Askelia polun varrelta

Elämäntapa on muuttunut entisestä vieläkin runsaampaan touhuamiseen ulkona. Ei vähiten työn vuoksi, joka nostaa minut sängystä klo 5:45, pitää ulkona fyysisissä töissä klo 16 asti tarjoten toki pienet kaffipaussit ja ruokatunnin. Myös Rieko vetää lenkkeilemään töiden jälkeen. Kuopuksen kanssa tehdään vuoron päältä pitemmät lenkit, mutta laskuissa selviää että minä vastaan kuitenkin suuremmasta osasta lenkkeilyä. Toisaalta pidän siitä kovin, sillä syksyinen metsä tarjoaa elämyksiä.

Syksy on sienten aikaa. Tämä kasvaa koivun kannossa.

Sisarukset jonossa. Taitavat olla mesisieniä.

Luonto alkaa heti ovesta ulos astuessa. Se on ihan vieressämme ja ympärillä. Tuo kanto tönöttää suoraa ulko-oven edessä.

On siinä sieniä! Kaikki eivät mahtuneet edes kuvaan.
Lahoava koivun kanto tarjoaa herkullisen kasvualustan.

Ulko-ovelta kohdanneesta luontoelämyksestä toivuttuamme jatkamme koiruuden kanssa matkaamme halki avarien peltojen. Siellä on hyvä juosta pahimpia höyryjä ulos.

Villissä vapaana.

Peltojen jälkeen sukellamme kuusimetsään. Kappaleen matkaa kuljettuamme maisema on tällainen:

Isolahti ruskapuiden reunustamana. Kappale sielunrauhaa.

Yleensä seuralaiseni juoksee edeltä rantaan ja kuuluu vain loiskahdus. Sitten ähellystä, puuskutusta ja pärskeitä. Vesipeto se on, ja nauttii kuin tenavat uimisesta.

Turkin ravistelu kuivaksi tapahtuu muuten ihan aina juuri ihmisen jalkojen vieressä. Näin saa osansa virkistävästä kylvystä tahtomattaankin.

Turkki märkänä on kuitenkin mukavaa loikkia mätttäikössä.
Sielläkin hulluilla on halvat huvit ja huvinsa kullakin.

Lahkeet märkinäkin minä nautin metsän tuoksuista, sävyistä ja vaikkapa naavaisista puista:

Naavaa ja luppoa pitkinä partoina puiden oksilla.

Pieni pätkä mökkitietä mahtuu matkan varrelle myös.

Yleensä ikinä emme näe ketään ihmistä matkan varrella. Hirviä näkee todennäköisemmin, kuin ihmisiä. Pikkulinnut ovat ainoita seuralaisia - nekin piiskuttavat syksyisin äänenpainoin.

Kotipihan hömpät hakevat pähkinöitä kädestä.

Näin kului päivästä kolme varttia tai tunti, riippuen siitä miten onnistuu houkuttelemaan seuralaisen rannalle vedestä. Kotipihalla pitää ottaa vielä viimeiset hepulit ja juosta tyhjä taimipurkki suussa rinkiä vauhdilla. Semmoinen se on. Vähän hassu.