keskiviikko 8. huhtikuuta 2020

Elossa

Aikaa on vierähtänyt, ja puhelimeen kilahtelee huolestuneita viestejä blogin hiljaisuuteen liittyen. Olen elossa edelleenkin, mutta blogin kirjoittamiseen ei ole ollut intoa. Sen sijaan olen toipunut hankalasta aivotärähdyksestä, suorittanut johtamisen ja yritysjohtamisen erikoisammattitutkinnon näyttötutkintoja vaille valmiiksi, ja saanut vakituisen työpaikan 1.5 alkaen Merenrantakaupungin puutarhurina.


Kevät etenee, vaikka talvea ei oikeasti ollutkaan. Lupaan vielä yhden postauksen kirjoittaa ympyrän sulkeutumisen merkkinä talvehtineista kanadanruusuista, kun sen aika on. Huomisen työpäivän jälkeen alkaa talviloma, eli pidän pääsiäisen jälkeisen viikon lomaa. Ajattelin puuhata omassa puutarhassani kevättöitä.

Iloa ja Valoa! Kevät saapuu, mikä herättää hiljalleen henkiin kärsineetkin.

35 kommenttia:

  1. Voi ei, aivotärähdys. Toivottavasti olet jo toipunut tai toivut pian! Onnittelut vaki-työpaikan johdosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Väsyneenä kaksoiskuvat vieläkin vaivaavat, mutta pään kuvissa ei ole mitään. Kiva diagnoosi - ei päässä mitään :D Vakituinen työ on ihan unelmahomma itselleni. Ihan huippua!

      Poista
  2. Toivottavasti olet toipunut hyvin. Mukavaa lomaa! Ja onnittelut vakituisesta työpaikasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toipuminen on ollut hidasta, mutta edennyt sentään. Loma tuntuu ihanalta, kun aiemmat "lomat" on olleet toipumista jostain ihan järkyttävästä, kuten äitini kuolema. Nyt olis toivottavasti ihan oikea ja rentouttava loma.

      Poista
  3. Mukava kuulla sinusta! Pikaista paranemista ja hyvää lomaa sekä aurinkoista pääsiäisenaikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuli joo vähän painetta ilmaista elossaolosta. Pääsiäisen aikaan toivoisin pääseväni puuhaamaan pihalle - sitä parasta mahdollista retoutusta, mitä tiedän!

      Poista
  4. Kiva kuulla susta! Onnittelut tyäpaikasta! Hyvä, ku sullon ollu miälenkiintoosta opiskelua raskahan talaven aikana. Toivottavasti tärährys o jo takanapäi. Hyvää lomaa ja pääsiäästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meinaa omatunto olla mustelmilla, kun en ole jaksanut seurata blogimaailmaa ihan yhtään. Ihan nollatilassa olen ollut. Töissä käynyt ja koiruuden kanssa lenkillä. Opiskelussa olen heittänyt kahdessa kuukaudessa vuoden hommat, eli panostusta on ollut sillä sektorilla. Toki pohjat tuohon hommaan on olleet sangen ansiokkaat. Lomasta toivon saavani nauttia täysimittaisesti.

      Poista
  5. Aurinkoista kevättä sinulle, kevät varmasti piristää mieltä ja oloa, ei enää ole harmaita päiviä. Hyvää pääsiäisen aikaa !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äitee odottaa uurnassaan koronatilanteen laantumista muistotilaisuuden salliviin olosuhteisiin. Puolitiessä siis ollaan vieläkin. Mutta pääsiäsisen pyhinä pääsen varmaan puuhaamaan pihalle, mikä on parasta mahdollista ajanvietettä!

      Poista
  6. Huhhuh, toivottavasti olet toipunut niin sisäisistä kuin ulkoisista kolauksista! Onhan ollut touhua muutenkin noiden koulutusten takia.
    Ja ONNEA työpaikan johdosta!
    Hyvää lomaa, kevään tuloa ja pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin puoliksi toipunut kaikesta. Väsyneenä vielä kaksoiskuvat kiusaavat, eli tätäkin postausta kirjoitan toinen silmä kiinni. Silloin näkyy yhtenä. Onnellinen olen tulevaisuuden varmistumisesta vakipaikan myötä, joka on iha unelmaduuni minulle. Lomakin tulee ns. kreivin aikaan, kun aktiivikausi ei vielä repeä töissä, mutta kotipihassa voi jo siivota talven alle jääneitä jutuja.

      Poista
  7. Kiirettä on näemmä pitänyt sinullakin ja vielä aivotärähdys siihen lisäksi! Paljon onnea vakipaikasta! Aurinkoisia kevätpäiviä ja hyvää pääsiäistä sekä talvilomaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei itse asiassa ole ollut kiireitä, vaan iha slow-down elämää. No opiskelu on ollut intensiivistä, mutta oppisopimuksella osan siitä on voinut hoitaa työaikana. Nopeasti hyvillä kokemuspohjilla siitä sai valmista. Jäljellä on näyttötutkinnot, mutta siihenkin on tarkistetut speksit tehtynä ja hyväsksyttynä.

      Myöhään venytetty talviloma tarkoittaa ansiokasta kevään aloitusta omassa puutarhassa!

      Poista
  8. Voi miten ihana oli huomata puumerkkisi omassa blogissa ja löytää uusi blogiteksti luettelosta. Syvissä ja raskaissa vesissä olet puljannut. Jospa se kevätaurinko vähän kuivattaisi murheita vähemmäksi ja iloa isommaksi.

    Voikaa hyvin ja viettäkää mukava omantahtinen loma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevätaurinko, lämpö ja heräävä luonto lääkitsevät mitä vain. Vietin todella laiskan ja pitkän aamun, ja koiran aamulenkki korvattiin hartaalla kierroksella puutarhassa. Maa oli jäässä, joten tyydyin katkomaan perennan varsia. Elämän ihanuutta! Iltapäivän ohjelmistossa on pitkä lenkki Maestron ja koiran kanssa. Siinäpä ne tähdellisimmät "suorituspaineet" ovatin. Loma on ihanaa!

      Poista
  9. Onpa ollut aikamoinen talvikausi, surua, iloa ja onnettomuutta... täällähän tämä blogimaailma odottelee heitä, jotka joskus joutuvat taukoa pitämään. Työpaikka kuullostaa mahtavallta, onnea siitä ja tsemppiä toipumiseen! Hyvää pääsiäisen aikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi kevään energiat nostavat raskaitakin taakkoja. Ruusutilauskin taitaa olla pian matkalla tänne. Kasvihuoneen lämpöihin ne saa kasvamaan ja odottamaan avomaan aikaa.

      Leppoisaa pääsiäistä sinnekin!

      Poista
  10. Onpa kiva kuulla sinusta. Usko pois, olen postauksiasi kaivannut ja ajatellut sinun työstävän suruasi.
    Onneksi olet toipumassa aivotärähdyksestä. Se ei ole laisinkaan kevyt diagnoosi, vaan aivovamman lievin aste. Pidä päästäsi huolta. Siellä on meidän tärkeimmät asiamme.
    Onnea myös vakituisesta työpaikasta. Nauti lomasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaatuminen liukkaalla jäällä kävi tosi sukkelasti. Siitä toipuminen kestää yllättävän pitkään. Mitään vikaa ei päästä ole löydetty, mutta kaksoiskuvat vaivaavat ajoittain edelleenkin - varsinkin väsyneenä.

      Hauskaa pääsiäisen aikaa sinne myös, Between!

      Poista
  11. Onnittelut uudesta työstä, se kuulostaa tosi hienolta. Ja on varmasti kiva pitää hieman lomapäiviä ennen uuden työn alkua. Mikä olisikaan siihen parempi ajankohta kuin aurinkoinen kevät. Kaikkea hyvää sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pilvi! Loma on aina lomaa, vaikkahan sataisi räntää taivaan täydeltä. Semmoinen sää nyt vallitsee :D. Ei haittaa, koska tuleepahan sisällä tekemättä jääneitä hommia valmiiksi.

      Poista
  12. Huh, mitä kaikkea sinulla onkaan ollut! Onnittelut työpaikasta ♥ Kaikkea hyvää Sinulle ♥ Onneksi on kevät ja puutarha!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevät ja puutarha on sitä ihan parasta elämää. Loma on nautinnollista, kun voi rentoutua ihan täysillä - oli se sitten mitä puuhaa tahansa. Säät heittäytyivät oikullisiksi, mutta kerkesin jo itseni kipeyttää yhdessä päivässä melko rampaan kuntoon. Löytyi taas niitä käyttämättömiä lihaksia... eli ihan normijuttua kauden alkaessa.

      Poista
  13. Kiva kuulla sinusta. Onnea työpaikan johdosta ja hyvää kevättä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitkään meni, ettei jaksanut mitään kirjoittaa. Enkä jatkoakaan lupaa tuota ruusujen talvehtimista lukuun ottamatta. Menen fiilispohjalta.
      Mukavaa kevättä Anneli sinullekin!

      Poista
  14. Lämpimästi onnea vakituisesta työstä ♥ Paranemisia ja mukavaa pääsiäistä sekä lomaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vakituinen työ on ollut kolmen vuoden työn tavoitteena. Tai ainakin siis välietappina. Nyt tekemäni työ saa jatkuvuutta varmasti. Olen siitä kovin onnellinen!

      Poista
  15. Olen täällä sinua kaivannut!
    Ikävä kuulla aivotärähdyksestä :(
    Onnea työpaikasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämpimästi kiitoksia Pirjo sanoistasi! Itsellekin selvisi, ettei pään lyöminen ole mikään ihan vaaraton juttu, mutta selvitty on noin suurin piirtein. Vain näkemisen vaikeus oli oireena, ei onneksi muuta.

      Poista
  16. Mukavaa kuulla sinusta jälleen. Onnittelut vakituisen työpaikan johdosta ja ikävä oli kuulla tästä sinun liukastumisesta ja siitä seuranneesta aivotärähdyksestä. Toivottavasti kaikki on takanapäin ja hyvää lomaa sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä täällä mennään ihan jo täysillä ja onnellisesti lomamoodissa. Koko talvi oli kelien puolesta superliukasta lipsuttelua jäätiköillä, niin että ihmeesti sitä on pysynyt pystyssä. Paitsi sen yhden kerran ilman nastakenkiä... Oli opiksi ja ojennukseksi varmasti.

      Poista
  17. Ihanaa, viimeinkin täällä oli vastinetta kurkkailulle <3

    Hyvää kevättä ja mahtavaa, että oot saanut tuollaisen työpaikan, kuulostaa niiiin sun jutulta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ...vastinetta kurkkailuille... :D Nyt repesin kyllä nauruun. Sooorit pitkästä odottelun piinasta :) Puutarhurin työt on just niin mun juttu indeed. Vähänkö on pääheen kokoinen puutarha!

      Poista