Joulu ja koko kuukausi pian muistojen kirjoissa

Joulu on ohitettu. En ole jouluihminen, joten joka vuosi totean joulun tulevan ja menevän. Kun aiheella ei mehustele juurikaan etukäteen, niin pyhät on äkkiä ja kivuttomasti läpi eletty.

Tänään paistoi aurinko piiiitkästä aikaa. Ihana ilma!!!

Joulun paras hetki oli saada klaani koolle. Senioriosastolta anoppi, sitten me keski-iän käntyt ja lapsikaartia puolisoineen sen verran, että kattaus oli kymmenelle. Ruokaa piisasi ja olihan hyvää! Menyyssä oli kaikkea perinteistä ja sitten vegaanisia uusia viritelmiä. Jokaiselle jotain ja paljon.

Lunta on pikkaisen, eikä pirullisia pakkasia ensinkään.

Lomaa vietän pitkästä aikaa. Se tosin meinasi alkaa flunssalla, mutta hartaasti valkosipulilla ja yrttiuutteilla tropaten selvisin taas kuin koira veräjästä. Univelatkin on kuitattu hartailla 10-13 tunnin yöunilla. Kunnes selkä ajaa ylös sängystä. Arki ja työt alkavat vasta loppiaisen jälkeen.

Joulukuun myräkkä työnsi rannalle jo jäätyneet telit. Nyt meri yrittää jäätyä jälleen.

Tämä loma sujuu äitini kuolemaa odotellessa. Ihan tosi pahaa sanoa se ääneen, mutta eikö kuolema voisi tulla korjaamaan jo väsyneen ja kipeän? Jossain Ison Kirjan kohdassa pyydetään varjelemaan "pahalta äkkikuolemalta", mikä tästä näkövinkkelistä olisi kyllä ihan relevantti ja hyvä vaihtoehto. Katson uskomattoman räiskyvän persoonallisuuden hiipumista siihen pisteeseen, jossa mikään ei toimi ilman ulkopuolista avustusta. Jos sittenkään.

Kun kaikki jäätyy ja jähmettyy. Luonto kuolee tosin vain toviksi.

Samalla annan sydämellisen kiitoksen ihanille saattohoidon hoitajille ja lääkäreille. Työ on varmasti raskasta, mutta kyllä siellä on uskomattoman lämpimiä ihmisiä! Saman voi todeta syöpäosaston henkilökunnasta. Miten ihmeessä he jaksavatkaan raskasta työtään, joka on tuomittu lähtökohtaisesti tuottamaan vain mahdollisimman kivuttoman ja ihmisarvoisen lopputaipaleen? Todella ihmisläheistä, arvokasta ja raskasta työtä.

Elämä ja kuolema samassa kuvassa.

Kuoleman vuoteella voi silti toteuttaa vielä unelmia, kun on ihania ystäviä ja kohtalon myötämäkeä. Äitini on runoilija, jonka runot ovat uskomattoman hienoja. Ne on painettu kirjaksi tai oikeammin kirjaseksi. 80 vuotiaana saattohoitopotilaana hänestä tuli esikoiskirjailija. Se on hänen lahjansa ja muistonsa läheisilleen.

Ihmeitä tapahtuu. Ikiaikainen ystävä Ritu puhtaaksikirjoitti, asemoi ja teki layoutin sekä keräsi ja käsitteli kuvat. Lopputuloksen vei Granon painoon toiveena, että kirjailija itse näkisi esikoisteoksensa ensipainoksen vielä elävänä. Vuorokaudessa tuli valmista, mikä oli IHME! Painossa henkilökunta vetäisi työn jonon ohitse heti suoritukseen, mistä heille suuri sydän ja kiitos!

Tämän työn hedelmä jää ystäville, sukulaisille ja jälkikasvulle muistona hyvin erikoisesta naisesta, jonka elämänkaari oli täynnä täpinällä elettyä elämää. Ritu-ystävä teki varmaan Suomen ennätyksen kirjan saattamisessa painokuntoon, ja painotalo Grano teki toisen ennätyksen saadessaan sen ulos ennätysvauhtia. Mykistää, kiitoksin!

Loppukevennyskuva Riekosta. Aina mukana ja aina yhtä hönö.