tiistai 16. elokuuta 2016

Syys(täkö) lannoitusta

Ihan ensimmäistä kertaa elämässä olen nyt ostanut syyslannoitesäkin, kohteena on ruusumaa. Olen vuosia tuhahdellut syyslannoitukselle pitäen sitä markkinamiesten täsmäiskuna puutarhureiden lompakolle. Koeruusuprojektin myötä päätin olla utelias ja kokeilla ainakin kerran. Tuomiota ei saisi koskaan julistaa ilman tutkimuksia. Olen joskus omien asenteideni vanki.

Kuvituksena on syyskukkijoita. Joissain blogeissa on lyöty puutarhahanskat tiskiin ja todettu, että kesä meni jo. Nythän on upeiden syyskukkijoiden vuoro! Jos pihasi ei enää loista kukilla, niin täältä voit ammentaa ideoita! Hyvää istutusaikaa on runsaasti jäljellä.
Jaloangervo 'Amethyst'. Astilbet ovat kestäviä, pitkään kukkivia, eivät leviä
holtittomasti ja ovat sangen näyttäviä. Monta hyvää syytä hankkia näitä riittävästi!
 Syyslannoituksen aika on elokuun lopussa tai syyskuun alussa. Silloin kasvien pitäisi olla täydessä kasvussa, jotta voivat hyödyntää lannoitteen annin täysimittaisesti. Syyslannoitus on typetön sisältäen vain fosforia ja kaliumia. Sen sanotaan edistävän talvehtimista ja kukkasilmujen kehitystä.
Syksyn loistava tiikerinlilja. Kestää mitä vain, myös sadetta.

Tuhka käy myös typettömänä syyslannoksena, mutta se nostaa maan ph-arvoa sisältämänsä kalsiumin vuoksi. Happaman maan kasveille (rhodot, havut etc.) tuhkaa ei sovi lisätä. PK-lannosta voi antaa näillekin.

Hohtava alppipiikkiputki ja harmaamalvikki. Söpöjä yhdessä!

Syysleimut loistavat elo- syyskuussa. Lajikkeita ja värejä on paljon!

Heja Sverige! Tarhapiisku aloittaa ja ukonhattu kukoistaa kerallaan.
Komeamaksaruohoja on montaa lajiketta, tämä on 'Carl' alkamassa kukkaan
Näitä syyskukkijoita on niin paljon, että pitänee tehdä oma postauksensa. Tai kaksi. Palataan syyslannoitukseen - nyt on ruusumaalle levitetty syyslannokset. Säkin kyljessä ei ollut annostusta ruusuille, joten arvioin pienille ruusuille kourallista ja isommille (köynnösruusuille) kaksi juuristoalueen pintamultaan sotkettuna. Maassa on runsaasti ravinteita, kun hevosenlantaa ja tuhkaa myllersin kasvualustaan keväällä ihan reippaasti.
Huomaatteko eron? Nyt se on syyslannoitettu.
Samalla poistin katteen alla kesää työttömänä viettäneet tihkukasteluletkut. Hyvin toimivat, pelkällä koekäytöllä kastelua piisasi koko kesäksi. Energiaa ja vettä säästävä malli!

Nyt pitää alkaa tyhjäämään komposteja kasoihin,
että on tyvimullitusta varten materiaalia. Siitäki myöhemmin postausta.
Vielä kerran hurmaava 'Bonica'
Tämänkin päivää on repinyt ihan riittävän rivakka tuuli. Ruusumaalla ei sen osalta ole tuhoja, mutta olenkin vähän lisännyt tukia. Rannikon repivät tuulet ovat ihan oma lukuaan. Ruusumaalle puut tarjoavat lähes joka suunnasta jonkin verran suojaa. Bonicaa edeltävistä kuvista voit hahmottaa suojapuuston sijainteja suhteessa ruusumaahan.

Mukavaa viikon jatkoa, elokuu kuuluu kesäkuukausiin - sitä on vielä hyvästi jäljellä!

PeeÄääs: luulen taas yhden munan kuoriutuneen, mutta Tipi the Bird panttaa totuutta siipiensä suojassa.

9 kommenttia:

  1. Hyödyllinen postaus, kiitos tästä. Kyllä minäkin aion syyslannoittaa, eli huomenna heti kauppaan. - Kauniita elokuun päiviä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anneli A! Kauniita päivä saa odottaa, pari päivää on tuullut aivan järjettömästi. Välillä tihkusateen kanssa.

      Poista
  2. Heh, olen myös pitänyt syyslannoitusta höpönhöpönä, en ole tähän päivään mennessä ostanut PK-lantaa. Olen kyllä välillä miettimyt, että olisikohan paikallaan? Mutta nykyään näkyy olevan jokaiseen asiaan oma täsmälannoitus. Huomasin olevan myös kevätlannoitetta. Onkohan kesälannoitettakin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelin testata marjapuskilla lannoitamalla muutaman nyt PK-lannoksella. Pitäisi niissä sitten olla enempi marjoja, jos toi toimii.

      Tämä jäärä ei usko, ennen kuin omin silmin näkee ja kokee :D

      Poista
  3. Eräässä puutarharyhmässä käytiin viime viikolla vilkasta keskustelua syyslannoituksesta. Ammattilaisetkin ovat siitä kovin eri mieltä. Viime syksynä laitoin ensimmäistä kertaa hedelmäpuille, marjapensaille ja ruusupensaille syyslannoitetta ja koska sitä säkkiin jäi, ripottelin loput viikonloppuna jälleen samoille kasveille. Katsotaan, onko hyötyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä tunnen hyvin yhden puutarha-alan ammattilaisen. Hänen mielestään lannoittaminen on melko turhaa. Sitten hän ihmettelee, kuinka meillä kasvaa hitokseen paljon paremmin kuin hänellä itellään. Vastaus on lannoitus. Meillä se hoituu lanta- ja puutarhakompostien avulla.

      Katsotaan Between - kyllä tämä kokeilemalla selviää.

      Poista
  4. Hmm, pitäisikö meilläkin kokeilla syyslannoitusta.
    Kauniita syyskukkijoita, tykkään erityisesti alppipiikkiputken ja harmaamalvikin yhdistelmästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Piparminttu! Lisää syyskukkijoita on seuraavassa postauksessa :D

      Poista
  5. Minäkin viime vuonna sitä ostelin. Nyt laitoin kanadalaisille ja joillekin muillekin pikkuisen. Ehtii imeytyä maahan. Myöhemmin sekoitan liiterinpohjaa, kompostia ja tuhkaa vanhempienkin ruusujen juurille.

    VastaaPoista