torstai 10. marraskuuta 2016

Ruusulajikkeet: 'Prairie Joy'

Tämä vaaleanpunainen unelma ei ehtinyt kovin mittavaan kukoistukseen, mutta näyteruusut kyllä kukkivat heinäkuussa ja sitten uudestaan syyskuussa.
Prairie Joy heinäkuussa 2016

Parkland-sarja, Kanada 1990

Kukinta
Vaaleanpunaiset kukat vankoilla varsilla, pääkukinta heinäkuussa, niukempaa kukintaa kauden loppuun. Kukkii uusilla ja vanhoilla versoilla.
Korkeus ja leveys
120 cm x 120 cm
Lehdet ja muoto
Lehdet tummanvihreät, hieman harmahtavat ja hieman kiiltävät
Kestävyys
IV, lumipeite välttämätön ylemmillä vyöhykkeillä
Terveys
Suhteellisen hyvä vastustuskyky sienitaudeille
Tuoksu
Raikas tuoksu, heikosta keskivahvaan
Hoito ja viljelyolosuhteet
Hyvässä maassa menestyvä, helppohoitoinen ruusu

Käyttö
Aidanteena , yksittäispensaina, ryhminä  


Minua hämmentää sellainen asiantila, että näitä ruusuja on täällä kaksi kappaletta tätä lajiketta.  Ne tulivat samalla kertaa samalta puutarhalta. Kuva-arkistosta löytyy tästä kahdenlaisia kukkia, eka on tuo yläkuva ja versio 2 onkin tämmöinen:

Tämäkin väittää olevansa Preerian Ilo.
Googlen kuvahaku tuo ykkösen näköisiä kukkia, mutta koeprojektin sivustolla on tämän kakkosen näköisiä. Olin aikas pihalla. Sitten kuvahakuja edelleen penkoessani, että joopa joo - tämähän aloittaa kukinnon vähemmän kerrattuna, mutta ikääntyessään muuttuu pömpöösimmäksi.

Vasta auenneena, niin kaunis!


Mistä tämä kehittää aina vain enempi terälehtiä kukinnan edistyessä???
En ole vieläkään ihan satavarma, että onko minulla nyt yhden vain kahdenlaisia Prairie Joy -ruusuja. Ensi keväänä selviää tämäkin "mysteeri". Tokihan tuttua on se, että ruusu nuorempana saattaa tehdä erilaisia tai jopa hieman eri värisiä kukkia kuin vanhempi, vakiintunut yksilö. Ja minähän vasta olen tutustunut kymmeniin uusiin ruusuihini.

Viimeistä kissaa viedään tässä Cats'n Roses sarjassa - Vega eli Vekara
Pitkävillainen ja monivarpainen Welhon tytär vm.2009
Erikoisalaa lämpimässä paistattelu talviaikana. Huomaa etutassuissa peukalot.
Tämä katti ei pysty hiippailemaan hiljaa pirtissä, sillä sen "peukalot" rapsahtelevat lattiaan. Tämä on talon paras vesimyyräspesialisti, lyömättömänä ennätyksenä on kolme vesimyyrää yhden vuorokauden aikana. Kaikki raadot raahataan pihaan ja odotetaan kehuja. Tämä kissa siis sanonnan mukaan elää kiitoksilla.
Älä ressaa - rentoudu! Vaikka pää lautasella :)

Minun päiväni sujui Oulun reissulla. Byyhyyssykästä löytyi puuttuvat jyrsijäverkot. Olin huojentunut, sillä rusakot ovat lähestyneet taas puutarhani tarjontaa jäljistä päätellen. Puutarhaystäväni Elmi Kainuusta on katkerasti kokenut kanadanruusujen maistuvuuden rusakoille.  Ennen aitaamista talttahampaat söivät ne siellä maata myöten. Tästä kokemuksesta viisastuneena 120 sentin jyrsijäverkko on mielestäni perusteltu. Kerranhan se vain pitää hankkia, mutta toki joka vuosi virittää ja purkaa. Pieni vaiva kokonaisuudessa ja minä saan sielulleni rauhan.

Hyvää kiriä arkiviikkosi lopuksi! Minä odottelen luvattua lumisadetta!

8 kommenttia:

  1. Kiva, kun laitat tietoiskuja ihanuuksista.
    Preerian ilo on kyllä upea ruusu.

    Kuten upeita ovat karvatassunnekin. Pää lautasella irroitti kyllä naurut täällä päässä!

    On tuo kyllä kumma, miten puput kehtaavatkin jyrsiä piikkisiäkin kasvinosia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun pitää selvittää ensi kesänä tämän Preerian Ilon salaisuus. Jotain metamorfoosia se tekelehtii kukinnallaan, että ihan hämääntyy itekin.

      Rusjäneksillä (rusakon ja metsäjäneksen sekoituksilla) on tosi ahne maku. Ne viime talvena silppusi mm. erittäin myrkyllisen marjakuusen atomeiksi. Ei ne syöneet sitä, vaan silppusivat vain maahan. Pensasruusuja on mennyt niiden kitusiin samalla tyylillä. Käsittämättömin silppuaminen oli 'Pohjantähti' köynnösruusulla - tosi pahan piikkinen oli nakerreltu puolen sentin siivuiksi. Ei siis syöty, vaan vain silputtu. Kirotut otukset!!!!

      Poista
  2. Ihanat kuvat. Hyvä tietoisku ja ihana kissa.

    VastaaPoista
  3. Kaunis kummaruusu, ehkä se paljastaa salansa tulevina vuosina.

    Juuri ennen lumentulon pohdin ruusupenkkini äärellä suojaustarvetta. Istutin ne niin syvään, että katelehtien levityksen jälkeen näkyviin jäi vain pieni tupsukka. Nyt kun tuli vajaa 10 cm lunta, ovat kokonaan piilossa. En siis heitä verkkoja päälle. Viime talvena rusakkoröyhkimys silppusi Tornedalin oksia, nips ja naps katkipoikki. Törkeä elukka.

    Vega on mainio!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä jotenkin antaisin anteeksi rusakoille, jos nälkäänsä söisivät. Mutta ketaleet silppuavat vain sijoilleen - sitä pidän pahana syntinä!

      Poista
  4. Jäin myös miettimään tuota 'Prairie Joy' ruusun kukkaa, upea on ja taas mulle sopiva kertakaikkiaan, tykkään vaaleanpunaisista muhkeista ruusunkukista. Tutkin myös Ruusunlehden 1/2016 pientä kuvaa, selkeää kuvaa sekään ei anna, mutta viitteen että kyseessä saattaisi olla sama tapaus kummassakin kuvassasi, ja josko taimien iässä on eroa tai perimässä on jotain geenimuuntelua, joka vaikuttanee kukan rakenteeseen. Mutta jäämme odottelemaan ensi kesää, listalle meni tämäkin ihanuus!

    Että on ihana kissa taas!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sillä lailla Saila :D Ensi kesää odotan ihan jännässä, sillä ruusumaassa on potentiaalia todella katseen kääntäväksi iloksi ja loppukesän loistoksi!

      Poista