sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Ruusulajikkeet: 'Nicolas'

Taas yksi lajike, joka ihastutti ihan hurjasti - vahvanpunainen ja runsaasti kukkiva Nicolas:
Kukinta alkoi heinäkuun puolessa välissä.

Kanadanruusujen koeprojekti kertoo tästä seuraavaa:

Explorer-sarja, Kanada 1996
Kukinta
Kukkii runsaasti, enemmän tai vähemmän taukoamatta heinäkuun alusta kesän loppuun. Syvän punaiset kukat ovat halkaisijaltaan n. 6 cm, yksittäin tai 2-3 kukan terttuina.
Korkeus ja leveys
75 cm x 75 cm
Lehdet ja muoto
Pensaan kasvutapa kaunis ja tiivis
Kestävyys
IV
Terveys
Sienitautien vastustuskyky melko hyvä
Tuoksu
Kevyt ja miellyttävä
Hoito ja viljelyolosuhteet
Vaatii melko hyvän maan.
Käyttö
Ryhmäruusujen sijaan kotipuutarhoissa ja julkisissa miljöissä.


Sanoisin että tässä on intensiivinen punainen väri. Ei räikeä, vaan samettinen.
Kuva 16.8.2016

Ehdottomasti allekirjoitan ensimäisen kesän kokemuksena, että ON runsaasti kukkiva. Tämä ei osannut lopettaa kukintaa tai edes pitää hengähdystaukoa. Kukkia pukkasi runsaissa tertuissa ihan jatkuvaa kyytiä heinäkuun puolen välin jälkeen. Viimeiset nuppulatvat ja kukat leikoin pois lokakuun lopussa. Ihan mahoton oli! Taas näitä, jotka olivat mun suosikkeja juuri kyltymättömän kukintahimon vuoksi. Kukat kestivät hyvin myös jokseenkin jatkuvaa sadetta. Plussat vielä siitäkin.

Sade sai kukat katsomaan alaspäin, mutta eivät mädänneet liotukseen! 13.8.2016
Kasvutapansa oli ekana vuonnaan korkeutta leveämpi. Versot levisivät laajalle, mutta ruusu säilytti kompaktin näköisen kasvutavan. Ruusu ei tarvinnut tukea, mutta varmaan sellaisella sitäkin voi halutessaan ohjailla. Mielestäni Nicolas osasi kyllä vapaalla kasvatuksella nätiksi puskaksi. Lehdet olivat terveet ja syvän vihreät.
Kuva 29.9.2016 ja nuppuja aukesi edelleen pitkälle lokakuuhun asti.
Kyllä olisi vaikeaa puristaa näin ekan kesän jälkeen jotain top 5 ryhmää kasaan. Mutta Nicolas olisi siellä. Se vain kukki ja kukki menemään kuukausikaupalla hamaan pakkasfinaaliin asti. Mitä muuta toivoisit ruusulta - naapuriinkin näkyvää punaista kukintaa jatkuvalla syötöllä nonstoppina...?

Vielä talvisuojauksista yksi kuva eli rhodomaan havusuojaus. Hyvin yksinkertaista ja helppoa. Aloitetaan kaatamalla yksi kuusennäre ja karsitaan sen oksat.
Kuusenhavusuojaa rhodoille
Havut on tökitty pystyyn jokaisen rhodon ympärille. Ja sillä selvä. Havut suojaavat myös ahavalta keväällä.  Kaadetun kuusen runko päätyy polttopuuksi ja nämä suojahavut keväällä kannetaan juhannuskokkoon. Kaikki hyödynnetään ;)

Kerrankin suojaväri on kohdillaan Pufflella!

Mukavaa viikonloppua! Täällä on auringonpaisteessa -8 pakkasasteen tietämillä säätila. Talven pakkasennätykset on lyöty näiltä osin. Ja miten se osaakin tuntua ihan hirveen kylmältä muka?!?

8 kommenttia:

  1. Suojaatko kaikki ruususi talveksi? Mä tarvitsisin sellaisia ruusuja lisää, joita ei tarvitse suojata. Sattuneesta syystä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tokkiinsa, pensasruusut talvehtivat hyvin ja varmasti nakuina. Nämä uudet ryhmä- ja kanadanruusut suojasin tyvimullituksella. Ranskanruusuille tarjoilin kevyttä multausta myös.

      Poista
  2. Söpö Puffle. Peruspunaane o mun puutarhas pannas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puffle on pehmeää pörröä vailla järjen hiventäkään. Mutta hyvin sympaattinen ja suloinen kolli, jonka kehräys muistuttaa betonimyllyn ääntä.

      Katoaan seuraavaksi taas jotain vaalianpunaasta, Navettapiika!

      Poista
  3. Voi tuo tutun sumakka katse kissalla, Hönö-Ellin ilme!

    Korree punanen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä samaa sukukuntaa Pufflekin on, joten geeniperimä näkyy silmistäkin :)

      Poista
  4. Ihana kissanmussukka! Mulla on rodot metsässä enkä niitä suojaa, mutta noilla kuusenoksilla suojaan alppikärhöt, meillä jänöpupuset syövät versot maata myöden ja se harmittaa kun kärhöjen latvus kiipeää jo latvuksessa asti, mutta kunnon kuusenoksat suojaavat parhaiten!

    Upea ruusu jälleen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuusenoksia minäkin käytän pupujusseja vastaan. Verkko on kuikin paree siinäkin puuhassa, mutta verkkoja ei riitä joka puskalle.

      Poista