sunnuntai 7. lokakuuta 2018

Upeinta syksyä!

Työntäyteinen viikonloppu kallistuu loppua kohti. Nyt on saatu muorin entinen asunto siivottua, ja taulut seinille uuteen huusholliin. Nyt äitee saa toipua kaikesta hulinasta rauhassa! Ehdin tänä aamuna ihastella upeaa ruskaa kameran linssin läpi. Ihan huikean hienoissa väreissä luonto juhlii viimeisiä hetkiään ennen talven tuloa!

Koivut keltaisina ja pihlajat punaisina. Monta värisävyä näidenkin lisäksi
upeasti likuvärjättynä. Havujen viheys luo lämpimän taustan tälle väri-ilolle!

Aurinko paistoi, tuuli puhalsi - ja joutsenet toitottivat lähtökäskyjään. Etelään on monella kova pyrkiminen - pois kaamoksen alta. Syksy on minulle jotenkin haikeaa aikaa, vaikka maisemat ovatkin mitä upeimmat juuri nyt.

Syysaamut ovat parhaimmillaan kirpeän seesteisiä.

Syksy on haikeaa luovuttamista. Kesä on ohi, mutta ei ainaista kesää jaksaisikaan. Syksy kutsuu lepäämään ja käpertymään vähän sisään päin. Koko kesä on viipotettu aktiivisina kaikenlaisessa puuhassa. Illan pimeys ajaa pirttiin, eikä aamukaan valkene kovin nopeasti. Nyt jääkin sitä luppoaikaa, mitä ei kesällä ollut ensinkään. Toisaalta - minusta on tosi hyvä levätä ihan vaihtelun vuoksikin.

Värin perusteella voi jo kaukaa nähdä eri puulajit.

Ruska on värien runsaudessaan huimaavan ihanaa! Tuijottelen lumoutuneena lehtivihreän katoamista puun voimavaroiksi. Ihan hetken päästä puut ovat valmiita päästämään lehtensä syystuulten riepotettaviksi. Tuulessa vaahteran lehdetkin ovat kuin pieniä, sinne tänne sinkoilevia aurinkoja!

Tataarivaahtera (Acer tataricum) 'Hot Wings' vetää ihan punaiseksi värinsä lopuksi.

Mieluisia ruskapuita on pihlajien lisäksi vaahterat, mutta myös heidet vaihtavat iloiseen syyskuosiin. Upeita syyspukeutujia on toki muitakin, joista eniten odotan aina rusokirsikan (Prunus sargentii) värin vaihtoa vihreästä syvään punaan:

Keväällä tämä kukkii vaalenapunaisena pilvenä, ja nyt toisen kerran ruskan sävyissä.

Aina näin syksyllä sitä ajattelee, että puita ja pensaita istuttaessa kannattaa muistaa suunnittelussa myös syysvärit. Omalla pihalla onkin hurja ruska, kun lempisukuja puissa ovat pihlajat ja vaahterat. Kaikki eivät vielä ole päässeet edes vauhtiin!

Nuori mongolianvaahtera (Acer mongolicum) vetää pirteesti keltaisena

Kuiva kasvukausi tuottaa yleensä hienon ruskan. Näin tänäkin vuonna, kun sienitaudit eivät kirjoneet lehtipuita ruskeiksi ennen aikojaan. Nyt kelpaa kulkea ja nauttia näkymistä! Lumen tuloon on vielä aikaa täällä rannikon lämmöissä, mutta ei enää pitkästi.

Monet heidet (Viburnum) saavat makeat värit myös.
Tämä on se ihan tavallinen koiranheisi (V. opulus)

Syystyöt puutarhassa on tietenkin ihan tuskallisedti vaiheessa vielä. Pidän huomisen lomapäivänä, kun talvivalkosipulitkin pitäisi saada istutettua kylmenevään maahan. En millään saa kaikkia huomenna istutettua, joten pitää katsoa joku toinenkin päivä lomaksi.

Punalehtiruusu (Rosa glauca)

Juuri kun kuviteltiin, että muuttosouvit on nyt ohitse, niin Kuopus ilmoitti etsivänsä uutta kämppää. Entinen kun on naapurien toimesta levoton ja turvaton. Noh - meillä on nyt rutkasti ihan rutiiniakin näihin muttopuuhiin. Suorastaan elämäntapa :D Ja örveltävät ynnä tappelevat seinänaapurit voivat tehdä elämästä tosi ankeaa, varsinkin jos ei nukkumaan pääse yleisen möykän vuoksi. Enpä siis viekään juuri tyhjennettyjä muuttolaatikoita takaisin. Valmistaudumme seuraavaan muuttoon. Vuoden sisään on muuttotalkoiltu neljä kertaa - viides siis tiedossa.

Eikä postausta ilman ruusuja... 'Bonica' aukoo sinnikkäästi uusia nuppuja! Nämä on niin sööttejä syksyn piristäjiä!

Seuraavaan postaukseen toivottavasti saan laitettua ruskaantuvia perennoja. Niilläkin on koristearvonsa syksyn loistossa.

Iloa ja valoa viikkoosi! Minua kuumottelee koko ensi viikon, ja varmaan seuraavaakin hyvän aikaa - tulevat työkuviot selviävät ajallaan ja tavallaan. Odotavan aika on vain pitkä.

30 kommenttia:

  1. Kivoja kuvia syksyn väriloistosta. Toivottavasti lapsi löytää pian uuden asunnon, epäsosiaaliset naapurit voivat olla todella inhottava riesa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisena seinänaapurina on alkoholiongelmainen tuomittu väkivaltarikollinen. Toisella puolella eksoottisemman sukunimen omaava vaimon hakkaaja. Viisainta vaihtaa asuinpaikkaa rauhallisempaan. Uusi asunto on jo kiikarissa, jos kaikki onnistuu nopeasti. Ohjeistin lasta, että nopeus on oikean asunnon kohdalla tarpeellista. Ei parane alkaa miettimään, josko vaiko eikö.

      Syksyn väriloisto on tänä vuonna ihan huikean täydellistä!

      Poista
  2. On se niin ihana kun kauniin kesän jälkeen on saatu kaunis ruska-aika <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vuosi 2018 on tarjonnut paljon aurinkoa, lämpöä ja lopulta huikeaa ruskaa! Monen kylmän ja märän kesän jälkeen tuntuu huikealle!

      Poista
  3. Ruskavärejä pitäisi tosiaan miettiä kun valitsee kasveja puutarhaan. Tästä sainkin hyviä vinkkejä sen suhteen. Syystyöt eivät tule minulla koskaan valmiiksi vaan aina jokin keskeneräinen projekti hautautuu lopulta lumeen. Varmaan tänäkin vuonna. Kunhan nyt edes sipulit saisi maahan... Hyvää lomapäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tasan aina jää jotain vaiheeseen tai peräti tekemättä. Syksy "yllättää" aina. Mulla on paha paine aina siiheksi, että saan valkosipulit maahan. Se on lokakuun hätinöitä aina. Toita tuhatta valkosipulin istukasta odottelee maahanpanijaisia. Se ei ole ihan pieni urakka.

      Lupasivat pirhana vie sadetta tännekin huomiseksi. No on mulla sadevaatteet, joten aloitan urakan vaikka mikä olisi!

      Poista
  4. Kyllä on niin värikkään kaunista, että ihan huimaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään lenkillä meren rantaan tiet ja polut oli päällystetty kultaisilla lehdillä. Oli kaunista! Koivut jo vähän varistavat lehtiään, mutta komea ruska on puissa!

      Poista
  5. Ihanan värikkäitä ruskakuvia. Meillä jäi ruskan kehittyminen vähän kesken, kun tuli kovia pakkasia turhan aikaisin. Pikkuisen kerkesi kuitenkin nauttimaan ruskaväreistä :) Toivottavasti kuopukselle löytyy nopsaan hyvä asunto normaaleilla naapureilla. Muutto teiltä varmaan meneekin jo rutiinilla :D Iloista viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maailma nyt pursuaa värejä koko sydämen täydeltä. On se vain niin hieno loppunäytös kasvukauden jälkeen - viimeinen loisto ennen kauden lopppua!

      Poista
  6. Totta tosiaan nyt juuri saatiin kunnollista ruskaa. Pihlajat ja vaahterat ovat saaneet väriä kunnolla. Toivottavasti tulossa olevat sateet eivät rusketa heti niitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä satoi vain muutaman tunnin iltapäivästä ja illasta. Vielä iltalenkin tassuttelin hämärissä nauttien kosteasta ilmasta ja hämärästä ruskasta. Merellä tuuli vaahtopäiden kera. Niin tunnelmallista!

      Poista
  7. Valtavan hienoja ruskan värejä kuvissasi. Niin idyllisen kaunis tuo ensimmäinen kuvasi. Ihan taulu ainesta.
    Teillä muutot sujuvat taatusti jo omalla rutiinilla.
    Kuulakasta syksyn jatkoa sinne teille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Säätieto uhkailee kesän paluuta, ja jopa +15 asteen lämpöjä! Saan vähän peliaikaa syysistutuksilleni. Tänään aloitin valkosipulien istutuksen, mitä lystiä riittääkin vähäksi aikaa.

      Poista
  8. Hienoa, että äitisi pääsee vihdoin rauhoittumaan ja kotiutumaan. On se helpompaa sinullekin.
    Tänä syksynä on upeita ruskavärejä. Niistä täytyy nyt nauttia, sillä lehdet ovat alkaneet pudota hurjaa vauhtia. Ja ilmeisesti ne teidän joutsenet ovat jo hyvässä matkassa etelään, kun muutama päivä sitten porhalsivat meidän yli.
    Leppoisia sohvailtoja ja välillä kirpeitä haravointihetkiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se rankkaa tuommoiselle 80-vuotiaalle muuttaa kaksi kertaa peräkkäin, mutta nyt on olosuhteet hyvät!

      Joutsenia menee edelleenkin, ja ne viivähtävät tuossa lahdella lepuuttamassa poikasiaan. Syksystä ne matkaavat rauhalliseen tahtiin, mutta keväällä niillä on aina mahdoton kiire.

      Sohvailloista tuli mieleen, että tänään käytiin Maestron kanssa valitsemassa uusi sohva olohuoneeseen. Ei ole enää pieniä lapsia, kissan- tai koiranpentuja. Suotuisa hetki uusia sohva.

      Poista
  9. Komeaa ruskaa... ei tule aina mieleen tuo puoli kasvien valinnassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänä syksynä mullakin vasta oikea oivallus kävi, kuinka hienosti syksyiset värit pukevatkaan puutarhaa.

      Poista
  10. Muutosten ja muuttojen vuosi ;-) Onneksi alkaa olla vuosi finaalissa, viisikin muuttoa on kyllä aika huima määrä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan tässä tuntee itsensä ammattilaiseksi. Kuun vaihteessa on toivottavasti viimeinen muutto tälle vuotta. Uuteen vuoteen käydään sitten monin tavoin muuttuneessa toimintaympäristössä.

      Poista
  11. Minunkin anoppi muutettiin ukin kuoleman jälkeen kaupunkiin reilusti yli seitsemänkymppisenä. Kyllä se oli sille ensin kauhea paikka. Täysin maaseudulta kaupunkiin. Mutta nyt on jo sopeutunut ja kotiutunut . Ja hän on aina kesät kuitenkin vielä maalla . Ihanat ruskakuvat ja hyvä olisi ajatella tätäkin puolta kun pihaa suunnittelee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iäkkäänä ei ole enää kovin joustava muutoksille - olen ollut huomaavinani. Moni on kuitenkin pakon edessä, joten sitten on vain otettava kaikki mahdollinen positiivinen irti muutoksesta.

      Poista
  12. Muutot tekevät hyvää, tavara karsiintuu joka kerta! Hyvä, että äitisi on nyt sijoillaan mieleisessä paikassa tutut tavarat ympärillä.

    Ruska on tosi upeaa nyt! Valkkareiden maa on pientä kunnostusta vailla ja sitten, on toki muitakin pistokkaita ja sipuleita maahan matkalla kunhan ehdin...aika vain on saanut siivet, onneksi nyt on loma ja sää hellii! Kasvivalinnoissa tosiaan tuon syyssävykin kannattaa ottaa huomioon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä uuteen huusholliin omat vanhat ja tutut (vaikka kuluneetkin) tavarat tuovat kodin tuntua.

      Valkkareita minäkin ajattelin nyt urakalla upottaa maahan. Otin maanantain ja tiistain lomapäiviksi, että saa omaa puutarhaa askaroida talvikuntoon. Siellä onkin mitä tehdä!!!

      Poista
  13. Nyt on ollutkin kaunis ruska. Meillä oli yksi kaunis heisi, mutta jäi joka kesä toukkien armoille. Siinä olisi ollut leiskuva ruska.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuiva kesä tuottaa yleensä upean ruskan - näin tälläkin kertaa. Niitä kuivia kesiä ei olekaan ollut pitkään aikaan. Ihanaa nauttia värien ilotulituksesta, sillä pian alkaa se harmaanruskea aikakausi, joka lopulta peittyy valkeaan huntuun.

      Poista
  14. Joo, nyt on komeaa ruskaa!

    VastaaPoista
  15. Ruska on nyt upeana! Ja iloa tuottaa lämpimät kelitkin. Kuvia en ole paljoa napsinut, jospa koetan kaivaa kameran tulevina päivinä. Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sun kuvia on aina niin ilo katsella, ota ihmeessä pieni ruskaretki ohjelmistoon!

      Viikonloppuni on ns. jatkettua mallia, sillä maanatai ja tiistai on lomapäiviä. Tarjolla on ahkerointia puutarhassa ja sosiaalista elämää. Kaikkea kivaa siis!

      Poista