lauantai 23. toukokuuta 2020

Maalla on turvallista tilaa unelmille

Coronakevät on tuonut monenlaisia ajatuksia mieleen. Tämä Merenrantakaupunki on virkeä, mutta valtaväylistä syrjässä. Lähin lentokenttä on Oulussa, ja junaliikennekin kulkee Vihannin kautta. Harva ajelee 8-tietä pohjoiseen tai etelään. Satamaamme ajelee lähinnä rahtilaivat. Olemme siis perin syrjässä isommalta liikenteeltä. Tänne pitää vasiten tulla, ja täältä pitää aina lähteä jonnekin muualle.

Suikeroesikko 'John Mo'

Meillä on coronaa testattu, ja pari löydettykin helmikuussa. Ylläkseltä olivat peräisin, eivätkä päässeet sen kummemmin leviämään. Täällä ollaan eletty kuin lintukodossa kaikkia suojatoimia varalta noudattaen. Suomalaisille ei ole mitenkään vaikeaa pitää metrin tai kahden etäisyyttä toisistaan. Ihan helppoa. Työpaikalla ei ole ollut aiemminkaan tapana poskisuudella tai halata. Palaverit etänä on ihan jees. Eipähän kukaan näe, jos samalla multitaskaan muita asioita.

Valkovuokko 'Kentish Pink'

Väistämättä tulee mieleen, että varsinkin Vihreiden tahoilta tavoiteltu tiivis kaupunkirakenne on itse asiassa sangen riskialtis vaikkapa tämmöisessä tartuntatautitilanteessa. Näitä epidemioita ja pandemioita näytetään ennustettavan tulevan jatkossakin. Mikä erottaa Uudenmaan synkät tautitilastot muusta maasta? Tiiviit asumisympäristöt ja joukkoliikenne.

Ekat narskut kukkivat

Tiivis populaatio rottakokeissa tuotaa kosolti häiriökäyttäytymistä, joka sortaa rottien hienon yhteiskuntarakenteen matriarkaaliseen anarkiaan ja syrjäyttää urokset. Lopulta systeemi romahtaa syntyvyyden loppuessa. Väittäisin, että kun ihmiset asutetaan hyvin tiiviisti, niin ongelmia syntyy luontojaan. Siksi täällä maalla väljästi asuen ja omaa autoa työ- ja kauppamatkoilla käyttäen ollaan pysytty turvassa pandemialta ja monelta muultakin riesalta.

Kylmänkukat ovat kevään parhaita!

Pidetään siis koko Suomi asuttuna, ja etätyöt tarjoavat mahdollisuuden elää laadukkaasti missä vain. Täällä syrjässä on hyvä asua ja elää!

Iloa ja Valoa elämääsi!

16 kommenttia:

  1. Amen to that !
    Tismalleen samoja latuja ajatukseni kulkevat ja tulevat kulkemaan.

    Suurkaupungeissa ja väestökeskittymissä leviää myös moni ei-toivottu juttu vikkelämmin. Tähän saakka on kehuttu ja korostettu tehokkuutta ja muita nyt alasammuttuja tai ainakin rampautettuja tulokulmia.

    Yllättävän montaa työtä voi tehdä piuhaa pitkin ja pilven kautta vaikka laiturin nokasta, ei ole pakko sitä omaa konttorinurkkaa asuttaa täysiä virkatunteja.

    Minulla on täällä kotona ollut muuan tyyppi jonka vuotuiset ajokilometrit ovat luokkaa 70 tuhatta. Hyvinhän tuo homma hoituu puhelimitsekin. Paljon vähemmillä kuluilla ja riskeillä. Kaikkeen tottuu, myös se ostava asiakas. Jopa puhumaan puhelimessa näyttöruudun kautta.

    Tänään oli aivan ihana kevätpäivä. Meillä jo koivut vihertää ja kaikkialla soi hurja sirkutus. Hanhia on välillä taivaan täydeltä ja näinpä viikolla surullisia peltohehtaareja joista ei minkäänlaista nurmirehua tehdä aikoihin, pilalle paskottuja ja syötyjä.

    Nyt onkin hyvä pitkän pihapäivän jälkeen saunapuhtaana köllähtää petiin.
    Mukavaa pyhäpäivää !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesä teki yllätysrynnäkön tänne. Tuli kerrasta T-paitakelit! Vielä perjantaina rappasin aamuvarhaisella auton laseja kuurasta, ja nyt on yli 20 lämmintä. Huh hellettä!

      Puut tuomea lukuun ottamata eivät vielä viherrä, mutta silmuista kuuluu jo kihinää. Pian poksahtavat auki. Perästä tullaan!

      Poista
  2. Yhdyn edellisiin! Kyllä on mukava mualla assuu ettäällä ruuhkasista paikoista. Etänä nykysin onneks asioita suap hoijettuu!
    Kyllä se kevät nyt on tiälläkin! Hirnakka tuossa noista kanadanhanhista mainihti ja ne on iso ongelma tänäkeväänä.Nyt ovat oppineet kylyvetyiltä aloilta jyvät kaivamaan. Lähtisivät pikimmiten pesimäalueilleen matkoo jatkamaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkoposkihanhet ovat urbanisoituneet, ja ovat ongelma puistoissa täälläkin. Vuosi vuodelta yhä isommin laumoin. Ei heti uskoisikaan miten paljon ne paskovat puistoissa!

      Poista
  3. Liian usein unohdetaan, että Uusimaa on muutakin kuin Helsinki ja Espoon ahdetut lähiöt. Käytännössä "maaseutu" alkaa jo ennen Kehä III:n rajaamaa aluetta, ja se kovasti hehkutettu joukkoliikennekin on monille pääkaupunkiseudulla asuvillekin rajallista ja jatkuvasti supistettua. Yhä useampi on kokonaan oman auton varassa tai ilman sitä hankalien työmatkayhteyksien vuoksi pitkäksi venyvien työpäivien kurimuksessa. Valitettavasti myös paljon puhuttu digiloikka on silkkaa sanahelinää, sillä valokuitu on edelleen harvojen herkkua ja kaiken tunkeminen nettiin sulkee ison joukon ihmisiä tiedon ja asioinnin ulkopuolelle.

    Mutta siinä olen samaa mieltä, ettei kaikkia ihmisiä ole tarpeen tunkea tiiviisiin keskittymiin. Meillä on tilaa ja mahdollisuuksia elää väljemmin, jos niin halutaan ja päätetään. Ukkokultani kanssa olemme tyytyväisiä omakotiasujia ja tämän koronan aikana maan tasalla, lähellä luontoa asumisen hienous on vain korostunut.

    Käsillä on kerrassaan hieno vuodenaika, joka vain paranee päivä päivältä. Leppoisaa pyhäpäivää sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä muistutus, Between! Uusimaa on laaja, ja se keskittynein osa on radan varressa aika pienellä alalla loppuviimein. Maaseutumainen asutus alkaa kivenheiton päästä keskustasta. Suomi on todella pitkä ja oikeastaan iso maa, jossa on tilaa meille kaikille. Toivottavasti omakotiasumisesta ei tehdä kiinteistö- yms. verojen myötä tai pakollista kulkemista kiristämällä mahdottomaksi.

      Kevät on ihmisen parasta aikaa, vaikka meinaa tulla kiire ja hoppu tehdä kevättyöt valmiiksi. Tänään sain kasvihuoneen istutettua ja pottumaan ojennukseen. Kanojen kesäresidenssikin on siivottu kesäkuntoon. Kanat pitäisi kantaa sinne vain nauttimaan kesälomasta.

      Poista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  5. Olen Betweenin kanssa samaa mieltä siinä, että Uusimaa on muutakin kuin Helsinki ja pääkaupunkiseutu. Itsekin asun Uudellamaalla, mutta väljästi peltojen keskellä.
    Kauniisti kukkii jo sielläkin. Mukavaa ja aurinkoista toukokuun jatkoa. ☀️☀️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus tämä pääkaupunkikeskeisyys ärsytää, varsinkin kun sieltä käsin tehdään koko valtakuntaa koskevia päätöksiä. Olosuhteet vaihtuvat rankasti, kun poistutaan metron vaikutuspiiristä.

      Toukokuun loppu teki meille kesän - tänään mittari kipusi jo yli +20 asteen. Ja aurinko paistaa! Ihanaa puuhata pihalla!

      Poista
  6. Samoja ajatuksia olen miettinyt. Ei edellisissä epidemioissa ollut paniikkia, vaikka taisi joku panikoida sikaflunssan aikaankin. Mutta maalla asuessa, tai melkein maalla, ei uskonut sairastuvansa, kun vaan kotiintultua pesi kädet. Nyt olen kyllä panikoinut, onneksi ei ollut esim pakko liikkua ruuhkabusseissa. Alussa ajattelin kyllä, että jos olisi mökki, lähtisin sinne evakkoon. On myös tullut mietittyä väljempää asuinpaikkaa. Mutta autottomana ei voi ihan maalle lähteä, ja muistan kyllä ne vaikeudet yksin asumisessa ok-talossa. En siihenkään halua takaisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elämäntilanteet vaihtelevat, ja valintoja joutuu tekemään pakonkin edessä. Auto on valtaosassa Suomea pakollinen kulkuväline, kun julkista liikennettä ei käytännössä ole. Kaikki palvelutkin keskitetään isompii keskuksiin, vaikka ison osan asioita voi hoitaa verkossa. Siis ne joilla on yhteydet ja osaaminen siihen.

      Poista
  7. Totta puhut!! Kunpa maaseutu ei tyhjenisi ainakaan enempää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta maaseutumainen asuminen voisi olla jopa nosteessa :D

      Poista
  8. Tässä on juuri yksi hyvä syy pitää maaseutukin asuttuna. Varmasti monella työpaikalla etätöistä tulee yleisempää tämän epidemian jälkeen, kun ihmiset ovat huomanneet, että niinkin voi töitä tehdä. Varsinkin kokousmatkat pohjoisesta etelään tulevat varmasti vähenemään. Omalla alallani taas toivotaan kovasti, että pääsisi jatkamaan töitä ihan työpaikalla, sillä vaikka etänäkin on joten kuten hommat hoituneet, on se tuottanut monenlaista hankaluutta. Kesäisen lämmintä uutta viikkoa sinne merenrannalle!

    VastaaPoista
  9. Pienellä kylällä asutaan maaseututaajaman ulkopuolella ja olemme aina viihtyneet. Jotenkin turvassa koemme olevamme täällä. Meidän elämä ei ole muuttunut hirveesti tänä aikana, kun emme muutenkaan käy juuri missään. Ainoa iso miinuspuoli on lastenlasten näkeminen. Onneksi on voitu käydä pihalla tapaamassa ja kesän tullen saadaan olla pihalla pitempäänkin ja nähdä näin. Kevättalvella tyydyimme säännöllisiin videopuheluihin.
    Itse tein etätöitä ennen loman alkua ja mies käy normisti töissä.
    Silti ei tuudittauduta liikaan turvallisuuteen vaan etäisyydet pidetään ja huolehditaan käsihygieeniasta. Mieskin kysellyt rasvaa käsiin, kun niin kuivuvat :) Kaupassa käyn harvakseltaan ja mitään shoppailua en ole muutenkaan koskaan harrastanut. Puutarhamyymälät mietityttää, mutta pakko välillä käydä, käytiin mullat ja lannoitteet hakemassa.
    Terveyttä sinnekin ja hyvää kevään jatkoa :D

    VastaaPoista
  10. Maaseutuihmisiä täälläkin ollaan! Ja aina vain introvertimmäksi olen muuttunut 😆eli ei rajoitukset haittaa. Laivalle, kunnon risteilylle,tekisi kyllä jo mieli...

    VastaaPoista