valon voittavan -  jaksamista siihen asti!

PeeÄäs: Pakastinta sulattaessa pihabongasin vasemmalla silmällä lintulaudan vierailijoita. Seuraava lista syntyi, eikä varmaan ole ihan kattava:
Peltosirkkuja noin 30 kpl
Sinitiaisia 12
Talitiaisia 13
Hömötiaisia 2
Kuusitainen 1
Pikkuvapusia 15
Käpytikka 2
Harakka 1
Närhi 1

Ikävää ettei punatulkut käyneet just silloin evästämässä.

Ilman koiraa

Rieko the Riesa on ollut ilonamme puolitoista vuotta. Monen koirattoman vuoden jälkeen kuopuksen usean vuoden piinallinen painostus onnistui viimein, joten Juhannuksena 2017 Rieko asettautui kissalauman komentajaksi.

Pieni, söpö täystuho.

Aiemmin bordercollieta omistaneena toivoin käyttökoiraa, joka olisi pikkuisen vähemmän kuin bortsu. Australianpaimenkoira voisi olla... no ei ollut yhtään "vähemmän".  Bortsu ja aussi on hyvin samantyyppisiä, mutta aussi on ehkä hivenen kovapäisempi. Bortsun ehdoton miellyttämisen halu on jotain ainutlaatuista. Sitä ei ainakaan tällä meidän aussilla ole ollenkaan yhtä rajattomasti.

Aikuinen Rieko - edelleen vauhdissa!

Kuopus lopetti koulunsa, kun ala ei ollutkaan "hänen juttunsa". Vaikeaa se onkin ysiluokkalaisena tietää, miksi isona alkaisi, joten pari vuotta meni selvittää valinnan osuvuutta. Nyt on harkinta ja haku päällä, mutta arkipäivät onkin joutilaisuutta. Kuopus pyysi saada Riekon kaverikseen omalle kämpälleen, että arki pysyisi aikataulussa ja tulisi tehtyä muutakin kuin tuijotettua juutuupia. Siis koira herättämään, kiskomaan ulos lenkille ja seuraksi.

Nämä kotoisat lenkkipolut vaihtuivat cityelämään.

Rieko muutti sitten Merenrantakaupungin keskustan kerrostaloon ainakin arkipäiviksi. No kolmen päivän päästä flunssa iski Kuopukseen, joten tänään hain Riekon takaisin kotiin. Sillä välin talon kissat olivat heittäytyneet vallan kalifeiksi, kun poliisiosasto oli häipynyt. Tätyy tunnustaa, että kissojen solidaarisuus ei kanna kovinkaan pitkälle. Ne jakavat toki ruoan samalta lautaselta keskenään, mutta muutoin niillä ei ole rippustakaan solidaarisuutta. Ne ovat aitoja opportunisteja - paatuneita sellaisia. Yksikään niistä ei kaivannut koiraa, vaan olivat heti kuin ellun kanat hyppimässä pöydille. Rieko ruukasi komentaa niitä ääneen, jos menivät pöydille. Tämän se teki toki silkasta kateudesta, kun itse ei yltänyt...

Tammikuista aamuaurinkoa

Kuopus pyysi Riekoa hakiessani, että saisi sen takaisin kun tervehtyy. Lupasin. Meillä eletään niin maalaisoloissa, että varmaan on koirallekin hyväksi olla välillä sivistyksen keskellä. Lenkkipolun uutistarjontakin on tuhannesti monipuolisempaa, kun meidän harvaankuljetulla kylänraitilla, vaikka kaupungissa ei pääsekään vapaana juoksemaan.  Tänään vedettiinkin sitten kotona mukava irtojuoksulenkki napakassa -21 asteen pakkasessa.

Lumileikit on koiran iloja.

Niin että meillä on nyt ainakin jonkin aikaa osa-aikakoira. Rieko on osin Kuopuksen seuralaisena kaupungissa ja osin kotona. Hyvin näytäisi koira sopeutuvan vaihtuviin olosuhteisiin - onhan kummassakin päässä oman lauman jäsenet. Yllättävän helposti Rieko sopeutui myös kerrostalon portaisiin ja rapusta kantautuviin ääniin. Se ei edes hauku ovikelloa, mikä minusta on ihme, sillä niin äkäisen älämölön se nostaa, kun joku ajaa täällä kotona autolla pihaan.

Kylmää ja kaunista.

Pakkaset jatkuvat tasaista tahtia. Jotenkin talven kuva muistuttaa vuoden takaista. Silloinkin tammikuun loppu ja helmikuu olivat pakkaskuukausia. Lunta oli kyllä silloin enempi, mutta kyllä nämäkin hanget piisaavat hyvin. Lisää sataa ihan varmasti koko maaliskuun. Kesän hillittömissä helteissä melkein uskoikin ilmaston lämpenemiseen, muta kyllä näissä talvissa on taas ollut ihan vanhanaikaista meininkiä - eli lunta ja pakkasta. Voisiko heittää hienoisen toiveen, että kun on taas perinteinen pakkastalvi, niin olisi myös perinteinen aurinkokesä? Tosin lisätoiveena esittäisin, että kesällä olisi kiva jos sataisi ainakin kolmen viikon välein kunnolla. Ja helteiden määrässä voisi kohtuullistaa viime vuotisesta. Kunnon lämpösumma on tosi jees ruusuille ja kärhöille, mutta puutarhurin itsensä pitäisi säilyttää työkyky. Siihen vaaditaan ajoittaista sadetta ja alle +25 asteen lämpöjäkin.

Mutta hei - tammikuu on viikossa selätetty! Iloa ja valoa koko loppukuuhun!

Kevättä ilmassa!

Keskellä sydäntalvea saa jo vihjeitä keväästä. Koiran kanssa tehty aamulenkki auringonnousun aikaan tarjosi upeita pastellisävyjä taivaalla.  Harmitti ihan vietävästi, ettei ollut edes kännykkää mukana, sillä nouseva aurinko sai kaveriksen hurjan vahvat halot molemmin puolin. Tosi voimakkaan väriset sateenkaaren pystysuorat pylväät olisivat olleet tosi kuvaukselliset.

Silmuihin on pakattu kevään koodi odottamaan aikaansa.

Olen nauttinut vapaista viikonlopuista. Tämä on järjestyksessä kolmas viikonloppu, jossa ei ole etukäteen tehtyä ohjelmaa. Äitiä käytin päivystyksessä tänään, mutta siihen ei mennyt kauaa aikaa. Nyt on minullakin jokin pieni talvilepo, mikä tuleekin tarpeeseen. Aivan ihanaa!

Tammitammi, eli tammikuisen tammen silmut.

Ihminen tarvitsee joskus tyhjäkäyntiaikaa, jotta elpyy, toipuu koettelemuksista ja löytää taas luovuuden. Luovuus kuolee aikatauluihin ja suorittamiseen - se tarvitsee hetken löysää aikaa herätäkseen. Ihminen voi paineen alla olla tehokas ja suorittava - mutta harvemmin luova. Siihen tarvitaan aivojen joutilaisuutta, joka täyttyy sitten uusilla ideoilla.

Lunta ja pakkasta molempia ihan passelisti

Lehtien otsikoiden lupaamat hirmupakkaset eivät ole näyttäytyneet Merenrantakaupungissa. Talven minimi on edelleen -18,5, mikä on ihan naurettava lukema. Menee varmaankin uusiksi tässä lähiviikkojen aikana. Perinteisesti pahimmat pakkaset ovat tulleet tammikuun lopun ja helmikuun aikana. Silloin on yleensä luntakin kasvien suojana. Sitten päivät lämpenevät auringon voimasta.

Ruusut multauksen ja lumen suojissa.

Ruusut ovat nyt hyvässä suojassa, ja olen optimistinen niiden selviämisen suhteen. Pian annan itselleni luvan unelmoida vähän uushankintoja ryhmäruusujen osalta. Jotain pientä entisten parsimista ja jotain uusia lajikkeita kokeiluun.  Hankien ja pakkasten keskeltä on lohduttavaa paeta ruusunjalostajien upeille sivuille. Siinä on tosin riskinsä, mutta lompakon tilaa tutkimalla varmaankin pysyy tosi maltillisena.

Tammitaivas on pastellia.

Valitettavasti paras kuvausaika meni ohi koiran kanssa lenkkeillessä, mutta tammikuun värit ovat pastellia. Aurinko näyttäytyessään on ihanasti kultaa. Värit ovat sydäntalvessa vähinä, joten katse on nostettava kengän kärjistä ylös taivaalle. Siellä ne värit ovat.

Rauski ei pelkää lunta tai pakkasia.

Kissat ovat suurimmalta osaltaan linnoittautuneet sisälle. Rauski nuorimpana on levoton sielu, joka ei kaihda kylmää tai märkää. Se on aina menossa tai tulossa. Koiraa se provosoi ja toinen valopää provosoituu heti. Eli vauhtia piisaa sitten sisälläkin. Matot on aina mytyssä.

Vekara 13-vee arvostaa lämpimiä paikkoja.

Tuo takan tiilipinta on pian historiaa. Jolupukki kuuli toiveita ja toi maalipöntön. Pienten korjausmuurausten jälkeen pääsen sutimaan itseä jo tympäännyttävän tiilipinnan maalin alle piiloon. Pirtin ison leivinuuni-puuhella kompleksin maalasin pari vuotta sitten. Oli hyvä uudistus, jota nyt sitten jatketaan olohuoneen puolelle.

Kohti kevättä! Lisääntyvää valoa ja iloa elämääsi :D

Tämä maa on rikki

Täysin poikkeuksellisesti kirjoitan ajankohtaisista otsikoista, eli Oulun (ja varmasti monen muunkin kaupungin) lasten raiskausringeistä. Luen lehdistä, kuinka useat poliitikot ovat "järkyttyneitä" ja muuta tyhjää sananhelinää ilman tekoja.

Paljon on rikki.

Ei tullut yllätyksenä minulle, jos jotkut korkean tahon poliitikot ovatkin muka yllättyneet. Katutason tietämys naapurikaupungista on jo pitkään kertonut karua tarinaa naisrauhan menetyksestä. Ja kyllä - se herättää vihaa, vaikka olenkin perustavallinen suomalainen kukkahattutäti - joka haluaa elää rauhassa ja rakastaen. Suomen kansaa ja hyvinvoinnin jakamista nyt vain hyväksikäyttää suorastaan kutsuttuna ihan käsittämättömän röyhkeää väkeä - tuskinpa oikeasti edes turvapaikan tarpeessa. Olisivat jättäneet edes lapset rauhaan!!!

Luonto on lempeä - ihminen julma.

Vaaliuurnalla tavataan! Siellä ilmaisen mielipiteeni hallituspuolueiden asioiden hoidosta, koska se on ainoa tapa pienelle kansalaiselle. Yksi ääni, mutta kannanotto sekin on. Minua ei yhtään lämmitä jälkikäteen heitetyt osanottokommentit twitterissä sun muissa medioissa. Ne kuulostavat ontoilta ja pakon edessä kyhätyiltä - kun vaalitkin on tulossa. Sapettaa sekin kun tietää, että asialle olisi ollut tehtävissä selkeitä toimia jo vuonna 2015. Vaan ei haluttu tehdä. Nyt korjataan satoa, joka on maksanu monelle nuorelle naiselle koko elämän.

Kippo nurin.

Poliisi on kertonut, että julki tulleet tapaukset ovat vain jäävuoren huippu. Näin minunkin katutason tieto kertoo. Paljon kaivetaan paskaa vielä näkösälle, eikä siitä julkisuuteen kerrota kuin mahdollisimman pieni osa. Pimitetään, etteivät ihmiset tule vihaisiksi. Huoli pois - täällä ollaan jo vihaisia. Tietojen piilottaminen lisää vain epäluottamusta, jonka valittu toimintalinja onkin taannut hyvin.

Ja koska kukaan poliitikko ei suostu sanomaan, että mikä moninaisessa maahanmuutossa mättää, niin voin kristallisoida asian yhteen sanaan: islam. Tämä uskonto on raaka, erittäin epätasa-arvoinen, vallanhaluinen, toisia kunnioitamaton valloittajien brutaali uskonto, politiikka ja yhteiskuntajärjestys samassa reformoimattomassa kuosissa. Se tuotaa jatkuvaa sotaa - ensin "vääräuskoisia" vastaan, sitten tuhatvuotista sotaa ihan keskenään eri suuntien välillä. Eli loputonta rauhattomutta yhteiskuntaan.

Taipuu se vaan ei katkea.

Minä toivon rauhaa ja rakkautta ihmisten välille, sekä toisista välittävää yhteisöllisyyttä sekä avun antamista sitä tarvitseville. Näin kuvittelen useimpien muidenkin ajattelevan, mutta tyhmä ei silti kannata olla. Minun mitta on täysi. Oulun kaupungille luvatut miljoonat asian hoitamiseen eivät suinkaan hoida syytä ja tuskin helpottavat edes oireita tai ehkäise nuorten tyttöjen hyväksikäyttöä. Rajat on syytä panna kiinni siten, että läpi pääsee passin kanssa ja rötöstelevät "vieraamme" on suljettava yhteiskunnan ulkopuolelle odottamaan palautusta kotimaahansa. Niille muille, jotka oikeasti tarvitsevat suojaa ja turvapaikkaa - ja jotka sopeutuvat suomalaiseen yhteiskuntaan, niin apua pitää tarjota.

Seuraavalla kertaa kevyemmin aihein. Nyt ottaa päästä ihan riittävästi.

Lupsakkaa loppiaista!

Loppiainen päättää jouluajan, ja meillä rahdattiin kuusi ulos jo eilen. Lauantai on yleensä siivouspäivä, joten helpointa oli viedä ensin kuusi ulos ja heittää matot perään. Niitä neulasia löytyy varmasti vielä kesälläkin, vaikka kuusi ei oikeastaan varissut juur yhtään.

Talven kohmettama Gargoyle saa lohtua lyhdystä.

Olin perin tyytyväinen saatuani vähäiset Jouluun viittaavat merkit poistettua näkösältä. Nyt saa kevät tulla sisälle! Ulkona kelit on perin talviset, mutta monta kertaa on auringon pilkahduksiakin nähty. Vanhan kansan viisauksien mukaa ensi kesä on siis  hyvä. Siihen haluan uskoa itsekin.

Mesiangervon kukinnot puuterilumella hunnutettuina.

Ulkoilukelit on olleet aivan oivalliset, kun hyytävä viima ja Aapeli-tuuli laantuivat. Kylmyyttä pääsee aina karkuun pukeutumisella, ja asioilla on puolensa. Sääskiä esimerkiksi on nyt tosi vähän, eikä paarmatkaan pörrää ympärillä. Itse asiassa on sangen rauhallista ja harmaata.

Tonkat kumollaan. Lunta satoi jopa jättikuusten alle.

Kulunut viikonloppu on ollut ihan harvinainen piiitkään aikaa. Ei ollut mitään aikataulutettua, pakollista menoa tai ponnistusta. Sen kun lämmitettiin pirttiä, saunottiin, laitettiin hyvää ruokaa ja hörpittiin viimeisiä Jouluglögejä. Huvikseen harjoitettiin hyötyliikuntaa mm. kolaamalla kivijalan ympärille lumisuoja. Se lämmitää kummasti rossipohjaisen hirsipirtin lattiaa. Pikainen vanhan kansan huippuedullinen lämpöremontti.

Vastasatanut lumi juoruaa kolmen saukon kulkeneen joen jäällä. Nuo mahaliukujäljet on hauskoja.

On niin iloista huomata saukkojen edelleen viihtyvän pienessä joessamme. Siinä on sopivasti virtapaikkoja, jotka pysyvät sulina yleensä läpi talven. Himpun tekisi mieli viedä kissanruokaa varalta, jos kalaonni ei suosikaan. Talvi on ankaraa aikaa luonnossa eläville.

Räpyläjalat jättävät omintakeisia kuviota. Häntäkin piirtää omat sipaisunsa hankeen.

Kevättä kohti  - päivän pitenemisen huomaa nyt jo oikeasti! Iloa ja valoa viikkoosi!

Unelmabudjetti vuodelle 2019

Vuosi vaihtui ehkä iloisimmin merkein, kuin ikinä aiemmin. Nuoriso-osastoa pyyhälsi tänne juhlimaan kahden pariskunnan verran. Minulla oli työpäivä, ja siinä välissä käytin äitiäni päivystyksessä apua saamassa. Ehdin kuitenkin kotiin laittamaan tarjottavat ojennukseen.

Elämää suurempien voimien äärellä.

Syötiin hyvin, seurusteltiin ja saunottiin. Maestron pakollinen kuvio on ostaa joku raketti, vaikka niitä vastustankin äreästi ja sitkeästi vuodesta toiseen. Rieko ei ollut paukkeesta moksiskaan, joten sekin sujui ihan huolettomasti. Kissat nyt ei kummeksu yleensäkään mitään, joten eläinkunta vietti vuoden vaihtumisen ihan leppoisissa tunnelmissa.

Kokeilkaapa kuvata ilotulitusta lumimyrskyssä :D

Uusi vuosi tuo aina jotain odotteita, joita toiveiksi tai unelmiksikin voisi puhutella. Mitään lupauksia en tee, sillä en suosi itseni silmään pissimistä. Mitään en lupaa - minä joko teen tai sitten en.

'Rotilia' ruusun erikoislaatuisen hieno hehku on kuin unelmaa itsessään. Oikea punaisen sävy on syvempi.

Minulla on kaksi suurta toivetta, josta se tärkein on läheisten pärjääminen elämässä. Monella nuoreen kaartiin kuuluvalla on opiskelut vaiheessa ja elämä edessä valintoineen. Toivon viisautta heille! Vanhalle kaartille toivon laadukkaita elämän päiviä, vaivoista huolimatta.

Elämän liekki roihuaa tuulista huolimatta.

Toinen toive koskee työelämää, eli toivon aikaa, mahdollisuuksia ja tuloksia työhöni. Jatkuvuuden turvaaminen ei sekään olisi hullumpaa. Olen viihtynyt todella hyvin nykyisessä puuhassani ja saanut tosi paljon aikaan.

Minun kaupunkini meren rannalla!

Omassa puutarhassa toivon kohtuullista kesää kasvien viihtyä ja kukkia. Ruusuihin olen viime vuodet sijoittanut paljon työtä ja unelmia - toivon niiden jatkavan kukoistamistaan. Ryhmäruusuja tilaan hivenen täydentämään viime talven menetyksiä - ehkä vähän laajennan ruusumaan kokoa. Kolmannes on edelleen ns. varamaana. Muutama pensasruusu sopii jälleen budjettisuunnitelmaani edellisten jatkoksi.

Kanadanruusut ovat saaneet minun unelmani lentämään. Tämä on köynnösruusu 'John Cabot'

Puutarhassa toivon oikeastaan vain entisten maiden kunnossapidon toimivan - mitään isoja lisäistutuksia en edes haaveile. Iso puutarha on työläs, vaikka kuinka olisi kikkaillut katteiden ja muiden hoitoa helpottavien konstien kanssa. Eli aina jokin paikka repsottaa tai rehottaa rikkoja.

Tiiviiden istutusten sekaan sopii huonosti rikkakasveja

Ei nämä unelmat niin suuren suuria ole, mutta minulle kovin tärkeitä. Viime vuosi oli yllätävänkin myötätuulta pullollaan, eli 2017-vuoden positiivinen trendi jatkui. Paljon uutta on elämässäni alkanut hyvin myönteisissä merkeissä.

'

'Pastella'-ruusua jaksaa katsoa silmästä silmään vaikka kuinka pitkään!

Elämä ei todellakaan ole ruusuilla tanssimista, joten vastoinkäymisiä sataa varmasti suunnasta jos toisestakin, mutta niiden suhteen toivon vain voimia kohdata ne ja päästä niistä yli. Suhdeluvun toivon olen niin, että iloisia asioita olisi kuitenkin himpun enempi kuin suruja ja murheita.

'Bonica'

Tällä hetkellä nautitaan talvimyräkästä, joka puhaltaa reilut 10 metriä sekunnissa suoraa Siperiasta. Vanhan pirtin hirret natisevat pohjatuulen iskiessä sen seiniin. Lämpötila alkaa tippua plussalta miinukselle, mutta ilma on todella purevaa. Onkin siis suorastaan lämmittävää katsella kesäisiä ruusun kuvia!

'Baronesse' ja 'Pomponella' ilahduttivat kovasti.

Iloista paluuta arkeen ja oikein paljon myötätuulta sinulle vuoteen 2019! Jotkut sanovat sen olevan todella mielenkiintoinen astrologisesti katsoen, mutta viisainta ottaa päivät yksitellen eläen vastaan.