torstai 14. joulukuuta 2017

Läheltä piti

Aamun postinhakureissulla paljastui Hiljaisen Kuoleman uhri. Naapurin kissa näytti kävelleen rauhassa tietä pitkin meille päin, kun metsästä oli jättiloikalla hypännyt ilves. Siihen päättyi kissan maallinen elämä. Ilves jätti saaliinsa parin kymmenen metrin päähän pellon viereen poistuen itse paikalta. Lumisade ei ollut ehtinyt peittää jälkiä.

Iso Kissa. Kuva lainattu peda.net sivustolta.

Tuli sitten vähän ristiriitaiset tunteet. Ilves on upea eläin - jättiläismäinen kissa, joka koittaa selvitä Suomen ankarissa oloissa. Niiden määrä on lisääntynyt kyllä hurjasti viime vuosina. On niistä hyötynsäkin, sillä jäniksiä ei juurikaan enää ole. Tularemia vei ison määrän ja ilvekset teloittivat loput. Ilvekset saalistavat myös kauriita, minkä suhteen olen tyytyväinen.

Mutta ja mutta... kun nuo isot kissat tulevat pihapiireihin, niin pienten lasten vanhemmat alkavat olla syystä huolissaan. En ole koskaan lukenut uutisia, että ilves olisi ihmisiä hätyyttänyt - mutta tosiasiassa ilvesten kannan tiheys ja luontaisen ruuan vähyys voi tuottaa odottamattomia tuloksia.

Kuva suurpedot.fi sivustolta.

Tämän tie varressa asuu melkein 30 eri ikäistä lasta. Nuorimmat nukkuvat päiväuniaan vaunuissa, ja loputkin leikkivät lumileikkejään pihoissaan monasti ihan keskenään. Lauantaina - sanoivat - alkaa jahti. Kahdelle on kaatolupa, ja aikovat kaataa nämä pihailvekset. Niitä on enemmän, jotka kiertävät pihoissa. Useita kissoja ovat ilvekset teloittaneet, mutta kuuluvat tekevän sitä samaa myös ketuille. Tappavat, vaan eivät syö. Jättävät jälkeensä varoituksena olla tulematta samoille saalisapajille.

Tuokiokuva aamulenkiltä. Unohtunut pursi.


Tein iltalenkin Riekon kanssa taluttimeen kytkettynä. Heti omalla sillalla oli vastassa tuoreet ilveksen jäljet. Ja satoi lunta. Pidin tavoistani poiketen taskulampussa valot, mutta en nähnyt pimeästä hohtavaa silmäparia  - onneksi.

Lunta on taas tullut lisää, mutta plussakelit painaa entisiä nietoksia. Koiralta pikku hiljaa loppuu maavara:

Miten tässä kyykkää pissille?!?

Näihin kuviin ja tunnelmiin - antoisaa viikonlopun aloitusta! Me matkaamme huomenna Oulun ostoshel...paratiiseihin.

17 kommenttia:

  1. Huh! Luulin että olit päässy kuvausetääsyyrelle. Ohan ilives komia kissa, mutta ei tarttisi iha pihalle tunkia ja sukulaaset pitääs jättää rauhahan, eherottomasti. Maharottomasti teillä lunta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisihan se öh... mielenkiintoista päästä kuvausetäisyydelle - mutta ehkä mieluummin lainaan kuitenkin netistä pari kuvaa.

      Lunta tuli mukavasti. Jopa niin mukavasti, etten enää kulje peltojen poikki. Ojien paikoilla on niin paljon lunta, ettei yli tahdo päästä, ja kävely on muutenkin melkoista kahlaamista.

      Poista
  2. No huh! Meilläpäin liikkuu susia, jotka tappavat metsästyskoiria. Pelkään aina öisin päästää kissoja ulos. Siirillä on niin lyhyet jalat, että se kahlaa lumessa keräten valtavat lumikokkareet mahansa alle... Leppoisaa ja ressitöntä ostosmatkaa! Me suuntaamme etelään päin samoille asioille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä paikoin hirvet jäivät pyytämättä, kun on liikaa susia. Monta hirvikoiraa on jäänyt metsästysreissulle. Ei kukaan halua syöttää ehdoin tahdoin kaveria susille.

      Kaupoilla käynti on mulle aina ressillistä toimintaa. En ymmärrä ihmisiä, jotka nauttivat shoppailusta :)

      Poista
    2. Voi, täälon yks joka nauttii kaupoos kiärtelystä. Vaikkei olisi mitää tarvetta, voin iha sujuvasti vaa silimitellä tuntitolokulla :D Seki, ku o nii harvinaasta herkkua :

      Poista
    3. Juu tiedän, että jotkut tykkäävät shoppailusta. Mulla tulee tungoksesta ahdistusta. Liika väkimäärä suljetussa tilassa yleensä tuottaa vain pikaisen poistumisen paikalta. Kas kummaa, mutta tuo ei vaivaa ollenkaa puutarhoilla, vaikka väkeä olisi paljonkin paikalla :)

      Mutta tämän päivän jälestä voin huokaista - suurin osa pieniä hankintoja on tehtynä. Ja näpertelin ne vielä illan saatossa paketteihinkin. Well done!

      Poista
  3. Nyt sitten kannattaakin koira pitää kytkettynä ja kissat suojassa. Ilves on komea eläin, mutta omilla kotinurkilla tuskin kaikkein mieluisin vieras.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koira on visusti narun jatkona, ja kissat pääsevät pikaiselle helpotukselle pihalle. Ne eivät osaa käyttää hiekkalootaa, joten päästetään nopeasti ja haetaan takaisin sisälle vieläkin nopeampaa. Välillä suorastaan puoli väkisin.

      Poista
  4. Meillä täällä oli lähistöllä ilves, naapurissa nähtiin ihan pihassakin. Minä ajattelin että hyvä mutta saivat silti luvan kaataa pois. Olisin tykännyt kun ilves olisi pitänyt jäniskantaa kurissa vaikka silläkin uhalla että kylän kissakanta olisi harventunut. Ihmisen kimppuun hyökkäämistä en osaa pelätä ilveksen kohdalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri tuosta syystä minäkin olen fanittanut ilveksiä, enkä pelkää itse liikkua metsissä. Vaan täällä on iso lauma vaahtosammuttimen kokoisia pikkuihmisiä, niin siinä kohti arveluttaa josko jotain kuitenkin voisi sattua huonolla tuurilla. Lehdistä bongattua kuitenkin http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/ilves-hyokkasi-taas-ihmisen-kimppuun/614283/

      Tämän pelon kanssa ei toivottavasti tarvi elää pitkään, sillä jahti alkaa huomenna. Näkyvät miehet haravoivan metsissä jälkiä. Nyt tuoreeseen lumeen jää hyvin jäljet, joten en usko jahdista tulevan viikkoja kestävää. Sääli kyllä ilveksiä.

      Poista
  5. Täälläpäin liikkuu susia, karhu ja kaksi ahmaakin on kuulemma bongattu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Petokanta lisääntyy ja näköjään myös kaupungistuu. Ihminen ei ole enää niin pelottava, joten helpompi ruoansaanti asutuksen lähellä varmaankin houkuttelee. Googletin varsin "ilves hyökkäsi", niin löytyihän sieltä ihmisiin, hevosiin ja koiriin kohdistuneita hyökkäyksiä. Ja kissoja tietenkin ilves tappaa tasaista tahtia kohdatessaan. Melkein naapurista on mennyt neljä kissaa.

      Eipä tarvi kuin katsoa kahta kissaa, jotka ottelevat oikeasti tosissaan. Siinä on pelottavaa tappomeininkiä - entä kun painoa onkin parikymmentä kiloa? Kotikissalle viisi kiloa on jo melkoisen roteva paino.

      Tiedän kyllä tapauksen, jossa vanha emäkissa pieksi pihaan tulleen ilveksen. Tälle on silminäkijä, joka kertoi kissan ehtineen ojaan selälleen, ja sen jälkeen se silppusi tassuillaan minkä kerkesi. Ilves pakeni verivana perässään. Olipahan tuuria, sisua ja onnea vanhalla katilla. Tuo on ainutkertainen tapaus minun tietooni, sillä yleensä ilves yllättää kissan totaalisesti muutamalla loikalla, ja tappaa nopeasti.

      Poista
  6. Minäkin luulin, että olet itse kuvannut tuon. Komia on eläin, mutta ei tarttis pihapiiriin tulla.
    Pojan pihalla oli tässä yks talvi, näkivät ikkunan alla kävelevän. Heilläkin silloin vaunuikäinen nukku ulkona, tais tulla ulkona nukkumiselle paussi silloin ja ihan aiheesta. Sen päin ei ole ilves pihaan tullut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Komea ja iso kissa, mutta ehta peto. Ymmärrän pienten lasten vanhempien huolen, kun tuommoisia alkaa pihaa kiertämään. Viime talvena kolmen ilveksen porukka oli yöllä kiertänyt meidän talon aivan kivijalan viertä. Kissat usein majailevat kivijalan alla, eli silloinkin kuolema kulki läheltä. Onneksi talvella kissat viihtyvät enimmäkseen sisällä!

      Meillä päin ilvekset on lisääntyneet kovasti, ja käyneet rohkeammiksi. Se huolestuttaa.

      Poista
  7. Sanotaan, että ihminen on mennyt petojen reviirille. Kyllä petojenkin pitää ihmisen reviiriä oppia kunnioittamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on ihmisiä harvassa, mutta petojen määrä lisääntyy. Törmäyksiltä ei voi välttyä, kun populaation tiheys kasvaa. Toivotaan rauhaa kaikin tavoin!

      Poista
  8. Mielenkiitoinen päivitys. En ole osannut ilvestä pelätä, vaikka se taitaa olla meillä päin yleisin peto ja on kovasti runsastunut. Viime vuosina olen jäljet nähnyt usein, mutta en pihapiirissä. Meillä on kyllä vielä syötävääkin, peurojen ja rusakoiden määrästä päätellen.

    VastaaPoista