tiistai 4. huhtikuuta 2017

Itua elämään!

Vaikka kevät tuntuu viivyttelevän, niin linnut uskovat tulevaisuuteen. Ensimmäiset urospeipot tuli bongattua ruokintapaikalla. Mustarastaat ovat aloittaneet varovaisen laulelun kuusen latvassa. Ei vielä mahtisoinnuilla, mutta vanhaa tuttua säveltä varovasti tapaillen.

Sisällä orastaa kevät kyllä. Lautalla on parissa päivässä tapahtunut kehitystä:

Kympissä on jo toista senttiä juurta ja muistakin numeroista juuret pilkistävät.
Lautalla näkee tilanteen kehittymisen päivittäin. Ensin esiin tulee juuri, sitten verso sirkkalehtineen. Siitä se on valmis poimittavaksi purkkiin jatkamaan kasvua.

Herneenversot - nam! Siemenet otin kaupan ruokahernepussillisesta.
Itujen idättäminen on aina keväällä niin hauskaa. Herneen versot ovat mitä maukkaimpia vaikka ihan leivän päälle laitettuna. Salaateissa ja ruoan höysteenä passaavat myös. Näissä idätyksissä onnistuu tämmönen tumpelompikin. Pitäisikin kokeilla vanhat parsakaalin siemenet idättää suoraa syöntiin. Hyviä ovat nekin.

Muutoin arki sujuu remonttia nyherrellessä. Kolmannes kaapinovista on asennettu valmiina takaisin paikoilleen ja seuraava kolmannes on maalaamossa puolivalmisteina.

Hiomisen helppoutta oikeilla vehkeillä. Ulkona askaroiden ei pöläkkä haittaa.
Vielä pitäisi metsästää oikea sävy tehostemaalaukseen, joten pitää piipahtaa maalikaupan kautta. Ne värimallit on tosi eteviä, kun voi ottaa mukaansa eri vaihtoehtoja kotona tehtävään vertailuun ja äänestykseen. Huominen ei taida projektia edistää, kun on muuta puuhaa tiedossa.

Kohti kevättä, valoisasti kevein tassuin!

12 kommenttia:

  1. Voi kuinka ihailen teitä remonttinaisia ja -miehiä! Tänä talvena rempattiin vain pesutilan kaappi, mutta ulkomaalausta on korjattava ensi kesänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun piipahdit, Pirkko! Talvi on tyhjäkäyntiaikaa ja omin käsin askaroidut jutut on vain niin kivoja. Ei se työltä tunnu, vaan tulokselliselle askartelulle. Toiset tekee käsitöitä ja kutovat vaikka mitä hienoa. Minä en niihin puuhiin ole eksynyt, joten remppahommat on enempi tuttua.

      Kunhan puuhakausi puutarhassa aukeaa, niin en enää sisällä viitsi juur mitään tehdä.

      Poista
  2. Meilläkin herkutellaan herneenversoilla, ovat kyllä makoisia. Hauskaa tiistai-iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiiu - siis ihan tosi maukkaita on herneen versot. Tykkään idättää erilaisia makuja keittiötaiteen antimiksi. Vähempi ruoan äärellä viihtyminen on nyt talvikilojen myötä tarpeen. Mutta versot on keveää naposteltavaa.

      Poista
  3. Kiitos muistutuksesta. Pitääkin idättää herneenversoja. Ovat suurta herkkua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nehän maistuu vaikka minkä kanssa! Tahtoo tulla napsittua ihan ohi kulkiessakin.

      Poista
  4. Mustarastas löysi tännekin, on vain hyvin hiljainen vielä.

    Hienosti vihertää purkissa ja lautalla, edistystä! Onnittelut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päivittäin löydän uusia bongauksia - tänään töyhtöhyypät, kurki ja viherpeippo. Eilen tuli vihervarpusetkin. Lintujen mielestä on kevät... koita uskoa.

      Poista
  5. Meilläkin käy kaksi paria musta rastaasta ruokinta paikalla
    Hyvältä näyttää sinun maalaus hommat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää maalaus sujuu niin kettusen hitaasti vain, kun on monta työvaihetta ja välillä pitää odottaa kuivumista. Mutta loppusuora häämöttää lupaavasti! Kiva kun piipahdit täällä, Irmeli!

      Poista
  6. En oo koskaa irättäny versoja syätäväksi. Hm....kaapis on kyllä hernepussi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeiles toki, Navettapiika. Ne on rapsakan tuoreita ja hyvän makuisia - paljon parempaa kuin mikään kaupasta ostettu. Ja halvalla oman akkunan äärellä idätettynä.

      Eteläpohjalaisen miehen taivuttaminen itujen syöntiin voi olla kyllä hurja urakka. Minä tuuppasin omalle pohjoispohjalaiselle vain idun suuhun ja sanoin että mutusta. Tykkäsi. Olin niin nopea, ettei ennakkoluulot ehtineet väliin! Tai noh - olen idättänyt ennenkin, ettei se uusi elämys ollut.

      Poista