perjantai 3. helmikuuta 2017

Ahavalta suojaa ja hauska persoonallisuustesti

Kelit kääntyy kovasti keväisiksi ihan etuajassa. Keväälle käännyttäessä havahdun aina tiettyjen havujen suojaamiseen kevätauringon ja tuulen ahavalta. Kokemus on osoittanut, etteivät havut ja muut ikivihreät ole ainoita ahavasta kärsiviä, vaan lehtipuut ja pensaatkin voivat ottaa siitä siipeensä.

Tyylejä ja materiaaleja on monia - ulkonäköpisteitä ei jaeta, vaan tehokkuus on ainoa mittari.

Tämä on se tyypillisin versio. Pakkaspeitto tukikeppien varassa ja narulla kiinni.
Nämä asennan jo syksyllä arimpien päälle. Tuossa käärössä talvehtii Magnolia kobus.
Tuolle suojaukselle pitää muistaa syksyllä sulan maan aikana tuupata tukikepit maahan. Peiton ehtii kietoa myöhemminkin. Kaikkein arimmilla on tuon peiton sisälle sullottu sammalia suojaamaan juuristoa.

Havuista saa ihan hyvää suojaa. Kartiovalkokuusi on tuolla alla.
Havuja en väheksy yhtään ahavasuojana. Ehkä siksikin, että  niitä on ihan omasta takaa saatavilla loputon määrä. Tarvittaessa kaadan jonkun pikku kuusen metän laidasta ja karsin sen. Runko viskataan polttopuiden kasaan ja havut suojaksi kasveille. Keväällä jätökset voi vielä hakettaa ja hyötykäyttää nekin. Yleensä iso kasa jää vielä juhannuskokkotarpeisiinkin.

Vanha juuttisäkki ja kaupan verkkosäkkejä katajien suojina.
Kaikki havut eivät tarvitse suojaa. Yllä olevassa kuvassa etualan pensassembrat ja tavissembra eivät koskaan ole saaneet suojaa osakseen ja hyvin pärjäävät. Katajat on herkempiä, mutta niissäkin on lajikekohtaisia eroja.  Takana on kaksi pahaa ahavakevättä, joten lykkäsin vain suojia, koska niitä oli.

Lakanoita ja mitä tahansa rättejä voi käyttää. Tuon purjeen alla
on Tsuga heterophylla, eli lännenhemlokki. Kuva on viime vuodelta.
Tyynyliinatkin käy :)
Monenkirjavaa suojausta siis tontilta löytyy, mutta meillä ei olekaan naapureita jotka arvostelisivat prinsessakuosisia pussilakanoita kasvien ympärille kiedottuna. No lapset ohittivat jo aikaa sitten prinsessavaiheen, joten joutavat uusiokäyttöön!

Ruusumaata huolsin lapioimalla sinne pölynkeveää uutta lunta. Sitä hyvää kun satoi 10 sentin verran eilen. Kaikki ruusut on huolella tyvimultauksen, pienen katteen, havujen ja lumen suojissa. On luvattu kiristyvää pakkasta, mutta ruusuni ovat hyvässä tallessa. Lisälumi suojaa myös ahavalta, sillä se iskee vain lumen päällisiin osiin. Jos lumet sulavat ja tulee aurinkoista ja tuulista, niin levitän maanerotuskankaan penkkien päälle suojaamaan. Aina löytyy konsteja!

Lopulta perjantai-illan kevennyksenä persoonallisuustesti. Tekaisepa ja kato osuuko kohilleen. Terveisin introvertti Loogikko. Jotain itsestäni tunnistan kyllä. Ei tässä muuten askaroitaisi tutkimassa kanadan- ja ryhmäruusujen menestymistä vitosvyöhykkeellä :D Kerro mitä löysit itsestäsi testin mukaan!

Mukavaa viikonloppua! Minä pääsen taas töihin, mistä nautin suuresti!

22 kommenttia:

  1. Pitäisi kyllä suojia alkaa viritellä. Ainakin viime syksynä istutetuille rodoille. Niillä on kyllä isoja puita suojanaan, joten saattavat selvitä itsekseenkin. Ruusut näyttävät ainakin tähän mennessä selvinneet hyvin talvesta. Pari viikkoa sitten kuistille ulkoa nostamani köynnösruusutkin ovat alkaneet kasvattaa silmuja. Sitkeitä ovat, vaikka ne jostain marketista ostin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tein muuten testinkin illalla ja olen sen mukaan konsuli 😁

      Poista
    2. Kiitos Konsuli! Eilen lappasin lunta ruusumaahan ja sielläkin oli ihan vihreitä versoja. No ehtii ne vielä mustumaan tässä kevään paisteissa, paitsi että valppaana aion varjostaa nekin.

      Poista
  2. Säkkikankahat ja havut on pääasias käytös. Mummiälestä sillä viheriällä verkolla ei oo mitää virkaa.
    Tyäntäyteestä viikonloppua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen jokseenkin samaa mieltä noiden vihreiden verkkosysteemien toimivuudesta. Ne onkin nakattu eniten paistetta kestävien 'Norrbacka' katajien niskaan.

      Poista
  3. Muut onkin jo suojattu mutta irlanninkataja tarvitsee nutun niskaansa. Se on ihan talon nurkalla eli lähinnä. Ja jää usein suojaamatta :-/

    Testi ei auennut mobiiliversiona, pitää kokeilla myöhemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhalla lakanallakin tekee hyvän suojauksen - irlantilainen on vähän herkkä ahavalle, muistelisin.

      Poista
    2. Tein sen testin ja kyllä, allekirjoitan oikeastaan kaiken. Yrittäjä -nimikkeen alle solahdin ja varsinainen riivinrautahan osaan olla :D

      Poista
  4. Kiitos muistutuksesta. Pitääpä käydä laittamassa varjostuskankaat havujen päälle ennen kuin kevätaurinko alkaa porottamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi Puutarhamyyrä poikkeamisesta blogiin! Kevätaurinkoa jo odottaa kovasti.

      Poista
  5. No nyt on hyvät suojat! Tein myös persoonallisuustestin ja sen mukaan olen introvertti, realistinen, periaatekeskeinen, suunnitteleva ja varovainen. Pitää jokseenkin paikkaansa :)
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan viihteellinen testi, vaikka tässä iässä jo itsensä tunteekin suht hyvin. Mukavaa sunnuntain jatkoa sinnekin!

      Poista
  6. -Nuku hyvin- oli hauska. Persoonallisuustesti piti hyvin paikkansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on lisäksi muumi- ja prinsessa-aiheita havujen suojana :)Onneksi ei ole naapureita ihailemassa aikaansaannoksiani!

      Poista
  7. Persoonallisia ja kivoja suojauksia! Meilläkin pitäisi parille tuijalle vielä säkkikangas laittaa, muut onkin jo suojattu.

    VastaaPoista
  8. Säkkikangas on mielestäni paras, ja pakkaspeittokin oikein hyvä. Mitäpä tuota suotta ruskistaa arkoja havuja, kun on konstit siihenkin keksitty.

    VastaaPoista
  9. Meikäläinen on Konsuli. En tiedä, ehkä. Joku muu osaisi arvioida paremmin, osuiko kohdalleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No etkö nyökytellyt päätäsi lukiessasi, että mjooooh - kuulostaa tutulta? Annapas puoliso lukaisee tulokset, sieltä saa insinööriarvion :)

      Poista
  10. Mä oon viihdyttäjä. Oon tenhyt jonkun tommosen testin pari vuotta sitten ja suunnitellut siitä lähtien tekeväni jopa postauksen tuosta tuloksesta. Vaan en ole saanut aikaiseksi. Se on sellaista, ettei viihdyttäjältä moinen onnistu 😉

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meitä on moneksi! Sulta kyllä viihdyttäminen käy - olen blogiasi lukenut vuosia!

      Poista