perjantai 24. maaliskuuta 2017

Mitenkäs talvehtiminen?

Täällä pohjan perillä potkiskellaan auringonpaisteessa kantohankia. Uteliaisuutta piti tutkailla ruusumaan kuulumisia - sen mitä nyt hangen ja talvisuojausten alta näkee. Ihan rohkaisevia näkymiä, vaikka ne ovatkin vain olettamuksia. Totuus paljastuu aikanaan.

Päivät auringonpaistetta ja öisin pakkasta. Pieni jokemmekin kuvioi yön
aikana kauniin riitteen, jota aamuaurinko kutitteli säteillään.

Kanadanruusut näyttäisivät talvehtineen ihan hyvin, mitä odotinkin. Nehän ovat kestävämpiä kuin ryhmäruusut - silti pitkään kukkivia. Varmasti hajontaa lajikkeiden talvenkestossa on, kunhan kevät tästä edistyy ja kasvukausi käynnistyy.

'Nicolas' on versoltaan terveen punainen ja silmut erottuvat - paitsi
verkkoon tarkentuneesta kuvasta.
Suurin osa ruusumaata on hangen alla, mutta se mitä sieltä pilkistää herättää mielenkiintoni. Tässä talvenkestävyyskokeessa nimensä mukaan etsitään ympäri Suomen istutettujen kanadalaisten eroja talvenkestossa.

Kanadalaisten sekaan istutin uteliaisuuttani ryhmäruusuja, ranskanruusuja ja pari pensasruusuakin. Rymäruusuille on käynyt kuten oletettuakin:

'Ingid Bergman' - mustunutta on, ei yllätys vaan odotettavissa oleva asia.

Ei ryhmäruusujen versot talvehdi, mutta nepä leikataankin melkosestaan tapille keväällä, joten menetystä sen suhteen ei ole. Jännempää on niiden juurien talvehtiminen syvään istutuksen, tyvimultauksen ja noin viiden sentin lehtikatteen turvin. Lisäsin vielä vähän havuja, mikä on estämään ahavan vaikutusta keväällä.

Keväsin tunnelmin etsin ja löysin kylvölauttani, jonne aion ensi keskiviikkona sijoitella tomaatin siemeniä. Siitä myöhemmin lisää! Muutoin olen etsinyt ja löytänyt lentolaukkuni ja keräillyt vermeitä pikapiipahdukselle Helsinkiin. Piristävää kurkata edistyneempää kevättä - sitten taas ahdistaa hankien määrä kotona 😄 Oikeita kituviikkoja nämä seuraavat, kun odottaa sulaa maata ja pieniä piippoja!

Arbetorumin perukalla on yksi lumeton paikka, muutoin on tasaisen valkeaa.

Blogi vaikenee vähäksi aikaa, viihdy viikonlopussa sinäkin!

8 kommenttia:

  1. Tosi on! Vuaren pisimmät viikot eres! Ohan teillä jo toivonpilikahruksia näkyvis :)
    Mukavaa reissua! Kauvanko lento kestää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivoahan aina on. Aamulla ajan ensin tunnin verran lentokentälle ja ite lento kestää tunnin. Sitten ollaan Isolla kirkolla. Nopiaa hommaa.

      Poista
  2. Meillä on yläpihan kukkapenkeissä aika paljon jäätä lumen alla, joten saapa nähdä, tuleeko menetyksiä. Alapihalla on vielä lunta sen verran, etten tiedä, mitä sieltä alta paljastuu.
    Mukavaa Helsingin matkaa. Vaikka sen Kärkkäinen kotiin jätätkin, ehkä kuitenkin raportoit ruusuasioista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talven sahaavat kelit takaavat jääkannen lumen alla. Katotaan mitä tuhoja se tekee jos tekee. Ja Kärkkäisen jäädessä kotiin kuvia ei tule, mutta toki tekstiä :D

      Poista
  3. Täällä meilläkin on vielä melko paljon lunta. Yöpakkaset hidastavat osaltaan kevään etenemistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitkää pinnaa ja kärsivällisyyttä hidas kevään hiipiminen vaatii. Vielä viisi päivää maaliskuuta... Huhtikuussa yleensä pääsee joihinkin pihan siistimispuuhiin ja ehkä jopa kulottamaankin. Sitä odotellessa..!

      Poista
  4. Meillä on viisisenttinen kerros uutta lunta. Ja koko yön sataa lisää, en nauti.

    Oliko Iso Kirkko paikoillaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reissu oli bueno, Iso Kirkko paikoillaan ja kevät siellä pitkällä. Meillä ei - luntaräntää on rätkinyt koko päivän. Joka paikka kelluu loskaa, joka jäätyy nyt yön aikana. Aamulla on rousteiset kelit koittaa ajella sivuteitä.

      Poista