perjantai 1. heinäkuuta 2016

Täällä villiintyy pohjalaisetkin - Särkän Perannataimisto

Pohjalaiset on hyvin pidättyväistä ja sangen hiljaistakin heimoa. Harva asia saa meitä kiihtymään tai peräti tolaltaan. Vierailu Särkän Perennataimistolla saa hiljaisen kuoren rapisemaan alta aikayksikön, ja täällä nähdään kuinka harrastajat villiintyvät tarjonnan edessä :D

Tämäkin nätti iiris tulee lähivuosina myyntiin

Särkän Perennataimisto on pitkien perinteiden ja periaatteiden taimisto. Jari Särkkä on yli kolme vuosikymmentä tarjonnut kestäviä laatutaimia. Myynnissä on yli 1000 eri sorttia ja näytepuutarhassa testataan yhä uusien lajikkeiden kestävyyttä ennen myyntiin tuloa. Pieniä eriä erikoiskasveja on tarjolla harrastajien tarpeisiin.

Tehdäänpä kierros. Sijainti on valtatie 8:n varrella, Järvelänjärven rannalla Raahen eteläpuolella. Parkkipaikkoja on riittävästi ja bussillakin pääsee vaivatta pihaan.


Taimisto on muutakin kuin perennamyymälä. Tarjolla on runsas valikoima puita, pensaita, köynnöksiä ja hyötykasvejakin.
 Yleisilme on siisti ja avara, kasvit ovat hyvin ja selkeästi esillä
Taimistolle kannattaa varata aikaa, välillä voi istuksia levähtämäänkin.

Pitkät perennapöydät tarjoavat paljon vaihtoehtoja. Runsautta ja valinnanvaraa on aivan julmetusti.

Kasveille on omat kuvalliset tietokorttinsa. Näin pääsee kärylle oudommastakin plantusta sen kasvupaikkavaatimukset ja lopullinen kokokin muiden tietojen ohella. Nämä on loistavia!

Runsaan tarjonnan keskellä navigointi onnistuu erilaisten opastekylttien ohjauksellakin. Toki avulias ja ammattitaitoinen henkilökunta auttaa aina mielellään.

Tässä voisi olla ns. aviomiesparkki :P

Näytepuutarha on laaja ja kavit on nimetty selkein nimikyltein. Tätä puutarhaa on ihana käydä katsomassa pitkin kesää, kun eri kukat kukoistavat vuorollaan. On ilo asua vain muutaman kilometrin päässä täältä. Osasyyllinen tähän harrastuksen laajuuteen on vakava, viikottainen altistuminen Särkän ihanuuksille.

"PääPuutarhuri" Jari Särkkä tutkii erikoiskasvien emotaimien osastoa. Tämä on taimiston takana, yleisön silmiltä piilossa. Ne Varsinaiset Herkut ovat täällä...

Tänään Särkällä vietettiin perennapäivää kahvitarjoilujen ja tarjousten merkeissä. Kuvat on tältä päivältä - ensi viikolla näytepuutarhassa kukoistaa taas uudet lajit.

Kannattaa kauempaakin tulla viettämään puutarharetkipäivää Raaheen!

Huomenna lähdemme Esikoisen kanssa ajamaan kohti Seinäjokea. Ajamme Blomqvistin taimiston ohi... ehkä ei ohi kuitenkaan! Saatanpas postata jossain vaiheessa sieltä ruusuisia otoksia. Sekin on oikein mielenkiintoinen ja hyvä taimisto Kokkolan eteläpuolella Lepplaxissa.


Reissun vuoksi tämä blogi vaikenee pariksi päivää. Let's Rock!

9 kommenttia:

  1. Tuo on kyllä hieno paikka! Viime kesänä vihdoinkin onnistuin käymään ystäväni kanssa ja ihan siellä hullaantui kasvien runsaudesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valikoimaan tulee aina vuosittain myös uutuuksia. Kaikkea sellaista jännää, jota ei ihan joka paikasta saakaan.

      Poista
  2. Kerran oon käyny, matkalla Oulun kunkkariihi. Eihän siinä keriinny mihinkää kunnolla perehtyä, mutta sen kyllä huamas, että julumetusti oli sorttia viälä nii loppu kesästäki.
    Jokakesääne Blomqvistin reissu on mulla viälä tekemättä.
    Antakaa palaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Navettapiika - oli todella hauska reissu ja upea show! Samalla tuli piipahdettua Blomqvistilla. Sinnekin jäi vielä kasveja :D

      Poista
  3. Kyllä on, mistä valita! Toissa kesänä tuli käytyä ja todettua paikan monipuolisuus. Lisänä leppoisan paikan asiansa osaava isäntä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nina - Jarilla on erinomaisen pitkä ja laaja kokemus kasveista, samoin niiden ostajista :D

      Poista
  4. Mulla on jäänyt aikomuken asteelle, mutta jos nyt tänä kesänä sais aikaseksi. Taidan mennä yksin, aviomiesparkki on hyvä idea, mutta epäilen ettei mies viihdy siellä niin kauaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Gitta - yksin tai puutarhaan innostuneen ystävän keralla on paljon helpompaa puutarhamatkailla.

      Poista
  5. Minulle on tässä vuosien varrella kehkeytynyt ihan kevätperinne ajella Karjalan kunnailta Raaheen. Ikinä en ole tyhjällä autolla takaisin ajellut.

    VastaaPoista