Tuokiokuvia meren rannasta

Meillä rantamaissa meri on aina läsnä. Sen tuntee tuulesta ja tuoksusta. Ja äänestä. "Meri käy" on termi, joka kertoo tuulten vellovan vesimassoja. Kohina kuuluu, vaikka tuulta ei enää olisikaan - vesi on jäänyt levottomaksi. Meren käyminen on vahvasti syksyllä läsnä. Meri on levoton.

Ei enää pieni penikka. Kasvun ihme on voimallinen ja nopea.

Meiltä meren rantaan on vajaa kilometri. Siis ihan kiven heiton verran. Sinne jalat kuljettavat usein, ja siellä käydään fiilistelemässä kun on hienoja auringonlaskuja. Nyt sinne vetää penikan suuri ihastus vedessä lorkkimiseen.

Vauhdin hurmaa ja pärskeitä.

Mikä tahansa eläimen lapsi on täynnä intoa ja iloa - ne löytävät elämässään jatkuvasti uutta ja ihastuttavaa. Niin vilpitöntä on eläinlasten riemu! Sorsastuskaudesta huolimatta uskalsimme kuopuksen kanssa mennä tutulle merenlahdelle. Onneksi sorsat ovat kadonneet, joten metsästäjiä ei ollut passissa meren rannassa.

Varalta työmaan hälytakki päällä - en kyllä usko meneväni edes lihavasta
hanhesta. Kuopus oli kameran oikealla puolella.

Kyllä on onni asua paikassa, josta sielunrauhaa löytyy metsien lisäksi meren ääreltä. Siellä on vähän sama olo kuin tähtitaivaan alla revontulten loimutessa. Sitä on vain niin pieni ikuisuuden äärellä.

Elämisen riemua

Rieko on osoittautunut hyvin oppivaiseksi. Olemme leikin varjolla opetelleet perustottelevaisuutta ja huvin vuoksi temppujakin. Tätä pentua on helppo motivoida, koska se on oikeasti ahne ja samalla miellyttämisen haluinen. Omissa rajoissaan.

Jokainen meistä painaa tassunjälkensä elämään.