sunnuntai 22. tammikuuta 2017

Berberikset - nuo sievät pikkupuskat puutarhassa

Ihastuin tässä  männävuosina markkinoille putkahtaneisiin pieniin, tiheälehtisiin japaninhappomarjojen (Berberis thunbergii) lajikkeisiin. Pensas muodostaa tiheänlehtisen, piikkisen ja kompaktin kokoisen pallon, pilarin tai maanpeiton.

'Helmond Pillar' on hieno, pilarimainen lajike
Valitettavasti viime talvi tappoi lähes kaikki sortit, joten revanssia tässä pohdin. Toveri Horsma pyörähti perjantaina pitstop-kahveilla ja suunnitteli kimppatilausta Baltezer's taimistolta Latviasta. Siellä yksi pieni taimi maksaa noin 2,50€. Eli älyttömän halpaa. Lisänä tietenkin tulee rahtikuluja, mutta tuo ulkomailta tilaaminen on kieltämättä laajentanut puutarhani valikoimia suurestikin. Samallahan se kieltämättä tuo riskin kasvitautien ja -tuholaisten leviämiseen, mutta riskiä voi pienentää huolellisella kasvien tarkastamisella, myrkyttämisellä ja multatilan tutkimisella.

'Maria' kasvoi yllättävän suureksi. Olisi pitänyt siirtää, mutta tämäkin kuoli.
Berberikset vaativat aurinkoista tai puolivarjoa, keskiravinteisen, kuivan, hiekka- tai sorapitoisen maan. Se on kalkinsuosija. Berberikset saavat myös hienon syysvärin. Talven 2015-2016 tapettua runsain mitoin happomarjoja lisään nämä talvisuojattavien listalle.

Berberis 'Harlequin'in lehdistö näyttää suorastaan tautiselle.
Berberiksistä on helppoa sommitella perennamaihin vaihtelua istutuksiin joko yksittäisinä pensaina tai pieninä ryhminä. Yllätyksen tarjosi paikalliset rusakot, sillä en uskonut tiheäpiikkisen happomarjan kiinnostavan jäneksiä. Erehdyin:

Tekijän puumerkit on jätettu paikalle tunnistusta helpottamaan. Tämä 'Harlequin'
selvisi kuitenkin kärsimästään leikkauksesta ja versoi uudestaaan.
Eli kevättä täällä suunnitellaan kovaa kyytiä. Ruusutilauksia ja -istutuksia olen pohtinut monta yötä peräjälkeen. Ja jos tuo tilaus toteutuu Latviasta, niin lisäksi tulee muita puuvartisia pieni erä. Keväällä riittää puuhaa näiden parissa. Ja ei sentään - en ole suunnitellut mihin uudet berberikset istuttaisin :D Kyllä ne tänne jonnekin sopii!

Pienenä pallona pysyvä 'Admiration' saa punaiset lehden reunat kesän mittaan.

Kelitkin ovat keväisiä ja ennusteen mukaan jatkuvatkin sellaisina. Näköpiirissä ei ole pakkasennätyksen rikkomista. Ihan oudon leppeä talvi on ollut, mutta hovissa asia voi vielä muuttua. Kevääseen on pitkästi aikaa, ainakin täällä rannikkoseudulla. Pahaa ahavakevättä ounastelen, mutta sitten tartutaan suojauksiin. Olisi kolmas paha ahavakevät peräkkäin. Sen huomaa luonnonkatajista kyllä.

Oikein mukavaa sunnuntain jatkoa ja iloa kohdata arkiviikko!

Sametti Hortensialle tervetuloa lukijaksi. Nyt meni 40:n lukijan raja rikki :)

23 kommenttia:

  1. Nua piänet happomariat onki hianoja. Sopiivat meikälääsenki ahtahisihi penkkiihi. Mullon vasta kaks, keltalehtiset 'Maria' ja männä kesänä hankittu 'Goldalita'. Maria selevis tappotalavesta. Oli kyllä pakkaaspeitto ympärillä. Näköö, kuinka ny käy.
    Punalehtisiäki haluaasisin, mutta eikö noo viäläki areempia.
    Monta kertaa on lumen alta paliastunu hyvännäkööne kasvi, mutta kas kummaa, kohta sonki kanttuvei. Ahava on tainnu olla asialla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Multaus voisi noillekin olla toimiva talvisuojaus, tai sitten kunnon katekerros. Ahavan tekoset tunnistaa kuivaneista versoista. Jos juuristovaurio on kuolon syynä, niin versot on yleensä ihan priiman näköiset ja saattavat yrittää tehdä pieniä lehtiäkin. Sitten äkkiä versot käpertyvätkin ja homma on sillä saletti.

      Poista
  2. Kiva kasviesittely, kiitos! Usein joku kasvi on tuttu, mutta sitä ei vaan muista, eikä siis tule edes ajatelleeksi. Minulla on yhden penkin uudistus edessä ja olosuhteiltaan paikka sopisi hyvin happomarjalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Happomarja ei leveile eikä levittäydy omaa habitustaan suuremmaksi. Siksikin se sopii perenojen seuraan. Berberiksillä saa värejä ja muotoja tosi mukavasti sommitellen.

      Poista
  3. Havuja on kai alettava jo suojata, minulla on piskuisia taimia jotka eivät vielä kestä liian kovaa paahdetta tähän aikana vuodesta.
    Huomaan että olen ihan tietämätön ulkomaalaisista nettikaupoista, suu pyörenä taas katselin valikoimaa :D
    Täälläkin happomarjat kelpaa jäniksille. Monesti ihmettelen mitä terässuita ovat. Söivät Pohjantähti-köynnösruusun mikä on piikikäs kuin mikä, samoin kelpasi karhunvadelma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää joo pian kaivella vanhat tyynyliinat ja lakanat - luo luottosuojat, jotka upeasti koristavat maisemaa :D

      Jäniksillä on jokin perversio purra tosi piikkisiä kasveja. En ne syö niitä, vaan silppuavat. Ruusut ja happomarjat menee helposti silpuksi.

      Poista
  4. No nyt se löytyi, kaipaamani puska ratsastuskentän A-katsomoon. Sinne tulee kattaus havuja SEKÄ muutama happomarja. Nyt siellä sinnittelee ensimmäistä talveaan kolme kurjaa kanadanruusua jotka kyllä saivat karaistumisjakson unohduttuaan viikkokausiksi töllin nurkalle koirien kustaviksi.

    Aivan mahtava kasviesittely, kiitos taas!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä, Hirnakka! Havut ja berberikset sopivat hyvin yhteen. Toivotan selviytymistä niille kanadalaisillekin.

      Poista
    2. Ihan on muuten sinun tyylinen koirarotu se tsekki.
      Rotukuvaus on yks yhteen ;-)

      Poista
    3. Ois se, jos jostain pennun onnistuis hankkimaan. Minä se aina keksin jotain ihan hiton harvinaista... Ihan liki on 5-viikkoinen pentue, jossa paras narttupentu hakee sijoituskotia. Vaan halutaan ihan oma. Odotellaan keväällä syntyviä pentueita.

      Poista
    4. Hyvin jos kaikki menee, koiran kanssa saa elää hyvän joukon vuosia, muutaman kuukauden odotus ei ole paha.

      Poista
  5. Hauska tuo pilarimainen happomarja! Harmillista, että kaikki happomarjasi menehtyivät, mutta onneksi on löytynyt hyvä ostospaikka uusille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Klikkailin just täydennystilausta Latviasta, Piparminttu! Samalla tuli kyllä tilattua yhtä jos toistakin puutteeksi kokemaani. Eli lähti vähän taas lapasesta :)

      Poista
  6. Mukava postaus, kivojen kasvien esittelyä. Tuo happomarja on hauska. - Mukavaa sunnuntai-iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Happomarjoissa on lajin sisäistä variaatiota runsaasti. Tulee sama hullu olo kuin kuunlijojen tai pionien kanssa - kaikkea pitäisi saada :)

      Poista
  7. Tuo pilarimainen happomarja on upea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kruunu Vuokko - upea oli... ja nyt vainaja. Tilaan Latviasta vastaavat uudet yritykset. Tuo meinaa istuu silmään tosi tyylikkäästi sopivassa sommitelmassa.

      Poista
  8. Outoja pensaita minulle tuollaiset. Mutta hauskan näköisiä. Lunta odottelen täällä. Saisi olla lisää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noi on kivoja, Leila! Niitä alkaa herkästi keräilemään, mutta näköjään pitää talvisuojata ainakin tosi ikävän talven kohdatessa. Se oli viime talvi, joka vei mukanaan tosi paljon muutakin.

      Poista
  9. Kurjaa, että kävi niin paha kato viime talvena. Itselleni tuntemattomia kasveja, mutta selvästi käyttökelpoisia moneen. Voi kun kiusaus käydä tuolla mainitsemassasi nettikaupassa on valtava! Ja sen tietää, miten käy, jos sellaiseen eksyy...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun poikkesit, Reetta! Berberikset on monimuotoisia ja tosi kompaketeja pieniä puskia. Ja nettikauppojen kiusaukset on suuria. Varsinkin Baltian suuntaan, kun hinnat on jotain ihan muuta kuin Suomessa on totuttu. Ja valikoima kattaa hyvän skaalan. Osa tietenkin ihan uhkarohkeita kokeiluja, mutta meitä uteliaitakin piisaa. Noilla hinnoilla ei iske vararikko kasvin kuolemaan.

      Poista
  10. Kiva kasviesttely Minulla on yksi hurmehappomarjapensas mutta tämä kasvaa aika korkeaksi ja kovin piikkinen kauniin värinen sellainen tummpunaruskea väriltään On ollut jo monta vuotta kestää hyvin kylmää talvea. Viime talvi kyllä oliki tuhoisa minultakin meni monta kasvia Kauniita kasveja on kaikki sinun esttelemäsi kasvit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hurmehappomarja on paljon kestävämpi, kuin nämä japanihappomarjat. Mutta on nekin kestäneet talvet viimeiseen asti. Siksi tohdinkin kokeilla uusiksi - viime talvi oli poikkeuksellisen teloittava. Mukava kun poikkesti täällä, Irma!

      Poista