Työn ja vapaa-ajan yhteensovittamisen haasteista

Ensimmäinen työviikko takana kotikaupungin vihertöissä. Saldona on selkeä ajatus siitä, että työni on todella tarpeeseen! Olen kartoittanut tilannetta, tehnyt suunnitelmia ja suurimmaksi osaksi uppoutunut alueiden peruskunnostukseen kohde kohteelta. Työtä on. Paljon. Puistoja on heti valtava määrä hehtaareja. Vuosien hoitamattomuus tai peräti ihan väärin tehdyt hoitotoimet vaativat kunnostusta pitkällä jänteellä. Kaupungilla oli viime kesänä eka puutarha-alan koulutuksen saanut ihminen töissä, mutta hän jäi syksyllä äitiyslomalle. Eli ei hänkään ihmeitä kerjennyt tekemään. En saa hetkessä vuosien laiminlyöntejä nollattua. Riittäneekö koko kesäkään? Tähän saakka hommia on hoitaneet insinöörit muiden töiden ohella. Se näkyy kyllä.

Kari Juvan patsaspuisto on keskellä kaupunkia ja tosi hieno. Mutta
missä ovat istutukset?!? Avonainen nurmikenttä, jossa on sorakäytävät
ja pari penkkiä. Tämän haluan viherryttää oikeasti puistoksi. Alue on iso.
Kuva on http://raahe.fi/matkailu/juva

Olen hirveän mielissäni tästä työstä. Sen itsenäisyys sopii minulle, ja pääsen ulos liikkeelle oikeisiin töihin. Ei huvita yhtään toimistossa istuminen! Tästä päästään pieneen dilemmaan, kun päivän rankasti puutarhuroi työkseen, niin ei tahdo illasta jaksaa omassa puutarhassa. No ehkä tässä kuntokin kasvaa. Lauantait teen hoitotöitä pitkän päivän, ja sunnuntai on ainoa tehollinen päivä omassa puutarhassa. Se kuulostaa minustakin aika vähälle.

Rankointa on herätä joka arkiaamu 5:45. Se oikeasti on ihan luonnoton aika pinnistää jalkeille. Ehkä tähänkin tottuu jossain ajassa. Aivosolut pysyvät kyllä tiukasti unessa pari ensimmäistä työtuntia, sille ei nyt vain voi mitään.

Kevään kulotusta sentään iltaisin pieninä osina.

Kevättyöt alkavat meillä perinteisesti kulotuksella, haravoinnilla, pensaiden ja puiden leikkauksilla ja perennamaiden siistimisellä. Sitten seuraa lannoitus ja koko kesän kestävä kitkeminen/kastelu/muu huolto. En muista ikinä näin myöhään jäänyttä kulotusta, mutta tämä kevät on nyt tällainen. Punkit saavat kuuman kuoleman. Toivon ehtiväni kulottaa jokaisen pitkällä heinällä olleen kantin, eli  pellot ja rantamaasta osa. Kulotetut alueet vihertyvät pikaisesti.

Näitä on jo ikävä - kuvassa runsas 'Nina Weibull'

Koitin minä päästä tänään tulevan ruusumaan kunnostukseen käsiksi, mutta musta mansikkakangas on kiinnitetty pitkillä aspeilla maahan. Ne ovat jäässä vielä. Eli vielä on odotettava. Onneksi tuo paikka on juuri kattamisen vuoksi helposti kunnostettavissa. Tarvii vain talikoida kerran mahdolliset juuririkat, lisätä multaa (kasa on siinä ihan vieressä) ja sekoittaa hevonpaska ja tuhka, muotoilla penkit ja istuttaa ruusut. Sitten vain odottamaan kukintaa!

'Rody' tämä aloitti kukinnan heinäkuussa, eikä lopettanut ollenkaan ennen pakkasia.

Muut alueet saavat nyt tyytyä vain peruskunnossapitoon. Viime keväänä teinkin massiivisesti paikkausistutuksia tappotalven jäljiltä. Tämä kevät näyttää jo elonmerkkejä, joten luulen pääseväni tässä ihan helpolla. Onneksi viime vuonna sain tarvittavat laajennokset ja perustoimet tehtyä. Mitään suurta projektia ei ole tiedossa. Paras ja herkullisin on tuo uuden ruusumaan rakentelu. Se ei ole työ, vaan silkkaa nautintoa.

'Baronesse' - näitä tuli uudessa tilauksessa pari lisääkin.

Ehkäpä tämä kesä menee kuitenkin valoisissa merkeissä ja omakin puutarha tulee ylläpidettyä. Esikoinen lupasi auttaa, mitä lupausta kyllä hyödynnän. Kitkemistä on paljon.

Keleistä huolimatta iloista viikonloppua! Minä kyykin hartaasti huomisen pihalla, aivan sama miten kamala kylmyys hyytää. Se on pukeutumiskysymys vain.