Ryhmäruusuja ja muitakin kaunottaria

Reipas kesäinen sade pudotti vuorokaudessa 55 milliä vettä niskaamme. Ojitetu suot ja metsämaat huolehtivat siitä, että vesi rysähtää sukkelasti yläjuoksulta alaspäin. Pieni jokemme nousi uomastaan tulvien kuin Niili. Puutarhani kellui pari vuorokautta osiltaan veden alla.

Omenapuulehto. Ei tarvi kastella vähään aikaan....

Kesätulvassa ei ole mitään uutta, näin on käynyt monasti ennenkin. Talomme on riittävän korkealla ollut jo silloin 1800-luvun lopussa, kun sitä on rakennettu, joten se ei kastu onneksi.  Nyt on monet padot ja veden ohjailut käytettävissä, ja meidän jokeen käännettiin Pattijokikin virtaamaan, sillä Pattijoen alajuoksulla meinasi taloja kastua. Vettä oli siis täällä ihan  riittävästi.

Kesähortensia eli Hydrangea bretschneideri kestää kellumistakin.

Jokirantaan olen istuttanut ajoittaista tulvaa kestäviä lajeja, kuten hortensioita, pajuja ja tuomia.  Joki nousee väistämättä ajoittain uomastaan, joten pari päivää voi joutua kasvit olemaan liotuksessa. Vastaavasti niin kuivaa ei tulekaan, etteikö kapillaari-ilmiö nosta jokivettä kasveille. Vesi ei ole joesta loppunut kuivinakaan kausina, sillä osa vedestä tulee Haapajärven tekoaltaalta.

Seitsensormiaralia eli Kalopanax septemlobus

Ennen ruusuja haluan esitellä teille erikoisen harvinaisuuden, joita kasvaa kaksi kappaletta puutarhassani. Seitsensormiaraliaa on vaikeaa löytää yhtään mistään. Minä löysin omani pieneltä virolaiselta puutarhalta muutamia vuosia sitten.

Mustila.fi sivuilla kasvista kerrotaan näin:

Seitsensormiaralia on sukunsa ainoa laji, todellinen kasvimaailman vastine amurintiikerille. Se on sopeutunut kestämään Koillis-Aasian lehtometsävyöhykkeen hyisiä talvia, vaikka se ulkoisesti näyttää trooppisten viidakoiden kasvilta. Suomalaisen silmiin se tuo helposti mieleen tutun huonearaalian (Fatsia japonica), jolle se onkin sukua. Kotiseudullaan se kasvaa massiiviseksi, jopa 30-metriseksi puuksi, jonka runkokin saattaa olla halkaisijaltaan reilusti toista metriä. Runko on paksujen, lyhyiden piikkien peitossa kuten oksatkin.

Lehdet ovat nimen mukaisesti seitsensormisia ja niiden "sormisuus" eli halkoisuus vaihtelee. Syvään liuskoittuneet muodot erotetaan toisinaan omaksi lajikseen tai munnoksekseen (var. maximowiczii). Lehtilavalla voi olla mittaa jopa 25 cm, lehtiruoti saattaa olla vielä pitempi, aina 50 cm saakka. Lehdet asettuvat oksien päihin kiehkuroiksi tavoittaakseen lehtometsän niukan valon mahdollisimman tehokkasti. Oksien päihin loppukesällä muodostuvat valkeat kukinnot ovat niin ikään valtavia, halkaisijaltaan 25–35 cm kertoterttuja, joihin loppusyksyllä kypsyy mustia, linnuille maittavia marjoja.

Seitsensormiaralia on länsimaissa kokoelmien ja kasviharrastajien hellimä harvinaisuus, jonka siemeniä ja taimia on ani harvoin saatavilla. Suomessa sitä kasvaa muutamissa kasvikokoelmissa, ja menestyminen näyttää vaihtelevan käytettävän alkuperän mukaan.

Sitten loikataan ruusujen maailmaan. Kuvat on sateen pieksemistä kukista, joten ihan priimaa ei ole nyt tarjolla.

Ryhmäruusu 'Baronesse'

'Baronesse' on ollut yksi kestävimpiä ryhmiksiä pihallani. Oikeasti ryhmikset on ihan tuurinkaupalla hengissä talven jälkeen, eli "kestävyys" on ihan sitaateissa kirjaimellisesti. JOS olisin järkevä ihminen, niin lopettaisin pelleilyn näiden ryhmisten kanssa. Mutta kun EN ole, vaan rakastan näiden ruusujen ihania kukkia niin valtavasti, niin hyväksyn sen tosiasian, että uusia näitä pitää muutaman vuoden välein.

Sateen pieksemä 'Bonica'

Kaatosade turmeli kukkia pienen täplityksen verran, mutta muuten ne kestivät yllättävän hyvin lojottavaa sadetta ja kosteutta. Talveksi suojaan rymiksiä maan kylmettyä kunnon tyvimultauksella, ja pakkasten tultua kattamalla sammaleella tai muulla sopivalla materiaalilla. Silti keväällä voi laskea, että puolet on kuitenkin kuolleita...

'Matadot' on huikean punainen!

Matala ja pieni- mutta runsaskukkainen The Fairy

Ruusuhulluudella on varmaan jokin diagnoosinumero siellä mielenterveyspuolella, ja varmaan ei ole ns. sairaudentuntua ensinkään... Minäkin sain vain hentoisen altistuksen Ruusukummilta, ja sitten onkin menty ihan vauhdilla ruusujen syövereihin. Ja voi että onkin ollut mukavaa!

Tämä oli viime vuonna 'Pastella', mutta ei se näin oranssi ollut...???!?
Joskus säät vaikuttavat kukkien väreihinkin. Nyt on ollut lämmintä.

Kun nämä ryhmikset on niin rajoilla täällä V-vyöhykkeellä, niin ikinonnellinen olen kanadanruusuista. Ne tarjoava melko vastaavan kauniin ja pitkän kukinnan vähän rotevammassa koossa.

Sade ei kellistänyt 'Henry Kelsey'tä.

'Quadra' on samaa sävyä Henryn kanssa, mutta ei paljasta keltaisia heteitään
kukan ikääntyessä Henryn tavoin.  Kauniita molemmat. Henry runsaampi kukissaan.

'John Cabot' on köynnösruusu myöskin, ja tekee ihanan hörselöiset ja laineikkaat
terälehdet valtavan runsaisiin nuppuryppäisiin. Nyt ei hörselyys vielä näy.

'Morden Belle' on ihan valtavan suloinen kanadanruusu! Sen juurella kasvaa loistosalviaa.

'Morden Belle'n olen uusinut kerran, koska rakastuin sen runsaisiin kukkiin - ja se kehtasi kuolla. Oli pakko hakea tilalle uusi vastaava. Tai siis kaksi... :D Nyt olemme eläneet taas yhdessä parin talven ylitse.

Ehkä suurikukkaisin kanadalaisista on 'Morden Centennial'. Kestävä V-vyöhykkeellä.

'Morden Snowbeauty' on puhtaan valkoinen alusta loppuun

'Morden Snowbeauty' on harvinaisesti täysin puhtaan valkoinen koko kukinnan ajan. Siihen ei tule sävyjä keltaisesta tai vaaleanpunaisesta missään vaiheessa. Erikoista sekin. Kukat ovat runsaita ja suuria.

Kokovartalokuvaa ruusumaasta. On kukkia!

Edessä vasemmalla ranskanruusu 'President de Seze'.
Nuo punaiset sen takana on Japaninhappomarjaa.

Ranskalainen 'President de Seze'

Minulle ilon ja tyyneyden Zen-hetki on mennä ruusumaalle saksien kanssa leikkomaan kukkineet ryppäät pois. Kanadalaiset tekevät kiulukoita, jos niiden annetaan tehdä niitä. Poistamalla kukkineet kukat saadaan lisää kukkia, joten viikottainen siivous on paikallaan kukinnan jatkamiseksi.

Ruusumaa toiselta kantilta. Tuo puun taimi on balkaninhevoskastanja (Aesculus hippocastanum)