perjantai 10. heinäkuuta 2020

Ruusujen taikaa

Pensasruusut kukoistavat juuri nyt. Ne ovat perin helppohoitoisia ja vaatimattomia, mutta aika vähän niitä tarjontaan nähden on tullut istutettua. No viime kesänä petrasin ja istutin useampia lajikkeita pienentääkseni kasvimaan kokoa. Kaksi vanhaa varista ei tarvitse ensinkään enää viljelypinta-alaa samaan tahtiin kuin lasten kotona ollessa. Tämä voi olla tuttu tarina monelle muullekin.

Ruusu 'Ilo'sta on iloa tooosi pitkäksi aikaa. Se in lähes piikitön.
'Katri Vala'lla on muhkeat kukat ja tuoksu!

'Ruskela' pullistelee myös kukkia ja nuppuja.
Pensasruusut on kyllä helppo laji kasvatella. Ohjeena on istuttaa juuret alaspäin ja rajata kasvualusta juurivesoien hallinnan helpottamiseksi. Ne kestävät kuivuutta ja surkeaa kasvualustaakin. Varjossa eivät jaksa kukkia samaa tahtia kuin auringossa. Siis ovat suorastaan valoisien ongelmapaikkojen optimaalisia kasveja.

'Ritausma' vei sydämeni. Aivan ihana ja pitkään kukkiva! Pirun piikkinen myös.

Uusi suomalainen jaloste 'Sävel' on todella lupaava myös.
Eihän tässä ole taaskaan kuin pienet näytteet ruusuistani, mutta tuokion päästä taas lisää. Kanadalaisista ekat on hyvästi nupuilla.  Yleensä ensimmäiset avaavat kukansa heinäkuun lopussa. Pitää siis vielä odottaa, mutta hyvältä näyttää tilanteen tässä vaiheessa.

Hyötymaan pienentäminen on tuottanut ison valikoiman syysleimuja, ja nyt keväällä lajikekehityksen alla olevia Peter Joyn ja Pirkko Kahilan iiriksiä kokeilemaan kestävyyttä V-vyöhykkeellä. Olisi  niin hönöä antaa pitkällisesti hoidettu hyvä multamaa pelkästään rikkaruohoille. Nyt siellä on kukkivia perennoja ja ruusuja.

Tää on tummanpuhuva iris 'Black Form'. Puhutteleva mustuudessan.
Silmälle tää on musta, kameralle selvästi sininen.

Hyvää viikonloppua kaikille kulkijoille! Iloa ja Valoa!

22 kommenttia:

  1. Ihanasti kukkivat ruusut ja tuo ’Black Form’ on aivan kerrassaan upea.
    Mukavaa viikonloppua. 😊😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sade pieksi ruusun ja pionin kukkia, mutta ei onneksi ihan hakkaamalla. Jännästi sade pesi ruusujen tuoksun pois, mutta uudet aukeavat kukat taas tuoksuvat.

      Poista
  2. Ui jui miten hienostuneen värinen iiris, kuin hovin iltapuvusta. Ruusut ovat antaneet tänä vuonna parastaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Black Form on kyllä pysäyttävän synkän näköinen kukka. Hyvin tuo on pärjännyt, vaikka ostaessani sitä mainittiin araksi. Hyvin pystyisi jo jakamaan useampaankin taimeen.

      Poista
  3. Sama täällä, olen myös panostanut pensasruusuihin. Tuo Ilo minulta puuttuu, se joudun hankkia seuraavaksi. Yllättävän hyvin ovat kukkineet tänä kesänä, Minettekin, vaikka sateita on piisannu useana päivänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilosta kasvaa suuri, kaartuvaoksainen pensas, joka nyt neljä vuotiaana vie tilaa 3 metriä halkaisijaltaan olevan ympyrän verran. Se kukkii pitkään ja upeasti, onhan sen toinen vanhempi kanadanruusu John Davis.

      Poista
  4. Tosi hyvä kasvatusohje on tuo ”juuret alaspäin” :D - aamunpiristys. Juuri eilen ostin pari ruusua lisää ja pohdiskelin mm Blanc Double de Coubertin istutussyvyyttä, päädyin laittamaan sen vähän maanpintaa syvemmälle (tosin täytän syvänteen vasta myöhemmin). On vähän iskenyt pensasruusuintoilu - monen muun intoilun lisäksi.
    Ritausma on todellakin vienyt myös minun sydämeni, sen kukinta on vieläkin aivan valtava ja onneksi sade ei vielä ole tehnyt kukille tuhoa, tosin tämän päivän sade saattaa tehdä tepposet.
    Odotan innokkaana seuraava ruusuesittelyä. Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ritausmaa olen istuttanut kahteen puistoon kaupungissakin, ja kyllä sitä ihmiset puhuttelevat ohi kulkiessaan. Erittäin kauniiden kukkien lisäksi sen kasvutapa on todella tuuhea ja kompakti. Kuihtuneita kukkia poistaen kukinta-aikakin pitenee syksyn kylmiin asti.

      Poista
  5. Tänä kesänä pensasruusut ovat olleet parhaimmillaan, jatkuvista sateista huolimatta. Ritausmaa käyn itsekin harva se päivä ihastelemassa. Piikkejä siinä on taatusti useamman ruusupensaan edestä. Hyvät ruusuhanskat ovat tarpeen taipuneita oksia nostellessa.
    Upean värinen iris. Kävin muutama viikko sitten Nummelan koetilalla katsomassa Peter Joyn ja Pirkko Kahilan toinen toistaan hienompia iriksiä. Osalla on vasta työnimi, eikä niitä ole myynnissä. Toivottavasti kokeilu V-vyöhykkeellä sujuu.
    Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Innolla odotan itsekin noiden iiristen kukintaa. Nyt eka vuonna tuskin tekevät kukkia, vaan juurtuvat ja kasvavat kokoa. Ensi vuonna sitten odotellaan kukintaa.

      Poista
  6. Ihania ruusuja, onpa Katri Vala kaunis!
    Minullakin tuo sama sysikurjenmiekka on luonnossa selvästi mustempi kuin kuvissa. On se dramaattinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pensasruusut on tosi helppoja ja kiitollisia, mutta monet kukkivat vain sen muutaman viikkoa. Uudemmat jalosteet kukkivat onneksi pitempään. Näitä passaa keräillä laajempaakin valikoimaa.

      Poista
  7. Upeaa kukintaa, erityisesti Katri Vala näyttää aivan ihanalta.
    Lasten lähdettyä kieltämättä meiltä voisi lähteä jokunen marjapensas, kasvimaakin on osoittautunut turhaksi.
    Hieno tumma iiris, toivottavasti ovat kestäviä pohjoisempanakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katri Valalla on suuret kukinnot, joiden muoto on kuin ryhmäruusuilla. Kukinta-aika ei ole hurjan pitkä.

      Musta iiris on ollut tämän kolme vuotta kestävä, ja oikeastaan aika rotevasti kasvanut. No se ruusumaassa saakin paljon ravinteita ja riittävästi kastelua, joten ehkä siksikin on hyvin viihtynyt. Hyvin pystyisi nyt kukinnan jälkeen jakamaan siitä monta uutta taimea.

      Poista
  8. Ihana ruusukesä! Ikuisesti olen kyllä sinulle kiitollinen monen kasvin esittelystä, nyt iloitsen erityisen paljon 'Ilo' -ruususta, se on nyt toista kesää täällä ja kukkii aivan hillittömästi, keväällä leikkasin ankarasti ja siitä vain villiintyi.

    Toisaalla 'Drummondii' tuo valoa paraatipaikalla, se on niin kaunis puu.

    Ritausma roikkuu sitkeästi hankintalistalla, ihastuttava ruusu.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilo on täälläkin tooodella suuri ilo muhkeassa ja kukkaisassa puskassaan! Kolme Iloa istutin Merenrantakaupunkiin oikein näköpaikalle siten, että pääsevät jokainen tekemään sen hienon kukkivan ja kaarevaoksaisen yksittäispensaan.

      Ritausma sun täytyy hankkia - et kadu. Odota vain kun laitan kuvia kukinnasta, joka jatkuu ja jatkuu... Pensas on tosi tuuhea ja kompakti. Pirun kova piikkisyys on ainoa miinus, mutta ruusujen kanssa se on peräti asiaan kuuluvaa.

      Poista
  9. Heinäkuun kukkivat ruusut ovat iahstuttavia, mutta on hienoa, että kanadalaiset aloittavat kukinnan vasta myöhemmin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pensasruusut on helppoja ja vaatimattomia, mutta kaipaan vähän enemmän. Sitä tarjoaa kanadalaiset ruusut, kun ryhmäruusut on aika vaikeita täällä V-vyöhykkeellä. Ekat kanukit aloittivat jo kukinnan, ja hurjasti on nuppuja tulossa!

      Poista
  10. Upeita on kukkivat ruususi ja vinkin sain meillekkin näistä! Miulla vielä kandanruusupenkki on hautumassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pian saat Ulla inspiraatiota kanadanruusuista, kunhan herkeävät täyteen kukkaansa :D

      Poista