sunnuntai 3. toukokuuta 2020

Ihanan perinteinen Vappu!

Vappuviikonloppu alkaa kääntyä kohti loppuaan. Olemme viettäneet hiljaisen ja puuhien täyttämän kevätviikonlopun kahdestaan Maestron kanssa. Kevään ihanimpiin asioihin kuuluu kulotus, ja Vappupäivänä oli ihan täydelliset kelit alkaa kärventämään kulopeltoja ja jokirantaa.

Tuli on hyvä renki ja huono isäntä
Kulottaminen on luvallista haja-asutusalueella, mutta ei taajamissa. Monia ihan tarpeellisia ja asiallisia rajoituksia pitää ottaa huomioon ennen kulotusta. Ensinnäkin kulottamisen aikana ei saa olla ruohikko- tai metsäpalovaroitukset voimassa. Kulottamisesta pitää tehdä etukäteen ilmoitus pelastuslaitokselle. Kätevimmin sen hoitaa netin ilmoituslomakkeen kautta. Sitten pitää noudattaa riittävää varovaisuutta ja varata sammutuskalustoa sekä riittävä määrä henkilökuntaa hallitsemaan tulta.

Osa sammutuskalustoa

Koukkasin joesta ämpäritolkulla vettä, joka vietiin kulotettavalle alalle maitokärryillä. Vieressä oli oja, josta tarvittaessa saisi koukattua lisää sammutusvettä jos tarpeen. Tuuliolosuhteet olivat tyynen suotuisat ja kuloheinä riittävän kuivaa. Rajasin kulotettavan alueen kastelukannulla vettä kaatamalla.

Kastelemalla rajattu kulotusalue piti tulen omalla tontilla.


Sitten saikin sytyttää ensimmäisen ruohotuppaan, ja rautaisella lehtiharavalla sai levitettyä tulen hallittavan kokoiseksi rintamaksi. Tuli polttaa paljon tehokkaammin pohjia myöten, kun sen pitää hiipiä vastatuuleen. Myötätuleen mennessä se helposti ryöstäytyy käsistä. Siksi kulotus aloitetaan aina alatuulen puolelta.

Myötätuuleen liekit ovat suuremmat, nopeammat ja luiovat isoja pyörteitä.

Kun on saatu turvallisesti poltettua alatuulen puolelta palon rajaamaa aluetta, voi jouduttaa puuhaa laittamalla ylätuulen puolelta uuden tulirintaman, joka kärventää nopeasti kuloheinää, mutta pysähtyy kiltisti kulon jo polttamaan alueeseen. Missään vaiheessa palava alue ei saa olla liian suuri sitä ohjaavaan henkilömäärään nähden.

Hehtaarin verran paloi peltoa Vappupäivänä - hallitusti.

Oli kyllä tosi mukavaa saada pellot kulotetua. Ihan selkeästi kulottaminen vähentää punkkien määrää. Niitä inhoja pystyy laskemaan kissojen ja koiran turkeista nypittyjen yksilöiden määrästä ennen ja jälkeen kulotuksen. Jokainen keväällä hengiltä kärvähtänyt punkki tietää kesän mitaa rauhaa puuttuvien punkkisukupolvien myötä. Toinen hyvä on täsmäisku pellolla eläville myyrille. Ei ole kulokunttaa, jonka piiloissa niillä on omat reitistönsä. Kovin on alastonta eloa mustaksi kärvennetyllä pellolla kissojen ja haukkojen silmissä. Muuttavat sitten muille maille.

Kulotuksen jälkeen pitää huolehtia vielä jälkivartiointi, ettei mihinkään jää kytemään paloa. Maisema on sangen musta, mutta vihertyy tosi nopeasti kasvukauden alkaessa, kun kasvien ei tarvitse pinnistää ensin kulokerroksen läpi.

Niin että näin täällä maalla on vietetty Vappua! Grillauskauden aloitus jäi nyt vain punkkien grillaamiseksi :D Odotamme kelien lämpenemistä.

7 kommenttia:

  1. Toivottavasti grillaantu suuri punkkipopulaatioa. Täällä heräsivät kotilot, purkkiin sai kerätä hyvän määrän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Punkkien tuhoaminen tuntuu erityisen hyvälle! Kotiloita meillä on vain jonkin verran, mutta keväisin pyrin nitistämään jokaisen löydetyn yksilön. Ovatpahan pois sukua jatkamasta.

      Poista
  2. Tuossa puuhassa on oltava tarkkana, mutta hieno asia, että samalla saa harvennettua punkkien määrää :) Aurinkoa toukokuuhusi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina kulottaminen on jännää puuhaa, johon tuuli voi tehdä nopeita ylläreitä. Niiltä onneksi nyt vältyttiin. Maltilla ja hitaasti on turvallinen tapa. Punkkeja ei täällä aiemmin ollutkaan, mutta viimeiset 10 vuotta olemme tehneet ikävää tuttavuutta.

      Poista
  3. Varma kevään merkki, Majakarilla kulotetaan!
    Tuo on kyllä nykyisin jo harvinainen taito ja harvinaisemmaksi käy kun ihmiset pakkautuvat tiiviille asuinalueille. Missäpä kulotat kun kaikki on rakennettua aluetta.

    Punkit ja myyrät ovat teillä varmaan jo tottuneet muuttamaan hyvissä ajoin turvallisempaan paikkaan ennenkuin tuli persausta kuumottaa.

    Minä rakastuin tänään kanttausrautaan, se on hieno laite. Kanttaan kaiken!

    VastaaPoista
  4. Teillon kunniootettu kevätperinteetä :) Kersana aina kulotettihin, mutta ny tyyryn tuikkaamahan vaa siperiankurijenmiakkojen kuivanehet leheret. Vuasi sitte pelekäsin punkkia iha hirviästi. Yhtäkää e nähäny. Ny enoo muistanukkaa. Saa nähärä kuinka ny käy.

    VastaaPoista
  5. Hyvä keino suaha siistineeks alueita, kuhan ei karkuun tuli piäse. Teillä taito jo tuohon hommaan!

    VastaaPoista