sunnuntai 22. lokakuuta 2017

Valkosipulit maassa!

Vapaa-aika puutarhanhoitoon on todella niukkaa. Taas jäi vain yksi päivä viikosta, että saa paneutua puutarhan syystöihin. Tärkeimmäksi olin ajatellut valkosipulien istutuksen. Sitä varten piti jyrsimellä ryllätä tämän kesän pottumaa. Homma lähti hyvin käyntiin, mutta ikivanha jyrsin kuoli käsiini. Koko moottori halkesi. Oli muuten melko pamaus. Homma tyssäsi siihen. On se kumma, kun jyrsinkään ei kestä yli kolmea vuosikymmentä!

Tuurenpihlaja ei ehtinyt saada punaista syysväriään, kun pakkanen
ehti tiputtaa lehdet alas.


Pyytelin Maestroa apuun, ja hän haki naapurista traktorin ja sen perässä olevan leveän jyrsimen. Myllättiin sitten koko iso hyötymaa. Keväällä on kätevää aloittaa puutarhuroinnit, kun maa on jo syksyllä muokattu valmiiksi.

Syyshortensia jatkaa kukkimista kylmistä huolimatta. Tämä on niin kaunis!

Valkosipulien urakka on  nyt valmis. Reilut 500 kynttä on nyt maassa, mikä riittääkin omiin tarpeisiin. Vielä irroittelin parisataa kynttä, sillä jos maa ei jäädykään niin laitan vähän extraa. Jokaiselle ylimääräiselle valkosipulille on aina ollut ottajia.

Lyhyt kertaus, kuinka minä hoidan valkosipuleitani. Istutus kylmenevään maahan. Täällä Raahessa näyttäisi ajankohta olevan lokakuun puolenvälin jälkeen. Helpointa istutus on sulaan maahan, mutta onpa joskus talven yllättäessä nujakoitu rautakangenkin kanssa istutusta. Helpointa on peittää maa vaikka haravointijätteellä, jolloin se pysyy pitkään sulana pakkasissakin.

Reilun syvyinen vako, jonka pohjalle levitän palanutta hevosen lantaa sekä tuhkaa.

Aikansa meni lapioidessa jyrsimen jäljiltä penkit ja välikäytävät, mutta pehmeään maahan oli tosi helppo betonilapiolla tehdä lopulta pitkiä vakoja. Hevonpaskaa ja tuhkaa, sekä nyt uutena kokeiluna myös syyslannoitetta sekoitin vaon pohjamaahan. Siihen painoin kynnet reilun 10 sentin välein.

Tulevaisuuden toivot rivissä.

Sitten vain peitellään mullalla.
 
Viimeisenä katetaan penkit - minä käytän kuivaheinää. Välikäytävät muovitan.
Kesällä lisään tuoretta heinäsilppua niin rutkasti, ettei mitkään rikat kurkistele.

Näiltä osin homma siis selvä. Olo on tyytyväinen, ja yksi stressin aihe on pois. Ne loput pari sataa laitan maahan jos on keliä. Uskoisin olevan, sillä talvi harvoin tulee kovin äkkiä näille merenrantapaikoille.

Purppuraheisiangervo eli Physocarpus opulifolius 'Coppertina' - hieno ja kestävä.

Nyt taas kohti työviikkoa hyvällä sykkeellä. Sain edes jotain omassa puutarhassa valmiiksi. Viikolla voi jatkaa vaikka verkottamalla puuvartisia. Myyriä ei näyttäisi olevan, mutta rusakoita ja kauriita pyörii nurkissa.

Työviikko onkin tosi mukava, sillä paikallinen K-rauta lahjoitti koko kevätsipulien varastonsa kaupungille. Saan niillä keväisen kukkaisaa ilmettä Kari Juvan veistospuistoon runsain mitoin.

Iloa ja hymyä elämääsi!


29 kommenttia:

  1. WOHOOOO!!! Onnittelut valkosipuleista, sinun valkkaripenkkisi ovat aina niin hieno näky.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos, Hirnakka! Vielä olisi irroiteltuna rehdit 200 kynttä. Elämä ei kaadu, jos noita ei saa maahan. Mutta valkosipulistressi loppui kyllä tähän päivään. Olin tyytyväinen, koska tulevaisuus näiden osalta on nyt turvattu ja suoritettu. Loput on bonusta onnistuessaan.

      Poista
  2. Mieletön määrä kynsiä istutettavana. Minä laitoin kolmisenkymmentä ja olin muka ihan puhki urakan jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla tämä diagnisoimaton grandioosi tuottaa erilaisia manöövereitä :) Kaikkinensa hippuilen noin 700 kynnen istutusta. Mutta ammattilaiset tunkee tuhansia kynsiä maahan. Tämä menee vielä semmoisella harrastelija statuksella. Kuten kaikki muukin - suuruudenhulluun rajamailla.

      Poista
  3. Hyvä, hyvä, kyllä sie ootkin taas saanut paljon aikaiseksi. Kyllä ne hommat aina jotenkin lutviutuvat. Tuurenpihlaja on kaunis, hommasin sellaisen alesta äskettäin.

    Ai tuo jyrsuen pamaus, jotenkin pisti hymyn huulille, näin mielikuvissani tilanteen! Mikään ei ole ikuista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos mulla olis pieni piha, johon mahtuu vain yksi puu - se olisi Tuurenpihlaja. Onnea hankinnan johdosta - hyvän puun ostit! Tuo puu kaunistaa puutarhaa varhaisesta keväästä syksyn loppuun asti.

      Ja kyllä - pamaus oli mahdottoman suuri. Se kertoi heti, että jyrsimen elinkaaren loppu oli just siinä. Hitokseen pitkään jyrsin on elänyt ahkeraa elämäänsä. Keväisin ja syksyisin monta vuosikymmentä. Perintötavaraa se on - palveli ensimmäiset vuosikymmenet isäni puutarhaa. Sitten rantautui tänne, ja paljon sillä ajettiin. Vaan loppu tulee pitkällekin uralle. Se tuli tänään. Ei voi enää elvyttää vaihtamatta konetta.

      Poista
  4. On sinulla kauniit valkosipuli penkit. Minäkin istutin valkkareit mutta en ihan noin paljon Tuuren pihlaja on kaunis Minulla on Taatanpihlaja tykkään myös siitä. Hyvää alkavaa viikkoa sinulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkosipulikanta on siperialaista, joten se menestyy kehnoimpinakin kesinä. Sato oli hyvä ja laadukas.

      Minullakin on tuo sangen harvinainen Taatanpihlaja Tuuren vieressä. Siitä en olekaan tänne laittanut kuvia. Hieno sekin on.

      Poista
  5. Vau,mikä määrä valkosipulia!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkosipuli on yhtäläisesti ruoan maustaja ja lääke. Ilman ei voi olla, ja kun on tottunut mehukkaisiin omiin kasvatteihin, niin ei voi katsoakaan kaupan kiinalaisia tai espanjalaisia vastaavia. Ihan eri ulottuvuudessa on nämä omat.

      Poista
  6. Aikamoisen määrän valkosipuleita istutit, mutta ovat ne sellaista herkkua, että tuskin yhtään liikaa.

    Ilmeisesti minun täytyy ryhtyä valkosipulitkin tässä huushollissa istuttamaan, sillä Ukkokulta ei näytä niitä maahan saavan. Ensi yöksi luvattiin tänne eteläänkin mahdollisesti lunta, mutta harvoinpa se vielä maahan jää.

    Hieno ele rautakaupalta. Ilo on moninkertainen, kun kaikki pääsevät sipuleita ihailemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se auta kuin kääriä hihat ja alkaa istutuspuuhiin. Joskus talvi tulee etuajassa, vaikka odotan itse maan vielä sulavan.

      Oli aika viheliäistä istuttaa noita kukkasipuleita, kun paljaat multapenkit olivat kosahtaneet jäähän. Ensin piti nujakoida jääkuori hajalle, ja sitten istuttaa sipulit. Hidasta.

      Poista
  7. ohhoh, on teillä ollut hommaa! Hyvä, että saitte tehtyä :) Mukavaa uutta viikkoa Sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syyspuuhia on rutkasti rästissä. Mukavaa viikkoa sinnekin päin!

      Poista
  8. Ihanaa loppusyksyä / alkutalvea inulle <3 SUVI

    https://elamaanijaelamyksiani.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos käymästä Suvi! Onnea uuden blogin kirjoitukseen myös!

      Poista
  9. Hienot valkosipulipenkit. Taattua satoa tiedossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi sentää jokin sato on yleensä varmaa!

      Poista
  10. Hienot valkosipulipenkit. Mitä lajia sinulla on? Pitäisikö yrittää minunkin kun ollaan valkosipulin ystäviä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lajikkeet on kahta erilaista, mutta Alexandrana tullutta. Sitten kolmantena on Russian Giant. Nimensä väärti. Ja aina kannattaa yrittää, sillä sato on ihan taivaallista.

      Poista
  11. Systemaattinen viljelmä valkosipuleita! Näin ne tietysti onnistuu, mutta toivon itsekin saavani vähän satoa - omat valkkarit on niin hyviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkosipuli ei pyydä elämälleen kuin rutkasti lannoitetta ja mahdollisimman vähän kilpailua elintilasta. Nämä kaksi ehtoa, ja satoa piisaa!

      Poista
  12. Mä olin niin absoluuttisen laiska tänä vuonna, että ei huvittanut nostaa valkosipuleja maasta. Ja nyt ajattelen vain, että koska jätin ne sinne, niin kai ne kasvaa ittestään ens vuonna uudestaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasvaahan ne ensi vuonna. Tosin paljo pienempinä, kun tilaa ei ole sisarusten puristuksessa. Mutta maku on aivan sama, vaikka pienemmässä koossakin.

      Poista
  13. Boas dicas. Bom fim de semana. Felicidades.

    VastaaPoista
  14. Minäkin haluan tuollaista, mutta en vielä...
    Täällä meni trimmeri aivan sököksi. Yritän sitä vielä korjailla. Nyt tosin en tarvitse sitä, mutta piankos se kevät ja toinen kesä tulevat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koneita tarvitaan helpottamaan puutarhurin töitä. Niiden olisi suotavaa kestää mahdollisimman pitkään. Onnea elvytysyrityksille!

      Poista