sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

Katsaus talveen ja kevääseen

Vietin työteliään viikonlopun hoitotöitä tehden ja kömmittyäni kellaritiloissa sijaitsevista hoitotiloista hämmästyin kevään vauhtia! Hohtavat hanget, auringonpaistetta, plussakelejä ja sulavia kinoksia. Linnut karjuivat puissa ja kaikki mahdolliset kevään fiilikset iskivät. Täysikuu paistoi kirkkaana öisin. Paljon töiden lisäksi en jaksanut, mutta pieni kierros tuli tehtyä ihan ilveksen jälkiä etsien. Ilvekset on pysyneet poissa, mutta jotain muuta löytyi...

Alppiruusuissa on paljon hyvin talvehtineita nuppuja!
Suurta iloa tuotti katsoa hyvin talvehtineita alppiruusuja. Joka verson kärjessä on nuppusilmu, joten kesän kukkaloisto on taas verraton. Viime vuonna kukkia ei oikeastaan ollut, sillä talvi palellutti kaikki nuput ja osa versoistakin kärsi mittavia vahinkoja. Hyvin nuo onneksi toipuivat. Tulossa siis kelvollinen rhodovuosi!

Ruusumaa viettää talviunta hyvin paketoituna, joten siihen en nyt puutu. Uskoisin talven olleen lempeä - vain saahavien lämpötilojen tuottama jääkansi voi aiheuttaa harmeja, mutta uskoisin ruusumaan selvinneen tuosta penkin muotoilun ja tyvimullituksen sekä pienoisen katteen voimin.

Suloiset Bonicat - jälleennäkemisen toivossa!
Silmämääräisesti puuvartisten versot näyttävät hyviltä. Tietyt katajat ottavat varmaankin ahavasta vähän siipeensä, mutta suurimman osan olen suojannut. Kukkasilmuja on useissa kukkapuissa, joten kukintaa tulee moneen paikkaan. Pidän kukkivista puista ja pensaista. Syreenejäkin lisäsin viime kesänä istuttaen viittä uutta lajiketta. Niiden kukintaikään on vielä vuosia matkaa.

Kasvihuone kutsuu lumen keskeltä!
Kasvihuone on alkanut kutsua seireenien laulullaan. Sinne se kesä ensimmäisenä saapuu. Kevään ekoja puuhia on kasvarin pesu ja kasvualustan kunnostus. Kunhan kevät etenee, niin tuonne voi viedä taimikasvatuksia. Tarvittaessa sinne saa lämmötkin asennettua yöpakkasten varalta. Se on eka askel kesään. Tuo kasvarin edusta muuttuukin sitten ryhmäruusujen maaksi! Jännää!

Mukavaa arkiviikkoa ja keveitä askelia kevääseen! Minulla menee nurinkurisesti, kun teen viikonloput töitä ja huilaan arkena. Tai noh - ajattelin hakea Muuri-maalia pänikällisen ja jatkaa remonttia maalaustöillä.

11 kommenttia:

  1. Kyllä on kiva, kun voi ihan tuntea kevään etenemisen. Lunta meillä on vielä lähes puoli metriä, mutta aurinko paistaa ja sää on plussan puolella. - Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikainen kevät tuo aina takatalven huolen. Mutta talveen on moni muukin jo kyllästynyt, joten iloitaan keväisistä päivistä!

      Poista
  2. Kovasti näyttäisi tulevan alppiruusuun kukkia. Täälläkin odotellaan jo malttamattomana lumien sulamista. Sitten näkee miten kasvit ovat talvehtineet ja onko myyrä käynyt lummen alla tekemässä tuhojaan. Lämmin viikko näyttäisi olevan tulossa joten nautiskellaan ja haaveillaan kevään kukkaloistosta :-)
    Terkuin Katja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja - upea auringonpaiste ja +4 tänään. Oli mukavaa kiertää tonttia katsellen kevään edistymistä. Jos näin jatkuu, niin ekat piipat on pian todellisuutta! Myyrien tuhot paljastuvat lumen sulettua, mutta senkin suhteen olen sangen optimistinen.

      Poista
  3. Täältä lounaisrannikolta on kaikki lumi jo sulanut, mutta paikoin on vielä tuollaista mainitsemaasi jääkantta maassa. Varsinkin syksyllä perustamani uuden perennapenkin päällä on paksu kiiltävä jääkerros, mikä on outoa, sillä se on aika korkea kohopenkki, joska olin arvellut veden valuvan pois. Toivottavasti se ei hirveästi kasveja kiusaa. Henoa, että rodot ovat säilyneet tänä talvena tuhoilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ihanaa, Reetta - teillä on pian ekat piipat punnertaassa maasta! Sitä jääkantta pelkään vähän itsekin, mutta kasvit on toisinaan käsittämättömän sitkeitä. Peukutetaan parasta!

      Poista
  4. Sehän on hieno homma kun talven koettelemukset kasveille vaikuttavat jäävän vähäisiksi. Meillä rusakko on järsinyt vaahteran oksaa ja melko härskin lähellä taloa.

    Tajusin just, että mullahan olisi alppiruusulle paikka tuvan ikkunan alla, varjoisalla puolella... pitääpä laittaa mietintään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. * koputtaa puuta * meillä ei ole yhtään talttahampaiden tekemää tuhoa nähtävillä. Tule keväällä katsomaan alppiruusujen valikoimaa tällä. Teillä on aina extrana kunnollinen lumipeitekin.

      Poista
    2. Keväälle olen budjetoinut visiitin Raahen kulmille ;-) Pitää varmaan pakulla lähteä matkaan.

      Poista
    3. Khyyylllä peräkärryn pitäisi piisata :D Tervetuloa, parannetaan maailmaa taas hartaasti! Meidän reissu teidän nurkille taitaa kusahtaa näihin kesätöihin. Mutta katotaan miten tässä hommat alkaa sujumaan....

      Poista
  5. Vaikka lumen pinta onki jo laskenu, ei maata oo viälä näkyvis kovinkaa palio. Monehen otteesehen on ollu jo enemmänki. Mutta nii kevääseltä tuntuu ja päivät on jo ihanan valoosia. Tänää kipus mittari varios jo yli 5 asteen. Alappiruusun nuppumäärää, mäki oon ihastellu. Toivottavasti menöö päähän asti.

    VastaaPoista