lauantai 30. marraskuuta 2019

Marraskuu - selätetty.

Pirun pitkä ja pimeä marraskuu on nyt tapeltu loppuun asti. Se on kaikista kuukausista synkin noin vuodenaikojen mukaan katsoen. Menihän se päivä kerrallaan, mutta tahkeana kuin täi tervassa.

Alastomat puut ovat veistoksellisia.

En viitsi valittaaa, mutta kyllä marraskuu vei taas voimia. Äitini tilanne huononee, mutta vielä tukitoimin saa kotonaan kissan kanssa viettää päiviään. Päivät ovat ikävä kyllä luetut, sillä hämärtyvän muistin sokkeloissa ei ole helppoa elää. Suren valovoimaisen persoonallisuuden  lahoamista taudin otteessa. En voi kun tukea ja olla läsnä jokaisena päivänä.

Kaikilla on aikansa.

Kuopuskin muutti toviksi takaisin kotiin. Perjantaina työpäivän jälkeen roudattiin huonekalut ja pienempi irtaimisto lainapakulla takaisin kotiin. Tänään on siivottu porukalla luovutettava residenssi jokainen paikka nuohoten. Oli päivän urakka kolmeen henkeen tehtynä. Jösses, kun saisi kotonakin toteutettua tuommoinen joka paikan siivous! Kuopuksella on suunta selvillä, mutta nyt on pakko odottaa hetkinen ennen vaihtoa kasvukeskukseen Ouluun. No onneksi ei kovin kauas!

Alastonta ja paljasta.

Luntakin sitten tuprutti torstaista lähtien ihan rivakasti. Ajomatka Ouluun ja takaisin oli hidasta ja takkuista. Nyt on tiet aurattuja ja ei tarvi erikseen siunata lähtöään varjeluksella.

Lunta tuli suojaksi ja valoksi.

Lunta tuli talvennäköiseksi jälleen. Semmoiset 20 senttiä alkuunsa, mutta painuihan se pian plusasteiden ja pienen vesisateen jälkeen. Mutta maa on valkea ja valoisa. Siitä kiitos. Vihaan marraskuun pimeää rapakeliä. Lumi tuo valon ja toivon.

Puut kumartavat lumitaakkaansa.

Luultavasti blogi on aika hiljaa, kun energia taitaa mennä ihan vain hengittämiseen, töissä käyntiin ja pienen arjen pyöritykseen. Käsillä on ihan liian monta otsikkoa työstettäväksi, niin jotain jää pakosta pois. Jätän jäljelle tärkeimmät elintoimintoja ylläpitävät otsikot. Kirjoittelen kun on taas hetki aikaa hengittää.

10 kommenttia:

  1. Muistisairaus on kamalaa. Sen mukana katoaa ihminen, minuus ja persoona. Voimia sinne.
    Onneks saadaaan kääntää kalenteriin joulukuu esille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se raskasta katsoa valvoimaisen persoonallisuuden eksymistä muistin hämäriin labyrintteihin. Tilanteen tässä vaiheessa raskasta on äidille itselleen, kun hän tiedostaa tilansa. Sitten myöhemmin katoaa tarpeeksi paljon, eikä enää muista mitä on ollut ennen. Kai se sitten itsellänsä helpottaa.

      Joulukuuta tervehdin ilolla. Varsinkin kun ennen joulua jään lomille palaten vasta loppiaisen jälkeen. Jäi kesälomat oikeastaan pitämättä, joten otetaan laulun sanoin "no onkos tullut kesä, nyt talven keskelle..."

      Poista
  2. Riemusta melkein hypin itsekin, kun marraskuu vihdoin ja viimein kääntyi joulukuuksi. Aurinkokin näyttäytyi tänään jo heti aamusta ja kurkisteli pitkin päivää. Pitkästä aikaa oli ihanan valoisaa. Todella kaunis tuo toiseksi viimeinen kuva. Pidä vain taukoa blogista ihan niin pitkän aikaa kun on tarvis. Nyt tarvitset energiaa ja läsnäoloa aivan muuhun. Voimia teille kaikille ja rauhaisaa joulunodotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aurinko täälläkin pilkahteli jo toista päivää. Ihan tosi kaunis valoilmiö kultaisen taivaan rannassa! Se loi kieltämättä toivoa, vaikka päivät jatkavat pimenemistään vielä kolme viikkoa.

      Blogi saa jäähtyä nyt jonkin aikaa, en ota asiasta minkään sortin paineita.

      Poista
  3. Odotellaan valoisampia päiviä! Voimia Sinulle ♥

    VastaaPoista
  4. Jessssh, nyt on luvassa joulukuu lomineen, talvikuukaudet ja kevään odotus uusine siemenluetteloineen...
    Voimia ❤

    VastaaPoista
  5. Lääkäri totesi isäni kohdalla, että muistisairaus ei ehkä ehdi kovin pitkälle isän korkean iän vuoksi. Isä täyttää keväällä 92. Aikamoista taiteilua elämä on kahden huonokuntoisen ja iäkkään vanhuksen (tai kolmen, kun anoppi otetaan mukaan) arkea kannatellessa. Ymmärrän hyvin, että se nielee voimavaroja.
    Lumi tuo kaivattua valoa. Ammenna siitä voimaa arkeesi. Halauksia sinulle!

    VastaaPoista
  6. Minun marraskuuni meni hujauksessa😉
    Voi äitiäsi... myötäelän ja lähetän voimia.
    Tauolle minäkin pistin blogin tai selitin miksi postauksia ei tule, jos ei jotain aivan tähdellistä asiaa ilmene.

    VastaaPoista
  7. Voimia sinulle Tita! Lähimmäisen "etääntyminen" tuntuu aina pahalta, syntyy tyhjyyttä...

    VastaaPoista