Sataa ja on tylsää - vilkastaan perennoja siis.

Vesisade lojottaa vähän alakuloisesti ulkona. Ei kunnon myräkää, vaan tasaista ja harmaata tihkua. Ei semoisesta jaksa innostua, vaikka hyväähän sade tekee maalle. Tai noh - ei se ole kuivumaan päässyt sitten kesäkuun.

Verikurjenpolvi 'Elke'

Varastossa on paljon kuvia, joten ammennetaan julkaisemattomia paloja menneestä viikosta. Kurjenpolvet (Geranium) on erittäin monimuotoinen ja runsas sukukunta. Olen ruusujen seuralaiskasveja etsinyt, ja verikurjenpolven lajikkeista on tullut lemppareita. Varsinkin verikurjenpolvet pysyvät aika kompakteina kooltaan, eivätkä leviä hillittömästi siemenistä. Siis minulla eivät leviä ollenkaan siemenistä, mikä on ihan tosi kiva juttu.

'Elke' kokonaiskuvassa - nätti ja kompakti puska, joka kukkii aika pitkään.

Juuri runsas siementäminen on osalla ihan riesa, toiset taas juurillaan valtaavat maata liian kanssa. Vuosien saatossa olen oppinut arvostamaan paikallaan pysyviä kasveja. Nyt mulla on syvä rauha sydämessäni näiden verikurjenpolvien kanssa.

Verikurjenpolvi 'Max Frei' yhtä kompaktina

Kurjenpolvien värit rimmaavat hyvin rusujen kanssa, ja kummatkin pitävät samanlaisista olosuhteista. Ihan tosi hyvät parit! On minulla monta muutakin lajiketta, mutta nämä kaksi vain sattuivat kuviin. Osa lajikkeista on arempia, joten aina eivät ole talvehtineet. Suosittelen kokeilemaan kuitenkin muidenkin kuin ruusujen kaverina.

Arbetorumin (tahallinen kirjoitusvirhe) kasvaa myös perennoja

Kerroksellisuus puutarhassa on silmälle tosi kivaa, ja antaahan se tavallaan lisää tilaa, kun hyödynnetään pinta-alaa myös korkeussuunnassa. No meillä ei ole tilasta puutetta, mutta olen tykännyt sommitella kuitenkin kasvustoja lehtivärien-, muotojen- ja kukinnan mukaan.

Edellisen kuvan yksityiskohtana kuunlilja, jonka väri ja lehtimuoto kiinnittää heti
huomion. Lajikenimi on jossain muistiinpanoissa. Aika räikeä tapaus... mutta kaunis.

Minä ihastuin vuosia sitten kuunliljoihin, ja hankin niitä aika hurjan lajikevalikoiman. Paljon tuli tilattua eurooppalaista taimistoistakin, mutta sitten tuli hosta-x virus. Jonkun verran piti polttaa täälläkin kuunliljoja, osa vain näivettyi paikoilleen. Nyt ei vuosiin ole näkynyt viroottisia lehtiä, joten taidan tyytyä toistaiseksi tähän valikoimaan.

Lehtimuotojen ja värien kontrastia. Vasemmalla Enkeliperhoangevo, keskellä
edessä kuunlilja 'Big Daddy' ja sen takana purppuraheisiangevo 'Jefam'

Tiedän tuon hostamanian vielä nostavan päätään jossain vaiheessa. Joskus takavuosina perennapenkkejä sommitellessani motoksi tuli, että jos et tiedä mitä istuttaisit paikkaansa - laita hosta. Se periaate onnistui muuten aina!

Tulotien varressa 16 metriä pitkästi paraatipenkkiä täynnä perennoja.
Penkin toinen pää täyttyy valkoisen ja sinililan sävyistä.

Tulotien varressa on pitkähkö perannapenkki, joka kukkii varhaisesta keväästä myöhään syksyyn jatkuvasti jollain lajikkeilla.  Perennapenkeissä on mahdollisuus asiaan paneutuen saada hidas, kesän mittainen elokuva, jossa estradille nousee aina uudet primadonnat. Juoni penkissä etenee aaltoina, jossa loppuhuipennuksena on ruska ja kuura. Kunnes keväällä sipulikukat aloittavat taas uuden jakson. Sitä ei koskaan kyllästy katsomaan!

Toinen pää penkkiä kylpee oranssia ja keltaista. Pian värit vaihtuvat jälleen.

Tuo penkki on niin tiuhaksi kasvanut, että sekaan ei sovi rikkaruohoja oikeastaan vahvimpia lukuun ottamatta. Helppoa sieltä on käydä nykäisemässä tanakat nokkoset ja valeriaanat.

Varjoliljat nousevat omaan kerrokseensa. Nimilappu on jossain siellä juurella...

Jossain vaiheessa puutarhaelämää innostuin martagoneista eli varjoliljoista. Ne ovat vuosien saatossa lihoneet ja jakaantuneet. Kalliita olivat, vaikka Latviasta niitä tilasin. Tykkään näistä edelleenkin!

Toinen martagon ja keisarinkruunujen aukeamassa olevat nuput vierellään.

Ja jostain syystä olen aina innostunut kummajaista ja harvinaisuuksista. No tämä ei oikeastaan kuulu kumpaankaan ryhmään, mutta tykkään silti metallinhohtoisesta piikikkyydestään:

Alppipiikiputki eli Eryngium alpinum. Ilman tätä ei vain voi elää.

Alppipiikkiputkella on erityisoikeus kylväytyä puutarhassani. Se tekee sitä maltillisesti. Pidän todella paljon sen jämäkästä, metallinhohtosinisestä olemuksesta. Myös kaikki pörriäiset rakastavat sitä.

Harmaamalvikki painaa hempät kukkansa piikkiputken tukeen. Liitto tämäkin.

Mitäs muuta pihallani nyt tapahtuukaan.... ei tähän saa kuin pienen osan, joten pitää tehdä valintaa. Ei postausta, etteikö pientä maistiaista ruusuista. Ryhmäruusuista en ole puhunut vielä yhtään mitään tälle kesälle. No ne aloittelee. Uutena istutin 'The Fairy' ruusuja muutaman.

The Fairy eli Keijukainen. 

Ehkä seuraavaan postaukseen ryhmäruusuja vaihtelun vuoksi. Minä jatkan vaikka siivoamalla huushollia, sillä huomenna tulee lapsikaarti käymään porukalla kylässä ennen kuin yksi porukasta joutuu palaamaan pääkaupunkiseudulle töiden alkaessa. Vielä ehditään kokoontua yhteen, joten taidan pitää lyhyemmän työpäivän nollaten työaikasaldot pois.

Iloa ja valoa viikkoosi!