Minun puuni

Sain tämän ihanan haasteen Leila Kastellilta ja Kivipellon Sailalta. Todella mieluinen haaste, sillä olen niin kovasti puihin päin kallellaan. Voisi puhua ihan rakkaussuhteesta. Kaikkineen tällä tontilla on reilut 400 elossa olevaa, minun istuttamaa puuta tai pensasta. Erinäisiä kokeiluja on kuollutkin.

Yksi rakkauksistani on amerikanjalopähkinä (Juglans cinerea). Tämä sai
myrskytuulissa 2015 pahasti siipeensä, mutta versoi sitten tyvestä uudestaan.
Odotan taas kasvua isoksi puuksi. Eksotiikkaa pohjoiseen! Kestää kyllä talvet.

Ymmärrettävästi vaikeuksia on valita niistä yksi. En tätä kirjoittaessa tiedä vielä itsekään, mikä niistä olisi se merkittävin. Ehkä se kehkeytyy tässä kirjoitusta tehdessä.

Toinen vehmas ja eksoottinen on piikkiaralia (Aralia elata), jonka lehtien koko
on ihan huikea! Tämä tuo viidakkotunnelman - tosin hyvin piikkisen.

Aloin rakentamaan arboretumia 2010, kun hevosten lähdön jälkeen laitumet huusivat tyhjyyttään. Siitä se idea lähti...! Ja lähti tietenkin heti kerrasta lapasesta. Mopo keulien istuttelin yhtä jos toistakin. Alue ristittiin kuitenkin ensin Arbetorumiksi hieman kirjaimia viilaten. Puulajipuisto kun ei synny ihan muutamissa vuosissa. Innostuin myös kasvattamaan siemenestä puuvartisia. Siinä isona innostajana oli klorofylli.comin puuvartisten siemenketjukirjeet. Harrastus sai uuden ulottuvuuden kotikasvatuksesta. Ja onhan se jotenkin erityistä, kun on ihan siemenestä itse kasvatettu puu.

Arbetorumin runsautta. Takana hopeakuusi, kukassa likusterisyreeni
'Golden Eclipse', vierellään hopeavaahtera (Acer saccharum) ja edessä
päivänliljaa, pioneita ja enkeliperhoangervoja. Kuunliljan lehdetkin
kurottelevat kuvaan mukaan.

Lähtökohtaisesti olen todella altistunut pihlajien ja vaahteroiden lajikkeisiin. Näistä kahdesta suvusta löytyy lopulta se valinta. Pihlajia on alun kolmattakymmentä. Vaahteroita on parikymmentä erilaista. Niiden hienous on lehdissä ja syysväreissä. Pihlajat vielä extraavat upean kukinnan ja marjat syksyä värittämään.

Harvemmin nähty Taatanpihlaja eli Sorbus x thuringiaca
'Fastigiata' kukassa kesäkuussa.

Mielestäni ihan hienoin pihlaja on Sorbus commixta 'Dodong' eli Tuurenpihlaja. Olen aina sanonut, että jos minulla olisi vain pieni piha, johon sopii yksi puu - niin valinta olisi Tuurenpihlaja. Ehdottomasti. Tämä puu on "pohjolan palmu". Se versoo pirun aikaisin huolimatta kylmistä keväistä. Sen silmut aukeavat todella kauniina tarjoillen kukkanuppunsa näkyviin jo varhain. Eikä palellut pakkasiin. Ihan huikea huomattava se on räikeän syysvärinsäkin puolesta!

Kaikki lupaukset ovat edessä - versominen, kukinta, ruska ja marjat!

'Dodong' on upein pihlaja kokonaisarviosssa. Toki muitakin tooosi hienoja on, josta kuvalla esittelen vielä yhden, eli Sorbus aria 'Magnifica'n

Sorbus aria 'Magnifica' loistaa hopeisin lehdin. Tuntisitko
pihlajaksi? Virosta tämän toin, ja hyvin on viihtynyt.

Mutta vielä yksi ihan jäätävä ihanuus on sulohelmipihlaja (Sorbus prattii), jonka lehtien äärellä olen ihan myyty. Katsopas:

Niin söpön karvaiset silmut puhkeavat hiirenkorviksi! Liikkistä!

Heti hurjan monilehdykkäiset lehdet. Hieno!

Rakkauteni pihlajiin on vankkaa. Mutta nyt tulee the Puun valinta. Se menee kuitenkin vaahterolle - suurien tunteiden Acer platanoides 'Drummondii'lle

Kirjometsävaahtera 'Drummondii' on vienyt sydämeni jo aikoja sitten.

Tämä puu on hurjan merkityksellinen minulle. Sen hankin PääPuutarhurin ystävällisellä avustuksella 2010. Tätä lajia ei ollut saatavissa pohjoisesta noina vuosina. Se on metsävaahteran kirjavalehtinen lajike. Ihan yhtä kestävä, kuin tavallinen metsävaahterakin. Erona on paljon lievempi kasvuvoima. Tavallinen metsävaaherahan on mitä kasvuvoimaisin ekoina vuosikymmeninään. Tämä on hillitympi.

'Drummondii'n istutin kuolleen issikani haudalle. Siksikin se on niin voimakas muistopuu. Meillä istutetaaan merkkitapahtumiin aina puu tai pensas. Niitä on jo paljon - jokainen ladattu täyteen jotain merkittävää. Niistä jokainen on tärkeä, vaikka niitä ei nyt esitelläkään.

Kuva on vuodelta 2014. Puu on nyt rutkasti isompi. Mutta valontuoja - huomaatkos?

Tuo kirjometsävaahera on Valon Tuoja. Se valaisee paikkansa ihan suvereenisti. Vaaleat lehdet toistavat ja keskittävät valon. Valo on toivoa, joten tämä vaahtera on Toivon puu.

Lehtien puhkeaminen toukokuussa on perin vaaleaa. Keijukaisten vaahtera tämä on.

Ja kappas hassua sentään - Raahen kaupunkiin tekemissäni istutuksissa tänä vuonna kaksi 'Drummondii'ta sujahti yhteen puistoon. Edellisessä postauksessa mainitsemani Kari Juva veistospuiston suunnitelmissa on kaksi 'Drummondii'ta. Tuokoon ne valoa ja iloa kaikille ohi kulkeville!

Kiitän saamastani hienosta haasteesta, ja välitän sen edelleen Hirnakalle, Cherille ja Maatiaiskanasen elämää -blogeille. Jos joku muukin tuntee asian omakseen, niin voi poimia tästä mukaansa!