torstai 16. toukokuuta 2019

Onnenpensas kukkii, siis talvisuojaukset ruusuilta pois

Hitsit kun kevät lähti laukalle. Töissä on täysi turbulenssi puistojen siivouksen kanssa, ja kotona odottaa ihan samat puuhat. Työpäiväni ovat siis pitkiä :D Totuuden nimissä en ihan aina jaksa puurtaa omassa pihassa iltaisin täysipainoisesti. Kuopus kuitenkin kaipasi seuraa, joten vein koiran sille kaveriksi viettämään kaupunkielämää. Tämä tarjoaa minulle ainakin tunnin lisää työaikaa, kun ei tarvitse juoksennella pitkin metsiä koiran kanssa lenkillä. Tilanne on win-win. Ja vaihtelua varmaan ihan kaikille osapuolille. Tosin koti on nyt ihan hiton hiljainen, kun kukaan ei kulje kannoilla.

Onnenpensas (Forsythia ovata) kukkii!

Ruusumaan laidalla kasvaa Onnenpensasta, joka kukkii keltaisenaan ennen lehtimistä. Se on ainakin englantilaisille merkkipaalu purkaa ruusujen talvisuojaus. Ihan totta myös englannissa talvisuojataan ryhmäruusut. Siellä ei ole lumisuojaa, mikä meillä pahasti pohjoisempana tuo vähän helpotusta. Tosin Britannian saaren merellinen ilmasto ei tarjoa timakoita pakkasia ensinkään. Silti ruusut suojataan.

Voi Onnea!
Yhteenvetona totean, että meillä talvi oli vanhanaikainen lumien ja pakkasten osalta. Molempia piisasi. Syksy kallistui talveen hitaasti alenevin astein, eikä tappopakkasia tullut äkkipäätä. Se oli todella armollista useiden muidenkin puuvartisten osalta.

Tänään otin urakaksi poistaa ruusumaiden talvisuojaukset. Ryhmäruusujen maassa oli ryhtevä tyvimultaus ja talvensuojaturve. Varovasti vetelin turpeet sivuun ja multakerroksen leveälle penkin päälle. Lisämultaus korvaa painunutta kasvukerrosta.

Mustia ja vihreitä versoja paljastuu mullan alta.

Ryhmisten kanssa opettelen vasta niiden menestystekijöitä. Ruusukummi on jakanut kokemustaan, mutta joudun soveltamaan tietotaitoa tänne pahasti pohjoisemmaksi. Ryhmäruusujen kanssa tulee takkiin vähän joka vuosi, joten jatkuva uusiminen olisi suotavaa. Minulla oli ajatuksissa tilata lisää ruusuja, mutta jouduin valintatilanteeseen auton kesärengashankinnan kanssa. Auto voitti, ja ruusut jäivät tilaamatta.

Jotkin ruusut ovat ihan mustia, mutta kuolleeksi toteaminen
tehdään vasta myöhemmin. Juuresta voi nousta uutta kasvua.
Mutta kyllä sitä pieni ihminen on kuin joulupakettien äärellä talvisuojia poistaessa. Voi niitä riemun tunteita, kun mullan alta löytyy eloisia versoja ja silmuja! Erityisen suuri jännä oli tämän maakasan tonkimisessa:

Oranssi paalinaru kertoo, että tänne on niputettu jotain ja kaadettu maahan!

Köynnösruusu 'Camelot' on yksi niitä kaikkein tärkeimpiä ruusuja. Syksyllä niputin oranssilla paalinarulla ruusun nippuun, ja lähdin houkuttelemaan kankeita versoja maata kohti. Hitaasti taivuttelemalla ja talikolla juuristoa kallistamalla sain ruusun maahan makaamaan. Laitoin pari kiveä versojen päälle painoksi ja lapioin multaa tukevasti päälle. Pakkasten tultua kuorrutin keon vielä talvensuojaturpeella.

Sieltä niputetut versot löytyvät vihreinä!

Kyllä näiden fiinimpien ruusujen eteen joutuu tekemään erikoistoimia, mutta mielestäni se kannattaa. Jos haluaa helppohoitoisen puutarhan, niin nämä on vääriä kasveja sinne. Mutta minulle nämä on unelmia, joiden eteen tekee mieluusti töitä. Ja onnistuminen on aina yhtä suurenmoinen tunne.

Vihreät varret ja elävät silmut. Camelot kukkii varmasti tänäkin vuonna komeasti!

Muiden ryhmäruusujen osalta voi todeta eloa olevan, mutta mustaksi menneet ruusut voivat vielä versoa elinvoimaisista juuristaan. Jännitystä siis piisaa pitkästi kesäkuulle asti.


Näiden eteen kyllä kannattaa nähdä vaivaa! Rakkaani 'Camelot'

Kanadanruusut on jo tutumpia, ja menetyksiä sillä sektorilla en edes odottanut. Kaikki on hengissä. Suurin osa talvehti lumirajaan asti, ja kestävimmät sen ylikin. Suojauksena oli tyvimultaus, ja muutamilla ekstrana talvisuojaturvetta. Kolmas kasvukausi alkaa niillä, ja ruusut ovat jo näyttäneet todellista luonnettaan juurruttuaan syvään. Olen kovasti tyytyväinen, että lähdin mukaan koeruusujen testaukseen. Tämä projekti on antanut todella paljon.

Kanadalainen 'Moden Belle'

Istutin toissavuonna viehättävät 'Morden Belle' lajikkeen yksilöt ensimmäisen kuolleen tilalle. Ne ovat nyt kaksi talvea talvehtineet. Viime kesänä täydensin myös 'Lambert Closse'n parin yksilön uusimisella, kun ekana talvena menetin mielestäni niin viehättävät ruusut. Nyt kaikki on talvehtineet.

Kanadalainen 'Morden Ruby' on vahva talvehtija.
Tämän ainoa vika on kukkien  huono sateen kesto.

Tästä on ilo aloittaa uusi, ihana ruusuvuosi! Viime vuoden panostus oli pensasruusujen puolella, josta siitäkin odotellaan näytekukkia nyt ainakin.

Iloa ja valoa kiihtyvään kasvukauteen!

30 kommenttia:

  1. Onpa kiva kuulla, että ruususi ovat talvesta hyvin selvinneet! Samanlaisia havaintoja tein itsekin kun viime viikolla poistin suojaukset. Muutama ryhmäruusu ehkä menetettiin, mutta kanadalaiset ja maanpeiteruusut selvisivät ja tekevät lehtiä jo täyttä päätä. On tämä kevät vaan ihanaa aikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä onnentunteet on pinnassa leppeän talven jälkiä tutkiessa. Nyt odotellaan kesän hehkeää runsautta.

      Poista
  2. Hienoa, että ruususi ovat selvinneet talvesta mallikkaasti. Kummasti aina sykähdyttää, kun itselle tärkeät kasvit osoittavat talven jälkeen elon merkkejä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on kivaa jakaa yhteisiä iloja! Niitä tärkeitä kasveja on oikeastaan puutarha täynnä. Jokainen omalla tavallaan.

      Poista
  3. Onpa hyvän näköisiä vihreitä versoja! Camelot on tosiaan mielettömän kaunis kuvassasi. Mikä ilo, että se on hyvinkin elossa.
    Täällä lounaissaaristossa en juurikaan noita suojaa. Olen huomannut suurimmat tuhot siinä vaiheessa, kun kevätlämpö alkaa aikaisin, silmut turpoavat ja sen jälkeen tuleekin pakkasjakso. Se kuolettaa monen muunkin kasvin, mm. erikoisempi valkokukkainen tähkälaventeli näyttää kuolleen vasta keväällä. Jos on talvisuojauksia, niitä ei pidä mennä poistamaan vielä maaliskuussa (tämä minun itseni kannattaa lukea ensi maaliskuussa siis!).
    Yhtä ruusua, joka kuolleelta näyttää, täälläkin odotellaan. Joskus kasvien kanssa saa odotella heinäkuullekin. Ei niistä koskaan tiedä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus jalokärhöt odotuttavat heinäkuun alkuun asti. Joskus jopa seuraavaan vuoteen!

      Minusta kevät tappaa täällä tehokkaammin kuin talvi. Tämä pohjoinen merenrantakaupunki on hyytävä keväisin. Siihen lisättynä jäätävä tuuli ja auringonpaiste, niin monet puuvartiset - ihan lehtipuutkin - kärsivät poltetta.

      Poista
  4. Huimaavan kauniita nuo ruususi. Niiden eteen olet tehnyt paljon töitä, joka palkitaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hullu pajon töitä tekee - näinhän se sanonta kuuluu. Ehkä ripaus hulluutta on vain hyväksi :D

      Poista
  5. Eikö olekin ihanaa aikaa tämä, kun voi kokea riemun hetkiä maasta pilkottavien kasvien alkujen myötä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on ihan parasta koko puutarhavuodessa - löytää ja iloita!

      Poista
  6. Ompa hyvä kun ruususi ovat selevinneet talaven yl. Ovat kyllä kauneita. Hommoo ruusutarhassa on, vaan kukinta palkitsee sen aikanaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä sanotaan harrastamiseksi. Harrastus ei laske tunteja, kun siitä tuntee iloa sydämessään. Euroja on puolestan pakko laskea useinkin :D

      Poista
  7. Hyviä uutisia siis!Camelot on upea, tosin olen liian laiska tekemään noin paljon työtä. Tai pakkohan sitten olisi, jos ostaisi tuollaisen ruusun:D. Uusia kanadalaisia taidan kyllä hankkia, koska vihdoin, näin ainakin kuvittelen, olen löytänyt tänne sopivan tavan niiden suojaamiseen. Ja myös oikeanlaisen maaperän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo ryhmäruusut on sellainen uteliaisuuden pakottama yritys. Kanadalaiset saavat varman ja vakiintuneen paikan täällä. Ne todella pärjäävät, vaikka vain tyvimullituksella hyvinä talvina. On nyt sattunut näitä helppoja ja runsaslumisia talvia koko koeprojektin ajalle. En tuudittaudu yhtä auvoiseen tulevaisuuteen kuitenkaan. Puutarhassa ja talvissa joutuu kohtaamaan monenlaista.

      Poista
  8. Monta riemunhetkeä on sinulla ollut siellä :) 'Camelot' on kyllä upea ja hienoa, että se on iloisesti elossa. Ruusut ovat kauniita, mutta piikkien ja talvisuojausten takia eivät ole minun juttuni. Joku kun jalostaisi melkein piikittömän, kiltisti paikallaan pysyvän, suurikukkaisen ja tuoksuvan ruusun, jota ei myöskään tarvitsisi suojata talveksi, niin en harkitsisi hetkeäkään vaan nappaisin saman tien mukaan. Sopisi niin kauniisti kärhöjen kaveriksi. Aurinkoista päivää ja alkavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah - heti ehdotan kahta piikitöntä: ranskanruusu 'Dutchesse de Nemorous' tai uusi jaloste 'Ilo'. Ilo on tehnyt kolmessa vuodessa pari juurivesaa, josta olen kyllä jakanut iloa parille ystävälle. Enemmänkin saa tulla.

      'Ilo' on risteytys kanadanruusu 'John Davis' x pensasruusu 'Kempeleen kaunotar'. Se on sangen suurikokoinen ja rotevakasvuinen, kun taas ranskis 'Dutchesse' on pysynyt paikoillaan. Sen kukat on lumoavat. Ilo kyllä kukkii hurjan paljon runsaampana ja tosi pitkään. Molemmilla puskilla on ikää kolme vuotta vasta.

      Pistä harkintaa ja googleta lisää tietoa.

      Poista
    2. Kauniita molemmat, tosin tarkoitit varmaan 'Duchesse de Montebelloa'? Nemoursilla löytyy vain pionia. Ilo on vähän turhan korkea minun makuuni, mutta sen kukan malli on minusta näistä kahdesta kauniimpi. Suurikukkaisella tarkoitin ehkä enemmän sellaista leikkoruusumallia. Ranskalainen taas taitaa tarvita talvisuojausta, ainakin jos vyöhykkeitä katselee. Mutta pistetään harkintaan :)

      Poista
  9. Tuntikin on tähän aikaan hyvä lisä puutarhaan - ettei tarvitse nipistää yöunista. Unelmat ruusuista näyttävät toteutuvan:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunti on paljon oikeassa paikassa. Mun ruusu-unelmat on toteutuneet monta kertaa odotuksia runsaampina. Näistä on tosi paljon iloa ja onnistumisen fiiliksiä!

      Poista
  10. Ihana uusi ruusukesä alkaa taas, onnittelut hyvästä talvehtimisesta. Tuo Camelot on niin ihana, aivan kärjessä omalla toivelistallani. Paikkakin on jo katsottuna.

    Viime kesän lämpösumma näkyy pontevissa silmuissa, hienoa kukintaa luvassa. Pidähän kamera latauksessa ja kuvausvalmiina!
    Ihanaa viikonloppua teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime kesä latasi paljon voimaa kasveihin. Sen saldoa korjataan nyt tänä kesänä. Kaikki kukkivat on piukassa nuppuja - mahtavaa!

      Kameralle on paljon ikuistettavaa tiedossa!

      Poista
  11. Nostan hattua intohimoiselle ruususuhteellesi, joka vaatii paneutumista ja tiedon hankintaa. Vaan mitäpä sitä ei rakkaan kiinnostuksen kohteensa eteen tekisi. Ymmärrän. Ja voi niitä ilon ja onnen hetkiä, mitä onnistumiset saavat aikaan.

    Camelot on hurmaava ruusu. Hienoa, että se on selvinnyt. Toivotaan hänelle runsasta kukintaa ja pitkää ikää.

    Puutarhaihmisen kannalta kevät on kaikin puolin suotuisaa aikaa. Myös ajan kannalta. Tunti lisää käytettäväksi puutarhassa tuottaa monenlaista valmista. Onneksi illat valostuvat kaiken aikaa.

    Valoisaa ja lämmintä puutarhaviikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuli vähän puskista tämä ruusumania - ruusut ei olleet mun juttu mitenkään päin aiemmin. Näinkin voi käydä - ihan onnellisesti :D

      'Camelot' oli sellainen "must-have" ruusu, joka on lunastanut vaivansa monin verroin. Jännässä odotan taas uutta kautta tuonkin kanssa.

      Puutarhaviikonloppuun kuuluu huominen päivä Ruukin puutarhamessuilla. Ne on sellaiset tosissaan just puutarhaan paneutuvat pienet messut. Olen luvannut itseni myyjäksi Särkän perennataimiston osastolle myyjäksi. Kiva - vaikkakin tosi työntäyteinen päivä huomenna.

      Poista
  12. Hei laittaisitko yhteystietosi miulle söhköpostiin. ulla.kinnunen@gmail. com. Ruusukuume nyt alakaa vaivata ja ohjeita kyselisin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylläpä tautia pukkaa! Laitanpas viestiä sinulle :D

      Poista
  13. Voi huokaus! Tuo 'Camellot' on niin ihana! Onnea kaikille talvesta hengissä säilyneille, sinun ruusuherkkuja on niin paljon ja jokainen silmu on ilonkiljahduksen arvoinen! Joskus täytyy tehdä valintoja: ruusut - renkaat, harmittavia, mutta pakollisia! Olin myös niin onnellinen, oma varjovarjopenkin kaikki ihanat säilyivät hengissä lumesta, jäästä ja sulamisvesistä huolimatta, kaikki taisivat olla niin maatiaisia ja nyt odotan vaaleanpunaisen kielon kukintaa, myös savumustikka oli hengissä ja laitettuna ilmeisen sopivaan paikkaan. Kevään ahavoiva kuiva kylmyys lisääntyneen valon kanssa on aika tappavaa.

    Iloa ja valoa sinne pohjoiseen...ensi kesänä jarrutellaan jo enemmän siellä teidän kulmilla, taisin saada sinne vakiyöpaikan syksystä alkaen ja siitä olen niiiiiin onnellinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikea varhaiskevät on ohitettu onnellisesti siis siellä ja täällä. Voimme ottaa ilolla alkavan kesän vastaan.

      Toivotan teidät myös tervetulleeksi tutustumaan puutarhaani, kun täällä päin olette. Ota kutsu vastaan :D

      Poista
  14. 'Camelot' on upea, juuri sellainen prinsessa Ruususen linna muureilla kiipeilevä satujen ruusu. Täydellinen!

    VastaaPoista
  15. Ruusunnuppuja odotellessa iloitaan kaikista uusista silmuista ja nythän ne jo kohta lehteen puhkeavat. Hyvää loppukevättä ja alkavaa kesää sinulle

    VastaaPoista