Koira edistää mielenterveyttä. Vai miten se menikään?

Koiran vuodesta päästään notkuvaa aasinsiltaa pitkin kokemukseen koirallisesta puolivuodesta. Pentukoira on ihan pain in the ass, kun sillä on energiaa aivan järjettömät tasot, eikä järkeä yhtään. Tästä on kyllä pitkä matka siihen vanhaan, viisaaseen koiraan. Maestro katteli yksi päivä pentukoiran hullunlaukkaa pihalla tuumaten, että pitäisiköhän kokeilla itsekin koiranraksujen syöntiä. Parilla kourallisella saa ilmeisimmin ihan järjettömästi energiaa. No ei olla testattu vielä käytännössä. Ehkä kannattaisi.

Joskus on virransäästötilakin käytössä. Harvoin. Ihan yllättävän hyvin yhtä
poikkeusta lukuunottamatta kuusi kissaa hyväksyneet tilanteen Se kuudeskin
antoi lopulta periksi, kun tuli kylmät kelit. Eli vain pakon edessä.

Vanhan koiran viisautta on mahdotonta mitata. Se ON. Ymmärtää puheen ja pelkän ajatuksenkin. Ei hösellä turhista, vaan paneutuu oleelliseen. Pentukoira - onhan se hauska ja hullu, mutta rasittava. Käskyt tuntuvat unohtuvan teini-iän kohelluksiin. Sen nenä on jokaisessa ihan väärässä paikassa, ja hampaat ovat jo jättäneet ikimuistoiset jäljet kynnyksiin ja ovenpieliin. Mulla on elävästi tullut mieleen pienten lasten aikakausi. Yritäpäs puhua puhelimessa, niin jopa kolttoset koiran taholta saavuttavat kliimaksin... ja monta muuta asiaa, jotka kuvittelin jääneen historiaan lasten kasvettua. Ehei - ota koira, niin saat pikauusinnan!

Kaksi tuntia päivittäin lenkillä pitkin metsiä ja rantoja. Mikään muu mahti maailmassa ei saisi aikaan moista.
Koira kyllä. Käynnissä on myyräoletettujen jahti hangen alta. Tuloksetta toistaiseksi, mutta paljon on kaivettu!

Sitten se toinen puoli - kun tulet kotiin - kuka muu on yhtä riemuissaan saapumisestasi? Aviomies, lapset - not. Koira - ehdottomasti ja ylenpalttisesti! Kuka raahaa sinut lenkille pakkaseen tai tuiskuun? Ei ole muuta yhtä pätevää Personal Traineria. Pysyt kunnossa, ja hankit vaatekaappiin jokasään varustuksen. Tyylillä ei ole väliä, mutta käytännöllisyys ratkaisee.

Talven valoa sielua lämmittämään! Kaikki luonnonilmiöt havaitaan, koska ulkona.

Talviset auringonnousut ja laskut rekisteröityvät uudella intensiteetillä, koska olet useinmiten ulkona. Kevätlintujen muutonkin havainnoit livenä joka päivä. Ja se tyytyväinen tuhina, minkä koira käy hyvää yötä toivottamassa, kun olet heittäytynyt sänkyyn nukkumaan... aamulla sama tuhina toivottaa iloisesti hyvää huomenta, vaikka juuri siinä hetkessä vihaisitkin maailmaa haluten nukkua vielä vähän. Nouset kuitenkin, koska koira. Sillä on nälkä ja hätä ulos. Ja tärkeä rakas.

Luonto on kaunista. Sen näkee nykyään monessakin valossa. Kuutamollakin.

Koiran omistaminen tarkoittaa extraimurointeja. Karvaa tuottaa toki viisi pitkävillaista ja yksi lyhytkarvakissakin, mutta koira tarjoilee siihen omat karvatollukkansa myös. Villasukat jalassa sisällä hiihtäen voi sukistaan sitten noukkia karvapalleroita. Kätevää keräilytaloutta!

Koiran opettaminen on oma lajinsa myös. Meillä onneksi on ahne ja innokas oppija täällä. Pienellä palkalla ja nopeilla hoksottimilla ollaan päästy jo sangen pitkälle. Ainoa ongelmakohta on vieraiden tervehtiminen. Rotumääritelmässä lukee, että rotu on vieraita kohtaan pidättyväinen. Olen tätä kohtaa monasti lukenut Riekolle. Yritin sitä ääneen lukea jopa koiran nukahtaessa, jotta aivonsa ymmärtäisivät sen paremmin.  Lopputulos: kun vieras tulee, niin tervehtimisestä ei tule loppua. Se jatkuu kiihtyvin kierroksin, joten on vain viisainta ottaa koira remmiin kiinni. Näin toimien olen säästänyt arviolta ainakin neljät silmälasit ja jokusen lievän ruumiinvamman.

Elokuussa into touhuta oli 100%. Tuosta koko on kasvanut myös 100%
Kiityvyys luultavasti myös saman 100%

Noin 22 kiloa aussienergiaa korkeassa kiihtyvyydessä ei ole leikin asia. Koiraporttikin on kätevä asia - pistetään koira portin taakse jäähtymään. Harva vieras ymmärtää edes selvästä pyynnöstä, että jätä koira täysin huomiotta ensitervehdyksen jälkeen. Mitä enemmän sille lepertelee - sen lennokkaamin se on tulossa syliin. Vauhdilla. Aussilla ei ole kiityvyyden rajoitinta tehdasasetuksissa. Tätä asiaa työstetään vielä. Hartaasti.

Monta koiratonta vuotta kului edesmenneiden bordercollieiden jälkeen. Bordercollie on ehdottomasti minun rotuni, mutta tähän elämäntilanteeseen halusin jotain vähän vähemmän, kuin bortsu. Jo vuosia sitten olin katsonut australianpaimenkoiria sillä silmällä, että tämä voisi olla mun rotuni. No on se. Ero bordercollieen on toistaiseksi havainnoituna ihan tosi pieni. Aussi on hmm.. vähän rotevampi. Ehkä aussi ei ole niin satasella koko ajan töissä, mutta kun töissä ollaan niin aussi on tasan täysillä mukana. Ero on siis edelleen vähän jykevämmässä rakenteessa.  Ehkä opin tästä läheisten rotujen välisestä erosta vielä lisää ajan mittaa. Minä itte täytän kyllä bordercollien ja aussipaimenen rotumääritelmät työhullusta tättähäärästä.

Minä ja pentu meren rannassa. Hälytakki päällä, koska oli sorsastusaika.

Kevään tulo ei ole vielä tavoittanut minun sieluani. Mullat ja siemenet ovat saaneet olla rauhassa. Lisää lunta on tulossa, joten fiiliksiin ei vain pääse vielä. Unelmatkaan ei lennä ensinkään, vaan vähän talvikohmeessa ruusumaa ja minä ollaan. Kevätvillin aika on kuitenkin tulossa. Sen jotenkin haistaa jo täältä talven puolelta!

Leppoisaa viikonlopun jatkoa! Kyllä tämä blogi palaa taas vanhalle ruusujen vainujäljelle, vaikka ajankohta ei olekaan vielä otollinen puutarhapuuhiin.