sunnuntai 28. heinäkuuta 2019

Ruusuja, kesäyön taikaa ja arbetorumin kuulumisia

Helleviikko on takana, ja edessä on helpommat kelit noin työn tekemisen kannalta. Minua on huvittanut tänän viileänä kesänä ainokaisen helleviikon tuottamat otsikot mediassa. On käristyskupolia, ennätyshelteitä ja ties mitä verbaalisia ilmauksia tosi kuumalle kelille.

Ruusut rakastavat lämpöä ja aurinkoa. Kuvassa ranskalainen 'President de Seze'


Täällä pohjanmaalla on ollut sateinen toukokuu, jossa oli muutama lämmin päiväkin. Kesäkuu oli kylmä ja tosi tuulinen, samoin heinäkuun alkupuoli. Heinäkuu hiljalleen lämpeni sinne +20 pintaan, mutta ihan rehellisesti lämmintä ja helteistä on ollut tässä kesässä vain mennyt viikko.

Ranskanruusu 'Jenny Duvall' muistuttaa tuota edellisen kuvan ruusua hyvin paljon.

Viileys ja tosi sitkeä kuivuus on tämän kesän kiusoja. Sadetta on kunnolla saatu toukokuussa, ja rippusia kesäkuussakin. Maa on porokuivaa syvältä asti. Töissä ja kotona puutarhurointi on lähinnä kastelua. Rikkaruohotkin näivettyvät kuivuudessa.

Kanadanruusu 'Henry Kelsey' ja Ryhmis 'Calypso'

'Calypso' on kevään hankinta. Kokeilen muutamia Easy Elegans-ruusuja. Nätti on.

Useimmat kanadalaiset kasvavat pensasruusumaisesti. Tämä on köynnösruusu
'William Baffin', joka kurottaa kyllä liki 2 metrisenä syksyllä.

Myönnän kyllä, että viime viikko oli tosi kuumaa ja porottavaa hellelukemissa. Töiden jälkeen olo oli kuin grillissä kypsennetty. Minulle viikon helle piisasi oikein hyvin. Kuivuuteen toivoisin helpotusta, mutta sellaista ei ole sääkartoissa luvassa pariin viikkoon ainakaan. No pyykkiä on helppo kuivata, nytkin 14 räsymattoa kuivuu pesun jäljiltä pihalla.

Ruusumaa yön usvassa

Öisin nousee hieno usva, joka kasteellaan koittaa pelastaa kasveja kuvuudelta. Viikonloppuna minäkin voin valvoa pitempään, joten pääsin kameran kanssa viime yönä usvaa kuvaamaan.

Maailma on niin kaunis ja pehmeä usvaisena. Etualalla kukkivat
enkeliperhoangervo ja 'Hansa'-ruusu.

Täpläleimu 'Alpha' ja pottumaan nurkkaa.

Usva kietoo pehmeään syleilyynsä kukkivaa puutarhaa mitä hempeimmällä tavalla. Illan hämäryys tuo oman tunnelmansa suureen rauhaan, mikä täällä syrjäkylällä muutenkin vallitsee.

Juolavehnää, maa-artisokkaa ja ukontulikukka.

Maalaisromantiikkaa, eli kanojen pesävällyjä talven varalle.

Vielä viimeisenä kuningasliljan nuppuja ja ukontulikukka.

Elokuu jo kolkuttelee, ja minä toivon voivani pitää vähän lomaakin jossain sopivassa välissä. Eli pitäisi sataa, että voin olla himpun pois työmaalta. Tuuraajaa kun ei ole. Ihan työn puolesta saan lähteä käymään Lepaalla puutarha-, viher- ja kiinteistöalan ammattinäytttelyssä. Siinäpä taitaa olla kesän ainoa reissu, mutta hyvä että edes sinne pääsee.

Arbetorumissa likusterisyreeni 'Golden Eclipse' räväyttää pian kukintonsa auki. Enkeliperhoangervo ja viimeiset
pionit kukkivat, purppuraheisiangervo 'Jefam' ja kuunlilja tuovat lehtimuotonsa ja -värinsä piristyksenä.

Arbetorumissa (kirjoitusvirhe on tahallinen) istutukset alkavat pikku hiljaa näyttää pieniltä puilta. Pensaat ovat nopeampia - pitkällistä on puulajipuiston perustaminen. Joistain kulmista katsottuna näyttää jo ihan kivalle.

Edessä rusokirsikka, takana kirjometsävaahtera ja punapähkinä. Muotoja ja värejä.

Armoitetu viikonloppu lähestyy loppuaan, ja taas on uusi työviikko pian käsillä. Iloa ja valoa viikkoosi!

Pian viimeisetkin terälehdet varisevat, ja on aika sanoa heipat pionien upealle kukinnalle.

34 kommenttia:

  1. Upeat usvakuvat! Maa on aamuisin todella ihan märkä kasteesta, onneksi, niin tulee edes joitakin vesitippoja kasveille. Jännä tunnelma usvaillassa kuvissasi. Mutta ei pelottava kuitenkaan.
    Viilenee tosiaan, mutta eipä näy sateita kartalla täälläkään päin.
    Ihania ruusuja siellä sinulla. Ja pionit kukkivat näköjään pitkään, no, on täälläkin Alexandra Duffissa vielä yksi nuppu, mutta se onkin outo :-D Muut ovat lopettaneet aikapäivää sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt täällä pohjoisessakin illat hämärtyvät, mikä tuntuu ihan mukavalle. Keskikesä on niin kirkasta, että pieni hämy öisin tuntuu rauhoittavalle. Usva vielä korostaa sitä seesteistä fiilistä puutarhassa ja luonnossa.

      Pioneilla oli viileyden ansiosta mielestäni ennätysmäisen pitkä kukinta. Sadekaan ei pieksenyt kukintoja, joten nautinto niiden osalta oli täydellinen. Edelleen piisaa pionin kukkia, jotka kukkivat sivunuppuja tekeviin lajikkeisiin.

      Poista
  2. Kauniit kuvat usvaisista näkymistä! Täällä myös kuivuus kiusaa. Ihana tuo rusokirsikan, punapähkinän ja kirjometsävaahteran yhdistelmä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rusokirsikka tarjoaa syksyllä ihan huiput värit. Kirjometsävaahtera menee vaahteroiden tapaan keltaiseksi. Luultavasti kuivan kesän jälkeen tulee hyvä ruska taas.

      Poista
  3. Pionit kukkivat tänä vuonna pitkään, ihan viimeiset kukat kuivuivat nupuiksi. Täällä on ollut aika samanlainen kesä sään suhteen. Mahtavat usvakuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuivuutta on ollut jaossa aika epätasaisesti. Etelässä on tullut paikoin vettä reippaastikin. Meillä kärvistellään kuivuudessa. Sadetta toivon tosissaan, sillä puutkin alkavat jo kellastuttaa lehtiään kuivuuden takia.

      Poista
  4. Voi miten hienoja kuvia.
    Kuivaa on täälläkin, on ollut pakko kastella tätä kuivaa hiekkakangasta. Kasvit on kärsiny, samoin minä kuumuudesta. Kova ötökkäkesä, siis tuholaisia ollu runsaasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä taitaa ötökätkin kärsiä kuivuudesta, kun ei ole edes kirvoja näkynyt sitten alkukesän.

      Poista
  5. Kauniit ruusut ja muutkin kuvat. Mitenkäs se likusteri näin myöhään kukkii, Rääkkylän kirkonkylällä on valtava puu ja se kukki juhannukselta! Meillä on aika viliposet kelit nyt, yöllä mittar laski seihtemään asteeseen. Huomiselle laitan leipätaikinan. Ol kyllä liian kuumia päiviä viimeviikolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me ollaan niin pohjoisessa, että vimpat pionitkin kukkivat vielä. Juhannusruusu ei ikinä ehdi juhannukseksi kukkaan, ja likusterin vuoro on heinäkuun puolenvälin ja lopun tietämillä kesästä riippuen.

      Lämpötilat laskivat ihan radikaalisti viime yön aikana. Aamulla oli mittarissa +7. Oli helppoa ja hietöntä tehdä päivä töitä, kun oli riittävästi vaatetta päällä.

      Poista
  6. Sun kuvat ei petä, koskaan.

    Pienet puut kasvavat vähän salaa, ei ole puiden kasvu hätäisen boputtajan hommaa ollenkaan. Valtavan ihania katselukulmia sinulla siellä on!

    Villaa ylle ja iloa viikkoosi.

    Ps. Kuinka kanatuiset ovat sopeutuneet?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puille on tarjottava alkupalaksi 10 vuotta kasvurauhaa, pääruoaksi toiset kymmenen ja viimeinen kymppikausi valmistaa puun. Lajista riippuen yleensä jää perikunnalle nautintaoikeutta jäljelle.

      Raitista oli työn teko - ihan villaisia ei vielä tarvinnut sentään. Senkin aika tulee tuota pikaa.

      Kanatuiset munaavat aherasti pikkumuniaan. Ne erottaa ihan koon puolesta muiden munauksista. Hyvin ovat porukan mukana kiltisti järjestyksen alapäässä.

      Ihan ekana saapuneen parven Täplä luovutti elinkaarensa lopussa aivan kuten olin epäillytkin. Ehkä Wanha Rouwa kokee tässä saman kohtalon, joten nämä kaksi uutta on paikkaamassa menetyksiä.

      Poista
  7. Upeita usvakuvia! Täälläkin on ollut nyt tosi kuivaa. Huomiselle on vihdoin luvattu sadetta, toivottavasti ennuste nyt pitäisi paikkansa ja saataisiin vettä ihan kunnolla. Kaikkea hyvää viikkoosi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti saitte sadetta. Meillä rysähti lämpötilat reiluun +10 asteeseen, ja tuuli puhaltaa suoraa Siperiasta. Sai kaapista etsiä villasukat taas jalkaan ja fleecen takin alle. Erikoinen heinäkuun päätös.

      Poista
  8. Iiik, en kestä, nuo usvakuvat ovat aivan täydellisiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nettimartta - sinä upeiden valokuvien mestari!

      Poista
  9. Sinulla on niin kaunista kukintaa puutarhassasi. Ja tuo usvakuva on aivan upea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun mielestäni puutarhani on parhaimmillaan syyskesästä. Kukkia riittää pakkasiin asti. Usva on taikaa!

      Poista
  10. Jo onkin ollut kuuma viikko takana, öinen kaste ja usva on tuonut helpotusta hiukkasen. Kuivuus on karmivaa, kasvit jäävät kituliaiksi ja osa on jo kuoleman kielissä. Sinun usvakuvasi ovat upeita, hienoa, kun maltoit kulkea kameran kanssa yösydännä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuumuus vaihtui melkoisen siperialaisiin tuuliin, mutta kylmyyttä pääsee aina vaatteilla suojaan. Kuivuus on kiduttanut kasveja, ja uudet istutukset eivät ole kasvaneet kummoisestikaan. Toiveissani ne ovat juurtuneet hyvin...

      Kaikki luonnon ilmiöt kiinnostavat, ja tarjoavat hyvän tilaisuuden tallentaa muistoja valokuvien muodossa.

      Poista
  11. Ihania puiden ja pensaiden värejä ja muotoja, Usvaa minäkin olen aamuisin ihaillut mökin ikkunasta kun viljapellot siihen on kietoutunut. Sadetta täälläkin odotellaan, vähän tänä aamuna sitä saatiin mutta aivan liian vähän. Meillä rikkaruohot kyllä vielä rehottaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasvien värien lisäksi tykkään ihan hurjasti niiden muotokielestä. Aina ei kukat ole pääasiassa, vaan lehtivärien ja muotojen myötä saa "koko kesän kukinnan" - esimerkiksi värikäslehtisisitä heisiangervoista tai kirjavalehtisistä pensaista.

      Kastelemattomilla alueilla rikatkin nuutuvat veteliksi. Ne on kyllä pahuksen nopeita piristymään vettä saatuaan.

      Poista
  12. Upeita usvakuvia ja kaunis puutarha siellä sumun seassa! Minuakin huvitti uutisten ilmaukset yhdestä viikon hellejaksosta. Aivan kuin viime kesän helteet ja kuivuus olisi kaikilta unohtunut. Ei tämä kesä mitenkään poikkeuksellinen minusta ole ollut; kesään mahtuu normaalistikin monenlaista säätä. Meillä ei edes kuivuudesta ole vielä pahasti riesaa. Paahteisen aurinkopenkin ritarinkannukset näyttävät vähän kellastuneen, mutta ne kasvavatkin hiekkaisessa maassa aivan rinteen laella, joten ei ehkä ole ihmekään, jos vähän mieltään osoittavat. Nyt on niin kylmää, ettei ulkona tarkene olla muutenkaan, joten voisi sitten samalla vaivalla sataakin vaikka pari vuorokautta putkeen. Saisi taas sadevesitynnyrin täyteen kasteluvettä eikä olisi hallaöiden vaaraa. Iloista työviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep - viikon helle on käristyskupoli ja ilmastonmuutos. Jostakin pitää ne otsikot repiä, ja siihen sää on ihan paras ja käytetyin aihe. Kaikesta päätellen uutisista on pulaa, kun pitää keksiä ja julkaista kaikkea äärimmäisen tyhjänpäiväistä.

      Aamulla etsin villasukat jalkoihin ja fleecen takin alle. Alle 10 asteen lämpötila sai melkein jo kaipaamaan pitkiä kalsareita. Mutta kalenterin mukaan on vielä heinäkuu, joten turvasin vain villasukkiin.

      Poista
  13. Ruusut ovat ihania, mutta nuo usvakuvat todella herkkiä. Mikä tahansa on vaikkapa seinälle katsottavksi tulostettava, mutta nuo kaksi heinäseivästä (kanavällyt) on niin maalaisromanttinen, että se kiehtoo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pahoin pelkään, että loppukesä sujuu perin puuduttavin ruusupostauksin :D

      Tänään tuuli niin rivakasti, että toinen heinäseiväs kellistyi tuulenpuuskassa. Pitää käydä korjaamassa heinät latoon talteen talven varalle.

      Monasti teen muutaman heinäseipäällisen ihan vain maisemallisiin tarkoituksiin. No samalla kanat saavat pesänpehmuketta talven munaamishetkiin, joten hyötypuuhaa sekin on. Mutta mielestäni heinäseipäät on kyllä jotain niin tunnelmallista katsottavaa, että ihan ilosta niitä seivästelee. Hämärässä usvassa ne ovat kuin jotain menninkäisiä - osa pulleampia ja toiset laihempia. Jokainen omanlaisensa.

      Poista
  14. Wonderful flowers, great photos.
    All the best
    Maria

    VastaaPoista
  15. Meillä on ollut selvästi lämpimämpää mutta oh, sadetta, sadetta, please.
    Calypso on hurmaava... oi kun rupesi kutittelemaan ruusuvarvasta😉Usva on todellakin taikaa ja helpottaa hiukan kasvien elämää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuivuus on ihan järkyttävää, kuten viime kesänäkin. Nyt kuumuuden sijasta kylmyyden keralla. Lopputulos on kuitenkin sama. Vesi ei riitä, eikä kaste tai usva paikkaa kunnon sadetta.

      Calypso näytää kyllä ekana vuonna tosi kivalle - vaan talvehtiiko... jää nähtäväksi.

      Poista
  16. Joo, minuakin on pistänyt silmään nuo helleviikoille keksityt nimet. Viime vuonna helle kesti kuitenkin viikkokausia :D
    Viime vuonna tosin puutarha pärjäsi paremmin, sillä kesäkuussa satoi. Nyt täällä on ollut koko kesän tosi kuivaa...

    VastaaPoista
  17. Kylmää ja kuivaa on yhä edelleen, eikä sääennusteet lupaa yhtään helpotusta. Epäilemättä kun viimein alkaa sataa, niin sitä lajia piisaa sitten ns. maailman tappiin saakka. Keleissä näyttää siltä, että sattunutta säätä piisaa aina kuukausitolkulla kerrallaan.

    VastaaPoista