maanantai 1. toukokuuta 2017

Toukokuussa viimein kasvukauden merkkejä

Se on sitten Toukokuu. Nimensä  mukaan kylvökuukausi, mitä on nyt vähän kehno uskoa.  Päivä valkeni kuitenkin aurinkoisena, joten kipaisin kierrokselle puutarhaan. Ja jopas jotain - aivan kuin kasvitkin olisivat kärsimättömästi odottaneet jääkuoren sulamista ja aurinkoa!

Paahteisen eteläseinustan ekat nuput kuuluvat sinivuokolle.
Vielä ne eivät jaksaneet pinnistää auki asti. Ehkä jo huomenna!

Krookuksia en ole nähnyt vielä missään, mutta vuokot aloittavat. Kuvan sinivuokot pisimmällä, mutta valkovuokot olivat nousseet myös vaahteranlehtien suojissa.

Keltavuokot yllättivät ollen pitkällä kasvussa. Muutama nuppukin jo näkyy!

En vielä löytänyt kirunkannuksia, paitsi jalokirukannus näkyy nousevan nuput ojossa. Kasvukausi siis sittenkin ja viimein käynnistyy! Talvituhojen määrää on huono arvioida vielä, mutta näyttää erittäin lupaavalta!

Puuvartisilla on ollut helppo talvi. Hyvin talvehti ekaa kertaa myös aarteeni
Acer pseudoplatanus 'Atropurpureum' eli rusovuorivaahtera. Se on erikoisen upea!

Perenna-aarteiden odottelua vielä piisaa. Talvi hauskasti nollaa muistin uusien istutusten osalta - monta yllärikasvia nousee, joiden laput on tiukasti jäisessä maassa. Pitkään piti raapia tämänkin keltaisen kummajaisen kohdalla aivojen muistikorttia ennen valkenemista:

Meconopsis napaulensis eli satiinivaleunikko. Se ei yleensä ehdi kukkia
Suomen kesässä, mutta voihan se yllättääkin. Ja lehdistö on nätti.
Sitten siihen herkullisimpaan osioon, eli sain käärittyä jäähän juuttuneen jyrsijäverkon pois ruusumaan ympäriltä. Sitten oli helppoa tutkia jo hivenen sulaneita tyvimullituksia. Kanadalaiset noin suurin piirtein ovat pärjänneet hyvin -  mutta jännitinkin ryhmäruusujen pärjäämistä:

Tyvimullituksen suojassa varsi on vihreää eli elossa! Tämä on hurmaavasti
ja jatkuvasti kukkinut 'Aspirin', johon ihastuin  rakastuin ihan täysillä!
Talven aikana pohdin uusien ryhmäruusujen hankintaa, sillä ne lumosivat valtavalla kukinnallaan. Järki huusi vasempaan korvaan lujaa, että odota yksi talvi katsoen kuinka ne entiset koepanokset talvehtii! Sitten klikkailin itseni Tantaun ja Kordesin sivuille "vain katsomaan" minkälaisia muita ryhmiksiä on tarjolla. Sitten tukin korvani virtuaalipumpulilla, joka vaimensi järjen äänen tehokkaasti. Ja tein tilaukset. Ainakin tänä talvena ryhmäruusut ovat talvehtineeet, joten jatkoa seuraa Ruusumaa II:n muodossa. Sen piti suunnitelman mukaan olla valmis tähän päivään mennessä, mutta kevään tulo ei ollut sitä mitä piti. Siis tilanne on tämä:

Siinähän se on... RoseGarden II ja multakasan jämät. Kunhan maa sulaa, niin
poistan mustan muovin, talikoin mahdolliset juuririkat ja alan kunnostamaan maata.
Istutus on kuitenkin vasta kesäkuun puolella, mikäli kelit sen sallii.
Tuota istutusta on suunniteltu pitkään ja hartaasti. Ruusukummi sparrasi huikeasti tarjoten kokemuksensa ja tietotaitonsa. Opin rutkasti asioiden suunnittelusta, värien sommitttelusta ja järkevästä sijoittelusta sähköpostin "kirjekurssilla" Ruusukummin kanssa! Koeruusujen penkeissä tein heti kättelyssä sellaisen kardinaalimunauksen, että jätin hoitokäytävät tekemättä. Nyt saan pohtia jälkikäteen miten asian ratkaisen loikkimatta ruusujen seassa.  Ja tietenkin olen istuttanut narsisseja satamäärin sinne sekaan, mikä ei helpota asiaa. No kukkikoon kerran ja sitten niitä siirrellään tarpeen mukaan.

Minä olen hurjan täpinöissäni kaikesta! Kasvukausi sittenkin alkaa - päivittäiset löytöretkeilyt puutarhassa on ihan parasta keväässä! Mikähän muu voisi antaa yhtä riemukkaita fiiliksiä jokaiseen päivään, kuin versova kevät puutarhassa? Huomenna tulee toinen ruusutilaus ja työtkin alkavat. On tosi kivaa päästä puutarhuroimaan oman kaupungin istutuksiin. Olis vähän ideoita...!

Vappu on siis vietetty loppuun. Grillauskausi aloitettiin, vaikka hemmetin kylmä tuuli sieltä Siperian perukoilta viilensi tunnelmia. Edes grillin lämpö ei kovin kauas kantanut. Enempi oli siinä tuulessa työtä saada grilliin riittävästi lämmintä. Vaan hyvää tuli!

Maissia, itse marinoituja kalkkunan fileen palasia, vegaanisia makkaroita,
Halloum-juustoa ja pekonia. Lisänä salaatteja ja perunakiusausta. Oli hyvää,
mutta sisällä syötiin ilmastollisista syistä.
Tavallisesti grillatessa nautin lasin valkoviiniä ihan iloiseen fiilikseen, mutta jätin tänään välistä. Hampaat olisivat kaliseet viinilasia vasten, joten odotellaan lämpimämpiä kelejä siihen iloon. Kuvan tausta ei ole ylivalottunut, vaan siellä on tasaisen valkea hanki takana.

Iloista viikkoa sinulle kulkemillesi poluille! Kevät huumaa, mutta toivotaan lämpeneviä kelejä sekä auringon paistetta. Kasvitkin ovat odottaneet sitä.

16 kommenttia:

  1. Melkein säikähdin...satiinivaleunikon pallerot muistuttivat niin pieniä tipusia, ei onneksi! Ihania suunnitelmia sinulla, toivottavasti sää lämpenee ja päästään tositoimiin ja vauhdilla. Tuo viikonlopun lumi sotki oikein kunnolla suunnitelmat, mutta toisaalta onneksi lumi tuli nyt eikä juhannuksena!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just noin, Saila - onneksi kylmää on nyt eikä kasvukauden käynnistyttyä. Se olisi katastrofi! Aurinkoista päivää oli tänäänkin, mikä nautinnolla vastaan otettin.

      Poista
  2. Hyvin sanottu, keväällä jokainen päivä on puutarhassa löytöretki kun löytyy uusia talvesta selviytyjiä. Tämä vuonan näyttää erityisen hyvältä selviytymisen suhteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tässä optimistisena katselee penkkejään. Varsinkin edellisen tappotalven synkät muistot mielessä. Ainahan tappioita tulee, ainakin minun sortimentillani. Mutta se on lajin henki vyöhykkeen venytyksessä. Ihmeesti hyvinkin arat japsivaahterat ovat selvinneet. Niitä tulee aina kokeiltua, vaikka monta on jo teloitettukin.

      Poista
  3. Kiva kuulla, että ruusut ovat selvinneet talvesta hyvin. Mielenkiintoisia uusia suunnitelmia sinulla luvassa :) Kevät on ihanaa aikaa, etenkin jos se nyt oikeasti alkaisi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä se kesä sitten vain äkkiä rysähtää päälle, mitä en kyllä toivo. Kevätpuuhille pitää olla aikansa. Lisää ruusuja tuli tänään, postaan jos jaksan ekan työpäivän jälestä.

      Poista
  4. Grillaaminen tuulessa ja tuiskussa kysyy sisua sekä taitoa, onnistuitte maittavasti. Mukavaa, kun ruususi selvisivät talvesta, täytyykin käydä katsomassa omia ruusuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse grillatussa on mukavasti makua ja kivaa vaihtelua normiin soosi/soppa/laatikkolinjaan. Toivottavati omat ruususi ovat ottaneet talven yhtä hyvin!

      Poista
  5. Kummasti kelit muuttuu, yhyres yäs ja kasvun merkkiä putkahteloo yhtenään. Mulla on yks kiurunkannus, jota ei näy, siis ei oo ainuttakaa.
    Hyvä, että perusteelline tyä ruusujen kans, kantaa herelmää.
    Mukavaa tyärupiamaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaatii totuttelua herätä ennen aamu kuutta. Nyt on melko väsähtänyt olo, mutta kyllä se tästä urautuu kristillisempi elämänrytmi. Pitää käydä kiertämässä puutarha ja ottaa tirsat.

      Poista
  6. Hyvä että on ruusut hengissä muuten minä olisin jäänyt paljosta paitsi. Odotan niitä ruusujasi niin kovasti. Hyvää alkavaa viikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarjonta kasvaa vain, Nila! Tantaun ruusut rantautuivat tänään ja siellä oli vähän ylimääräistäkin! Paketit on purettu ja viety ruusut valoisaan & viileään talliin elpymään.

      Poista
  7. Onnea ja menestystä alkaneelle työjaksolle!

    Toukokuu on uuden alku.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä mukava uusi työpäivä! Ramasee kyllä varhainen ylösnousemus, mutta kyllä vanhakin oppii taas uusvanhoja jekkuja - kuten herätyksen 5:45.

      Poista
  8. Tänään on ollut upea jatko eilen alkaneelle lämmölle ja auringolle. Eiköhän ne lumet teiltäkin ala sulaa ja pääset pian istuttamaan uusia ruusuja.
    On se vaan joka vuosi yhtä suuri ihme, miten nopeasti jään väistyttyä kasvit tunkevat itsensä näkyviin. Harmautta ja paljautta katsoessa sitä ajattelee, että taatusti kaikki on mennyttä. Vaan eipäs olekaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä riitti tällekin päivää aurinkoa Pohjan perukoillakin. Sulaminen ainakin kiihtyy ja siis edistyy hiljalleen.

      Puutarha on kaikin tavoin ihme - joka päivä läsnä elämässä!

      Poista