sunnuntai 5. helmikuuta 2017

Eksotiikkaa

Eksotiikkaa. Näin väitin teinille, kun tassuttelimme lenkille meren rantaan. Niin mitäkö? No kuljimme pelto- ja metsäteitä lyhyen huikosen meren rantaan, emmekä nähneet yhtään ketään ihmistä. Vain kauniit pelto- ja metsämaisemat meitä vuoroin ympäröivät maisemien vaihtuessa hiljalleen käppäillessä. On tilaa ajatuksille ja rikkumaton luonnonrauha ympärillä.

Myrskyn viskomia oksia kanavan jäällä

Kun elää jonkin asian sisällä, tulee sokeaksi. Pitää käydä kauempana ja kokea perin toisenlaisia asioita - sitten oppii arvostamaan niitä asioita, jotka eivät olekaan itsestään selviä, tavallisia ja tylsiä.

Omiin kuvioihin sokeutuu, mutta joku toinen ihminen voi tuoda uuden näkökulman tuttuun asiaan. Suurkaupunkien asukit voivat jopa pelätä maaseudun autiutta ja hiljaisuutta. Meillä kerran vietti viikkoa yksi hollantilainen tyttö, joka aidosti oudoksui sitä ettei ihmisiä ole tiiviisti yhdessä. Meille ei näy edes naapurit, vaan maisemassa on metsät, pellot ja joki. Hän koki sen suorastaan pelottavana.

Merenrannan taidetta

Itselleni tämä maisema on tärkeä ja rakas. Autius ja rauha. Pieni metsätiekin oli vasta lanattu lumesta. Meilläpäin on sellaista erakkomaista yhteisöllisyyttä. Kuka minkäkinlaisella traktorilla kelkkoo kulkuväyliä kaikkien vapaasti tallusteltaviksi pyytämättä ja kiitosta odottamatta. Koska se on tapana - yhdessä hoitaa ympäristöä. Ei olis mikään pakko, eikä siihen mikään velvoita. Silti pyryjen jälkeen traktorit pärähtävät käyntiin, ja isännät suuntaavat lumitöihin. Meillä sunnuntaikävelijöillä on helppoa tassutella. Kyllä isännät sen tietävät, myhäilevät vähän - ja tuntevat nahkansa alla kiitollisuuden kosketuksen. Sitä harvoin sanotaan ääneen, pohjanmaalla introverttisyys on geeneissä.

Vanha merikotka kaukana jäällä. Ei ollut teleputki mukana.

Jäällä näimme ekat elonmerkit, kun merikotkapariskunta lepuutti siipiään. Toinen oli vanha valkopyrstöinen, toinen nuorempi täysin ruskea. Huikea on niiden siipien kärkiväli. Siitä muistuikin mieleeni, että kuukauden päästä ilmatila alkaa olla sakeanaan muuttolintuja. Ruuhkaa lentokorkeuksilla ja mahdoton mekastus. Sitä on kivaa odotttaa!

Leppoisaa viikon alkua! Minä saan yhden 10-vuotisen unelman täyttymään ensi viikolla. Siitä myöhemmin lisää.

Keveitä askelia etc.

8 kommenttia:

  1. Onpa kauniit kuvat. Kyllä suomalaista luonnon rauhaa ei mikään voita. Sellaisessa ympäristössä mieli ja sielu lepää.
    Hienoa kun olitte nähneet merikotkapariskunnan. - Mukavaa Runebergin päivän iltaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Anneli - luonto on lähellä meitä, puhtaana ja kauniina. On ilo kulkea metsässä ja meren rannoilla, juurikin lepuuttamassa sielua.

      Poista
  2. Upeat maisemat teillä on, joki on vaatimaton ja hiljainen. Mieti että joku maksaa isot hinnat sellaisen rakentaakseen, teillä se on luontojaan.

    Jännää viikkoa siis tiedossa ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kitulias pohjoinen, mutta täälläkin on puolensa. Tää on vähä kuin mun puutarha - kitukasvuista, mutta laajalti. Yleensä vierailijoita puhuttelee eniten juuri tilan määrä.

      Luultavasti keskiviikkona kerron, mitä kivaa on tulossa! Vinkkinä: se ei ole elävää.

      Poista
  3. Hianot maisemat teillä!..... Mitäs teini tuumas?
    Rauhalline luanto ja tila ympärillä on monelle täysin tuntematon käsite. Meille son nii luannollista, ettei sitä useenkaa arvosteta tarpeheksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se ihan fiksu teini on, ymmärsi kyllä. Illalla vielä katteltiin pihalla revontulia. No ne oli ihan laimeet vaan, mutta niitäkään ei kaikki eläissään näe.

      Asiat mitä arvostan kovasti on myös puhdas ilma ja vesi kaikkinaisen rauhan lisäksi.

      Poista
  4. Kaunis ja rauhoittava maisema. Mekin käytiin tänään meren rannalla, mutta olen arka menemään jäälle.
    Siskojeni lapset Jerusalemista pelkäävät täällä maalla, on liian hiljaista, iltaisin ja öisin liian pimeää, katuvalot pitäisi olla metsässäkin! Joitakin metsäautoteitä kun ajellaan, he pelkäävät että äiti eksyy eikä osata enää ihmisten ilmoille. Tädin mökillä he eivät uskaltaneet mennä illalla ulkohuussiin. Liika hiljaisuus pelottaa. Siskon anoppi puolestaan ihasteli Suomen vihreyttä, puhtautta, metsän marjoja ja käveli klo. 6 aamulenkillä täysin hailjaista kylätietä. Vain linnut lauloi, se oli hänelle paratiisi!
    Meille se hiljaisuus ja rauhallisuus on ihan tavallista, ei sitä osaa edes ihmetellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottumus on toinen luonto - paljon on maailmassa ihmisiä, jotka elävät ruuhkassa ja ryysiksessä ihmispaljouden keskellä. Se on heille normaali olotila. Meikäläiset metsäläiset jos paiskataan sellaiseen ympäristöön, niin ahdistutaan. Se toimii vissisti toisinpäinkin :) Mun ei tarvi käydä kun Helsingissä, niin jopa sieltä haluaa pikaiseen pois. Jokainen kilometri lähemmäs kotia tuntuu suurelta voitolta. Pohjanmaan pitkät tiet ja harvat autot tuntuu ruhtinaalliselle.

      Poista