maanantai 1. elokuuta 2016

Ruusuja, piikkejä ja seikkailuja

Jatketaanpa blogin punaisen langan seuraamista, eli katsausta ruusumaahan:

 'Adelaide Hoodless'

Elämän tuodessa aina vain piikkejä eteen, yhä enemmän fokusoituu niihin pieniin iloihin - tasapainon vuoksi. Aurinko on viimeinkin hellinyt ruusumaatakin, eikä lämmöissäkään ole moittimista.

Pienet, mutta hämmentävän kukkeat ruusut

Tänään tuuli helpotti oloa, mutta samalla havainnoin pienen lisätuen olevan ruusumaalla tarpeen. Isoimmiksi kasvaville köynnösruusuille olen asentanut tuen, mutta eihän nuorikot sinne asti vielä yletä. Painavat kukkaryppäät painavat kukkia maata kohti ja tuulikin retuuttaa. Siispä askaroimaan lisätukea.
'Henry Kelsey' tikahtuu kukkiinsa. Kuvassa on koko puska juuresta latvaan.

Hope for Humanity'llä on todella suuret kukat! Pieni harmitus on siinä, että tuota lajiketta piti olla kaksi. No toinen on ilmiselvä 'Emily Carr'. Pionien kanssa tutuksi tuli, että aina kasvi ei ole sama kuin nimilappu kertoo. Tässä toisinto. Pikkuisen harmittaa, mutta onneksi vain ihan vähän. EC on hieno myös, mutta nyt niitä on yhteensä kolme ja HfHta vain yksi.

'Hope for Humanity'llä on todella SUURET kukat!

'Cuthbeth Grant' - kanadalaisia tämäkin.

'Morden Belle' kukintoja eri ikäisinä ja eri väriskaalassa. Lumoavaa seurata kukan
kehitystä nupusta täyteen kukoistukseen asti. Muuttavat muotoa ja väriä.

Yksi suuresti ihastusta herättänyt on 'Prairie Joy'

Verrokkiruusuna kukkiva 'Rody'.

'Baronesse' on myös menestyksen mittarina toimiva verrokkiruusu.

Pieni puutarhamestari Rauski laajentaa tutkimusmatkailuaan puutarhassa intoa piukassa:

Vielä emme ole valloitaaneet maailmaa ruusumaahan asti, mutta sekin aika vielä koittaa

Kivipuutarhassakin on tutkimista toviksi aikaa. PöljäpoikaPuffe setäilee ihan onnellisesti Rauskin kanssa. Puffen emäkatti Hattara jopa leikittää Rauskia. Hyvin näyttää vanhatkin katit sietävän laumanlisäyksen. Tai noh - muutama ei tule ollenkaan sisälle, mutta vanhastaan tiedän pikku pakkasen notkistavan luontoa tällä saralla. Nähty on. Monasti.

Viimeiseksi tämän kuvan myötä toivotan jokaiselle blogissa kulkijalle iloa ja valoa elämään!


10 kommenttia:

  1. Tuo Baronesse onkin ihastuttava, mutta huokasin suuremmasti noista kissanpennuista. En aivan ymmärtänyt noita 'verrokkikasvien' merkitystä, mutta jos minulla on Presidentti Kekkonen ja Lawinia, eikö ne kelpaa. Ovat III vyöhykkeen ruusuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeen kotisivulta lainattua: "Verrokin tarkoitus on toimia mittapuuna, johon uusia lajikkeita ja niiden kestävyyttä verrataan. Osallistujat voivat valita verrokkilajikkeensa oman kasvuvyöhykkeensä vaatimusten mukaan. Verrokkina on hyvä käyttää omassa puutarhassa jo pitkään menestynyttä yksilöä. Verrokkien tulisi olla tunnettuja, alueella yleisesti kasvatettuja ja sekä kukinta- että kasvutavaltaan koelajikkeiden kaltaisia, milloin mahdollista. Ylimmillä vyöhykkeillä köynnösruusuverrokkeja jää melko vähän. Jos kasvattaa molemman ryhmän ruusuja, verrokeiksi riittää yksi pensas- ja yksi köynnösruusu."

      Poista
    2. Kiitos! Mielessä monesti, että pitäisi lukea läksy uudestaan ja ajatuksen kanssa. Aina olen siirtänyt. Eli tuon mukaan verrokkina voisi toimia esim. Flammentanz tai tuo Lawinia (köynnösruusuja), sekä Teresan ruusu.

      Poista
    3. Näin ymmärtäisin myös.

      Poista
  2. Baronesse on mahtavan kaunis. Mutta tällä kertaa kyllä Rauski on vielä ihanampi. Miten voikin olla söpö kissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruusut ovat yllättäneet kauneudellaan kaikin tavoin. Ja Rauski on riiviö. Tänään irroitin sitä ikkunaverhoista :D

      Poista
  3. Prairie Joy on äärettömän kaunis.
    Ja Rauski ylisöpö

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hirnakka. Rauskin pari pentuesisarusta on vielä vailla omaa kotia. Vinkkinä vain :P

      Poista
  4. En kestä miten söpö kissa! Myös ruusut ovat komeita, mutta Rauski varastaa selvästi huomion :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Et muuten usko kuinka nopeasti saa lellittyä kissanpennun vaativaksi, Piparminttu! Nytki tuo ruoja nukkuu minun sylissä, enkä pääse etenemään mihinkään suuntaan. Ei vain raaski heittää unesta sätkivää pentua mihinkään.

      Poista