tiistai 19. helmikuuta 2019

Kevättalven parhaat eli rusinat pullasta

Pakko psyykata itseään, jotta jaksaa tämän pitkän ja kivisen taipaleen lumen sulamiseen asti. Eli poimitaan kevättalvesta ns. rusinat pullasta. Mikä on parasta kevättalvessa?

Jäisen meren taakse laskee voimanlähde aurinko. Kaunista! Rannalle
nostettu laituri odotaa kevättä sekin.

Kun on koko talviajan suurinpiirtein pölyttynyt sisällä, niin kevättalven hangille on todella ihanaa lähteä tuulettamaan päätä ja kroppaa. VALO on taas läsnä elämässä, eli suorastaan näkee eteensä. Jopa aamulla ja illallakin. Pimeän talven jälkeen se tuntuu tooosi hienolle. Taskulampun saakin jättää pois matkasta.

Lumi, jää ja aurinko. Visuaalisia elämyksiä, joista nauttii! Viimeinkin värejä!


Värien palaaminen ensin taivaalle on nautinto visualistille. Sitä auringonlaskun aikaan suuntaa helposti meren rantaan meren yli lännelle auringonlaskuun tähyten. Vuodenkierrossa auringonlaskuissa on huikeita vaihteluita. Kevättalvella nautitaan usein tosi oransseja värejä, jolle sinertävät hanget tuovat vinhaa kontrastia. Rannan puut tarjoavat oman veistoksellisen panoksensa näkymiin.

Kovia kestäneet puut ovat meren rannan tuulissa muotoutuneet.

Valon määrän lisääntyminen ajaa liikkeelle ulos. Päivisin lämpötilat nousevat, sillä aurinko lämmittää aina himpun verran enemmän. Öisin voi olla kylmääkin. Ulkona liikkuessa tarkkailee hanakasti edes orastavia kevään merkkejä. Hankien kasaan painuminen saa hymyn huulille (kunnes tulee seuraava pyry...)

Rieko nauttii hetkestä ja lumesta. Tältä oppii sitä hetkessä elämistä.

Hankea on paksusti, mutta aina kaikki on sulaneet Juhannukseen mennessä. Kevätaurinko muistutti havujen suojaamisesta. Sunnuntain aurinkopäivä sai liikettä niveliin, ja laitoin varjostuksen aurinkoisimpien paikkojen katajille sekä kartiovalkokuusille. Nämä kuvat ovat viime sunnuntailta, jolloin oli ihana aurinkopäivä.

'Norrbacka' katajat saivat suojaa paahteelta. Ja yksi kiintiöaussi kaivelee hankea.

Erityisesti mieltä ilahduttaa pihan tietämillä urheasti talvehtineiden tirppojen sävellykset ja sanoitukset. Ne ovat alkaneet vislailla keväisiä soundeja muistinsa kätköistä. Aluksi varovasti ja tapaillen tuttua säveltään, mutta jo hetken päästä ne ottavat tukevan haara-asennon oksalla kajauttaen sydämensä kyllyydestä mahtilaulujaan keväälle ja rakkaudelle.

Hömpät on käsikesyjä - tykkäävät siis paljon pähkinöistä.

Kotoisista kissoista ja koirastakin näkee kevään energioiden nousun. Kaikki kissamme ovat leikattuja, mutta johan niidenkin talvipulleaan olemukseen tulee levottomuutta ja pyrkyä ulos. Meillä kissat saavat vapaasti kulkea myös ulos, joten talven makaaminen ja syöminen kaivannee vähän aktiviteetin lisäämistä. Kieltämättä ne ovat lähes kaikki melkoisen läskejä, joten tervemenoa heillekin vähän tuulettamaan turkkeja talven pölyistä.

Rieko ei ehdi pölyttymään, vaan vauhtia piisaa edelleenkin.

Rieko on ihana personal trainer, joka vie säässä kuin säässä lenkille ulos. Sen elämänilo on mukaansa tempaavaa. Huhtikuun lopussa täyttyy kaksi vuotta, joten eiköhän se pikku hiljaa ala rauhoittumaan. Aussi on tuhannen energinen tättähäärä ihan rotuominaisuuksiltaankin, mutta yleensä ne tasoittuvat vähän ikää myöten. Paino sanalla vähän.

Mä olen ihan rauhallissti tässä kameran sulkimen räpsäyksen ajan...

Vieläkään keväiset unelmat tai suunnitelmat eivät ole päässeet yllättämään minua. Eipä ole kiirekään, sillä mennään nyt vasta varhaisissa kevättalven hetkissä. Vanhastaan tiedän, että kevätinspiraation hyökyaalto on pidättelemätön luonnonvoima, jota ei voi sitten estää kun sen aika on. Minä herään kevääseen sitten suoraa pälvipaikkojen myötä.

Eräänlainen vesikoira. Vesi kelpaa muodossa missä tahansa.

Maailman surkeimpana siemenkasvattajana en edes yritä kylvää yhtään mitään. Äidilleni vien muutaman tomaatin siemenen, sillä muori osaa nämä jutut. Ja kasvihuoneeseeni mahtuu taimia. Tulee se kevät näinkin!

Mikä on sinun kevättalvessa ne parhaat jutut?

Iloa, valoa etc!

28 kommenttia:

  1. On kyllä huisin ihanan hienot kuvat, kyllä on hyvät näkymät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maisemissa piisaa. Rakastan meren rantaa jokaisena vuodenaikana :D

      Poista
  2. Postaus pullollaan ihania kevätfiiliksiä. Aurinko ja linnunlaulu ovat ehdottomasti minunkin listalla. Myös ihan asfaltin sulaminen esiin saa keväisen tunnelman aikaan. Vielä kun piha sulaisi..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on ollut tosi lauhat kelit, vaan pakkasta on taas tulossa. Kevät keikkuen tulevi, sanotaan. Pitää joka vuosi paikkansa.

      Poista
  3. Aurinko, aurinko ja aurinko.....siitä seuraa kaikki muut, linnunlaulut ja lumen sulamine. Komiat kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aurinko toi ensimmäisenä kyllä mieleen havujen suojaamisen, mutta sitten onkin nautittu Valosta! Nuo kultaiset auringonlaskut on kyllä balsamia talven tukkimalle sielulle.

      Poista
  4. En ole siemenkasvattaja minäkään! Se ei erityisemmin kiinnosta. Mutta keväässä kivaa on, että voi jo alkaa suunnitella tulevan kevään ja kesän pihapuuhia. Itse pohdin nyt, osallistuisiko pihasuunnittelun nettikurssille? Eläimet ovat ihania personal trainereita! Minulla on 4-vuotias vilkas cairnpoika. Ilman noita eläinystäviä elämä olisi tylsempää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki oppi on aina siunaukseksi, joten pihasuunnittelusta voisi olla kurssin muodossa paljonkin iloa sinulle. Go for it!

      Cairnit on mielestäni sööteimpiä terriereitä, mitä suinkin vain voi olla. Iloa niin paljon elon arjessa!

      Poista
  5. Kauniita kuvia. Parhainta keväässä ovat lisääntyvät aurinkoiset päivät, räystäiltä tippuvan veden iloinen lorina, pälvipaikkojen ilmaantuminen pihalle, unohtamatta lintujen konsertointia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo pälvipaikkojen paljastumiset on niin mun unelmissa! Se on ihan merkkipaalu kevään tulossa. Mulla automaattisesti sytkäri räpsähtää pälvipaikassa, sillä automaattinen jatkumo on kulottaa jokainen kuiva korsi pois.

      Poista
  6. Ihanan aurinkoisia tunnelmia! Koiran riemua on aina hauska katsoa. Auringonvalon lisääntyminen on kyllä upeinta keväässä ja siinä sivussa lintujen sirkutus ja lumen sulaminen. Nyt tulee räntää vaakatasossa ja pitäisi kohta lähteä sinne sekaan... Ei yhtään kyllä innostaisi. Mutta onneksi kohta kevät tulee ihan oikeastikin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valon lisääntyminen tekee kyllä ihmeitä talven kohmettamalle sielulle. Meilläkin oli juuttaanmoinen tuuli ja lumisade. Ei mikään kiva keli lenkkeillä koiran kanssa. Tai noh - koiraa ei haitannut.

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Värit hellii sielua. Talvessa on kauniit puolensa, jotka tulevat esiin just näin kevättalvella. Ja aina voi keskittyä odottamaan oikeaa kevättä!

      Poista
  8. Täällä talvi tappelee tosissaan vastaan, hirmuisen pohjoispuhurin viritti ja nyt tuiskuaa ja nietostaa huimasti. Saa nähdä pysyykö sähköt ja kestääkö riihen katto, kovilla ovat.

    Ihania kuvia taas kerran. Talvella värit kieltämättä oikein kertautuvat.

    Siemenkylvökokeilut jatkuvat, minä se en ikinä opi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan pirullisen kova puuskatuuli lumisateen kanssa riepotti tänään täälläkin. Kinosti sitten haluamiinsa paikkoihin taas muhkeat nietokset. Ei ollut yhtään mukavat ulkoilukelit, mutta pakkohan se on koiran kanssa kierrokset kiertää.

      Sä olet hurja - ensin kudot heti lämmittelyssä villapaidan ja vielä siemenetkin multaan. Mä en kuule edes yritä niitä siemeniä. Ne vihaa mua.

      Poista
  9. Upeita värejä on tosiaan ollut tarjolla. Kiitos näistä.
    Lisäksi niin hyvä hankikanto että kantaa minutkin. Koirilla on mahdottoman hauskaa kun kiitävät pitkin peltoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luonto tarjoilee vuoden kierrossaan aina highlighteja. Koiran rajaton riemu on kyllä omistajankin ilo - sellaista jaettua elämäniloa.

      Poista
  10. Valo, valokuvaaminen ja eläimet, etenkin koirat ovat parasta ympäri vuoden, mutta varsinkin keväällä. Riekolle terkut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän kuvaamisen aktiivipiikki taitaakin ajoittua kevääseen ja alkukesään. Minä tässä kohmeesta heräilen vasta. Eiköhän sulkijakin ala räpsimään kiihtyvää tahtia.

      Poista
  11. Aurinkoisia päiviä ol muutama, pakkastakin sopivasti. Siivottiin kunnolla huushollii ja pölyt karkiiseen lummeen hakattiin. Kyllä valonmiärä on lissääntyny ja suap jo kevättä rintaan!
    Mukavia kevätpäiviä sinne rannikolle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä tuli plussakelit kera auringonpaisteen. Hanki sulaa... kevättä rinnassa!

      Poista
  12. Valon lisääntyminen on todella iso juttu. Sitä herää kuin horroksesta auringonsäteiden myötä. Koirakin tykkää kirmata kantavalla hangella ja minä selainen puutarhalehtiä ja neulon sydämeni kyllyydestä harvoina vapaina hetkinä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä koirasta ja talvenpulskeista kissoistakin huomaa kevään piristävän vaikutuksen. Luulin jo Riekon rauhoittuneen nuoruuden hulluudestaan, muta sekin oli vain vähän talviväsähtänyt. Nyt mennään taas entisellä energialla. Lähdenkin tästä koiran kanssa lenkille auringonpaisteeseen - missähän mun aurinkolasit on talvehtineet?

      Poista
  13. Kiitos mukavasta postauksesta! Pikkuhiljaa talvenseltä on taittumassa ja ensiviikolla alkaa vihdoin maaliskuu!! Kaamoksessa on meikäläinen tänä talvena ollut, mutta kyllä tässä jo mielikin on virkoontumassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa koomaa on nautittu siis, ja elpaantuminen käynnistyy vähin erin.

      Talven selkä taittui minulla siihenkin, että päivät eivät kulu enää suunnittelutöissä konttorilla, vaan olen päässyt takaisin käsin tekemiseen. Havujen leikkausaika on kahden ämmän välissä, eli marraskuun ja maaliskuun välissä. Olen hoitanut pitkään unohdetuja havuja kaupungin istutuksissa. Jee!

      Poista
  14. Tuo toisiksi ylimmäinen kuva, lumi jää ja aurinko, on aivan häkellyttävän kaunis. Jäi oikein katse kiinni siihen ♥

    VastaaPoista