torstai 3. lokakuuta 2019

First Killing Frost

Se kuuluisa FKF eli First Killing Frost kävi viime yönä näyttäytymässä. Aamu valkeni kovin kuulaana ja kuuraisena. Lämpömittarin mukaan seinän suojaisessa vierustassa oli käynyt -0,2 asteessa, mutta avoimemmilla paikoilla pakkasta on taatusti ollut muutaman astetta enempi.

'Henry Kelsey' joutuu kumartamaan kuuralle.
Kaikki kuvat ovat tältä aamulta.

Eilen illalla siirrettiin koko kotkolauma talvikanalan suojiin. Olen huolella sitä kuurannut ja puunannut, sekä uudet pehkut asentanut. Kesä- ja talvikanalan erillisyys on toisaalta hyvä, kun tulee aina vaihdon aikana tehtyä kunnollinen ja perusteellinen siivous. Toisaalta se on huono, koska kelien mahdollisesti lämmetessä kanoja ei vain viitsi kiikuttaa kantamalla edestakaisin. Eli kanoilla alkoi pysyvä talviaika.

Kuuran kirjoma 'Piano' ruusu. Ruusut eivät kylmää säikähdä, vaan kestävät
oikeastaan sangen hyvin ensimmäisiä pakkasia.

Aamulenkillä Riekon kanssa jäinen ruoho rapisi jalan alla, ja metsässä tippui keltaisia koivunlehtiä kuin pieniä tähtiä taivaalta. Joutsenten haikea lähtöhuuto Isolahdella kruunasi syksyiset fiilikset. On aika taas heittää kasvukaudelle hyvästit muutamaksi kuukaudeksi.

Ryhmäruusu 'Lemon Rokoko'

Meillä syksy aina armahtaa lämmöllä ja pituudellaan. Meri huokuu lämmintä vielä pitkään, joten talven tuloon on vielä aikaa. Monasti olen viimeisiä istutuksia laittanut maahan joulukuussakin. Nyt saadaan nauttia ruskasta, mikä onkin taas tosi hieno. Eilinen myrskytuuli tosin riepotti alas jo ison määrän lehtiä.

Väreissä piisaa! Saarnivaahterat on tosin jo melkein lehdettömiä.

Leimut ja ukonhatut kukkivat edelleen.

Ruttojuuret luovuttivat pakkasen kourissa.

Ruskapuut ovat tosi hienoja syksyn väriläiskiä. Kotipihlajat ovat pettäneet menemällä lähinnä ruskeiksi, mutta onneksi vaahterat ja muutkin tuovat väriä elämään.

Rusokirsikka (Prunus sargentii) on tosi upea pikkupuu.
Keväällä runsas vaaleanpunainen kukinta ja syksyllä punainen ruska!

Samaan prunus-sukuun kuuluva pilvikirsikka ruskaantuu
hienosti likuväreillä vihreästä punaiseen.
Keltamarjainen pihlaja ei kelpaa linnuille.
Oksat notkuvat marjojen painosta. Taustalla vaahtera.


Joki on pudonneiden lehtien täplittämä.

Minulla alkoi eilen loma! Kesälomaa tässä viettelen vieläpä koko ensi viikonkin. Sitten tulee jo hätä työmaalle, kun niitä tulppaanin, narsissin ja posliinihyasintin sipuleita on reippaasti vielä istuttamatta. Ja monta syystyötä tekemättä. Tässä loman aikana ehdin hoitaa vähän syystöitä omassa puutarhassa, joista valkosipulien istutus ei ole vähäisimpiä puuhia.


En muuten haravoi :D

On tosi mukavaa nauttia letkeän leppoisista aamuista, jolloin voi nukkua pitkään  ja hörppiä aamukahviaan kelloon vilkuilematta. Arkiaamut on minuuttiaikataulutettuja, joten loma on tosiaan leppoisaa elpymistä. Mihinkään en voi lähteä "lomailemaan", mutta kovasti on tarpeen syystoimien teko omassa pihassa. Senkin voi tehdä leppoisaan tahtiin, vaikka nopeasti vähenevä valo kyllä harmittaa.


Kivipuutarhan syksyä.

Koira lähti taas citykoiraksi kuopuksen seuraneidiksi. Vähän hassu olo, kun aina mukana kulkeva varjo puuttuu :D Pienet pätkät cityelämää on koirallekin virikkeellistä vaihtelua. Täällä kun ei näe edes ihmisiä. Ihan joutuu koira vain oravien, jänisten ja kauriiden jälkiä haistelemaan.

Telkesivät minut sisälle....

Iloa ja valoa viikkoosi!

Balkaninhevoskastanja kurainen lehti nurmikolla.

18 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Ruska on viimeinen näytös, ennen kuin esirippu laskeutuu. Siihen kasvit lataavat sen loppuhuipennuksen. Tänä vuonnakaan ei tarvinnut pettyä :)

      Poista
  2. Onhan ne nuo lupsahtaneet lehdet aika surullisia. Mutta siitä ne keväällä taas nousee uudelleen. Kuura on myös kaunista.
    Oikein rentouttavaa lomaa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikella on aikansa, Emilie. On aika kasvaa, kukoistaa ja luopua. Talvi on lepovaihe, ja jälleennäkemisen ilo taas suurta keväällä.

      Poista
  3. Ruskan värit tulivat ihan yllättäen. Vaahterat loistavat upeissa väreissä, vaikka viime päivien tuuli ja sade ovat tehneet kaikkensa saadakseen lehtiä leijumaan alas.
    Kiva, että sinulla on välillä lomaa ja pääset omaa pihaa laittamaan syyskuntoon. Itään luvattiin jo lunta, joten talvi lähestyy, vaikka tuskin tänne etelään kovin kylmänä vielä saapuu.
    FKF on käynyt meillä sen verran pikaisesti, ettei kunnon kuurakuvia ole vielä saanut. Täytyy pitää kamera valmiina, sillä kuurahetket tännekin saapuvat.
    Pari päivää ollaan vietetty harmaudessa, mutta iloa sentään aina mahtuu elämään. Sitä toivon sinullekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä näen unta öisin töissä olosta, mikä kielii turhan suurille kierroksille päässeestä työkeskeisyydestä. Tämä lomantynkä on ihan tervetullut katkein, jossa saan vähän laskea kierroksia. Ja askaroida omaa pihaa. Tyhjentää ajatuksia.

      Kuura oli tänä aamuna hurjan kaunista. Vähän myöhästyin kameran kanssa liikkeelle lähdössä. Mutta kuura-aamuja on toki tarjolla jatkossakin.

      Poista
  4. Mukavaa ku on aikaa keskittyä välillä omahanki puutarhahan. Toivottavasti voit rentoutua ja saat larattua akkuja ihanien ruskapuskien keskellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oma puutarha on ollut lähinnä Maestron hoivissa koko kesän. Yksi käsipari ei ihmeitä tee tällä plantaasilla, joten tekemätöntä työtä on himpun verran rästissä.

      Toivon saavani nuo muutamat istuttamattomat taimet maahan, ja valkosipulit taas talven alle kylmäkäsittelyä nauttimaan. Ruusujen talvetukseen pitää odottaa kylmepiä kelejä vielä.

      Poista
  5. Tuo joki on satumaisen kaunis! Oi, ihanaa, lomaa, viimeinkin. Kyllä uskon, että aamut omaan tahtiin, samoin kuin pihatyöt omaan tahtiin, ovat mannaa ♥ Nautinnollista lomaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kellon orjana on tosi vapauttavaa tehdä asiat ihan ilman aikataulua omaan tahtiin! Joki on elämä. Joka päivä erilainen. Ja kiitos - nautin jokaisesta lomapäivästä ihan hurjasti!

      Poista
  6. Ihana paikka tuo joen yli menevä silta! Koirulle tekee hyvää välillä olla erilaisissa, vilkkaimmissa maisemissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Silta on sympaattinen kuvauskohde jo syboliarvonsakin vuoksi. Koiraa(kin) kävin tänään moikkaamassa. Kuopus pitäköön sitä kaverinaan niin pitkään kuin haluaa ja tarvii. Yhteinen koirahan se meillä on.

      Poista
  7. Mukavoo lommoo. Meillä sattaa lunta ja kukkasipulit on vielä vaiheessa. Enemmän jiäkauvven alakuu on tää kesä muistuttanu, kuin ilimaston lämpenemistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omia kukkasipuleita en ole vielä istuttanut minäkään, mutta ei niitä ole kuin pari pientä pussukkaa. Viime vuonna kuoppasin melko tavalla, joten jaksavat vielä ainakin ensi keväänä nousta ja kukkia.

      Kesä oli kylmä ja kuiva. Enempi lämpöä olis kaivannu minä ja kasvit. Pitkän ajan tilastojen valossa ollaan menossa kylmenevää kohti.

      Poista
  8. Pakkanen tuo kauniit värit ja niistä saanauttia vain hetken!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se pieni hetki on kyllä täynnä väriä ja loistoa!

      Poista
  9. Teillä saatiin vihdoin ensimmäiset hallat kun täällä jo kauhisteltiin lunta! Taitaa olla aika viedä kasveja kellariin ja laittaa istutuslapio talveksi varastoon. Kunhan flunssalta kykenee ulos asti. Sinulla on siellä kauniita ruskakasveja ja vielä viimeisiä kukkijoitakin. Rentouttavaa lomaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jahas, ensilumi antoi ensimmäisen näytöksen siellä. Toivotan topumista flunssasta!

      Kylmenevissä asteissa pitäisi alkaa kuoppaamaan valkosipulin kynsiä maahan. Siihen loma on oikein käyttökelpoista aikaa, kun valon määrä lyhenee kovaa vauhtia.

      Poista