sunnuntai 6. tammikuuta 2019

Lupsakkaa loppiaista!

Loppiainen päättää jouluajan, ja meillä rahdattiin kuusi ulos jo eilen. Lauantai on yleensä siivouspäivä, joten helpointa oli viedä ensin kuusi ulos ja heittää matot perään. Niitä neulasia löytyy varmasti vielä kesälläkin, vaikka kuusi ei oikeastaan varissut juur yhtään.

Talven kohmettama Gargoyle saa lohtua lyhdystä.

Olin perin tyytyväinen saatuani vähäiset Jouluun viittaavat merkit poistettua näkösältä. Nyt saa kevät tulla sisälle! Ulkona kelit on perin talviset, mutta monta kertaa on auringon pilkahduksiakin nähty. Vanhan kansan viisauksien mukaa ensi kesä on siis  hyvä. Siihen haluan uskoa itsekin.

Mesiangervon kukinnot puuterilumella hunnutettuina.

Ulkoilukelit on olleet aivan oivalliset, kun hyytävä viima ja Aapeli-tuuli laantuivat. Kylmyyttä pääsee aina karkuun pukeutumisella, ja asioilla on puolensa. Sääskiä esimerkiksi on nyt tosi vähän, eikä paarmatkaan pörrää ympärillä. Itse asiassa on sangen rauhallista ja harmaata.

Tonkat kumollaan. Lunta satoi jopa jättikuusten alle.
Kulunut viikonloppu on ollut ihan harvinainen piiitkään aikaa. Ei ollut mitään aikataulutettua, pakollista menoa tai ponnistusta. Sen kun lämmitettiin pirttiä, saunottiin, laitettiin hyvää ruokaa ja hörpittiin viimeisiä Jouluglögejä. Huvikseen harjoitettiin hyötyliikuntaa mm. kolaamalla kivijalan ympärille lumisuoja. Se lämmitää kummasti rossipohjaisen hirsipirtin lattiaa. Pikainen vanhan kansan huippuedullinen lämpöremontti.

Vastasatanut lumi juoruaa kolmen saukon kulkeneen joen jäällä. Nuo mahaliukujäljet on hauskoja.
On niin iloista huomata saukkojen edelleen viihtyvän pienessä joessamme. Siinä on sopivasti virtapaikkoja, jotka pysyvät sulina yleensä läpi talven. Himpun tekisi mieli viedä kissanruokaa varalta, jos kalaonni ei suosikaan. Talvi on ankaraa aikaa luonnossa eläville.

Räpyläjalat jättävät omintakeisia kuviota. Häntäkin piirtää omat sipaisunsa hankeen.

Kevättä kohti  - päivän pitenemisen huomaa nyt jo oikeasti! Iloa ja valoa viikkoosi!

20 kommenttia:

  1. Ihanan positiivinen postaus! Alkaa olla kevättä ilmassa :) Leppoisaa loppiaista ja alkavaa viikkoa sinnekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa on seurata talven kulkua niin hangen pinnalla kuin tähtitaivaallakin. Kaikki elää ja virtaa, vaikka tuntuis että kohmeessa on kaikki. Ei ole, mutta hitaampaa ja hämärämpää noin vaihteeksi.

      Poista
  2. Joko tilataan ruusuja? Jokojokojoko?? Minä niin kovasti jo täällä odotan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan pianpianpian. Niinku helmikuussa. Viihdytä itseäsi https://www.rosen-tantau.com/en/ Etsi sieltä semmoisia, joilla on mahdollisimman monta hardiness tähteä. Kuten Baronesse kolmella tähdellä. Ja olen tykännyt Tantop-purkkeihin istutetuista taimista, vaikka painoa tuleekin tuolla systeemillä reilusti enempi. Paljasjuurisina ovat keveämpiä.

      Poista
  3. Saukkoja! Mukava postauskokonaisuus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saukot on hauskoja veijareita, jotka maaliskuussa pistävät melkoisen älämölön joella. Ihan kuin pahuksen epävireiset kollit.

      Poista
  4. Oi, saukkoja! Onpas mukavaa :)
    Valoa kohti mennään vahvasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joessa on monenlaista elämää, jota on kivaa seurata. Saukot on arkoja, paitsi maailskuisissa karkeloissaan voi päästä hyvinkin lähelle.

      Meillä päivänvaloa piisaa viisi minuuttia enempi joka päivä.

      Poista
  5. Päivän jatkumisen jo näkköö illasta! Veikeitä ovat saukot seurata. Mukavoo viikon jatkuu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aurinko nousee myös himpun korkeammalle joka päivä, joten se valaisee oikeasti rippuden enempi ja pitempään.

      Poista
  6. Kevättä ja kasvukautta odotellaan innokkaana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Led - teillä varmaan jo valot on päällä :D

      Poista
  7. Vai ei oo sääskiä eikä paarmoja.....ei meilläkää, mutta kärpääsiä löytyy :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaa - joulukärpänen ei ilmestynyt pirttiin, eikä meillä ole navettaakaan. Täs jokunen kuukausi vielä ollaan ihan rauhassa, mutta kyllä ne pirulaiset jostain kolosta taas esille kaivautuvat lämpimien kelien koittaessa.

      Poista
  8. Meillä lähti kuusi ulos loppiaisena. Neulasia on edelleen joka paikassa vaikka imuroitiinkin. Kissat ovat olleet tehokkaita levittämään niitä ympäri taloa. Joulukärpänen vieraili meilläkin, joutui tosin melko pikaisesti toisen kissan suihin. Ulkoilukeleistä tykätään täälläkin, lumitöistä saa mukavasti hyötyliikuntaa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Karvaturkit tosiaan hyvin sekoittelevat neulasiakin joka paikkaan. Teidän joulukärpänen oli kissalle huippuviihdettä, joka ilmeisesti loppui sitten liian aikaisin.

      Poista
  9. Meillä ei ollut kuusta tänä vuonna ollenkaan, kun vietimme joulun muualla . Koristeetkin oli vähäisiä. Uutta lunta on meille satanut kahden viime päivän aikana noin 10 cm. Siitä olen todella iloinen ja jos pakkaset ennustuksien mukaan pysyvät tietää se myös lumien pysymistä . Mutta kevättä kohti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joulu muualla kuulostaisi tosi mielenkiintoiselle kokeilla itsekin joskus.

      Odotan toiveikkaana jokaista lisäsenttiä lumikerrokseen, jotta ikävämpien pakkasten tullessa olisi eristeet kunnossa kasveille. Talvi on aina jännityspeli.

      Poista