perjantai 18. marraskuuta 2016

Haastettuna

Suloinen kiitos Navettapiialle tästä antoisasta haasteesta! Olipa kivaa tutkia viime kesän kuvat läpi. Minähän dokumentoin paljolti kuvaamalla juttuja, kuten Navettapiikakin. Blogiin tulee sitten kirjoitettua yhdessä kuvien kanssa. Haasteessa oli seuraavat asiat kolminkertaisina:

Kolme asiaa, jotka ilahduttivat viime kesänä
Kolme asiaa, joista en pitänyt viime kesänä
Kolme asiaa, jotka sain kesän aikana valmiiksi
Kolme asiaa, jotka jäivät kasvukaudella kesken
Kolme asiaa, joita stressasin
Kolme asiaa, jotka saivat minut rentoutumaan
Kolme asiaa, jotka haluaisin hankkia tulevana kesänä
Kolme asiaa, josta unelmoin

Haaste eteenpäin kolmelle


Koska kuvaaminen on niin rakas harrastus, niin vastaan kuvin.

Viime kesän ilahduttavat asiat: 
Ruusumaa. Ehdottomasti paras asia viime kesässä! Ihan uusi aluevaltaus
joka ylitti odotukset ja tuotti suunnattomasti uuden oppimista ja iloisia yllätyksiä.
Tästähän tämä koko blogi sai alkunsakin.

Man on Fire. Maestro itse. Mies joka tekee mitä vain. Eli läheiset ihmiset
ovat tärkeitä ja erittäin oleellinen osa kaikkea elämää hyvässä jos pahassakin :)
Puutarhassa Maestro on rakenteiden mestari ja konemies.

Ekat pikkutiput täällä! Tipi the Bird hautoi kolme tipusta. Kanoista saan kiittää
Toveri Hirnakkaa, joka toi kanat tänne lahjana puolesta vuosisadasta.
Kolme asiaa, joista en pitänyt viime kesänä:
Jatkuvat kaatosateet. Koko kesän. Toinen sadekesä peräkkäin.
 
Mainitsinko jatkuvat sateet? Ne ottivat päästä kyllä koko kesän! Yksi asia
täyttää kolmen harmin mittakriteeetit. Laitetaan yksi jokaiselle kesäkuukaudelle!
Massiivinen talvituho perennamaissa. Kuva kertoo olennaisen. Koko kesän
tein paikkausistutuksia ja vielä jäi ensi kesälle. Uudistusta kerrakseen.

Kolme asiaa, jotka sain kesän aikana valmiiksi:
Tietenkin ruusumaa! Valmis tosin vain näiltä osin. Reunukset jäi tekemättä...

Ying-Yang-pionimaa alias Vallipenkki - tulevaisuuden toivoja tämäkin! Pioneita
kuoli paljon viime talveen, mutta Ahti Vallin luona käynti tuotti ison uudistuksen.
Rhodomaan jatko. Rhodoremontti valmistui ja uudet taimet istutin jatkoksi.
Rhodot ovat yksi kestäviä rakkauksia!

Kolme asiaa, jotka jäivät kasvukaudella kesken:

Kivipuutarhan alangon rakentelu ja istutus. Se on ollut ainakin 10 vuotta
kesken. Ja on edelleen.

Paikkausistutukset jäivät vaiheeseen. Perenna-aarteiden uudelleen löytäminen
voi olla vuosien asia samoin kuin niiden lihominen isoiksi puskiksi jälleen.

Hyötymaan pienennys perennaistutuksin. Samaan syssyyn piti mansikkamaakin
siirtää tuonne. En kerinnyt eikä ollut taimia. Uusia leimuja on kaksi penkillistä kuitenkin.

Kolme asiaa, joita stressasin:

Jatkuvat sateet saivat puutarhan jopa kellumaan. Kuvassa on letku ja uppopumppu,
mikä kertonee katastrofin suuruutta. Kuutiotolkulla pummpasin vesiä pois.
Ne saamarin sateet pilasivat ruusujen ja pioneiden kukintaa.
Stressasin kadonneita/kuolleita kärhöjäni


Kolme asiaa, jotka saivat minut rentoutumaan:
Luonnon mahtavat ilmiöt, kuten myrskyt meren rannalla....
... revontulet yötaivaalla...
... ja luonnonrauha kesäyössä.


Kolme asiaa, jotka haluaisin hankkia tulevana kesänä:
Lisää ruusuja :) Uusi ruusupenkki on löytänyt paikkansa ja pensasruusuille
on oma isohko alue varattuna myös. Valintoja.... niiden edessä olen!
Clematorion entisöiminen eli kärhökaupoille menen!
Etsiä ja löytää taimistoilta talven teloittamia perenna-aarteitani.

Kolme asiaa, josta unelmoin

Helppo juttu - unelmoin kunnollisesta, vanhanaikaisesta kesästä auringonpaisteineen! Sitä ennen toivon lempeää talvea kasvien talvehtia vaurioitta. Unelmoin myös tylsästä, arkisesta elämästä, jossa ei tapahtuisi paljon mitään.

Tämä haaste lähtee nyt matkaan seuraaviin blogeihin:
Leilalle Metsätontun ruusutarhaan
Ninalle Hahtuvan heijastukseen
Pauliinalle Kukka & Kaaliin

Ottakaahan koppi ja viettäkää mukavat hetket viime kesän fiiliksissä! Minulla oli hyvin mukavaa ja aikaaviepää katsella viime kesän kuvia läpi.

18 kommenttia:

  1. Mainio kattaus viime kesästä. Monen asian kohdalla olen niin samaa mieltä... esmes sateet :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo sateet jäivät ihan päällimmäisenä kesästä mieleen. Ne rajoittivat toimintaa pihalla oleellisesti. Mutta josko ensi kesä olisi vähän aurinkoisempi!

      Poista
  2. Kyllähän tässä jo ehtii haasteenkin sisältöjä miettimään. Kiitos, otan vastaan!

    VastaaPoista
  3. Löysin tänne sattumalta toisen blogin kautta. Ihana kukkaparatiisi löytyi täältä. Tulin, näin ja jäin :-) Tervetuloa kylään! http://paleredrose.blogspot.fi/
    Terkuin Katja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa lukijaksi, minäpä kipaisen vastavierailulle. Mukavia blogeja on kiva löytää!

      Poista
  4. Sateesta huolimatta, sinulla oli kukkea kesä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nettimartta - kukkeus on haettu kameran rajauksilla, sillä tosi paljon kasveja kuoli viime talveen. Vahinkoja paikkaillessa koitetaan joskus päästä taas samaan.

      Poista
  5. Teillä on ollu palio sateesempaa ku meillä, ei täälä uppopumppua sentäs tarvittu. Teit kyllä valtaasan määrän istutusalueeta. Ihanat rentoutuskuvat! Ja nua kärhöt! Aaaah! Toivottavasti saat ne palautettua, tavalla tai toisella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helppoa tehdä uusia istutusalueita, kun pinta-alaa on paljon. Kärhöjä oli tosissaan ikävä ja tyhjät kärhötelineet olivat surullista katsottavaa. Ensi kesänä rakentelen kaiken uusiksi!

      Poista
  6. Kiitos haasteesta! Olin tosi iloinen kun muistit minua :) Olen siihen kuitenkin jo vastannut otsikolla Tilinpäätös. Vastaaminen oli oikein hauskaa, sai tehdä aivan kuin tilinpäätöstä kuluneesta kesästä. Oli ihanaa sukeltaa kesän kuviin ja muistoihin.

    Sinulla on upeita kuvia ja vastauksiasi oli kiva lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voihan pannahinen, miten multa on jäänyt hoksaamatta. Olin sen kyllä lukenut, mutta jotenkin niin tykkään sun blogista että tulit heti mieleeni. Noh... ei kai tässä vahinkoa kuitenkaan sattunut.

      Poista
  7. Upeita nuo rentoutumisosuuden kuvat. Ja kyllä ne sateet sen verran ärsyttivät täälläkin, että niistä riittää hyvinkin kolminkertaisesti parjattavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Between! Kesän satoi ja nyt sitä toivoisi lumisadetta suojaamaan kasveja...

      Poista
  8. Ihanat kuvat! Ja aivan loistava postaus. Yhdyn tuskaasi talven ja vesisateiden osalta, ainakin.

    Kärhöille toivon pelastusta ja parannusta, vähintään uusintaa. Ovat ne niin hienosti sinulla kukkineetkin. Mikä se olikaan se tallinseinän lajike? Valtavan ihana ja taitaa meilläkin päästä samaan virkaan, tallinseinälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hirnakka - kärhöseinä pitänee ilmeisimmin uusia. Odotan keväällä josko piippoja kuitenkin nousisi ja keskikikesällä isken sitten lapioni istutuspuuhiin.

      Tallinseinällä on kolme kärhöä: siperian ja alppikärhöt sekä niiden roosakukkainen siementaimi. Täyttävät tilansa heti viimeisen päälle hyvin.

      Poista
  9. Kiva haaste! Kiitokset siitä.
    Vastaan siihen heti, kun saan aikaiseksi paneutua asiaan :)

    VastaaPoista