tiistai 29. joulukuuta 2020

Puutarhavuosi 2020 haaste

Minna Hiidenkiven puutarhasta haastoi taas ihanasti muistelemaan mennyttä kesää. Kiitos
kovasti inspiroinnista ja katsokaamme nyt taaksepäin kuvien keralla.

Aina ilolla ja hyvällä sykkeellä! Kuvassa ruusu 'Ilo'.

1. Mitä sellaista teit puutarhassa, mitä et ole koskaan ennen kokeillut?
En rakentanut yhtään mitään uutta aluetta. Ihan poikkeuksellista tekemättä jättämistä! Energia
kului aika tasan töissä tekemiseen, joten oma puutarha jäi ilman kehitystoimia.

2. Pysyitkö viime talvena tekemissäsi puutarhasuunnitelmissa?

Hyvinkin tarkasti, kun en ollut suunnitellut mitään - enkä sitten rakentanutkaan mitään.
Kaikki entiset nousivat ja kasvoivat tyynen rauhallisesti. 

Iris 'Black Form' kasvoi entistäkin suuremmaksi puskaksi.

3. Tuliko puutarhaasi kesän aikana uusia kasveja?
Hyvin vähän entiseen verraten. Ryhmäruusuja tilasin Tantaulta, mutta ne taisi jäädä liki ainoiksi.
Tai noh - sitruunapihlajan ja arnoldinpihlajan istutimme äitini muistotilaisuudessa muistopuiksi
hänelle. Himpun retkahdin pelargonioihin, joista olikin paljon runsaskukkaista iloa.

Taisin vähän hurahtaa pelargonioihin, vaikka ne onkin mummojen kukkia!

4. Menetitkö kasveja?
En mitään surettavan merkittävää. Talvi oli leppeä ja armollinen. Semmoinen epätalvi.

Pionit säästyivät talvelta ja kukoistivat aivan uskomattomasti!

5. Mitä sellaista haluaisit puutarhaasi, mitä et ole vielä(kään) saanut?
Huvimajan, johon saa grillin. Nyt grilli on kuusten alla - suojassa siis sekin. Grillaaminen on
kesässä tosi isossa osassa ruoanlaittoa. Ihan kesän nautinnollista parhautta!

Grillaus on kesän ilo ja nautinto! Monta antoisaa hetkeä
on vietetty porukassa antimista nauttien.

6. Mikä asia viime puutarhakaudelta tulee aina muistuttamaan sinuan kesästä 2020?
Töissä kesäkukkien aivan valtava loisto koko kesän, sekä uskomattomat puistojen
parannusprojektit. Oli tosi hyvä kesä töissä, ja jälki näkyy vuosikausia eteenpäinkin. Kotona
oli enemmän nolosti nollavuosi, tai jopa miinuksella.

Kesäkukat menestyivät parhaiten ikinä! Olin ylpeä!

7. Mikä oli suurin saavutuksesi puutarhassa viime vuonna?
Tarjolla on vain antisaavutus siitä, että kivipuutarha pääsi ryöstäytymään täysin villiksi. Pakko
korjata asia heti määrätietoisesti ensi kaudella. Ensi kesänä pystynen pitämään kesäaikaa jopa
lomaakin ainakin pari viikkoa. Syksymmällä sitten loput.

Viidakoksi se päätyi... kuva elokuulta.

8. Mikä oli paras ostoksesi/hankintasi?
Kaippa ne ryhmäruusut, kun olivat ainoita ostoksia :D

Mirato oli uusia hankintoja. Luultavasti se pärjää täällä...

9. Tuliko tehtyä virhehankintoja?
Rinta rottingilla vastaan ei. Tällä kertaa oli helppo vastata tähän!

Aika näyttää kuinka uusi lajike Centr'O'Rose pärjääkään.

10. Mikä kasvi yllätti sinut positiivisesti?
Ruusuthan ne taas kukoistivat ihan hurjasti. Ei se kyllä yllättänyt, mutta tuotti kovasti mielihyvää!
Oikeastaan kaikki kukkivat kasvit kukoistivat ihan hurjasti, kiitos suotuisan kesän!

Ruusumaa pursuili kukkia ja värejä. Ihana!

11. Mikä kasvi oli suurin pettymyksesi?
Rikkaruohot. Ne jaksoivat pinnistää! Säät kaikkinensa hellivät tasaisin satein ja paistein, mikä oli 
poikkeukselllista viime vuosiin verraten. Rikat(kin) kiittivät.

12. Mihin käytit suurimman osan puutarhabudjetistasi?
Sangen vaatimaton ruusutilaus oli ainoa investointi. Puutarhamatkailu olisi ollut niiiin ihanaa,
mutta koska korona, niin mihinkään en tietenkään nokkaani pistänyt. Ehkä ensi vuonna...?

Ruusut on aina mun rakkauteni!

13. Mitä opit?
Olemaan armollinen itselleni. Kun ei jaksa ja kerkeä... niin ei vaan jaksa ja kerkeä.

14. Odotatko tulevaa/alkanutta kasvukautta....
Kunnianhimoisin suunnitelmin korjata edellisen kasvukauden laiminlyönnit! Tosin töissä on paljon 
suurempia unelmia rhodo- ja hortensiapuiston perustamisessa, sekä vähintään yhden ruusupuiston 
rakentamisessa. Ehkä ne suuret unelmat on siirtyneet omalta tontilta isommille peliareenoille.


Ruusut saavat kasvurauhan kukoistaa

Haateen säännöt:
1. Kerro keneltä sait haasteen.
2. Kerro haasteen aloittaja (Minna Hiidenkiven puutarhassa - blogista)
3. Haasta muutama blogiystäväsi mukaan.
4. Käy laittamassa haasteen aloituspostaukseen kommentti, niin postauksesi lisätään haasteeseen
osallistuneiden listalle.

Minä haastan mukaan Hirnakan Hirnakan Torppa-blogista,
Navettapiian Navettapiian Puuhamaa-blogista ja Between Rikkaruohoelämää-blogista.

18 kommenttia:

  1. Oli kiva lukea vastauksesi tähän haasteeseen. Aivan todella ymmärrettävää, että kotipuutarhassa tapahtumat jäivät vähäisemmiksi, koska teit töissä niin valtavasti uutta.
    Hurjan ihania kesäkukkaistutuksia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos tehoja on tarjolla 100% ja työ imee niistä 95%, niin laskuopin mukaan jää... tosi vähän. Onneksi suurimmat manööverit on tehty omalla tontilla jo vuosia sitten.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Tämmöinen tästä vuodesta nyt sitten tuli. Onneksi aikaisemmat panostukset - varsinkin 2016 pahan talven jälkeen tehdyt paikkaukset ovat onnistuneet ja vahvassa kasvussa.

      Poista
  3. Tämä on kiva haaste, johon itse vasta mietin vastauksia. Hirveän vaikea on muistaa asioita koko vuoden ajalta. Hetkestä vuosi sitten tuntuu olevan ikuisuus, toki koronakin saa aikaan, että se tuntuu olevan suorastaan eri aikakautta. Mutta muutenkaan tähän aikaan ei enää tahdo muistaa esimerkiksi alkukesällä istutetuista kasveista mitään. Haastavaa! Mutta on hyvä varmaan katsoa kuvia läpi, samalla niitä voi valita postaukseen. Noita kesäkuvia ja ihania ruusukuviasi ei voi kyllästyä katsomaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä aivan ihana haaste! Itsekin kuvista havainnoin viime kesän jututtuja. Meni vähän sumussa koko kesä, kun tuli niin paljon muuttujia koronankin muodosssa. Kuutioinnissa oli puutarharetki jos toinenkin, mutta lopulta mihinkään ei päässyt lähtemään.

      Poista
  4. Kiva vastaus ja vielä ihanilla kuvilla höystettynä! Nuo rehevän villiintyneet kukkapenkkisi näyttävät ainakin kuvissa kauniilta. Vähät siitä jos jossain välissä joku rikkaruoho yrittää päätään nostaa; kuvissa se ei ainakaan näy. Odotan kovasti noita "suurempien areenojen" projektejasi. Ei ihme, jos kotona ei jaksa tai ehdi hirveästi puutarhailemaan, kun töissä on koko ajan toinen toistaan upeampia puistoalueita kohennettavana. Lisään postauksesi haasteeseen osallistuneiden listalle. Iloa loppuvuoteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvissa ei juu näkynyt, mutta todellisuus oli kyllä jotain muuta. Todellakin panokset olivat isommalla näyttämöllä, joista sitten ensi vuonna enemmän blogiinkin. Erityiseti yli 50:n pionin ja vajaan 100:n syysleimun istutuksesta odotan suuria. Sinne sekaan on tirvaistu vielä mittavasti tulppaaneja ja narsisseja, niin luulis tuntuvan jossain!

      Kiitos kun lisäät postauksen listoillesi, kun vasta tänään hokasin että sehän jäi tekemättä...

      Poista
  5. Todella ihania kuvia! Ymmärrän kyllä ettet ole ehtinyt kotipuutarhassa puuhailla, mutta siellä näkyy olevan niin kaunista, ettei tarvi muuta kuin ihailla! Voi kun pääsisin joskus ihan livenä katsomaan ahkerointiasi kaupungilla. Ihan toteutumisen rajoissa, eihän tässä niin pitkää matkaa ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oma puutarha elää vahvasti entisillä istutuksilla, mutta nekin tarvitsevat huoltoa ja kitkemistä. Nyt luonto hoiti kastelun, mutta kitkemisen kanssa oli puutteita.

      Tervetuloa käymään Merenrantakaupungissa Raahessa, kun matkakaan ei niin pitkä ole!

      Poista
  6. Hops, nappasin haasteesta kopin.
    Niinhän se on, että kun yhteen suuntaan kumartuu kitkemään tai rakentamaan, muut suunnat jäävät ahteria ihailemaan. Nyt voittivat raahelaiset ja kohentuva maisema, paitsioon jäi oma puutarha. Onneksi sinulla on siellä niin vahva ja hyvä perusta, ettei välivuosi tai kaksikaan vielä suuria tuhoja aiheuttane. Innolla odotan uutta puutarhakautta, jospa vaikka ensi kesänä pääsisimme nokakkain, teillä, meillä tai vaikka virossa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elävin silmin olisi taas niin kiva nähdä, ja eiköhän tuo koronakurimus kesällä jää muistojen kirjoihin. Pannaan tähtäin sinne loppukesän puolelle - miten nyt lomia vietelläänkään.

      Poista
  7. Kiitos kivasta haasteesta, jonka sainkin sitten tuplana. Tämä on oivallinen haaste, jonka puitteissa tulee käytyä läpi mennyttä vuotta syvällisemmin ja kirjattua postaukseen myöhemminkin luettavaksi.
    Ihme olisi, jos työssä aherruksen lisäksi jaksaisit pakertaa vielä kotonakin. Sillekin löytyy vielä aikansa. Pääasia, että on oma pihapiiri, jonne voi palata työn tuiskeesta.
    Oikein Hyvää Uutta Vuotta sinulle Tita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haaste on ilolla kukistettu. Tässä linkki postaukseen: https://rikkaruohoelamaa.blogspot.com/2021/01/puutarhavuosi-2020.html

      Poista
    2. Sä olit nopee! Kipaisen lukemaan...
      Oma piha on ollut henkireikä, jossa syyttävästi tuijottaa kaikki tekemätön työ :D

      Poista
  8. Kiitos haasteesta! Kyllä tähän vastaukset pitää ettiä kuvien kautta. Muisti on hyvä, mutta niiiin lyhyt :) Yhyryn erellisin kommenttiihin, ettei minimaallinen jaksamine omas puutarhas näy mihinää. Hyvät perustukset kantaa pitkälle. Kyllä näillä ponnistuksilla jäät raahelaasten miälihin ikuusiksi aijooksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvien kautta minäkin lähdin kasvukautta purkamaan. Yllättävän vähän niitä kuvia oli kuitenkin.

      ... ja se kiinalainen sananlasku puun istuttamisesta pitää niin paikkansa. Jokusia satoja puita on tullut istutettua, niin on tulevatkin elämät etukäteen pelastettu :D

      Poista
  9. Puutarhurin on hyvä olla armollinen itselleen, etenkin kun elellään täällä pohjolassa epävakaiden säiden armoilla. Kauniita ruusuja.

    VastaaPoista