perjantai 31. toukokuuta 2019

Tuhannen toukokuu - soon moro!

Nyt päättyy toukokuu, ja johan olikin melkoinen kuukausi! Se loppuu nyt ihan julmettuun myräkkään, mikä oikeastaan kruunaakin tämän kuukauden. Mahtikuukausi.

Lumikello ja krookukset takatalven lumien keskellä.

Kevät alkoi lupaavan varhain, mutta toukokuun alun lumimyrsky toi ihan hitokseen lunta. Hangen alle peittyivät kukkivat valkovuokot, sinivuokot, krookukset ja pionien uljaat versot. Hyvin nuo sitkeät kestivät lumen kylmää kouraisua. Ja sulihan se lumikin pian pois.

Kevätkukkjoista myös kiurunkannukset (Corydalis) kukoistivat.

Kaikki mahdolliset kevätkukkijat ovat loistaneet paremmin kuin vuosiin. Löytämisen iloa on ollut jokaiselle toukokuun päivälle runsain mitoin. Lämpenihän kelitkin jopa ihan t-paitakeleihin. Se on täällä kylmän kevään ja jäätävän meren äärellä harvinaista herkkua.

Onnenpensaan (Forsythia ovata) ensimmäinen kunnon kukinta.

Kaikki mahdolliset kukkapuut ja -pensaat olivat täynnä kukkia. Fiilis kaikkien aikojen kukkakesään oli sangen korkealla. Viime kesä oli huikean lämmin, mutta kasvit kärsivät kuivuudesta. Nyt toukokuu tarjosi vesisateita, joka tuntui elvyttävän viime kesänä kituneet kasvitkin.

19.5. aukesivat hiirenkorvat koivuun! Se on kesä!
Toukokuu tarjosi lämmintä ja vettä taivaalta. Se tarkoittaa kasveille kaikkea tarpeellista kasvun aloittamiseen. Myös pikkulinnut, siilit ja muutkin eläväiset olivat vilkkaina perheidensä perustamisessa. Luonto pursuaa elämää sen kaikissa muodoissaan.

21.5. kanat pääsivät kesäkanalaan ja kavihuone sai
istutukset kasvamaan. Kevään isoja juttuja molemmat.
Toukokuu tekee tarhurille aina kiireen. On niin monta asiaa yhtä aikaa tehtävänä. Ruoho alkaa kasvaa, kylvöt ja istutukset pitää tehdä ja alkaa loputon rikkojen ruopiminenkin. Siinä sivussa tulee kalkittua, lannoitettua, poistettua talvisuojat ruusuilta ja runkosuojat puuvartisilta. Hommaa on niin paljon, että jälkikäteen melkein heikottaa ajatellakin.

Lehtikuusen erikoislajike 'Horstman Recurved' puhkeaa neulasiinsa kukan kera.
Kaiken puuhan keskellä kuitenkin on aikaa katsella ja ihmetellä kasvun ja kukinnan tohinaa. Aistit täyttyvät katselemisesta, lintujen laulusta, tuulen huminasta ja kesän tuoksuista. Kroppa tuntuu iltaisin peräti käytetyltä - mutta tyytyväiselle. Yön lepo lataa taas voimat siten, että aamulla herätessä auringon säteisiin miettii onnellisena mitä kivaa uusi päivä tarjoaakaan.

Työmaallakin kukkii. Hyvinkin paljon.

Mutta antoisa toukokuu ei lopettanut loivasti, vaan pisti pystyyn kunnon myräkän. Toukokuu lähtee taivaan pasuunat soiden ja puiden kaatuessa. Tuuli on puuskissa yli 30 m/sek - eli ihan kunnon myrskyllä valtikka siirtyy kesäkuulle. Ei käynyt mielessäkään lähteä metsälenkille koiran kanssa. Riekokin ilmoitti, että pihapissitys on täysin riittävä tässä kelissä. Lenkkeillään pitemmän kaavan kautta huomenna. Viisas koira.

Merenrantakaupungin veistospuistossakin sipulikukat nousevat. Niiden alta
puskevat perennojen kasvustot. Kukkia tiedossa koko kesäksi.

Kiitos toukokuu - olit vauhtia ja huikeita juttuja täynnä alusta loppuun. Ja tervetuloa kesäkuu - ilolla kohtaamme jälleen. Juhannukseen mennessä on pikkukesä täytetty. Mitähän meillä onkaan vielä edessä?

Iloa viikonloppuusi! Myrskyn jälkeen on poutasää. Lämmötkin palaavat ennusteen mukaan.

22 kommenttia:

  1. Melkoisen navakkaa tuulta on ollut. Yöllä heräsin myrskyyn ja sateeseen monta kertaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä myrsky kaatoi puita ja rullaili kattoja. Kirkon katon tiiletkin saivat tuulelta kyytiä. Sähköt oli monelta poikki. Mutta nyt on aurinko paistanut monen vastavalmistuneen juhlien iloksi.

      Poista
  2. Spring is a wonderful season.
    Superb photos!
    Have a nice weekend
    Maria
    Divagar Sobre Tudo um Pouco

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thanks, Maria! Spring is the most intensive season in Finland.

      Poista
  3. Toukokuu lähti tosiaan ryminällä. Meillä ei ihan yhtä kovaa tuullut, mutta vaakatasossa puut täälläkin olivat. Tuulisena alkoi kesäkuukin. Kuivuupa lakanat nopeasti narulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myrsky myllersi aikansa, eikä tänäänkään tullut mieleen ripustaa pyykkiä narulle. Navakkaa tuulta piisasi miltei iltaan asti. No päivä menikin kahdessa juhlassa mukana eläessä. Toisessa nuori mies sai valkolakin, ja toisessa naapuri täytti 60-vuotta.

      Poista
  4. Meilläkin kovasti tuuli. Ei onneks sähköjäkään katkassu kertookaan, eikä muutakaan vahinkuu tehny. Nyt on kasvu noppiita puutarhassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä puut varistivat risut ja kävyt tehokkaasti. Osalta meni oksia, latvaa ja toiset luovuttivat tyveä myöten. Mahoton myräkkä on onneksi ohi. Surukseni katsoin myös puusta tippuneita linnun pesiä, ja valtavasti nousut meren pinta taisi tuhota monta haudontaa rannoilla. Elämä on julmaa.

      Tänään on armoitetusti leikattu kaikki nurmikot pihasta. No iloa ei kestä montaa päivää, kun taas kaikki paikat kukkivat voikukkaa...

      Poista
  5. Toukokuu on ehkä ihanin kuukausi. Kaikki vihertyy niin nopeasti.
    Aikamoinen myräkkä täällä Keski-Suomessakin puhalsi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toukokuu on ihan hurjaa vauhtia! Kyllä on kiire puutarhurillakin - joka paikkaan pitäisi kerjetä. Mutta pakko ottaa työ kerrallaan. Potutkin on panematta multiin vielä. Mutta aina ne on kasvaneet. Ekat potut saa rahalla kaupastakin.

      Poista
  6. No teillä vasta tuuliki, vaikka mäki jo valitin. Tähän toukokuuhun on kyllä mahtunu kaikki maharolliset säätyypit. Ny on saanu kaupunkilaasekki ihaalla runsasta tulppukukintaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puita kaatui nurin ihan hurjasti. Jälkien siivoukseen taitaa mennä ensi viikkokin.

      Kaupungissamme ei ole ollut sipulikukkia kevään ilona pariin vuosikymmeneen. Hurjasti on tullut kiitoksia ohikulkijoilta, mikä tietenkin lämmittää mieltä!

      Poista
  7. Aikamoista haipakkaa joka saralla, huh sentään. Täällä oli "vain" kovaa tuulta. Onneksi on saatu sadetta, olen suorastaan helpottunut😚

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on ihan hupaisaa, kun jokainen nurkka huutaa yhtä aikaa tekeviä käsiä. Nurtsit saatiin leikottua kahden päältäajettavan voimin. Unelmani olisi robottileikkuri edes osalle isoa puutarhaamme. Leikattava ala on jossain puolen hehtaarin ikävämmällä puolella. Eikä se ole yhtä suoraa, vaan pirullista pujottelua puiden ja puskien kanssa.

      Poista
  8. Olihan tuo aika viuhakkaa! Täällä ei sentään myrskyä. Ja nyt näyttää jo aurinkokin paistavan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Epäuskoisena katson Forecan ennustetta, että perjantaina olisi tuuleton +25 asteen helle. En usko. Tai sitten jos näen, niin uskon.

      Poista
  9. Oikukas kevät ja muutama myrskypuhuri siihen päälle, uutisista katselin tuhosta kuvia. Täällä vain tuuli ja oli koleaa ja luvassa on aikamoinen hyppy helteisiin kieltämättä.

    Olisipa kiva hellepäivän iltaa istua siellä teidän mahtikuusten alla tulevana perjantaina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa helteiseen pohjolaan - seura on hyvää ja viini kylmää. Plussakelejäkin on luvattu. Ihan parasta perinnettä on edes yksi kiva ilta, pitkä yö ja visiitti Särkän perennataimistoon. Vähästä voi nyhjäistä pitkäksi aikaa kivoja muistoja.

      Poista
  10. Täällä tuuli on ollut onneksi melko maltillista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asettuihan se täälläkin. Paljon tuli tuulenkaatoja, mutta eniten suren puista tippuneita linnunpesiä ja vesilintujen menetettyä pesintää. Merivesi nousi metrillä, joten kärsijöinä olivat pitkän matkan tehneet muuttolinnut. Toivottavasti tekevät uusintapesinnän paremmalla tuurilla!

      Poista
  11. Huh, toukokuuhan oli tosiaan aikamoinen säiden puolesta. Olin jo ehtinyt unohtaa kokonaan sen kamalan takatalven. En taida kiittää muistutuksesta tällä kertaa :D Täällä ei sentään ihan myrskylukemiin tuuli jaksanut yltyä, mutta vähän turhan navakasti puhalsi kuitenkin. Sen muistan, että vettä saatiin toukokuussa ihan liiankin kanssa, sillä kaikki tekemättömät työt ovat kasautuneet tähän kesäkuun alkuun. Pitää vain paiskia hommia rivakampaan tahtiin. Mukavaa kesäkuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vettä tuli toukokuussa täällä 86 milliä. "Normaali" sademäärä on noin 20 mm. Ylitettiin reippaasti keskiarvot. Jatko jännittää, sillä nyt on maa märkää hyvän aikaa. Josko aurinkoa välillä, mutta viime kesän rutikuivaa toisintoa en kaipaa. Kasvit tarvitsevat vettä, mutta kyllä lämpö ja aurinkokin on tarpeeseen. Niin että saisiko kaikkea tarpeellista sopivin välein?

      Poista