sunnuntai 8. tammikuuta 2017

Kasvilistat päivitykseen

Alkaa olla aika ottaa niskasta itseä kiinni kasvilistojen osalta. Viime talvi tappoi niin juuttaan paljon varsinkin perennoja, että olen lykännyt sovulla homaa odottamaan inspiraatiota. Aloitin helpommasta eli puuvartisten exel-taulukosta. Sillä osastolla ei tullut tuhoja kuin happomarjojen, ruusujen, mustaseljojen ja hortensioiden osalta sukuna, mutta myös Phellodendronit eli korkkipuut kuolivat. Useita yksittäispainoksia erikoisuuksista meni myös, mutta se ei tullut yllätyksenä. Herkempiä vaahteroita meni myös muutamia, niitäkin kieltämättä jäin kaipaamaan.

Acer 'Dissectum' kesti joitakin vuosia. Tosi hieno vaahtera! Vain urpo
optimisti yrittää näitä talvettaa muualla kuin kellarissa... 👿

Optimismia ruokkiakseni lisäilin viime kesänä istutetut ja niitähän oli melkoisesti. Ruusujen osalta lisäys oli 34 eri lajiketta. Mukana oli kanadanruusujen lisäksi muutama pensasruusu, ranskanruusuja ja ryhmäruusuja. Lasken vain lajit ja lajikkeet yksittäin, vaikka itse kasveja olisikin useampi kappale. Taulukko kertoi tänne istutetun tasan 50 ruusulajia tai lajiketta. Ehkä ensi kesänä istutan vähän lisää. Suunnitelmissa on muutama pensasruusu ja ehkä lisää ryhmäruusuja ja kanadalaisia. Pitää keväällä varovasti arvioida ekan talven menestystä/menetystä.

Tantaun ryhmäruusu 'Rody' kukki innokkaana pakkasiin asti.

Hortensioiden osalta korvailin kuolleita ja vähän lisäsin lajikkeita. Ne ovat vain niin upeita syyskukkijoita! Lista kertoo niitä olevan vain kahdeksaa sorttia, mutta onneksi monia on useampia kappaleita. Näitä täytyy kuitenkin lisätä puutarhan syksyä runsastamaan.

Perusversio syyshortensiaa selvisi talvesta 2016, mutta lajikkeet kuolivat.
Rhodot ovat yksi rakkauksistani, enkä luovuttanut viime talven tuhoihin! Rhodomaa oli ylen surullista katsottavaa, sillä ne kärsivät rutkasti edellisestä talvesta muiden ikivihreiden tavoin. Onneksi iso osa rhdoista toipui kesän mittaan. Suurin osa uusia rhodoja on Kristian Theqvistin tekemiä risteytyksiä, joiden talvenkestävyyttä kokeillaan täällä V-vyöhykkeellä. Taulukkoni antoi rhdojen määräksi 31 lajia tai lajiketta alppiruusuja ja atsaleoja.
Kristian Theqvistin hyvin täällä viihtynyt lajike 'Kristians Pink'

Sitten lopputuloksena päivitetty tietämys tänne istuttamieni puuvartisten lajien lukumäärästä - se on 359. Tuossa on siis elossa säilyneet, listasta on poistettu vainajat. Heh... niitä erilaisia yrityksiä on vuosien varrella aika paljonkin. Optimisti kun ei usko epäonnistumisiin. Tai uskoo viidennen kokeilun jälkeen. Ehkä.

Päivä täällä Pohjois-Pohjanmaalla on ollut mitä mukavin ulkoilusää pilvisyydestä huolimatta. Jälestin kauriin polkuja. Onneksi viime yönä ei tullut uusia jälkiä. Ehkä  nuo kaksi olivat vain satunnaisia seikkailijoita. Suojaksi sentään verkotin enemmän kuin koskaan, vaikka totuuden nimissä verkotettuina on vain pieni osa puuvartisia. Viitaan tässä nyt lukumäärään 359.

Oikein mukavaa alkavaa viikkoa, keveitä askelia poluillesi ja iloa elämääsi!

26 kommenttia:

  1. Pitäisi ottaa itseäkin niskasta kiinni ja listata pihan kasvit. On sulla mieletön määrä puuvartisia!
    Yltiöoptimismi on aika hyvä luonteenpiirre näissä puutarhahommissa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on hassu tapa myöskin laskea asioita - ihan mitä tahansa :) Listaukseen laitan myös istutusvuoden ja alkuperän. Päivitän myös vuosittain kasvin koon, sillä listat menevät vuosittain mm. dendrologian seuraan, Mustilaan ja muutamalle muulle puuvartisten menestymistä tutkivalle taholle.

      Poista
  2. 359!?!! *mykistystotalismus*

    Manaus ja pamaus peuroille, menkööt pois nurkista pyörimästä, täällä sekä rusakot että pienemmät jänikset JA peurat norkoilevat ihan nurkissa.

    Ja erityisen painokkaasti: TYÖNILOA!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin tosi ärsyttävästi yhden alle tasakymmenen :P Äläkä Hirnakka sorru taas alkoholin väärinkäyttöön erimallin jyrsijöitä karkoittessasi! Minusta viskin kaataminen myyränkoloon on jotain täysin anteeksiantamatonta!

      Ja erityisen painokkaasti toteutin kehoitustasi tuntien viikonlopun aikana mitä suurinta TYÖNILOA!

      Poista
    2. Hmmm, veikkaanpa, että myyrien tunnelit eivät luotisuoralla olleet viskillä kyllästetyssä mullassa ja kastemadot kokivat työniloa :D



      Poista
    3. Ja dagen efter on kaikilla yhtä hirveä. Kamalaa tuo väärinkäyttö!

      Poista
  3. Onpa sinulla huikean komea puuvartisten lajien lukumäärä. Harmi, että sinunkin puutarhasi koki paljon menetyksiä viime vuonna.
    Ruusujesi määrä on myös kunnioitettavan runsas ja mikä kaunis kukinta.
    Olen äärettömän laiska tekemään listaa oman pihan kasveista ja ihailen niitä, jotka sen tekevät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Listat elävät kuten puutarhakin. Aina tulee vainajia ja uusien hankintaa. Listojen päivitys on ihan huvia talven keskelle. Perennalistan päivitys on paljon työläämpi, sillä niin paljon kuoli ja uusiakin hankin.

      Poista
  4. Komea määrä puuvartisia! Kuulostaa sinun exelöinti ihan samalta, kuin omanikin, lajeja sinulla vain enemmän. Pensasruusuihin taidan itsekin panostaa lisää tulevana kesänä, samoin nuita syyshortensioita olis kiva saada lisää, ainakin se yksi ainoa pitäisi siirtää paremmalle paikalle...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei nuo livenä näytä yhtään runsaalle, kun ovat isolla tontilla kuka milläkin kantilla. Ja ovat pieniä vielä suurelta osin. Olisi pitänyt keksiä nämä puut ja puskat paljon aikasemmin!

      Poista
  5. Melkoinen määrä. Ei tuota pysty millään verkottamaan tai ei muuta saisikaan tehdä heinäkuusta lokakuulle ja taas keväällä poistaa verkkoja. Minulle oli yllätys miten herkkä happomarja on, kärsi meilläkin talvivaurioita vaikka kuollutkaan kokonaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perusberberikset kestää paljon paremmin, kuin nämä ah niin ihanat lajikkeet. Minua yllätti niiden maistuvuus rusakoille - onhan ne niin äkäsen piikikkäitä purtavia.

      Poista
  6. Mahtavan järjestelmällistä meininkiä! Itse olen koittanut perennoita listailla, mutta jäänyt on. Puutarhahommissa on hyvä olla optimisti, itsepäinen ja hieman hullu ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perennat on paljon vaikeampi - rivejä mun listassa on noin 700, mutta se on päivitetty viimeksi pari vuotta sitten. Lajeja on tullut ja mennyt rutkasti. Eli sais melkein alusta alottaa.

      Optimismi, itsepäisyys ja hulluus on kyllä tarpeellisia ominaisuuksia. Allekirjoitan.

      Poista
  7. Pyörryttävä lukumäärä. Meillä lukema on alle 10 👀 Voisiko sanoa, että puutarhamme on hyvin askeettinen.

    Oon kateellinen oikeasti sun puutarhasta, se on huikea. En ikinä kykenisi itse moiseen. Saisin varmaan totuuden nimissä migreenin tai hullun paperit jos joutuisin kitkemään 😂😂😂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se Heidi niin pyörryttävää ole neljässä hehtaarissa. Tai noh - vajaa hehtaari on hoidettua puutarhaa. Kitkemisen vähentämiseen käytän katteita. Ilman niitä en pärjäisi ja jäähän tuota kitkettävää sittenkin. Aika paljon. Asennettahan se vain vaatii, ja onhan se kiva nähdä kättensä työn jälkeä (joka häviää nopeasti)

      Poista
  8. Minun pitäisi tehdä samanlainen listaus, asuttuani tällä tontilla vasta sen 17 vuotta...Sinulla on puutarhassasi ihan tajuton määrä kasveja.
    Löysin blogisi. Tämähän on aivan ihastuttava, niin paljon luettavaa, vielä kuvien kera. Jään lukijaksesi. Lukemisessa meneekin aikaa; olet ollut ahkera. Omaa Puutarhaeloa-blogiani päivitän harvakseltaan 1-2 viikon välein. Talvitauon jälkeen alan taas heräillä. Tervetuloa sinnekin.
    Ja antoisaa puutarhavuotta 2017!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa lukijaksi, Riitta! Poikkeanpas vastavierailulla. Näin talvella puutarhablogit tuppaavat hiljenemään, elämään muistoissa tai tulevaisuuden suunnittelussa. Huilitaan talvi ja odotetaan kevättä!

      Poista
  9. Minulla on tuota samaa vikaa, että pitää listata lajit ja lajikkeet ;) Minä toki pääsen paljon helpommalla kun kaikkia on suurin piirtein sen verran kuin sulla pelkkiä puuvartisia.

    VastaaPoista
  10. Mulla on ollut noin 18 vuotta aikaa rakennella puutarhaa täällä. No ekat vuodet meni pienten lasten kanssa, mutta viimeiset 10 vuotta on sujunut kiihtyvää tahtia. Elämäntilanteet vaihtelee, ja vielä on hyvästi terveyttä ja jaksamista. Tulee se hidastusaikakin vielä.

    VastaaPoista
  11. Upea lista! Etenkin ruusujen määrä on valtaisa! Puutarhassasi varmasti riittää kukintaa jo pelkkien puuvartistenkin osalta, ja sitten perennat vielä päälle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruusut on uusi aluevaltaus ja aivan ihana sellainen. Kukkapuut ja -pensaat muutkin ilahduttavat vuorollaan. Vielä pitää odottaa muutamat kuukaudet ennen kevään kukkijoita.

      Poista
  12. Voi jukupliut, tuata kasvimäärää! Siinä menööki tovi päivittämises. Pitääs munki teherä uuret listat. Alootin listojen teon, ku yks naapuri kyseli kasvien määrää. Ehän mä tiänny. Ittiäki se rupes kiinnostamahan. Putosin listoolta pari vuatta sitte. Ei siinä silloonkaa ollu ku runsas kaksataa kasvia, siis kaikki yhteensä. Pitääski teherä homma uusiksi. Löytääs äkkiempää kasvien oikeenkirijootusasunki tarvittaes.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oma uteliaisuus kannustaa mm. kasvilistojen tekoon. Minusta se on oikein mukavaa talvisydämen puuhaa.

      Poista
  13. Täällä pohjoisemmassa osassa Suomea on vain oltava optimisti ja kokeiltava rohkeasti:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos käymästä ja kommentista, Pioni! Paljon onnistumisia on kokeiluissa. Ihan tarkoituksella sanon noin päin, sillä niitä epäonnistumisia on luonnollisesti myös. Uteliaisuus on yksi puutarhuria eteen päin vievä voima.

      Poista