Sade - keväällä lahja taivaasta

Toukokuussa sade on täällä Merenrantakaupungissa usein aika harvinainen vieras.  Toivottu tosin, sillä se tuo kevään vihreyden. Taannoinen lumisade sulaessaan tarjosi vihreydelle voimaa, jolloin ruoho ja ruohovartiset alkoivat kasvaa.

Valkoinen näsiä (Daphne metzereum) kukkii nyt täyttä häkää.

Perjantaina alkoi sataa illasta viheliäisen tuulen kanssa, eikä lämmötkään hellineet yhtään. Silti sade laittoi vauhtia kasveihin. Melkein kuulin silmujen neuvonpitoa: "Voi veljet - nyt tulee sadetta! Joko raotetaan silmuja?"

Tavallinen punakukkainen näsiä ei arkaile kevään kylmiä.

Kai silmuja ja versoja jo pakottaa, joten kylmän kosteasta säästä huolimatta elämän voima pakottaa kevään eturintaman kasvit rohkeuteen. Usko tulevaisuuteen on suloista, vaikka riskejä täynnä. Kuvat on eilen aamulla otettuja, kosteassa sumussa puutarhaa läpi kävelleen ja vanhoja tuttuja ilolla moikaten.

Punainen sinivuokko (Hepatica nobilis) leviää jo iloisesti pitkin puutarhaa.

Kevät on ihmisen parasta aikaa. Varsinkin puutarhureilla siis. Tuskin mikään tuottaa niin suuria ilon läikähdyksiä sydämessä, kuin vanhojen tuttujen kasvien jokakeväinen ylösnousemus. Talvi on ollut jälleen armollinen, mikä ei ole ollenkaan itsestään selvä juttu. Talvi on puutarhurille aina hillitön jännitysmomentti, jonka loppusaldo selviää keväällä.

Esikkojen aika alkaa. Suikeroesikko 'John Mo' aloittaa niin matalalta!

Täällä pohjoisessa kahlataan hitosti eteläisempää Suomea jäljessä, mutta ei vertailla. Perässähiihtäjiä olemme. Kesä menee kuitenkin niin pikakelauksella ohi, että ehditään tässä rattaille mukaan vaikka jälkijättöisesti. Kaikki kiva on kuitenkin edessä!

Kiurunkannukset (Corydalis) ovat kevään ihanimpia kukkijoita! Hamstrasin näitä
aikoinaan useita sortteja, josta aina keväisin olen kiitollinen. Näistä lisää myöhemmin.

Sipulikukat on aivan ehdottomia kevään tuojia. Niissähän riittää valikoimaa, mutta ei ole keväistä puutarhaa ilman kevätsipuleita. Krookukset ovat suurin osa jo ohi, mutta lumikellot kukkivat vielä. Nyt narsissit alkavat näyttää väriään aurinkoisissa paikoissa. Ne ovat kuin pieniä aurinkoja!

Minipieni syklaaminarsissi avasi ensimmäisenä. 

Vanha kunnon 'Carlton' on perusnarsissi, joka kestää ihan mitä vain.

Jotenkin on niin liikuttavaa nähdä keväisen kasvun hirmuinen voima. Kevätkukkijat tulevat heti nuput ojossa, ja välittömästi olosuhteiden salliessa levittävät ne auki. Useinkaan lämötilat täällä hyisen meren rannalla ei ole lupaavaa, mutta ne päättävät yrittää. Sisukkaita sissejä!

Varjonäkki (Jeffersonia dubia) on ihan piukassa nuppuja!
Lehdet ovat punakuparisen värisiä, joita vasten vaalena siniset kukat on hassuja.

Äitienpäivääkin täällä vietettiin. Onnea kaikille äideille! Pöydän ympärillä täällä oli kaksi isoäitiä, kolme äitiä, kaksi tytärtä, yksi poika ja isä. Yhteensä viisi henkilöä. Oli ilo kokoontua yhteen <3

Minusta valkovuokko on äitienpäiväkukka.

Äitienpäiväruusuni oli tänä vuonna kotimainen uutuus alppiruusu
'Kristiina'. Toiveeni mukan äitienpäiväkukilla on monivuotiset juuret.

Meillä on pitkä perinne äitienpäivän muistamisista. Ne tulevat aina puutarhaan. Viimevuotinen lahja ruusuorapihlaja 'Paul's Scarlet' talvehti oikein hyvin. Monen monta äitienpäivän muistoa kasvaa ja komistuu puutarhassani. Ne ovat ihan parhaita muistoja monia vuosia!

Suohaisuhupun kukinto. Lupasin tämän näyttää aiemmassa postauksessani.
Tuokusu on hmmm... raatoa muistuttava. Onneksi ei lemua kauas.

Uusi työviikko kutsuu taas. Iloa ja valoa viikkoosi. Täällä sataa ja tuulee viheliäisen kylmästi. Mikään lämpöaalto ei yllä tänne asti, mutta kevättä kohti mennään pienin askelin.

Elämän voima

Tiukan myrskyisestä takatalvesta selvittiin toivottavasti vähin vaurioin. Aurinko alkoi sulattamaan heti täydeltä terältään. Katsastin kasvien mahtavaa elämän voimaa vastoinkäymisten kurimuksessa.

Puolen päivän maisemat. Lumen pinta oli jo laskenut eilisen myräkän jäljiltä.

Niin pienet alut vain kestivät ja pinnistivät jokaisen auringon säteen voimakseen. Periksi ei anneta, kun kerran koko talvi on kestetty horroksessa! Ihailin sinnikkäitä kasvejani.

Punainen sinivuokko lumen syleilyssä. Joku on syönyt etummaisen kukan terälehdet.

Ihanasti oli tuuli tyyntynyt ja aurinko säteili parasta voimaansa. Tämä takatalven hyökkäys muuttuu torjuntavoittoon. Minä koiran kanssa tarvotun metsälenkin jälkeen otin oksasakset ja iskin kiinni vattumaahan sekä marjapensaisiin.

Unkarinsinvuokon (Hepatica transsilvanica) kukat lumen keskellä.

Päivä sujui rattoisasti raivaten villintymään päässeitä vattuja, leikkoen viimeisiä omenapuita ja muita oksien siistimisiä. Vapaapäivät on vain niin mukava juttu! Tosiasiassa ne ovat vimpan päälle tiukkoja työpäiviä, mutta sitä sanotaan harrastamiseksi.

Kohmeiset valkovuokot ja venäjänjuuren (Eleutherococcus senticosus) pieni taimi.

Maestro haketti katkomani oksat. Haketta tarvitaan isot määrät vuosittain kattamaan puiden ja pensaiden alustoja. Onneksi on omasta takaa haketettavaa.

Pionin periksiantamattomuutta. Verso kohti valoa!

Pioni ja tulppaanit.

Oli jotenkin karmaisevan mukavaa kiertää puutarhassa katsomassa mitä on Elämän Voima. Mikä ihmeen pakkasneste kasveissa suojaakaan kylmän puraisulta? Osa kasveista lamoaa pakkasessa nousten taas lämmöissä ylös. Osa taas jököttää sisukkaasti pystyssä jotenkin itseään lämmittäen.

Aika omituinen näky mielestäni. Lunta ja kasvavia kasveja samassa hetkessä.

Ruusumaatakin kiersin ja napsin mustuneita oksia kanadanruusuista. Edessä on leikkaukset ja talvisuojien poisto. No onneksi ne nyt olivat vielä paikoillaan! Englantilainen nyrkkisääntö antaa luvan purkaa talvisuojaukset, kun onnenpensaat (Forsythia) kukkivat. Meillä joka torpassa ei ole onnenpensaita, mutta omani nuput näyttävät jo vähän keltaista väriä. Meille vihjeenä on koivun hiirenkorvat. Silloin on aika purkaa talvisuojaukset. Siitä kirjoitan myöhemmin.

Krookukset ja lumikello.

Siis toiveikkain mielin kohti viimein alkavaa kevättä. Toivottavasti takapakit olivat nyt tässä, ja kasvukausi saa rehahtaa käyntiin. Muutama pakkasyö on edessä, mutta nämä varhaiset, sisukkaat sissit pärjäävät ihan omin avuin. On ne melkoisia!!!

Iloa, valoa ja lämpöä!

Takatalvi on tosissaan!

Aamulla ensimmäinen vilkaisu ulos ikkunasta oli hyytävä, vaikka ei yllätys. Säätieto lupasi ankaran takatalven mittavan tuiskun ja myrskyn merkeissä. Hyvin tiesivät. Maa oli valkoinen. Autossa tietenkin kesätassut alla.

Semmoset reilut 15 senttiä alkaa olla...

Hyvin Subaru luisteli työmatkat mennen ja tullen, mutta kuului pelti rytisevän kaupungissa. Ei kesätassuilla autot pysähdy ensinkään erinomaisesti vaikkapa risteyksiin. Enempi peräänajoja ja tieltä suistumisia täälläpäin - ilman henkilövahinkoja onneksi.

Joki ja kinoksia

Pikkulinnut olivat ihan onnettomina, joten ruokinta aloitettiin uudestaan. Toin kaupasta auringonkukan kuorittuja siemeniä, pähkinöitä ja talipötkön. Kyllä alkoi käydä hurja ruuhka lintulaudoilla! Säälitti katsoa, kun melkein jalkapatikassa tirpat saapuivat syömään. Tuuli oli pahimmillaan 19 m/sek, eli ei siinä enää tintit pysy lennossa kuin ihan pienin ja matalin pyrähdyksin.

Sakeaan kuusikkoonkin mahtui satamaan lunta, kun sitä oli tarjolla
tuhannen lujaa vakasuoraa tarjoiltuna.

Ilma oli ns. koiranilma, joten kerroin Riekolle ettei pitkää lenkkiä tehdä tänään. Kiersimme Kärppäniemen metsän, heittelimme keppiä pellolla ja lopulta annoin koiralle hervottoman kokoisen naudan putkiluun kotona. Jäystäköön sitä illan. Järsiminen kummasti rauhoittaa vilkkaampaakin koiraa.

Lumisade, koira ja keppileikit pellolla.

Jospa pienet linnut, perhoset, pörriäiset ja versonneet kasvit selviäisivät tästä koettelemuksesta! Muutama pakkasyö on edessä, mutta nyt toisaalta lumi suojaa kasveja. Linnulle täällä on taas baari auki. Minä lämmittelen puuhellan ja takan avulla huushollia. Tämmöinen toukokuun alku tällä kertaa.

Lämpöä ja iloa viikonloppuusi!

Kulotusta

Nyt tulee tulenarkaa tekstiä. Vappuaattona maailma valkeni vielä kauniina ja lämpimänä. Oli oikein sopiva aika ryhtyä kulotuspuuhiin, kun tuulikin oli ihan mitätöntä. Siispä netin kautta pelastuslaitoksen sivuille ilmoitus kulottamisesta.  Ja ei kun tulta jokirannan kuloheinäkunttaan.

Rautainen lehtiharava ja pari kastelukannua vettä sekä sytkäri.
Kannuja oli nopea täyttää suoraa jokivedellä.

Tuulisella ilmalla ei passaa kulottamaan alkaa. Tuli voi ryöstäytyä tosi nopeasti käsistä, varsinkin kun palaminen itsessään synnyttää vetoa tulelle. Minä aina sytytän yhdestä pisteestä, ja sammutan pian myötätuulen suunnasta tulirintaman. Annan palaa hitaasti vastatuuleen pinnistävän tulen. Sellainen ei pääse ryöstämään, kun polttoaine onkin tuulen suunnassa. Silloin kulo palaa myös pohjia myöten.

Viime vuonna tuulen vuoksi en saanut kulotettua läheskään kaikkia paikkoja - kuten tuo rantakaistale. Mieluusti kulotan, sillä se selkeästi vähentää punkkien ja myyrien suojapaikkoja. Molemmat saavat huutia. Rannasta ei leikata heinää, joten sinne on tarjolla runsaasti suojapaikkoja em. pirulaisille.

Tuli tekee nopeasti selvää ryönäpaikoista. Puiden tyvet haravalla putsaan heinästä,
ja kastelen kastelukannun avulla. Puu voi kuolla tulen liekkien nuolentaan.

Kulottamisessa maltti on sitä kuuluisaa valttia. On parempi edetä hitaasti ja turvallisesti, siten että homma ei pääse lähtemään lapasesta vaikka tuuli yllättänen yltyisikin puuskittaiseksi. Ja palamisen ala pidetään just niin pienenä, että saatavilla oleva henkilökunta ehtii sen sammuttaa kaikissa olosuhteissa saatavailla olevan sammutuskaluston voimin. Kastelukannut on se hätävara, mutta metallisen haravan selkäpuolella hutkimalla saa tulta sammuksiin. Hankalista paikoista voi saappain polkea sammuksiin.

Savua piisaa, varsinkin kun osa heinästä on kosteaa.

Kulottaminen on vahaa perinnettä ainakin täällä meilläpäin. Haja-asutusalueella tulen teko on sallittua, mutta taajamissa on eri säännöt. Toistuvasti kuitenkin lehdistä lukee, että tuli onkin karannut kulottajien hallinnasta.  Tämä on oikeasti taitolaji, jossa kokemus on kovaa valuuttaa. Tuli käyttäytyy tiettyjen sääntöjen mukaan, mutta olosuhteet ja niiden mahdolliset äkilliset muutokset vaikuttavat välillä ihan radikaalisti. Varovasti ja vähän kerrallaan kulottaen kuluu aikaa, mutta saa toivoton tuloksenkin.

Nopeasti ja vaarallisella tavalla siistiä rytöpaikkoihin.

Juuri kun olin lopettelemassa kulotusta hakien jo viimeisiä savuavia paikkoja soi puhelin. Päivystävä palomestari pelastuslaitokselta kyseli kulotukseni perään. Hän kysyi hyvin kohteliaasti, että tiedänkö voimassa olevan ruohikkopalovaroituksen? Juu en tiennyt, mutta kehuin että hyvin on ruohikko palanut. Ihan just suunnitelmien mukaan :D Kysyin että olenko tehnyt syntiä tai rikoksen, mutta kuulemma en. Ruohikkopalovaroitus ei kiellä avotulen tekoa. Mutta jos homma olisi karannut lapasesta, niin sitten olisi voinut laskua tulla palolaitoksen vierailusta.

En ole läheskään kaikkea tarvittavaa vielä kulottanut, eikä lähipäivinä tarvi haaveillakaan. Takatalvi tuiskuttaa lunta, joten voi olla että kevään kulotukset olivat nyt tuossa. Siinä oli kyllä se tärkein. Pelastuslaitos ei ollut sanktioita siis asettamassa, mutta talon kissat ovat heti vetäneet itsensä myyräpassiin kulotetuille alueille. Ne ovat muuten harmillisen nokisia tassuiltaan! En ottanut kuvaa, mutta perin valkoinen Hattara piti pestä ennen sisälle laskua. Oli se karmean nokinen ja märkä! Oli varmaan sukeltanut jokeen vesimyyräjahdissa, ja paluujäljet oli vissisti nokikentän läpi.

Jos jotain positiivista takatalvesta, niin se huuhtonee kulotuksen jäljet ravinnekiertoon.

Iloa ja valoa loppuviikkoosi!

Silmujen sinfoniaa

Lämpimät päivät ovat herätelleet kukkien lisäksi myös silmuja. Ne ovat ihmeellisiä! Syksyllä silmuihin on pakattu tiiviiseen ja kestävään muotoon tulevan kesän unelmat - kukat ja lehdet. Koko talven ne uinuvat sitkaasti lumikuorman alla tai kuuran koristamina. Pahimmat pakkasetkaan eivät niiden rauhaa häiritse. Kevät on silmujen aikaa, jolloin ihmeellinen elämän voima pakottaa ne paisumaan ja puhkeamaan loistoonsa. Silmuissa on koodattuna koko elämä. Vaan annetaanpa silmujen itsensä kertoa:

Alppiruusu (Rhododendron) Haaga: "Minulla on valmiina ihan kaikki kukkia myöten.
En haaskaa turhaan lehtien pudotteluun, vaan jatkan siitä mihin satuin jäämään."

Villaheisi (Viburnum lanata): "Minä myös teen syksyllä silmujen lisäksi kukkanuput.
Lehdistä suurimman osan karistan, vaikka osan saatan pitääkin."

Siperianpaju (Salix schwerinii): "Minä ojennan tiedustelijoina ensin kissani."

Pähkinäpensas (Corylus avellana): "Minä kukin kyllä ensin! Hedenorkot
näkyvät kauas, mutta katsopa tuota kärkisilmua, emikukintoani! Harva
sitä koskaan huomaakaan, mutta pähkinän siitä vielä teen"

Omenapuu (Malus domestica): "Niin jo nuppujani pakottaa! Uskallanko jo avata?"

Saarnivaahtera (Acer negundo): "Minäkin kukin ihan heti, että kerkiän saada
siemenet lentämään syystuulien mukaan."

Metsävaahtera (Acer platanoides): "Komppaan serkkuani saarnivaahteraa. Nuppuja
olen koko puu täynnä, mutta niin kuuluu muillakin olevan kova kukinnan tahto."

Piikkiaralia (Aralia elata): "Minun toivotaan kukkivan, mutta en ole
varma olenko vielä siinä iässä, kun vasta kymmenvuotias olen."

Seitsensormiaralia (Kalopanax septemlobus): "Minusta taas
ollaan onnellisia, kun olen hengissä... koko 40 sentin mitalta.
Sanovat minun olevan kovin kovin harvinainen yksilö"

Rusokirsikka (Prunus sargentii): "Lupaan kukkia tänä vuonna enemmän kuin
koskaan aiemmin, koska olen niin kaunis vaaleanpunaisessa kukkahunnussani!"

Metsätammi (Quercus robur): "Sanovat ikuisuuspuuksi, mutta terhoja ajattelin
minäkin tekaista. Josko oravalta jäisi joku syksyllä huomamatta."

Tuurenpihlaja (Sorbus ulleungensis 'Dodong'): "Vihertää jo, ihan pakko jo kurkistaa
silmusta ulos, vaikka vähän kylmääkin on tiedossa. Ei haittaa minua."

Seljapihlaja (Sorbus sambucifolia): "Voitonmerkki tässä! Selvisimme kevääseen!"

Pihlaja (Sorbus aucuparia f. laciniata): "Ei ole minulla suomenkielistä
nimeä, mutta rohkeasti nuppu ojossa olen kevättä vastaanottamassa!"

Sirotuomipihlaja (Amelanchier laevis): "Sanovat kauneimmaksi tuomipihlajaksi,
joten ojennan nuput ja olen valmis kaikelle ihailulle!"

Terttuselja (Sambucus racemosa): "Kuka ehti ensin :D"

Lehtosaarni (Fraxinus excelsior): "Onpa toiset innokkaita. Minä odotan rauhassa,
kuten jokainen kevät. Minulla ei ole kiirettä, vaan haluan varmasti lämmintä ensin."

Japaninruttojuuri (Petasites japonicus) tarjoaa takuuvarmasti ekan mesibaarin
öttiäisille, vaikka hyönteispölytteiset puut eivät vielä kukikaan.

Ihmeellinen on kevään valtava voima ja kasvien tavaton muodon muutos. Voi kuinka odotankaan hennon vihreitä hiirenkorvia! Voisin syömättä vain istua ja seurata, kuinka silmut aukeavat ja pienet hiirenkorvat oikovat lehtisuoniaan. Suorastaan kuulen sen ilon, minkä pitkän ja pimeän talven horrostaneet silmut kokevat päästessään venymään auki ja aurinkoon. Lehtipuut tavallaan syntyvät uudestaan joka kevät.

Asentoni voi olla omituinen, mutta oikeasti nukun rennosti. Ei uskois....

Minä olen viettänyt riemukkaita päiviä puutarhaaa siivoten. Eli joka helkkarin lihas on kipeä :D. Ihan rapakunnosta en lähtenyt kevään vauhtiin mukaan, mutta kyllä tuommoiset 10-12 tunnin työpäivät puutarhatöissä altistaa jo rasitusvammoille. Koitan vaihtaa työtehtäviä päivän mittaa, ja illasta teen enää kontallaan kitkentää.

Jouluruusu vain pöhistyy kelien lämmetessä.

Olen intohimoinen puuvartisten kasvien harrastaja (juu ruusut on puuvartisia!), joten niiden tarkkailu on keväällä aivan yhtä innostavaa kuin perennojen nouseminekin. Viime kesän poikkeuksellisen korkea lämpösumma on tuottanut tuhottomasti kukkasilmuja kaikkiin lajeihin. Tiedossa on siis rutkasti kukintaa. Luultavasti myös ruusut tulevat rehottamaan ihan läkähdyksiin asti kukkien.

Ajatella - kaikki kiva on vielä edessä!!!! Minullakin on lomaa Vapun ylitse - joten iloa, valoa ja hauskaa Vappua kaikille!!!

Pikajuoksua kevääseen

Vihdoin täällä Merenrantakaupungissakin voidaan todeta kevään tulleen. Muuttolintuja on tietenkin ilma sakeanaan, mutta lumihanget ovat pitäneet pitkään pintansa - koska niitä nietoksia on ollut niin paksusti. Nyt puhaltaa lämpimät virtaukset, joten plussalla ollaan yötkin läpeensä. Tästä se kevät alkaa!

Idänjouluruusut (Helleborus orientalis) aloittavat heti lumien seasta selvittyään.

Viikko on kulunut Maestron päiviä juhliessa useampaan otteeseen, mutta pitkäperjantain ja tämän päivää sain viettää ihan vapaalla. Iskin käteni lumesta paljastuneisiin kohteisiin siivoten perennapenkkejä. Syksyllä en siisti ensinkään penkkejä, joten keväällä onkin täysi röhnä siivottavana. Minulle passaa näin parhaiten, sillä kuihtunut kasvusto suojaa perennoja yleensä lumettoman alkutalven aikana.

Ihan melkein auki tämäkin vaaleajouluruusu (Helleborus niger)

Haravakin tuli taas hartaasti tutuksi, sillä talven jäljiltä jättikuusten allakin on ihan hurja kerros neulasia, oksia ja käpyjä. Koitin itsekin toteuttaa molemin puolin tehtävää haravointia, että hartiat säästyisivät pahemmilta säryiltä. Joka vuosi jaksan neuvoa haravoinnin rampauttamia edes yrittämään kahden puolen tehtävää haravointia.

Pilvinen päivä pitää krookusten kukat supussa.

Kulottamistakin haaveilin, mutta vielä se on toiveeksi vain jäänyt. Olosuhteet pitää olla tuulettomat ja pohjan vähän kuivuakin, että pääsee kevään mielipuuhaan. Vielä on liian märkää haravoidakin, mutta pahimpia moskia olen silti kottikärrykaupalla kuskannut kompostoitumaan.

Lumikellon ja krookusten kimppa.

Ruusumaa on paljastunut noin suurin piirtein hangen alta. Olen äärettömän kiitollinen siitä, että jänikset, kauriit ja myyrät eivät ole tehneet tuhoja puutarhassani. Lumen alta paljastuu hyvin talvehtineita kasveja, joten toiveet on ainakin tässä vaiheessa korkealla.

Kanadanruusu 'Henry Kelsey' yleensä talvehtii lumirajaan asti. Talvensuoja-
turpeet saavat olla vielä paikoillaan muutaman viikkoa.

Ryhmäruusut näyttävät suurin osa näin hyviltä. Tämä on 'Playful Rokoko'.
Ruusujen talvisuojaukset puretaan vasta koivun ollessa hiirenkorvalla.

'Sweet Haze' kurkkii talvensuojaturpeen alta vihreänä. Leikkasin ne sangen alas
syksyllä ennen tyvimultausta ja turvepeittoa. Kyllä iloitsen näiden talvehtimisesta!

Oikeastaan en ole vielä löytänyt mitään katastrofia puutarhassani. Aina talvi jotain vie, mutta tärkeimmät näyttäisivät olevan hyvästi hengissä. Paljon on vielä maan alla piilossakin. Jokainen päivä onkin jälleen täyttä seikkailua ja löytämisen iloa.

Jotta kukkakuvat eivät hämää, niin totuus on edelleen aika luminen. Pienessä joessamme
veden pinta nousee ja virtaama kasvaa. Tuskin tulee pahaa tulevaa kuitenkaan.

Vielä on huominen lomapäivä, josta aion nauttia puutarhassa puuhaten. Koko viikko on mennyt enempi ja vähempi juhlien merkeissä, joten rauhoittuminen ruohonjuuritasolle on mukavaa vastapainoa.

Lopuksi hauska kasvi, joka on näitä merkillisiä kummajaisia. Saanko esitellä suohaisuhuppu (Symplocarpus foetidus). Sen englantilaisen nimen voisi vapaasti kääntää haisunäätäkaaliksi.

Tämä osaa jotenkin kummasti sulattaa itselleen reijän hankeen joka vuosi.
Tuo verso on nuppu. Ja nimi kertoo jotain kukan aromista :D

Iloa ja valoa viikkoosi! Elämä on yhtä juhlaa, kun vappukin on ihan pian käsillä.