perjantai 17. maaliskuuta 2017

Minä ihan itte - DIY

Iski flunssa. Päätin päivän levätä, että huomenna olis iskussa. Kotitroppaukseen kuuluu lepoa, valkosipulia ja yrttiuutetta. Flunsaan tekemäni yrttiuute oli loppunut, joten hain kellarista tarpeita: alkoholiin uutettua siankärsämöä, punahattua, ratamoa, timjamia, ukontulikukkaa ja propolista. Perinteisen reseptin mukaan sekoitin ja pullotin pieniin pipettipulloihin. Tuota uutetta valmistin yrittäjäaikoina kaupallisestikin, mutta kiitos huippuunsa viritetyn byrokratian lupineen ja kieltoineen homma ei ollut kannattavaa. Teen sitä omien ja läheisten tarpeisiin, sillä vuosia olen tuon uutteen ja valkosipulin turvin välttänyt flunssat. Enkä aio nytkään päätyä pitempään sairastamiseen.

Yrttien voimaan olen oppinut luottamaan vuosien varrella monessa vaivassa.

Koska oli luppoaikaa, niin päätin askarrella pikaisen DIY-periaatteen mukaisen kaluste-entisöinnin. Isän perintönä on kolme tämmöistä perinteisen puusepäntyön jakkaraa:

Ihan kelpo jakkara, mutta istuin vaatii päällystämistä.
Entinen kangas oli samettia, josta oli kaikki nukka kulunut pois.

Meidän kissatalous kuluttaa sohvia normaalia taloutta tiuhempaan tahtiin, joten emme panosta ymmärrettävästi hienoon kalustukseen. Edellisen sohvan päädyttyä riittävän kynsittyyn kuntoon, se lähti poistoihin. Nappasin siitä kuitenkin takaosan kankaaat talteen - ne olivat ihan priimassa kunnossa eli raapimattomia. Samalla otin vähän vaahtomuovia samasta lähteestä ajatuksena verhoilla nuo jakkarat "sitten joskus". Tänään oli se joskus, kun piti muutenkin huilata.

Ensin purin ja analysoin mitä tuo istuinlevy pitää sisällään. Jäljistä päätellen jakkaroita on päällystetty useita kertoja ennenkin. Kaksi verhoilukerrosta oli jäljellä, jotka poistin kokonaan.
Vanerinen levy ja meriheinää vähän pehmusteena. Alla on leikattu kangas
ja leikattuna pari senttiä paksu vaahtomuovia. Loppu oli nitomista.

Homma käytti helposti ja jälki oli ihan tyydyttävää harrastajan mittapuulla.

Sarjatyönä kaikki kolme on verhoiltu, eikä mennyt paljoakaan aikaa.
Jakkarat on nyt paljon mukavammat istua, kun pehmustetta on lisätty. Kangas on siiti ja sopii väreihin paremmin. Hyvä homma ja ihan itte tein! No Maestro auttoi kyllä alkuperäisen kankaan nupien irroittamisessa. Kustannukset oli pyöreä nolla ja työn ilo kympissä.

Mukavaa viikonloppua ja toivottavasti pysyt terveenä. Minä vietin nenäliinapäivän, mutta huomenna pitäisi olla pirteänä framilla. Nyt on nenä punaisena kuin pitkän linjan kemistillä.

17 kommenttia:

  1. Oot kyllä erinomaasen omavaraane, on omat tropikki :) Toivottavasti toivut huamiseksi.
    Jaa, että huilasit! Ja sitte päätit päällystää muutaman tualin. Hianot tuli! Ja iha ilimaaseksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäähän ne omat tropit olla! Minä olen yrttietoutta kerännyt vuosikymmenet ja niillä pikkuvaivoja hoidellut.

      Tuolin päällystäminen ei ole työteliästä. Siinä enimmäkseen istutaan ja heilutellaan vähän sormia :) Erityisesti lämmitti projektin budjetin hallinta!

      Poista
  2. Hyvä tuli, komplimenttini.

    Selvittelen kuumeisesti sellaisen ihmeaineen kuin kalkkimaali uusia ulottuvuuksia. Päätettiin Esikoisen kanssa huitaista tallin vanerit uuteen kuosiin. Tämä on joku uusi jesari, tarttuu kaikkeen ja peittää kaiken. Ihmiset maalaavat sillä nahkasohvia ja ikkunaverhoja, mäntypuisia kalusteita ja kaakeleita. Ja kaikista tukuista koko ajan loppu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thänx, Hirnakka. Kuulin kans maalikaupassa tuosta kalkkimaalista, mutta vanha talo on niin vintagea että vähän siistimpi juttu passaa mulle. Pesunkesto kans ilman lakka- tai vahakäsittelyjä on suotavaa.

      Poista
    2. Kyllä me joku tallin seinä kokeeksi huitaistaan, ei voi tietää ennenkuin kokeilee.

      Poista
  3. Nyt olen ihan sanaton, siis olet kaiken lisäksi vielä noitatohtorikin, tuo troppi on varmasti tehokasta! Mielenkiintoista ja kauniissa pullossa!

    Ja huilasit siis, no kaikki ymmärtää levolla niin montaa asiaa, en minäkään huilaa maaten kuin pahimmassa vaivassa! Kauniiksi diyttelit nuo tuolit! Budjetin hallinta onkin taitolaji, siihen ei moni pysty!

    Toivottavasti flunssasi älyää antaa periksi nopeaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen minä ihan oikeasti koulut käynyt fytoterapeutti, eli yrttilääkitsijä. Hyötymaa ja luonto pursuavat meitä hoitavia kasveja, joita kasvatan ja kerään käytettäväksi tarpeeseen. Pitäis varmaan postata joskus aiheesta.

      Pitkä yöuni elvytti, joten koitan naamioida punaisen nenäni ja lähden vaalitilaisuuteen.

      Poista
  4. Onnittelut! Sinä olet todella taitava, minulta olisi tuo kyllä jäänyt tekemättä. Kaunis lopputulos. - Toivottavasti flunssa hellittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Homma on oikeasti tosi simppeli ja tarvitaan vain kangasta ja kunnollinen nitoja. Juutuupissa videoita työvaiheista.

      Poista
  5. Tuoleista tuli tosi kivat ja istuinosan kangas sopii tuolin väreihin loistavasti.
    Pikaista paranemista ja mukavaa kevään jatkoa sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Kruunu Vuokko! Olo alkaa vähitellen elpaantua. Jaksoin vaalitilaisuuden ja työt päälle. Kevättä täällä saa vielä odotella, mutta hanget sulavat!

      Poista
  6. Tuoleista tuli tosi hienot. Olen muutaman tuolin ostanut kirpparilta ja maalannut ja vaihtanut niihin päällisen. Itse asiassa yllättävän helppoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ollut vaikeaa, vaikka ekaa kertaa itekin hommassa hääräsin. Nuo tuolit on arvokkaita mulle historiansa takia, joten oli mukavaa antaa niille jatkoaikaa työssään.

      Poista
  7. Pikaista paranemista! Meillä on mies ollut flunssassa ja minä toivonut sormet ristissä, että välttyisin tällä kertaa taudilta. Ei olisi aikaa olla kipeänä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei koskaan ole aikaa olla kipeänä. Selvisin vissiin ite ihan vuorokauden puolivillaisella ololla. Sain hoidettua velvoitteeni ja taas peti kutsuu elpyjää. Huomenna on hoitotöitä tehtävänä, eikä enää nenä niisku ja aivastukset ravisuta. En siis ole potentiaalinen tartunnan levittäjä. Toivotan Piparmintulle hyvää immuunipuolustusta lähialtistuksesta huolimatta! Sairastaminen ei ole kivaa ensinkään.

      Poista
  8. Taitavasti päällystetyt tuolit! Lopputulos on tosi hieno. Toivottavasti flunssa väistyi. Aurinkoista sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiiu - flunssa on selätetty yhden päivän räkimisellä. Ei paha. Pitääkin postata aurinkoisesta sunnuntaista.... tällä on hintansa :)

      Poista