tiistai 29. marraskuuta 2016

Ku halavalla saa...

Iski Sulo Vilen - syndrooma ja hamsteroin viimeiset alesipulit paikallisesta sittarista. Hinta ei puristanut enää yhtään, joten ostin kaikki pois. Mukaan tarttui siis 240 kerrottua narsissia ja 40 kappaleen kerrottujen tulppaanien pussukka.
Oh shit, taas noita sipuleita - tuumaa Vegara
Kivaan juuttipussiin pakatut sipulit olivat edelleen ihan napakan tuntuisia. Alkuperäinen pyyntihinta oli 9,95€, sitten ilmaantui -50% alelaput mutta tarjosin euron pussilta.  Tarjoukseni hyväksyttiin. Tunsin itseni kukkasipuleiden pelastajaksi * sädekehä kimaltaa *, mutta oikeasti olin vain opportunisti.
Kerrottuja hörselöitä kevääksi, jos talvi suo.
Koska annostelu lähti vähän lapasesta, niin piti pohtia hartaasti mihin saan istutettua 280 sipulia. Maan pitää olla katettuna, että se ei olisi jäässä. Alueella ei saa olla aiempia sipuli-istutuksia, sillä ne tulisi teurastettua "oho-siinäkö-oli-sipuli" menetelmällä. Vastaus oli ruusumaa. Sen kevättuunaus jäi tekemättä, kun sipulitarjonta oli niin anhitonta.

Sielu hunajoi hassuista asioista :)


Siispä tuumasta toimeen heti aamun valjettua. Ensimmäinen ongelma tuli vastaan ruusumaan jyrsijäaidan kohdalla. 120 senttiä korkeasti verkkoaitaa eikä porttia. Näppäränä keksin hakea a-tikkaat. Olivat liian lyhyet. Vein pois ja toin pitemmät tikkaaat. Tikkailla keikkuessa hallittu laskeutuminen aidan toiselle puolelle näytti epätoivoiselle. Hain matalammat tikkaat uudestaan ja sijoitin ne aidan sisäpuolelle. Pääsin vänkimään tikkailta toisille aidan sisäpuolelle.

Noin 8 kiloa narsisseja pakattuna helpommin purettaviin pakkauksiin.

Lunta oli noin 15 senttiä, mutta eihän se istutusta haittaa. Ruusuilla on niin reilut välit toisiinsa, että narsisseille on hyvin tilaa kukoistaa alkukesästä. Silloin ei ruusut ole vielä vauhdissa. Jätin huolella kajoamatta ruusuja peittävään lumipeiteeseen. Siinä sai ottaa akrobaattista koreografiaa käyttöön, mutta niin vain sain tuupittua sormet vähintääkin kohmeisina sipulit maahan. Istutussyvyys voi olla vähän väljällä mittarilla tehty. Jätin joitakin sipuleita istutettavisi purkkeihin ja säilöttäväksi kellariin. Hyödän ne sitten keväämmällä.

Well Done, taputtelin itseäni olkapäälle kehuen että olen sentäs hyvästi hullu. Onneksi ei ole naapureita näkösällä. Lisäksi sain idean jatkojalostaa noita juuttipusseja - ne tarvitsevat pienen joulutuunauksen ja sisälle voi laittaa vaikka viini- tai glögipullon. Tai pitkänomainen konvehtirasia menis kans. Semmoset mummoille 😎

Iloa ja valoa taas taipalleellesi, pysy lämpimänä ja muista hymyillä kaamoksesta huolimatta!

20 kommenttia:

  1. Juurikin noin toimii vain Tosi Toimelias Puutarhaharrastaja. Mainiota!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla oli hauskaa, vaan Maestron silmäyset oli vähän kyllästyneitä. Hänn kun vuodesta toiseen saa/joutuu katsomaan näitä minun hullutuksia.

      Poista
  2. Komppaan Nettimarttaa! Sinuun on siis yhdistynyt monta tarhurilta vaadittavaa hyvettä: kekseliäisyys, taloudellisuus, esteettisyys, huikea akrobatia, monitoimisuus!

    Ihailen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Te ootta hassuja - mutta kiitti posket punastuttavista kehuista!

      Poista
  3. Vautsi mikä löytö!! Nyt vaan oli tänään jo pakkasta aika lailla, toivottavsti ehdit saada sipulit maahan ennen sen jäätymistä. Toisaalta tiedä häntä, vaikka kelit tästä taas kuinka nopeasti lauhtuisivatkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sipulit on maassa jo. Muutaman jätin hyödettäväksi. Kelit näyttävät lauhtuvan heti huomenna, mutta toivon kovasti ettei lumet sula.

      Poista
  4. Mahtava kukkasipuleiden pelastusoperaatio,kukkikoot loisteliaasti kiitokseksi ensi keväänä!
    Ostin myös pari pussukkaa sipuleita eurolla, istutin ruukkuihin ja vein varastoon kevättä oottelemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rescue-sipuleita :P Jännä odottaa kevääseen ja katsoa nouseeko noista yksikään.

      Poista
  5. Sulo Vilenille peukku :) On tuttu vieras täälläkin :D

    VastaaPoista
  6. Huikeaa! Vain puutarhahörhö keksii tällaista. Ehkä on hyvä, etten moiseen alennukseen ole törmännyt, sillä naapurit pitävät minua muutenkin jo vähän kahjuna.
    Minkä ihmeen vuoksi täällä pääkaupunkiseudulla kaikki myymättömät sipulit viedään jonnekin varastoon tai ties minne? Tuollaisiin alelöytöihin törmää äärimmäisen harvoin. Tai sitten harrastan kaupoissa kiertelyä liian vähän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huvitti kieltämättä itseäkin lumen alle istuttaa sipuleita. Ei ole naapureita näkösällä onneksi, sillä pikkumukavaksi ilman muuta leimattaisiin.

      Huti olisi tullut minullekin noiden sipuleiden kanssa, mutta kauppiaalle ehdotin tarjoukseni ja kaupat tehtiin. Muutoin olisivat menneet roskiin.

      Poista
  7. Oijoi! Pitääköhän käydä heti aamusta katsastamassa meidän sittari??? Toisaalta mulla on tuo yksi pussi tuossa pöydällä edelleen odottamassa joten pitää tuumata...mutta jos halavalla sais niin sittenhän se olis ihan toinen juttu, eikös?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käy ihmeessä kattomassa ja jätä tarjous. Vetoa että Raahen sittariki möi halavalla :D

      Poista
  8. Sulo Vilenit sitten iski ;) Nuo kun kaikki kukkii ensi vuonna, niin johan on loistetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loppuviimein tuli kuopattua melko komea setti maahan syksyllä. JOS ne talvehtii, niin keväällä ilahduttavat tosissaan! Edellinen talvihan tappoi lähes kaikki sipulikukat.

      Poista
  9. Kato, kato! Sähän kultasuanehen iskit :D Aiva varmasti keväällä on komia narsissimeri.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan ja toivotaan! Paljon tuupin sipuleita maahan syksyn mittaan.

      Poista
  10. Taattua Titatoimintaa :D
    Sinä voit sitten keväällä heittää niitä pitkiä ja kyllästyneitä katseita Maestron suuntaan kun hän silmät seljällään ihastelee narsissien ilotulitusta.

    Hyvä sinä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulipahan rykästyä, Hirnakka :D
      Siinä se on hilikulla, tuleeko noita narskuista mitään. Vaan yritetty on - kuvia keväällä mahdottomalta tuntuvasta yrityksestä. Toisaalta sipuliin on pakattu valmiiksi kaikki - vain kylmäkästittelyä vailla. Ja sitähän on tarjolla!

      Poista